Tuplaodotus

Noin vuoden verran olemme kerran kuussa kokoontuneet parin kirjoittajakollegan kanssa kirjoituskahveille. Kirjoittaminen on loppujen lopuksi melko yksinäistä puuhaa, ja olen kokenut kuulumisten vaihdon ja kahvittelun merkityksellisenä mahdollisuutena puhua kirjoittamisesta ja jakaa ajatuksia. Pari tuntia puhua pulputettuamme huomaan aina saaneeni uusia ajatuksia. Olo on inspiroitunut ja tiedän mitä teen kirjoitusprojektilleni seuraavaksi. Luonnollisesti hyvä paikka oppia uutta, pallotella ajatuksia ja saada vertaistukea ovat myös erilaiset kirjoituskurssit. Viimeksi kävin kurssilla vuosi sitten suorittaessani luovan kirjoittamisen perusopintoja. Juuri nyt en taida kuitenkaan jaksaa. Kirjoitusprojektin lisäksi minulla on nimittäin toisenlainenkin projekti, johon viittaa myös tämän blogikirjoituksen nimi.

Ideoita löytyisi vaikka romaania varten, mutta viimeisimmät kirjoitusprojektini ovat kuitenkin koskeneet oikeaa elämää ja omia kokemuksiani. Syynä tähän on se, että kun jokin oikean elämän ilmiö on imaissut mukanaan, on syttynyt valtava halu kirjoittaa juuri siitä, olipa kyseessä sitten uupumuskokemukset, mindfulness, kilpikonnat, tai nyt viimeisimpänä äitiys ja vanhemmuus. Kun idea syttyy kunnolla, tuntuisi väärältä jättää tarttumatta kirjoitusprojektiin. Uusin projektini koskeekin epämääräistä ja ailahtelevaista tunnetta, joka on pulpahdellut viime vuosina enenevissä määrin pintaan: lapsenkaipuu. Sen seurauksena syntyi ensin ajatusten ja tuntemusten valtaisa viidakko, sitten sivukaupalla tekstiä, ajatusten jakamista muiden kanssa, haastatteluja, sekä lopulta myös ihme: pieni elämän kipinä.

Elämän kipinä on nyt iältään 29 viikkoa. Samaan aikaan etenee myös kirjoitusprojektini, joskin hiukan nytkähdellen, odottajan jaksamisesta riippuen. Kirjoituskahveilla totesimmekin, että kyseessä taitaa olla tuplaodotus: uuden perheenjäsenen odotus ja samalla kirjoitusprojektin valmistumisen odotus. Koska tämä blogi ei kuitenkaan kerro raskaudesta, jätän tarkemmat yksityiskohdat kirjoitusprojektiani varten. Sen sijaan kerron hiukan projektini etenemisestä. Kyseessä on narratiivinen tietokirja, johon kirjailen ajatuksiani keski-ikäisen ihmisen lapsenkaipuusta aina raskauteen ja synnytykseen saakka. Jossain vaiheessa projektia minua alkoi kiinnostaa myös muiden näkökulma, jonka vuoksi olen haastatellut kirjaan kymmeniä ihmisiä, ja kerännyt mukaan sivukaupalla mielenkiintoisia kokemuksia. Enempää en vielä tässä vaiheessa paljasta. Sen voin kuitenkin sanoa, että monella meistä on kerrassaan ainutlaatuisia ja hämmästyttäviä tarinoita kerrottavanaan. Täytyy vain kuunnella hetki.

Olen jo lähestynyt muutamia kustantajia, sillä vaikkei projektini valmis olekaan, se on jo oikein hyvällä mallilla. Hylsyjäkin on pikku hiljaa tipahdellut. Se, että olen onnistunut saamaan kustannussopimuksen aiemmalle tekstilleni, ei takaa vielä mitään. Kirjailijan, varsinkin vähän tuntemattomman sellaisen, on onnistuttava myymään itsensä kustantamolle yhä uudelleen. Uskoni projektiin on kuitenkin vankka (ainakin useimmiten - varmasti kaikilla kirjoittajilla on huonompiakin päiviä), ja olen ottanut selvää myös erilaisista omakustannemahdollisuuksista, joita nykyään riittää.

Esikoiskirjani kustannuspäätöksen osalta taisin tottua liian hyvälle. Minulle nimittäin tarjottiin kustannussopimusta samana päivänä kun lähetin käsikirjoitustani kustantajalle. Malttamattomana luonteena tämä sopi minulle hyvin, mutta antoi ehkä samalla epärealistisen kuvan kustantamoiden vastausajoista, jotka voivat hyvinkin venyä. Hylkäysviestien sijaan sainkin kustantamoilta onnitteluja ilmoittaessani heille, että voitte jättää tekstini huomiotta: olen nimittäin allekirjoittanut kustannussopimuksen!

Tällä kertaa olen kuitenkin saanut toistaiseksi hylsyjä. Mikä sitten on hyvä hylsy ja mikä huono? On mukava kertoa projektista lisätietoja kun jokin kustantamo niitä pyytää. Tämä on merkki siitä, että projektini on herättänyt mielenkiinnon. “Hyvä hylsy” voi olla myös kohtelias toteamus, ettei käsis ikävä kyllä tällä kertaa mahdu mukaan kustannusohjelmaan. Okei, hyväksyn tämänkin. Käsikseni olisi otettu mukaan, se ei vain mahtunut. Asia selvä.

Tietysti voi tulla myös hylsyjä, jotka loukkaavat sydänjuuria myöten. Se kun oma “lapsi” on torjuttu julmin sanoin. Sain sellaisen menneellä viikolla:

Olemme tutustuneet käsikirjoitukseesi ja valitettavasti se ei ylitä julkaisukynnystämme.

Vaikka tämäkin ilmaisu on vielä sangen kohtelias - julmempiakin hylsyjä varmasti löytyy - viesti tuntui silti puukon iskuna sydämessä: käsikseni ei vastannut kustantamon standardeja. Heille kelpaa vain laadukkaampi tavara. Toisin sanoen: tekeleeni ei ollut kyllin hyvä.

Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Ja onhan se. Toisaalta, jos elämässä ei ole mitään mitä odottaa, sekin on tylsää. Mennään siis kevättä kohti uteliaan odottavalla asenteella ja luotetaan siihen, että asiat järjestyvät ja projektit saadaan vietyä loppuun. Uusia hyviä juttuja on ihan varmasti tulossa!

Photo: congerdesign (Pixabay)

Ajatuksia tähän päivään

Mitä sinulle kuuluu tänään? Onko ollut kiirettä? Ehkä elämässäsi tapahtuu paljon asioita juuri nyt, ja mielesi prosessoi kaikkea. Ei hätää, kaikki hyvin. On normaalia, että tapahtumat ja muutokset herättävät paljon ajatuksia. Niitähän syntyy joka päivä kymmeniä tuhansia, ajatuksia nimittäin. Tai ehkä elämässäsi on ollut tilaa ja tyhjyyttä, ehkä jopa tylsyyttä. Olipa tämä päivä ollut minkälainen hyvänsä, kaikki on ok. Ehkä päivä ei ole vielä ohi, ja ehdit vielä tehdä jotain. Ehkä tämä päivä, niin kuin elämä yleensä, on osin suunniteltua, osin ajan mukana ajelehtimista.

Tehdään pieni kirjoitusharjoitus siitä, mitä sinulle kuuluu juuri tänään. Harjoituksen voi tehdä myös ajatuksen tasolla, ajatusharjoituksena. Tämän harjoituksen avulla voit käsitellä tämän hetkisiä tunteitasi, ajatuksiasi ja voimavarojasi. Voit kirjoittaa pidempiä virkkeitä tai kappaleita, tai vastata kysymyksiin yksinkertaisesti yhdellä sanalla. Englanninkielisen sananlaskun mukaan eilinen on historiaa, huominen on mysteeri, mutta tämä päivä on lahja (yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift. That is why it is called present).

• Kuinka voit tänään?

• Mitä kolmea tunnetta olet tuntenut tänään?

• Nimeä kolme tunnetta, joita haluaisit tuntea?

• Mitkä kolme asiaa ovat ilahduttaneet sinua tänään?

• Mistä olet saanut tänään voimia?

• Mitkä asiat ovat tänään hyvin?

• Mikä asia on tänään paremmin kuin eilen?

• Mitkä asiat olet saanut tänään tehtyä, ja mitä aiot vielä tehdä?

• Mihin viime aikoina tekemiisi päätöksiin olet tyytyväinen?

• Minkä vinkin tai viisauden haluaisit jakaa 10 vuotta nuoremman itsesi kanssa? 

• Mitäpä jos jakaisit nuo edellisen kysymyksen rohkaisun sanat itsesi kanssa juuri tänään?

• Mikä on haaveesi tai toiveesi tälle päivälle? Pieni minihaave riittää!

Elämästä on hyvä löytyä ripaus eskapismia, pakoa ympäröivästä todellisuudesta. Miten olisi pieni äkkilähtö tälle päivälle, hetkeksi pois arjen hulinasta? Onko sinulla jokin utopistinen pakopaikka josta toisinaan haaveilet? Minulla on, nimittäin maailman laidan rantabaari. Ei mikään kiireinen turistirysä, vaan jossain syrjäisessä maailmankolkassa, pienellä saarella sijaitseva kuppila, johon eivät asiakkaiksi löydä kuin haaksirikkoutuneiden laivojen matkustajat, jos hekään. Maailman laidan rantabaari on paikka, jonne eivät löydä myöskään stressi, velvollisuudet, eivätkä tittelit. Byrokratia on kyseisessä paikassa vain kaukainen muisto. Miten olisi, lähdetäänkö lasilliselle? Mielikuvitus on kuin lomamatka. Äkkilähtö unelmakohteeseen. Jos et pidä siitä mitä todellisuudessa tapahtuu, lähde sieltä hetkeksi pois.

Haluan vielä jakaa tähän päivääsi mukaan otettavaksi elämäntaitoreseptin:

Elämäntaitoresepti

Hiukan henkistä kasvua

Hyppysellinen psykologista turvallisuutta

Kolme ruokalusikallista kasvun asennetta

Viisi desiä itsemyötätuntoa

Kaksi teelusikallista mindfulnessia

Kokonainen paketillinen läsnäoloa

400 g luovuutta

Ripaus elämänhallintaa

Lopuksi sekoitetaan ja paistetaan puoli tuntia 200 c:ssa. Nautitaan hyvässä seurassa.

Photo: Prayersworld (Pixabay)

Onnea ja ihmeitä

Herään lauantaiaamuna kumman aikaisin. Tiedossa on opiskelupäivä, mutta opiskelujen alkuun on vielä monta tuntia. Kukaan muu ei ole vielä herännyt. Aurinko on vasta nousemassa ja pakkasta on -14c. Hetken sängyssä viivyteltyäni päätän lähteä hiihtämään. Otan suunnan merenjäälle ja etenen kohti nousevaa aurinkoa. Aamurusko värjää taivaan oranssiksi, ja aurinko alkaa maalaamaan maisemaa valollaan. Napsin kännykkäkamerallani kuvia kunnes pakkanen saa sen akun hyytymään ja sormeni jäätymään, jonka jälkeen tyydyn ihailemaan luonnon ihmettä taltioiden sen ainoastaan verkkokalvoilleni. Ihmettelen valtavaa jäältä aukeavaa maisemaa, tulessa leiskuvaa horisonttia sekä rikkumatonta hiljaisuutta. Olen ainut ihminen kilometrien säteellä ja hetken tuntuu, kuin olisin ainut ihminen koko maailmassa. Kuin vastalauseeksi ajatuksilleni, yhtäkkiä kuuluu kuin tykin suusta: PUM! Säikähdän, mutta hetken päästä nauran äänelle. Luontoäiti on totisesti hereillä ja tekee minulle kepposen. Jää elää jatkuvasti. Lämpötilan muutosten myötä jää muuttaa muotoaan, ja muutokset voivat aiheuttaa kovia paukahtelevia ääniä. Äänet eivät tarkoita sitä, että jää pettäisi altani. 

Luonnon ihmeet ovat toden teolla ihmeellisiä! Pysytellään samassa aiheessa, eli ihmeessä, ja otetaan pieni ajatusleikki, suorastaan ihmeellinen mielikuvaharjoitus. Kuvittele, että heräät aamulla. Yön aikana on tapahtunut ihme! Saat itse päättää mikä tuo ihme on. Mitkä asiat olisivat elämässäsi toisin kuin ne nykyisellään ovat? Onko jokin ongelma mahdollisesti ratkennut? Anna mielikuvituksesi laukata! Mitä teet ensimmäisenä kun huomaat tämän ihmeen tapahtuneen? Herkuttele hetki ihmeellisessä hetkessä, jolloin uskomattomimmatkin asiat voivat toteutua. Toki voit herkutella ihan konkreettisestikin, mikäli toivomasi ihme liittyy jollain tavalla ruokaan.

Voit palata nyt takaisin todellisuuteen. Mieti miltä sinusta tuntui kun huomasit, että ihme on tapahtunut? Onko tuo ihme jotain, mikä voisi tapahtua oikeassa elämässä? Onko asioita, joita voisit itse tehdä edesauttaaksesi kyseisen ihmeen toteutumista? Tarvitaanko todella ihme, jotta tämä asia toteutuisi, vai onko asia mahdollisen rajoissa? Mieti vielä hetki sitä millainen muutos sinussa tapahtuisi ihmeen myötä? Onko elämässäsi jopa tällä hetkellä jotain, jonka koet olevan ihme? Voisiko arjen ihmeistä olla onnellinen ja kiitollinen? Muistathan, että myös sinä olet suuri ihme! Mikä onni, että olet olemassa!

Sanotaan, että se jolla onni on, se onnen kätkeköön. Pitäisikö onni tosiaan kätkeä? Vai pitäisikö se sen sittenkin jakaa, sillä jaettu ilohan on kaksinkertainen ilo? Itse en kykene kovin hyvin ilon kuin surunkaan piilotteluun. Minulla on pakahduttava tarve jakaa tunteeni muiden kanssa, ja toivon että läheiseni jakavat ne vastaavasti minun kanssani. Vaikka tietysti jokainen päättää itse mitä asioita haluaa jakaa. Uskaltaako julkisesti olla onnellinen ja iloita? Voiko olla vaarana, että ihana parisuhde, syntymätön vauva tai uusi työpaikka viedään, onni otetaan pois? Onko parempi pitää onni omana tietonaan, ja nauttia siitä hiljaa itsekseen?

Täytyy sanoa, että kun ikää tulee lisää, tulee kuvioihin jonkinlaista varovaisuutta kaikenlaisen jakamisen suhteen. Olen jopa toisinaan törmännyt ajatukseen: jos elämässäni tapahtuu iso onnellinen muutos, jostain syystä en jaksaisi jakaa sitä kaikkien kanssa. Ehkä vieroksun onnitteluja, kyselyjä ja kommentteja joita uutiseni vääjäämättä poikisi. Olenko sittenkin niin perinteinen suomalainen, etten halua tehdä asiasta numeroa? Minäkö, joka koen itseni tunteelliseksi ihmiseksi ja rehvastelen sillä kuinka helppoa minun on avautua asioistani toisille? Joskus asioita on syytä hehkuttaa. Tuskin kenenkään elämä on jatkuvaa onnen suitsutusta, ja miksi pitäisi ollakaan, sillä suoranainen onni voi olla jopa kuluttava tunne, eräänlainen psykoosi. Tällainen onnen psykoosi on esimerkiksi rakastuminen, sehän tekee ihmisen suorastaan hulluksi! Sopiva tyytyväisyys saattaa hyvinkin olla se mitä toivon kaikkein eniten.

Silloin kuitenkin kun onni on myötä se kannattaa jakaa! Voihan omalla onnella inspiroida muitakin! Onni kasvaa jakamalla ja suru puolestaan pienenee kun siitä kertoo toiselle. Onko sillä sitten merkitystä jakaako omat ilonsa muiden kanssa vai pitääkö ne omana tietonaan? Onhan sillä. Tutkimukset osoittavat että myönteisten asioiden jakaminen johtaa parempaan tyytyväisyyteen, energiatasoon sekä hyvinvointiin. Nauru puolestaan pidentää ikää - sekä lievittää kipua, rentouttaa lihaksia, vähentää ahdistusta ja voi edistää sydämen ja keuhkojen toimintaa. Ilon jakaminen tuo lisävirtaa myös parisuhteeseen!

Photo: Maria Burrow

Hengityksen voima

Öinen, jäätä henkäilevä merenranta. Tyhjä penkki autiolla rannalla. Olen yksin mustan pimeyden äärellä. Joulukuu on pimeä kuin teatterin näyttämö, jonne ei päivänvalo ulotu koskaan. Elämme keinovalon vuodenaikaa. Myöhäisellä iltakävelyllä pysähdyn hetkeksi lumiselle rannalle seisomaan, edessäni mustuuteen katoava horisontti. On niin pimeää, että näyttää kuin seisoisin ammottavan kuilun äärellä. Hetken aikaa vain seison ja hengitän syvään. Suljen silmäni ja avaan sieluni. Hengitys. Tahdosta riippumaton, automaattinen asia, mutta myös asia, jota voi tietoisesti ohjata. Portti fyysisen ja henkisen minän välillä.

Keskitytään hetki hengittämiseen. Muista, että jokainen hengenveto on lahja. Sanotaan, että jos rukoilu on jumalalle tai universumille puhumista, meditointi puolestaan on maailmankaikkeuden kuuntelemista. Sulje silmäsi hetkeksi, ja hengitä syvään muutamia kertoja. Kuuntele tarkasti. Kuuletko mitä maailmankaikkeus haluaa kertoa sinulle? Mitä se haluaa sanoa nyt kun vanha vuosi on jäämässä taakse ja uusi alkamassa?

Hengitys liittyy keskeisesti, paitsi hengissä pysymiseen, myös rauhoittumiseen ja hyvinvointiin. Hengitysharjoitusten tekemiseen löytyy monta hyvää syytä. Ne muun muassa aktivoivat parasympaattista hermostoa ja rauhoittavat. Oikeanlaisen hengittämisen avulla stressi vähenee ja keho rentoutuu. Hengitykseen keskittyminen tuo mielen nykyhetkeen ja lisää keskittymiskykyä. Kasvanut hapensaanti myös virkistää ja tekee mielen valppaammaksi, sekä edistää ruoansulatusta. Hengitä jälleen muutama kerta syvään. Ajattele, että sisään hengittäessäsi olet lämpimällä ilmalla täyttyvä kuumailmapallo. Ulos hengittäessäsi olet tyhjenevä ilmapallo. Pysähdy viettämään hetki uloshengityksen jälkeisessä “tyhjässä tilassa”. Vagushermo aktivoituu ilmapallon tyhjentyessä. Stressi vähenee ja mielenrauha syvenee. Vagushermon aktivoituessa leijailet pienen hetken rauhan ja stressittömyyden tyyssijassa. Kuulostele omaa olotilaasi, lempeästi ja arvostelematta. Tämän jälkeen anna sisäänhengityksen jatkua luonnollisesti. Toista sama uudestaan. Huomaatko muutosta olossasi?

Syvä palleahengitys viestittää aivoille, että kaikki on hyvin. Tulee olo, että asiat kyllä järjestyvät. Kehon ja mielen stressaantuessa hengitys voi muuttua pinnalliseksi ja jää vain rintakehän alueelle. Ota vatsasi mukaan hengitykseen ja tunnustele, huomaatko eron? Jos sinulla on mahdollisuus rentoutua sängyllä tai sohvalla, voit kokeilla, kuinka syvä palleahengitys saa kehon tuntumaan rennolta ja painavalta. Mahdollisesti tekee mieli sulkea silmät hetkeksi. Ehkä tunnet kuinka maa tai sänky vetää sinua puoleensa. Jos nyt nukahdat, voit jatkaa lukemista myöhemmin.

Hengitystä kutsutaan usein ankkuriksi. Hengitys ankkuroi sinut tähän hetkeen. Se yhdistää kehosi ja mielesi, ja tuo ne yhdeksi ja samaksi. Muista hengittää, perusteellisesti ja tietoisesti. Anna itsellesi pieni hetki tietoista hengitystä aamuin ja illoin. Ulkoile päivällä ja hengitä syvään. Vietä pieni mindfulnesshetki luonnossa ja hengitä tietoisesti. Nappaa kielellesi lumihiutale tai vesipisara - näin tehdessä on miltei mahdotonta olla elämättä tässä hetkessä. Kokeile vaikka! Vesisade tai leijailevat lumihiutaleet luovat kauniin rytmin, viipyilevän tunnelman. Tilan, jossa on helppo hengittää. 

Vuorosierainhengityksessä hengitetään yhdestä sieraimesta sisään ja toisesta ulos. Järjestystä voi vaihtaa, jolloin sierainten hengityssuunta muuttuu. Vuorosierainhengitystä voi jatkaa sopivalta tuntuvan ajan, esimerkiksi pari minuuttia. Vuorosierainhengitys tasapainottaa vasemman ja oikean aivopuoliskon toimintaa. Se myös rauhoittaa ja voi toimia pienenä meditaatiohetkenä. Laatikkohengityksessä puolestaan keuhkot puhalletaan ilmasta tyhjäksi laskien neljään. Sitten pidätetään hengitystä laskien neljään. Vedetään ilmaa sisään laskien neljään, ja lopulta hengitetään ulos laskien neljään. Laatikon visualisointi hengitysharjoituksen aikana voi auttaa. 

Laatikkohengitystä voi jatkaa niin kauan, kun tuntuu hyvältä, mutta ainakin muutaman ‘laatikon’, eli täyden kierroksen verran. Täyden vaikutuksen saamiseksi laatikkohengitystä voi jatkaa viiden minuutin ajan. Tätä tekniikkaa käyttävät esimerkiksi Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukot. Mitä hyötyä laatikkohengityksestä on? Se lievittää stressiä ja rauhoittaa, mutta toisaalta auttaa pysymään valppaana ja toimintakykyisenä. Yksinkertaisimmillaan rauhoittumiseen voi riittää syvä hengitys, jossa uloshengitys on aina puolet pidempi kuin sisäänhengitys. Laske sisään hengittäessä, esimerkiksi kahteen, kolmeen tai neljään. Pidä pieni tauko, ja laske ulos hengittäessä neljään, kuuteen tai kahdeksaan. Pidä taas pieni tauko. Jatka niin kauan kun tuntuu sopivalta.

Vaikeina aikoina, sairauden ja epätoivon keskelläkin hengitys kannattelee. Hengittäminen voi olla joskus ainut asia, johon sillä hetkellä kykenee. Yksi hengenveto kerrallaan on mahdollista kestää hetkestä toiseen. Kuin ottaisi yhden askeleen kerrallaan, yksi askel toisen perään. Kun kontrollin tunne elämästä, omasta kehosta ja terveydestä, jaksamisesta ja mielen hyvinvoinnista hetkellisesti katoaa, muista hengittää. Hengitä syvään ja rauhallisesti, yksi hengenveto kerrallaan. Anna jokaisen hengenvedon viedä sinua eteenpäin ja kannatella. Luota hengitykseesi, ankkuriisi.

Muista hengitys. Anna itsellesi pieni lahja - hetki tietoista hengitystä.

Kaikkea hyvää blogin lukijoille uudelle vuodelle 2023!

Photo: Mohamed Hassan (Pixabay)

Lähteet:

Hengitys https://yogobe.com/fi/tarpeeni/hengitys

MTV Uutiset, Tätä hengitystekniikkaa laivaston erikoisjoukot käyttävät keskittyäkseen – kokeile!

Vuorosierainhengitys, https://kuntoplus.fi/treeni/jooga/joogaharjoitteet/joogaa-ennen-unia-vuorosierainhengitys

Villasukkajoogaa ja ruskeaa rasvaa

Sateisena ja koleana kesäpäivänä nappaan kirjastosta mukaani Scott Carneyn kirjan Kaikki mikä ei tapa. Kirjan kiehtova nimi ja houkutteleva kansi suorastaan vaativat minut lainaaman ja lukemaan kirjan! Valintani onkin mitä mainioin. Scott Carney kertoo kirjassaan Wim Hof -metodin harjoittelusta, eli siitä, kuinka itsensä voi karaista terveeksi. Wim Hof -metodi perustuu kylmänsietokyvyn harjoittamiseen ja muihin fyysisiin harjoituksiin, kuten erilaisiin hengitystekniikoihin. Kirjassa kylvetään jääkylmässä vedessä ja kiivetään vuorelle pukeutuneena olosuhteisiin nähden hyvin vähäiseen vaatetukseen. Kirjassa kerrotaan myös uskomattomia tarinoita siitä, miten Wim Hof -metodi voi auttaa vaikeista sairauksista kärsiviä, ja kohentaa yleensäkin terveyttä. 

Seikkailunnälkäinen sieluni tarrautuu innoissaan kirjaan, jossa luvataan vuorikiipeilyä puolialastomana. Pian kirja imaiseekin minut mukaansa, ja jo sen puolessa välissä olen varma, että alan harjoittaa kylmänkestokykyäni heti kun mahdollista. Kohta olisi minunkin kehoni varusteltu terveellisellä ruskealla rasvalla! Pian pulahtelisin avantoon harva se päivä ja kokisin talviuinnin ihmeelliset terveysvaikutukset! Eletään loppukesää, joten on mitä parhain ajankohta aloittaa talviuinti. Uintia yksinkertaisesti jatketaan syksyyn ja siitä talveen. Täydellistä!

Seuraavana päivänä hytisen uikkareissa merenrannalla. Tuulee kovaa ja aallokko on melkoinen. Mutta mereen on mentävä. Pusken aaltojen läpi ja pulahdan veteen. Kastauduttuani kaulaa myöten palaan kuitenkin pikaisesti rantaan ja luikin häntä koipien välissä kotiin. Mikä kamalinta, siihen jää lähestulkoon urheasti alkanut talviuintini. Siihen jää minun osaltani Wim Hof -metodi. Olen ehtinyt jo liittyä Facebook-ryhmään, jossa metodin kokeilijat jakavat kuvia jääkylvyistään. Lopetettuani talviuintiurani yhteen elokuiseen pulahdukseen, poistun ryhmästä vähin äänin. En yhtään epäile metodin tehokkuutta, mutta mietin silti, moniko kylmästä innostunut on kuollut hypotermiaan harjoitellessaan, tai saanut keuhkokuumeen? Nämä uhkakuvat eivät toteutuneet ainakaan sen talviuimarin kohdalla, joka lopetti talviuinnin jo hyvissä ajoin ennen talvea.

Joitain vuosia sitten kävin lähes säännöllisesti avantouimassa. Avannon jälkeinen olo oli aina mahtava. Iho kihelmöi ja kehon valtasi lämmin tunne. Viimeisellä kerralla uidessani en tosin kokenut tuota hyvää oloa, vaan sen sijaan hytinän, joka ei ottanut loppuakseen koko päivänä, vaikken ollut vedessä kuin sekunteja. Sen jälkeen ei tehnyt mieli mennä kylmään veteen. Lankomies kertoi käyneensä opiskeluaikoina kylmässä suihkussa aina ennen kokeita. Kylmän veden aikaansaama adrenaliiniryöppy auttoi häntä muistamaan opiskellut asiat paremmin. Uskallatko kokeilla?

Sydäntalvi pakkasineen kasvattanee suomalaisille ainakin vähän ruskeaa rasvaa, jopa ilman avantouintia, kunhan vain vaivautuu ulkoilemaan säännöllisesti. Meidän perheelle tarjoutuu talvisin erinomainen mahdollisuus palella, sillä lämmitysjärjestelmämme ei pidä kylmästä. Varsinkin kovimmilla pakkasilla systeemi sanoo sopimuksensa irti, ja pitää mykkäkoulua lämmityshuoneen nurkassa. Kun isoa taloa lämmitetään hartiavoimin, homma käy kokopäivätyöstä. Klapeja saa kantaa sylikaupalla, ja silti palelee. Lempipaikkani on tuolloin leivinuunin edessä. Kaltaiselleni vilukissalle palelu on kärsimystä. Mutta hei, muistetaan kuitenkin se ruskea rasva!

Päätän pärjätä viileässä kodissamme palelusta huolimatta. Lämmitän saunan, jonka jälkeen puen ylleni kolme kerrosta vaatetta ja laitan päähäni pipon. Iltaisin joogaan villasukat jalassa ja juon valtavan mukillisen teetä. Muistelen Lontoon vuosiani, jolloin talvisin paleli aina. Kylmällä ja kostealla sateiden saarella talvet tuntuivat hyisemmiltä kuin Suomessa koskaan. Eräänkin vuokrakämpän ikkunassa oli reikä, ja vieläpä yksilasisessa ikkunassa - ei kaksi- tai kolminkertaisessa niin kuin Suomessa. Reikä oli tapana peittää vetämällä verhot ikkunan eteen. Sängyssäni oli kolme peittoa ja kuumavesipullo, joita ilman en olisi Englannin talvista selvinnyt. Lontoossa opin myös juomaan kuumaa vettä. Minua paleli jatkuvasti, mutta kuuma juoma piti lämpimänä. Aina ei viitsi juoda teetä tai kahvia, mutta kuuman veden juonti on tapa, joka on kulkenut mukanani jo pitkään. Nam!

Otan päälleni useamman peiton myös Suomessa, kun pakkanen laskee -20c tietämille, ja lämmitysjärjestelmämme, hänen kunnianarvoisa korkeutensa, ei suostu taaskaan toimimaan. Kova pakkanen saa poloisen jälleen sekoamaan. Tämä ei luonnollisesti ole kovin kätevää juuri silloin, kun lämmitystä tarvitaan eniten. Klapimaratonin lisäksi siirtelemme kannettavia lämmittimiä niihin huoneisiin joissa kulloinkin oleilemme. Elelemme kuin entisaikoijen maalaistaloissa, joissa vain osaa huoneista pidetään lämpiminä. Ehkäpä näillä energianhinnoilla sitä harrastaa joku muukin.

Yöllä herään siihen että minua palelee. Jopa päätäni palelee. Nyt ymmärrän miksi ennen vanhaan on pidetty päässä unihattuja. Talojen on täytynyt olla todella kylmiä. Minäkin kaipaan nyt unihattua! Miten kummassa Suomessa on pärjätty ammoisina aikoina? Voi vain kuvitella sitä palelun määrää! Ruskea rasva on ollut takuulla huipussaan. Yön viettäminen arktisessa makuuhuoneessa saa pienen ihmisen tuntemaan syvää kiitollisuutta kun lämmitysjärjestelmä alkaa taas toimia. Ilmeisesti pakkanen on lauhtunut seuraavaan päivään mennessä sen verran, että arvon lämpöpumppu suvaitsee taas lämmittää. 

Mikäli kylmäaltistus kiinnostaa, kannattaa ihmeessä kokeilla. Ruskea rasva on kylmässä aktivoituvaa kudosta, joka paitsi tuottaa tehokkaasti lämpöä, myös kuluttaa aktivoitues­saan aktiivisesti rasvaa ja sokeria. Ihmisillä, joilla oli rus­keaa rasvaa, on myös todettu ­vähemmän ­diabetesta ja sydän- ja verisuoni­tauteja. Erityisesti ylipainoisilla ruskean rasvan aktiivisuudesta on hyötyä. Aktivoimalla ruskeaa rasvaa voidaan tukea painonhallintaa ja lievittää rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä. Tiesitkö, että ruskeaa rasvaa on eniten ulkona työtä tekevillä, sekä vastasyntyneillä vauvoilla? Sekä hyvin mahdollisesti Pohjois-Suomessa asuvilla henkilöillä, joiden kodin lämmitys reistailee.

Photo: Alex Padurariu (Unsplash)

Kaaosteoria

Kaikkia suuria muutoksia edeltää kaaos. 

― Deepak Chopra

Aina toisinaan siivotessani tunnen itseni näyttelijä Kevin Costneriksi. Mitä kummaa? Miksi ihmeessä? Jotkut saattavat muistaa Costnerin tähdittämän elokuvan meripelastajasta (The Guardian). Parhaiten elokuvasta on jäänyt mieleeni se, kun Costnerin esittämä rannikkovartioston meripelastajien kouluttaja kertoo kokelaille kuinka meripelastajan tehtävä on luoda järjestystä kaaoksen keskelle. Kun laiva uppoaa ja ihmiset joutuvat veden varaan, meripelastajat toimivat määrätietoisesti ja järjestelmällisesti pelastaakseen ihmishenkiä. Vaikka elokuvassa pureudutaan äärimmäiseen kaaokseen - kyseessä on elämä ja kuolema - on elämä loppujen lopuksi juuri niin kuin elokuvassa: kaaosta, johon yritämme räpistelyllämme tuoda jonkinlaista järjestystä.

Elämä on kaaosta, koska se ei ole täydellistä. Mitä enemmän muuttuvia palasia elämässä on, sen suurempaa on myös kaaos. Ratkaisun avain on paitsi järjestyksen tuominen kaaokseen, myös kaaoksen ja keskeneräisyyden sietäminen. Kaaoksen osasia voivat olla lapset kuraisine kumppareineen, koirat karvanlähtöaikoineen, pikkulapsiperheen äidin kalenteri, sään vaihtelu, arjen organisointi, kaikki yhtä kaaosta. Kuutena päivänä viikossa siedän kaaosta, halliten sitä parhaani mukaan, ja yhtenä päivänä siivoan, kuin meripelastaja ikään. Teen näin, koska kun ympäristö on edes hetken siisti, myös sisälläni vallitsee järjestys. Siivouksen jälkeen nautin puoli tuntia kestävästä järjestyksen harhasta, kaaoksen puuttumisesta, jonka tiedän olevan luonteeltaan väliaikaista. Kun ympäristöni on siisti, hetken aikaa olen meripelastaja, joka on tuonut hukkuvan turvaan. Sisimmässäni olen kaaoksen taltuttaja ja järjestyksen ystävä, vaikkei sitä arvaisi kotimme siisteyttä tarkkailemalla. Kirjoittaminen tuo oudolla tavalla samaa mielihyvää kuin siivoaminen. Kun kirjoitan, järjestelen kaoottisia ajatuksia kirjaimiksi, sanoiksi ja siisteiksi riveiksi. Onko kirjailija sisimmässään ammattijärjestäjä, ja siivooja pohjimmiltaan meripelastaja?

Stressi on oikeastaan sitä, että hallinnan tunne katoaa. Kesyttämätön kaaos ottaa vallan. Onko stressinhallinta loppujen lopuksi kaaoksen hallintaa? Mikä on sinun tapasi tuoda kaaokseen järjestystä? Perjantai-iltapäivänä silmäilen suttuista ja ruksittua kalenteria, ja totean, että taas on yhdestä puristepakatusta ja kaoottisesta viikosta selvitty. Jos ei loistavasti, eikä edes hyvin, niin ainakin selvitty. Viikonloppuna päätän pestä eteisen ikkunat ja peilit. Eräälaista kaaoksenhallintaa sekin. Ei kuitenkaan kestä montaa tuntia ennen kun poikani viskaa ulkona kastuneen kaulahuivinsa suoraan eteisen peiliin. Illuusio puhtaudesta räsähtää rikki. Ikkunoiden puhtaus, kuten oikeastaan kaikki muukin, on luonteeltaan väliaikaista. Miksi edes yritän hallita kaaosta? Noudatanko pääni sisäisiä sääntöjä, jotka olen itse sanellut? Sen sijaan että siivoan, olisiko helpompaa koittaa järjestää pääni sisäinen kaaos jollain muulla tavalla?

Onko kaaoksen hallinnan yrittämisessä kyse elämänhallinnasta, vai peräti perfektionismista? Perfektionismi ei todellakaan ole mikään hyvä juttu. Täydellisyyden tavoittelu ei ole realistista eikä hauskaa. Olisiko aika alkaa käsitellä perfektionismia hyveen sijasta paheena? Laadin kalenteriini listoja siitä mitä kaikkea on vielä tekemättä. Väsyttää. Tänään tekisi mieli vain tuijottaa tyhjyyteen ja olla tarttumatta yhteenkään tämän päivän velvoitteeseen. Elämän kiire ja kaoottisuus tuntuu välillä  uuvuttavalta.

Kaaosteorian mukaan todellisuus tulee ymmärtää dynaamiseksi, monimuotoiseksi ja ennustamattomaksi. Kuulostaako tutulta? Tehokkaan ihmisen tulisi olla alati hyödyllinen jollekin toiselle. Hyödyllinen työnantajalleen, työkavereille, omille lapsille ja perheelle, yhteiskunnalle ja jopa lemmikille. Voisiko olla hetken vain hyödytön ja antautua kaaokselle? Mitataanko ihmisen arvo sillä, kuinka hyödyllinen hän on muille? Vastaus on tietysti EI. Ihmisarvo ei missään nimessä ole kiinni siitä, kuinka paljon saa aikaiseksi. Silti tästä ajatuksesta voi olla vaikea pyristellä irti, koska ihmisille on tärkeää tuntea olevansa hyödyksi. Ihmisen valtaa positiivinen aikaansaamisen tunne jos on tehnyt jotain hyödyllistä. Auttanut kaveria, saanut työprojektin valmiiksi tai ruokkinut perheen.

Ehkei hyödyksi olemiseen liittyvää tyytyväisyyttä tule aina edes ajateltua, kunnes koittaa hetki jolloin ei voikaan olla hyödyksi. Esimerkiksi työttömälle tai työkyvyttömälle voi suurin turhautumisen aiheuttaja olla juuri hyödyttömyyden tunne. Voi tuntua siltä, että on tyhjänpanttina, turhakkeena. Tämä tunne voi tulla kenelle tahansa tilanteessa, jossa tuntuu, ettei voi tehdä mitään. Olen itse ollut sekä työttömänä, että pitkällä sairaslomalla. Tunne siitä, ettei syystä tai toisesta voi olla hyödyksi, turhauttaa. Voisiko tällaisessa tilanteessa ajatella, että on tehnyt parhaansa? Ainakin itseäni rauhoittaa ajatus siitä, että olen tehnyt kussakin tilanteessa voitavani. 

Alla oleva Mielenrauhan Mindmap havainnollistaa asiaa (ja tuo ehkä hivenen lohtua kaaoksen keskelle) 

Mielenrauhan Mindmap by Maria :)

Jos olet tehnyt voitavasi, voit olla aivan rauhassa! Yrittäessään parhaansa ei ole pakko kaahottaa satanen lasissa, oman kantokyvyn ja hyvinvoinnin kustannuksella. Parhaansa voi yrittää juuri sillä tavoin kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä. 

Kaaoksen hallinta voi lähteä joskus lapasesta. Eräänä päivänä huomaan kauhukseni, että minusta on tullut robotti. Työnantajani myöntää ylimääräisen vapaapäivän - ja kuinka minä käytän sen? No tietysti järkevästi, nimittäin siivoten! Siivoan ja järjestelen kunnes olen aivan nääntynyt. Minusta on tullut järkevyyden ja tehokkuuden robotti. En edes muista milloin olisin viimeksi tehnyt jotain silkan nautinnon vuoksi, sillä kaikelle mitä teen on aina jokin järkevä syy. Lähden ulos kävelylle, sillä raitis ilma ja liikunta on hyväksi. Syön kasvisruokaa ja vitamiineja, teen työni huolella, siivoan muiden sotkut ja maksan laskut. Olen yllättäen vieroittunut täysin kaikesta spontaaniudesta ja asioiden tekemisestä vain siksi, että se olisi kivaa.

Olenko unohtanut kaiken tämän kaaoksen hallinnan ja järkevyyden keskellä nauttia olostani, edes pikkiriikkisen? Säikähdän ja haen samantien pakastimesta jäätelön. Jäätelöä en ole syönyt pitkään aikaan, sehän lihottaa! Sitä paitsi olen sille allerginen. Mutta vatsanväänteistä viis, sillä kyseessä on hätätilanne. Onneksi vielä samana iltana lähdemme ystävien luokse illalliselle. Illan aikana huomaan paitsi syöväni hyvin, myös hymyileväni ja nauravani. Sisäinen robotti on unohtanut epätoivoisen tehtävänsä, kaaoksen hallinnan. Suorittajan tilalle on tupsahtanut ihka oikea ihminen. Naurava ja tunteva, ja muitakin kuin puhtaasti “järkeviä” asioita tekevä ihminen. Loppujen lopuksi, onko mitään järkevämpää ja hyödyllisempää kuin pitää itsensä iloisena ja tyytyväisenä? Nauraa hetki kaaokselle?

Muista, että joskus voi antaa pienen kaaoksen vallita. Laiskotteluun ja hauskanpitoon ei tarvita lupalappua!

Photo: Rupert Kittinger-Sereinig (Pixabay)

https://www.minunriippumattoni.fi/

Huolestujan huoleton elämä

Elämänohje Leinojakuningas-elokuvasta: Hakuna matata - ei huolen häivää, päivä on huoleton! Onko se noin helppoa? Kunpa olisikin. Välillä tuntuu että huolia hiipii sisään joka nurkasta. Vanhemmuuden myötä elämä tuntuu olevan jatkuvaa huolehtimista ja huolestumista. Lasten vanhempana ihminen myös ymmärtää kuinka huoletonta elämä olikaan ennen lapsia! Sai tulla ja mennä oman mielen mukaan, vastuussa oli lähinnä itsestään. Lasten myötä omat huolenaiheet ovat muuttuneet. Tietysti vanhempiakin on erilaisia. Ehkä jotkut osaavat ottaa homman löysin rantein. Vastuuta lasten hyvinvoinnista ei rentoilukaan toki poista. Silti vanhempikin ansaitsee tilanteen rentoutumiseen. Ja huolestuahan voi toki miljoonasta asiasta ihan ilman jälkikasvuakin. Mestarimurehtijana tiedän hiukan liiankin hyvin, että rentoutuminen on taito, jota en aina oikein hallitse. Säännöllinen rentoutuminen on tietysti osa tervettä elämää ja sillä on suuri merkitys hyvinvoinnille. Joskus rentoutuminen on helppoa, mutta ei suinkaan aina. Voiko rentoutumisen etsiminen luoda jopa huolta ja suorituspaineita?

Jokainen reagoi elämän kuormitukseen, paineisiin ja stressiin omalla tavallaan. Stressi voi aiheuttaa vaikka mitä: migreeniä, unettomuutta, suolisto-ongelmia, päänsärkyä, melkein mitä vain! On hyvä oppia tunnistamaan paitsi oma stressireaktionsa, myös asiat joiden tekeminen auttaa lievittämään stressiä ja rentoutumaan. Stressitilanteessa looginen ajattelu siirtyy sivuun ja tunteet ottavat vallan. Hengenvaarassa taistele tai pakene -reaktio voi pelastaa, mutta jatkuvassa ylirasituksessa tämä hermoston hätätila tekee hallaa. Stressireaktio jyrää järjen yli - havainnointi ja objektiivinen ajattelu vaikeutuu. Millainen huolestuja sinä olet? Pieni vai suuri? Minä olen pieni. Tai ehkä pienehkö. Tai jos rehellisiä ollaan, ainakin keskikoinen huolestuja. Okei, tunnustan…olen oikea megaluokan huolestuja!

Huolien murehtiminen etukäteen, tilanteen ollessa päällä, ja vielä jälkeenpäin. Missä kulkee aiheellisen ennakoinnin ja turhien kauhukuvien maalailun raja? Kuulostaako yhtään tutulta? Jokainen huolestuu joskus ihan aiheesta, mutta turhasta huolien vatvomisesta kannattaa luopua. Huolet vievät energiaa ja häiritsevät motivaatiota. Huolten määrä vaikuttaa siihen jaksaako ihminen innostua asioista, vai onko hän pikemminkin huolten uuvuttama. Jos tuntee huolestuvansa turhista asioista, on asialle syytä tehdä jotain. Luonnollisesti jotain muuta kuin huolestua.

Joskus kun elämä oikein stressaa ja ahdistaa, voisiko itseltään kysyä: Mitä hyötyä minun huolistani ja ahdistuksestani on? En voi yksin pelastaa koko maailmaa. En voi tehdä kaikesta parempaa, enkä auttaa jokaista kärsivää. Voisinko tehdä jotain itseni hyväksi? Voisinko tehdä omalta osaltani maailmasta hiukan paremman paikan? Ihmisellä on tapana ajatella, että hänen ongelmansa ovat uniikit. Hänen kärsimyksensä on kerrassaan ainutlaatuista! Kukaan muu ei varmasti ole kokenut vastaavaa. Vai olisiko sittenkin? Minua rauhoittaa ajatus siitä, etten ole huolieni suhteen ainutlaatuinen. Olen pieni ihminen jolla on tunteita, välillä kielteisiä ja välillä myönteisiä. Aivan niin kuin kaikilla muillakin.

Haluan jakaa kanssasi pari lausetta, jotka pyrin pitämään mielessäni. Ne ovat:

1. Asioilla on tapana järjestyä. 

2. Mitä jos kaikki meneekin kerrassaan fantastisesti!

Näiden voimalauseiden sisäistäminen ei ole minulle itsestäänselvyys. Aina toisinaan huomaan pohtivani pahimpia vaihtoehtoja. Kauhukuvien tuhatta ja yhtä uhkaavaa eri variaatiota. Pelkääjä on huolissaan ja jossittelee. Mitä jos sairastun? Mitä jos lapseni sairastuvat? Entä mitä jos lumiaura ajaa päältäni? Tai kaukaa ulkoavaruudesta syöksyy asteroidi ja tupsahtaa suoraan niskaani? Eihän elämä kuitenkaan näin mene. Vaikka ikäviä asioita toisinaan sattuukin, jo tilastollisesti katastrofista toiseen hyppiminen on hyvin epätodennäköistä. Siksi lupaan itselleni hypätä pois pelon spiraalista ja keskittyä kahteen edellä mainittuun voimalauseeseen, jotka ovat vähintään yhtä tosia kuin se, ettei kaikki mene suunnitelmien mukaan. Haluan elää elämää, jonka kantava voima on pelon sijaan pikemminkin uteliaisuus.

Overthinking voidaan suomentaa yliajatteleminen. Tämä tarkoittaa ajatusten vatvomista ja analysointia vielä senkin jälkeen kun asian käsittely olisi jo viisainta lopettaa. Vatvomiseen on toki helppo sortua silloin kun jokin asia aiheuttaa huolta. Yliajattelu voi kuitenkin johtaa asioiden muodostumiseen ongelmiksi, silloin kuin niiden ei välttämättä tarvitsisi olla ongelmia. Uhkakuvia ei ehkä edes ole ennen kuin sellaisia keksii itse. Pelot liittyvät tulevaisuuteen, joten itsensä on hyvä tuoda lempeästi takaisin nykyisyyteen, tähän hetkeen. 

Voisiko itselleen antaa luvan lopettaa asioiden turhan analysoinnin? Luopua yliajattelusta, suuresta stressin ja ahdistuksen lähteestä? Voisiko huomata, että juuri nyt olen turvassa! Huolien keskellä on hyvä muistaa, että kaikkea ei voi kontrolloida. Joskus on vain päästettävä irti ja luotettava siihen, että asiat lopulta järjestyvät. Ensiaskel yliajattelusta eroon pääsemiseksi on asian tiedostaminen. Ajatuspoluista kannattaa napata kiinni, ennen kuin ne muuttuvat uhkaaviksi pelon valtateiksi.

Kuinka voisi saavuttaa sopivan rentouden tilan ja tyytyväisen olon, rennon mielen ja mielenrauhan? Ikuista rentouden tunnetta voi tuskin saavuttaa, sillä elämällä on tapana asetella tiellemme kaikenlaisia jännittäviä sattumuksia. Meno ei voi olla aina rentoa, mutta ehkei sen tarvitsekaan. Hyvä uutinen on se, että rentoutumisen taitoa voi opetella. Oivallinen vinkki, jolla pääsee kiinni rentouteen ovat meditointi ja hengitysharjoitukset. Kokeile ottaa lyhyt rentoutusharjoitus juuri nyt! Sulje silmäsi ja hengitä tietoisesti minuutin ajan. Jos ajatuksesi lähtevät vaeltamaan, tuo ne lempeästi takaisin hengitykseen. Kun minuutti on kulunut, avaa silmäsi ja tunnustele hetki oloasi. Oletko nyt ainakin himpun verran rennompi kuin minuutti sitten? 

Ihminen rentoutuu silloin kun parasympaattinen hermosto aktivoituu. Parasympaattisen hermoston vastakohta on nopea sympaattinen hermosto, joka aiheuttaa elimistössä stressireaktion ja auttaa reagoimaan nopeasti vaaran uhatessa. Toinen hermostoista on alati vallalla. Jos rentoutumiselle ei omista riittävästi aikaa, voi sympaattinen hermosto jäädä pitämään valtaa. Tämä voi aiheuttaa ylivireystilan, joka uuvuttaa sekä kehon että mielen. Vaarana ovat tällöin esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudit. Omien akkujen lataamiseen kannattaa todellakin panostaa!

Rentoutuminen on helppoa silloin kun tuntee olevansa turvassa. Pieni vauva rauhoittuu kapaloon käärittynä, ja sama toimii myös aikuiselle! Olen aina tykännyt nukkua painavan peiton alla. Painopeitto voi auttaa rentoutumaan, olo tuntuu kotoisalta lämpimässä pesässä. Myös kosketus rentouttaa, sillä se vapauttaa kehoon onnellisuushormonia, oksitosiinia. Jos halipulaan ei löydy lähistöltä sopivaa kohdetta, voi itsensä taputtelu ajaa melkein saman asian. Omat rentoutumisvinkkini ovat: liikunta, mindfulness, luonnossa liikkuminen, mökkeily, lukeminen ja sauna. 

Vastakohdat voivat auttaa löytämään rentouden. Jos istut työssä pitkiä aikoja paikoillaan, tai olet paljon ihmisten kanssa, liikkuminen ja yksinolo voivat tuoda kaivattua vaihtelua. Jos taas työsi on itsenäistä mutta olet paljon liikkeessä, riippumatossa löhöily, tai toisaalta ajan viettäminen ystävien kanssa voi olla oivallinen tapa vaihtaa vapaalle. Vastakohdat ja itsensä haastaminen uusiin asioihin tuovat hyödyllisiä irtiottoja muusta elämästä.

Eräänä päivänä jokin sisälläni liikahtaa. Olen yht’äkkiä kertakaikkisen kyllästynyt huolestumiseen ja pelkäämiseen. Päätän kertarysäyksellä lopettaa huolestumisen ja pelkäämisen. Kumma kyllä se tepsii! Päätän luottaa elämään ja olla elämättä elämääni pelko edellä. En enää suostu siihen! Kun tämän sanoman ymmärtää, sen vaikutus on järisyttävä.

Höllää. Chillaa. Lepää. Pidä tauko. Ota rennosti ja löysin rantein. Relaa. Rauhoita menoa. Vähennä kiirettä. Raukeudu. Vapaudu. Ole huoleton, leppoisa, letkeä, lauha ja lupsakka. Opettele rentoutumisen tärkeä taito, sillä se on hyvinvoinnin elinehto! Elämässä tarvitaan hetkiä ilman murheita.

Photo: Anemone123 (Pixabay)

Lukumeditaatio

Lukeminen on parhaillaan rentouttavaa, joskus miltei meditatiivista. Oletko valmis kokeilemaan lukumeditaatiota? Hienoa, aloitetaan! Sulje hetkeksi silmäsi ja hengitä muutaman kerran oikein syvään. Tunne kuinka jäsenesi tuntuvat raskailta. Uppoat syvälle tuoliin, sohvalle, tai sänkyyn, missä sitten luetkin tätä blogia. Meditaation myötä saatat tehdä pieniä mielikuvaharjoituksia koskien elämääsi.

Kuvittele, että kävelet niityn poikki. Niityllä kasvaa korkeaa heinää ja kävelyn sen poikki on hidasta. Joudut suorastaan kahlaamaan sen halki, aivan kuin kahlaisit lämpimässä vedessä. Karkeat heinät pistelevät jalkojasi, mutta tuskin huomaat sitä. Sen sijaa huomiosi kiinnittyy siihen, kuinka kauniisti heinät aaltoilevat kesäisessä tuulessa. Kuin meren aallot. Niityn keskellä on suuri kivi. Lähden kahlaamaan heinikossa määrätietoisesti kohti kiveä. Sinusta tuntuu kuin kivi symboloisi jotain asiaa elämässäsi jota kohti parhaillaan etenet. Hitaasti, koska pitkä heinä hidastaa kävelytahtia, mutta määrätietoisesti, koska tiedät että haluat päästä kivelle.

Saavut kivelle. Vaikka kivi on melko korkea, pääset sen päälle hyppäämällä. Tuuli puhaltaa kasvoillesi, ja käännät katseesi kohti korkeuksia. Taivaalla lentää jokin suuri lintu, kenties haukka. Seuraat hetken sen liitelyä, ja tunnet yhtäkkiä olosi uniseksi. Hyppäät kiveltä alas ja köllähdät sen varjoon nokosille. Tunnet nenässäsi ympäröivien kukkien tuoksun ja vaivut tuulen suhistessa uneen. Hengityksesi kulkee tasaisesti, sydämesi syke laskee ja kehosi rentoutuu kauttaaltaan. Sinun on hyvä olla kiven suojassa heinien keskellä, aivan kuin olisit kehdossa uinaileva vauva. 

Jossain vaiheessa heräät siihen, että aurinko paistaa silmiisi. On myöhäinen iltapäivä. Kiven varjo on siirtynyt sen verran, että et enää olekaan varjossa, vaan aurinko paistaa suoraan kasvoihisi, lämmittäen ihoasi myöhäisen iltapäivän säteillään. Päätät jatkaa matkaasi, ja nouset ylös. Pudistelet heinän palasia vaatteistasi, aivan kuin ravistelisit pois kaikki asiat mitä et tarvitse elämässäsi. Kun alat olla puhdas ja hieman virkistynyt, lähdet reippaasti eteenpäin, päinvastaiseen suuntaan kuin mistä tulit. Niityn laidalla alat kuulla ihan uudenlaista ääntä. Aivan kuin jossain lähistöllä solisisi puro. Seuraat ääntä, joka voimistuu koko ajan. Pian saavut purolle. Puron ääni tuntuu rauhoittavalta, vaikka se virtaakin melkoista vauhtia. Laitat kätesi veteen, tuntien veden pyörteet sormissasi. Teet käsistäsi kupin ja hörppäät janoosi hiukan puron kirkasta ja puhdasta vettä.

Yllättäen huomaat vähän matkan päässä puron varrella pienen kanootin. Hetken mielijohteesta kävelet kanootille. Katselet ympärillesi, mutta ketään ei näy lähettyvillä. Sitten huomaat kanootin pohjalla lapun, jossa lukee: lainaa minua! Päätät tehdä työtä käskettyä, joten työnnät kanootin vesille. Nyt ei tarvitse meloa, sillä virta kuljettaa sinua mukanaan. Oikeastaan tuntuu mukavalta kulkea virran mukana, antaen sen viedä sinua niin kuin haluaa. Asetut makaamaan veneeseen ja nautit kyydistä. Samalla näet kuinka pilvet purjehtivat taivaalla, perhoset lentävät ilmassa, ja pääskyset syöksähtelevät taivaankannella. Huomaat, että näin on hyvä. Joskus virran voi antaa viedä. Voi nauttia näkymistä ja katsoa mihin vesi kuljettaa, ilman että pyristelee vastaan.

Jossain vaiheessa nouset istumaan veneessä ja tähyilet ympärillesi. Veneen vauhti on hiljentynyt, ja edessäpäin näkyy silta. Paikka näyttää sopivalta kyydistä nousemiseen, joten tartut sillasta kiinni ja vedät itsesi rantaan. Jätät kanootin rannalle, varmistaen ettei virta vie sitä. Tarkastat vielä, että lappu jää näkyville, jotta seuraava kanootin löytäjä huomaa sen ystävällisen viestin. Tämän jälkeen astelet sillalle. Sillan vastaranta on nyt tulevaisuutesi, jota katsot avoimin ja odottavaisin mielin. Mitä vastarannalla näkyy? Asiat joita näet sillan toiselle puolella ovat asioita, joita tulet kokemaan elämässäsi.

Voit pikkuhiljaa palata tähän hetkeen, blogin ääreen. Voit liikutella sormiasi ja varpaitasi, ja hengittää pari kertaa syvään, palauttaaksesi itsesi tähän hetkeen. Kuulostele omia tuntemuksiasi, ja tarkkaile hetki ympäristöäsi. Kiitä itseäsi tästä ajasta, jonka annat itsellesi. Ajasta, jolloin pidät itsestäsi huolta. Tunne kuinka olet samanaikaisesti sisäinen aikuinen ja sisäinen lapsi. Muista kuinka he molemmat ansaitsevat rakkautta ja myötätuntoa, joita niille annat. Juuri tällä hetkellä, kaikki on hyvin. Kaikki on hyvin ainakin pienen hetken verran. Namaste. Muista että mielikuvahrajoitukset ja haaveilu lennättävät hetkeksi kauas arjen aherruksesta. Joskus sellainen todellakin on tarpeen!

Photo: David M. Chambers (Unsplash)

Taisteluista ja tuulimyllyistä

Meillä kaikilla niitä on, nimittäin ikäviä muistoja ja kokemuksia. Ajoittaisia synkkiä ajatuksia. Elämä jättää ihmiseen jäljen niin hyvässä kuin pahassa. Kannattaa kuitenkin muistaa ettei se haittaa, vaan kuuluu asiaan. Ja että hankalien muistojen kanssa voi oppia tulemaan paremmin toimeen. On tyypillistä, että kun ajatukset löytävät tiensä ikävän muiston luo, ensimmäinen reaktio voi olla se, ettei haluaisi ajatella kyseistä asiaa. Silti asiaa ajattelee, yrittäen samalla olla ajattelematta sitä. Ajatusta tai muistoa hyljeksii, mutta se ei auta, sillä aika ajoin tuo ikävä asia pulpahtaa pintaan. Paljastan sinulle salaisuuden. On olemassa keinoja, joiden avulla näitä negatiivisia asioita ja mielleyhtymiä voi lieventää.

Salaisuus piilee siinä, että negatiivisia muistoja ja ajatuksia ei yritetä torjua, vaan niille tehdään tilaa. Pyydän sinua nyt tietoisesti ajattelemaan muistoa tai asiaa, joka aiheuttaa sinussa kielteisiä tunteita. Kutsu tuo ajatusmörkö hetkeksi luoksesi. Anna sille hetki laatuaikaa. Anna sille tilaa, äläkä yritä torjua sitä. Ole läsnä ikävälle tunteelle, anna sen olla hetki mukanasi, aivan rauhassa. Tunnetta ei tällä kertaa lakaista maton alle, eikä piiloteta kaapin perälle. Muistosta tai tunteesta ei vieläkään tarvitse pitää, mutta sen voi antaa vain olla. Voi tapahtua jotain ihmeellistä, sillä kun kielteiselle tunteelle tekee tilaa, se alkaa pikkuhiljaa haalistua ja neutralisoitua. Kun annat ikävän asian olla luonasi pyristelemättä siitä eroon, se alkaa loitontua askel askeleelta ihan itse. Tämän harjoituksen voi tehdä aina kun se tuntuu ajankohtaiselta: kun itseään haluaa muistuttaa siitä, ettei ikäviä ajatuksia tai muistoja tarvitse yrittää paeta. 

Ikävät asiat ovat kuin tuulimyllyjä, joita vastaan taistelee ja painiskelee ihan huomaamatta. On voimallinen kokemus pysähtyä hetkeksi tuulimyllyjen äärelle, antaen niiden vain pyöriä. Niin ne tekevät huolimatta siitä taisteleeko niitä vastaan vai ei. Pysähdy hetkeksi näiden ajatusmyllyjen äärelle. Anna niiden pyöriä. Tarkkaile kuinka mielesi tuottamat ajatukset pyörivät tuulen mukana. Lopulta tuuli tarttuu ikäviin ajatuksiin ja kuljettaa ne hiljalleen loitommaksi. Tuulimyllyt tuottavat sähköä tai jauhavat jyvistä jauhoja. Jauhoista voidaan tehdä herkullista leipää, joka paistetaan uunissa. Ajatusmyllyjen voi antaa pyöriä rauhassa, sillä parhaimmillaan niistä voi ajan kanssa tulla jotain hedelmällistä. Avainsana on hyväksyminen.

Kannattaa miettiä miettiä tunteita, joita ikävä muisto tai ajatus aiheuttaa. Pystytkö nimeämään jonkin sellaisen tunteen? Tunne voi olla esimerkiksi apeus, häpeä, suru, masennus tai ahdistus. Voisiko muistolle antaa jopa nimen, vaikkapa Pertsa. Silloin tällöin Pertsa pulpahtaa pintaan ihan itse, aivan ilman apua. 

Tsädäm! Se on muuten morjens! Täällä ollaan taas, aina yhtä voimissaan, eikä missään nimessä ajan haalistamana! Täältä tullaan taas, minkäs teet? Tulen vaikket haluais ja mitä enemmän tappelet vastaan, sen lähemmäksi tulen! Olen luonasi aina vaan, enkä lähde pois milloinkaan!

Pertsa on kuin verta imevä punkki. Sen olemassaolo ärsyttää, mutta siitä on vaikea päästä eroon. Joskus sen voi kuitenkin jättää huomiotta kuin kiukuttelevan tai kiroilevan lapsen, sillä niin kuin lapsen kohdalla, huomiotta jättäminen saattaa Pertsankin tapauksessa tuottaa joskus parhaan tuloksen. Pertsako siellä? Antaa olla. Siinäpähän roikkuu. Oman huomion voi kuitenkin ohjata sellaisiin asioihin, joita ajattelee mieluummin kuin Pertsaa. Tämä kannattaa tehdä kuitenkin lempeästi, ei vastaan taistelemalla. Panikointi ja torjuminen ei auta, sellainen vain houkuttelee mokomaa kiusanhenkeä hanakammin esiin.

Ikävän asian voi kohdata hyväksyen tai jättää sen huomiotta ilman voimakasta vastaan pyristelyä. Kolmas menetelmä ikävän tunteen tai ajatuksen käsittelyyn on tutkiskella sitä rauhassa. Istua hetki tunteen tai ajatuksen vieressä ja kysyä siltä? Mikä sinä olet? Miten saat minut toimimaan? Ja ennen kaikkea: Mikä viesti sinulla on minulle? Onko jotain mitä voin oppia siitä, että tämä tunne tai ajatus on läsnä? Tunteesta, ajatuksesta tai muistosta ei tarvitse vieläkään pitää, mutta kun olet suonut sille hetken aikaasi ja tarkastellut sitä rauhassa sen voi antaa olla. Voit halutessasi kysyä tuolta negatiiviselta asialta: tarvitsenko minä vielä sinua? Kuuntele löytyykö vastaus. Lopuksi negatiiviselle ajatukselle voi todeta: Hyväksyn sinut juuri tuollaisena.

Asiaa voi miettiä myös siltä kantilta, haluaako ikävästä muistosta oikeasti luopua? Pidätkö sittenkin kiinni menneestä, koska olet tottunut tekemään niin? Mitä jää jäljelle jos päästäisikin irti? Tyhjyys, hiljaisuus? Ehkä sinua on kohdeltu kaltoin ja uhrin ajatusmalli on jämähtänyt päälle. Mikä on uusi identiteetti jos luopuu uhrin mentaliteetista? Mieti millainen olosi voisi olla jos kuitenkin päättäisit, että kyseinen ajatus on palvellut sinua riittävän pitkään, ja on aika kääntää elämässä uusi sivu. Muista että hyväksyminen helpottaa negatiivisia tunteita ja ajatuksia, vastaan pyristely sen sijaan ei.

Photo: Syaibatul Hamdi (Unsplash)

Aikamatka koulun penkille

On aika ostaa uusi penaali ja pakata reppu, sillä nyt palataan hetkeksi koulun kovalle penkille. Kuvittele mielessäsi itsesi näköinen koulu. Koulu, jonka jokainen elementti olet sinä. Millaisen koulun näet? Onko kyseessä vanha idyllinen kyläkoulu, uusi huippumoderni oppimiskeskus vai korjausta vaativa valesokkelilla varusteltu 70-luvun rotisko?

Tässä koulussa olet toisinaan jämäkkä opettaja, joka saa kurittomat kakaratkin tottelemaan. Välillä saatat olla luokan viisain lapsi, joka viittaa innokkaana valmiina kertomaan vastauksen kysymyksiin. Kuitenkin sinusta löytyy myös ne takapenkin tyypit, jotka nuokkuvat nukuksissa, haluttomina tekemään mitään, täynnä vastustusta ja uhmakasta asennetta. Mieti kelle annat elämässäsi eniten tilaa. Seuraatko tavoitteitasi ja arvojasi? Onko aika vaientaa uhmakkuus ja suunnata energia uteliaisuuteen, mahdollisuuteen oppia uutta?

Mitäpä jos arvioisit oman elämäsi? Heittäytyisit hetkiseksi oman elämäsi opettajaksi, ottaisit arvointikynän käteesi, ja laittaisi arvostelulasit päähäsi? Ole rehellinen itsellesi, ja anna palautetta siitä, miten sinulla pyyhkii. Mieti kulunutta päivää, viikkoa tai vaikka kokonaista kulunutta vuotta. Anna sitten arvosanat asteikolla 4-10:

Taloudellinen tilanne:___

Elämän ilo:____

Rakkauselämä:____

Terveys:____

Ura ja / tai opiskelu:____

Perhe:____

Henkinen kasvu (vinkki: kiitollisuus on hyvä pohja henkiselle kasvulle):____

Elinympäristö:____

Sosiaaliset kontaktit:____

Oman polun löytäminen elämässä:_____

On aika jakaa todistukset. Astut opettajamaisen ryhdikkäin askelin luokan eteen. Korjaat hiukan silmälasiesi asentoa ja tarkastelet luokkaasi. Samalla olet myös saamassa todistusta. Kuulet oman sukunimesi ja astelet vastaanottamaan todistustasi. Millaisia tunteita todistus sinussa herättää? Mitä opit arvosanoista? Onko asioita jotka voisi tehdä toisin? Onko todistuksessa kehitettäviä alueita, joilla olisi syytä skarpata, tai ainakin pyrkiä tekemään korjaava liike, jotta kyseinen elämän osa-alue kohenisi? Voit tarkastella, paitsi arvosanojasi, myös opettajaa, joka arvosanat antoi. Onko hän ymmärtäväinen, hymyilevä opettaja, joka tsemppaa sinua elämänkoulussa? Antaako hän palautteen hampurilaismallina, muistaen huomioida erityisesti ne asiat, jotka ovat kehittyneet hyvään suuntaan? Vai onko hän armoton kansankynttilä, joka hyväksyy vain täydet kympit ja suhtautuu kaikkeen muuhun ankaralla kritiikillä? 

Ota tämä hetki mahdollisuutena puntaroida elämääsi, ja ajatella luovasti kuinka siitä saisi tehtyä mielekkään ja itselle sopivan. Mieti kuitenkin samalla millainen opettaja ja arvostelija olet itsellesi. Ovatko arvosanat objektiivisia, puolueettomia? Vai oletko mahdollisesti taipuvainen turhankin kriittiseen arvosteluun? Oletko opettajana ymmärtäväinen? Uskotko, että yksittäisiä arvosanoja tärkeämpää on kokonaisuus, ja oikea asenne jolla usein pötkii yllättävän pitkälle! Tulitko muuten ajatelleeksi arvosanaa käytökselle? Vai onko vanhanaikaista miettiä koko arvosanaa? Olisiko tärkeintä huomioida sittenkin osaaminen vahvuudet? Iloita niistä, ja loistaa kuin tähti!

Onko tässä koulussa hyvä olla? Tuetaanko siellä ryhmähenkeä ja kitketäänkö kiusaaminen heti alkuunsa? Lähdetkö koulusta hyvillä mielin, valmiina tekemään kotitehtävät? Kannustatko itseäsi ja muita, jotta kaikilla olisi hyvä olla? Muista että sinussa asuvat niin opettaja kuin oppilas, niin aikuinen kuin lapsi. Mieti millainen aikuinen olet, ja muista tukea lasta ja auttaa tarvittaessa. Myös niitä tyyppejä, jotka eivät haluaisi osallistua ja oppia. Jokainen joutuu tekemään elämässään päätöksiä ja olemaan aikuinen joka päättää. Kaikissa aikuisissa asuu kuitenkin myös herkkä ja haavoittuvainen lapsi. Muista näiden ääripäiden olemassaolo ja hyväksy heidät myötätuntoisesti sellaisina kuin he ovat.

Koska positiivisen palautteen määrää ei voi liikaa korostaa, listaa tähän vielä onnistumiset joita olet kokenut kuluneen vuoden aikana, Top 3!

1.________________________________________

2.________________________________________

3.________________________________________

Muista, että olet ihana, upea huipputyyppi ja jokainen päivä mikä vain on mahdollista.

Photo: congerdesign (Pixabay)

Kirjoittamisesta ja unelmista

On marraskuu, eli kirjoituskuu. Jossain päin maailmaa ilmiö tunnetaan nimellä NaNoWriMo, eli National Novel Writing Month. Tavoitteena on kirjoittaa hurjat 50.000 sanaa kuussa. Englanninkielellä tämä tavoite on tosin helpompi saavuttaa kuin kirjoitettaessa suomeksi. Osallistun työstämällä keskeneräistä käsikirjoitusta sekä bloggaamalla. Hurjaan kirjoituskuukauden sanamäärään en kuitenkaan edes yritä yltää. Aloitin tämän blogin kirjoittamisen heinäkuussa. Olen ehtinyt kirjoittaa sitä muutaman kuukauden ajan. Lisäksi olen aiemmin kirjoittanut toista blogia usean vuoden ajan. Millaisia ajatuksia ja havaintoja blogin kirjoittamisesta on tähän mennessä tullut?

Blogin kirjoittamiseen liittyen löytyy paljon vinkkejä ja ohjeita. Yhden ohjeen mukaan blogia kannattaa päivittää mahdollisimman usein, mielellään vähintään kerran viikossa. Tätä ohjetta olen noudattanut jokseenkin orjallisesti. Blogiini tupsahtaa uusi kirjoitus suunnilleen joka viikonloppu, yleensä perjantaina. En oikeastaan edes tiedä miksi olen päätynyt näin tarkkaan rutiiniin. Sen verran olen jo kuitenkin tähän rutiiniin tottunut, että minua vaivaa jos poikkean siitä. Todennäköisesti ketään muuta se ei häiritsisi tippaakaan. On tietysti niin, että useammin päivittyvät blogit saavat enemmän näkyvyyttä ja lukijoita. Bloggaukseen liittyy paljon muitakin ohjeita, ja voi hyvin olla etten olen noudattanut niistä kovinkaan monta.

Yksi havaintoni on se, että ihmisten uteliaisuus on loputonta. Tämä on syy siihen miksi klikkiotsikot ovat olemassa. Uteliaisuus näkyy myös siitä, että someen ladatulla videolla on moninkertainen katselumäärä tykkäyksiin verrattuna. Ylivoimaisesti suosituin kirjoitus blogissani on se, jossa puhutaan muutoksen tuulista. Vaikkakin muutokset elämässä ovat iso asia ja ehkä joku ihan oikeasti haluaa pohtia muutoksia myös omassa elämässään, epäilen että tekstin suosioon on toinen syy. Olisiko siellä voinut olla paljastus minun elämästäni? Syy muutoksen tuuliin? No, sitä siellä ei ollut. Pahoittelen.

Kirjailijana ja bloggaajana joudun ylittämään jonkinlaisen häpeäkynnyksen. Näin joutuu tekemään melkeinpä kuka vaan, jonka työ tai tekeminen on jollain tavalla muille näkyvää. Mikä on sopiva määrä oman tuotoksen markkinointia, ilman että se ylittää lukijoiden ärsytyskynnyksen? Kuinka paljon omaa itseäni haluan tunkea muiden fiideihin? Vaarana ärsytyskynnyksen ylittämiseen on luonnollisesti netin säälimätön maailma, missä negatiivinen palaute voi läjähtää päin näköä. Koska kirjoituspaine sisälläni kuitenkin kasvaa, otan riskin, että niskaan sataa välillä myös sitä itseään. Toistaiseksi kielteinen palaute on ollut minimaalista, ja positiivisen palautteen määrä on onneksi ylittänyt kielteiset kommentit. Uskon myös, että ihmisten kannattaa tehdä “omaa juttuaan”, eikä esteenä soisi olevan häpeä tai pelko siitä mitä muut ajattelevat. Kaikkia ei millään voi miellyttää, siksi on parasta tehdä ylpeästi omaa juttuaan.

Luin aikoinaan lehdestä artikkelin, jossa kehotettiin luopumaan tavoitteista, jotka eivät ehkä koskaan toteudu. Artikkeli suositteli päästämään irti asioista, jotka vievät turhaa energiaa. Ideana oli vapautua jämähtäneestä ajatuksesta, että jotain täytyisi tehdä. Ideana oli myös vähentää stressiä ja turhaa painetta tehdä jotain, mitä ei välttämättä tarvitse tehdä. Idea artikkelissa ei sinänsä ollut hullumpi, kunnes siinä kehotettiin jättämään kirjoittamatta kirja. Mitä! Luinko nyt varmasti oikein? Jo oli lehdellä otsaa. Eihän noin voi sanoa! Vai voiko? Lehden sanelema käsky jumiutui minulla outona ajatuksena takaraivoon, sillä unelmani oli nimenomaan kirjoittaa kirja. Haaveilin siitä, että minusta tulisi kirjailija, sillä rakastan kirjoittamista! Tai ehkä voisi sanoa että kirjoittaminen valitsi minut, sillä kerta toisensa jälkeen päädyn kirjoittamaan ajatuksiani ylös, tulipa tuotoksesta sitten jotain tai ei yhtään mitään. Nyt tämä koppava naistenlehti pyysi kuitenkin minua luopumaan kirjan kirjoittamisesta. Oliko mahdollista, että naistenlehti oli sittenkin oikeassa ja minä väärässä?

Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että lehti oli väärässä. Monesta asiasta elämässä voi ja kannattaakin luopua. Ainakin sellaisista asioista jotka vievät itseltä elämäniloa ja energiaa. En kuitenkaan voi millään suositella ketään luopumaan suurten unelmien tavoittelemisesta. Omat unelmat ja suuret tavoitteet ovat tärkeä osa ihmisen elämää, ja jopa identiteettiä! Jos luopuisin kirjoittamisesta tai jostain muusta hyvin tärkeästä, osa minua kuolisi mukana. 

Jos tavoitteenasi on kiivetä vuorelle, anna mennä! Jos unelmasi on jokin tietty ammatti, kouluttaudu ja hanki ammattiin liittyvää tietoa. Jos haaveenasi on juosta maraton, varaa paikka maratonille ja ala harjoittelemaan. Jos olisin luopunut haaveestani kirjoittaa kirja, ei haaveeni olisi voinut toteutua. Jos olisin lopettanut kirjoittamisen, olisin omilla toimillani estänyt unelmaani toteutumasta. Anna itsellesi lupa haaveilla ja toteuttaa elämässäsi juuri niitä asioita, jotka koet sydämen asioiksi. Tähtää juuri niin korkealle kuin hyvältä tuntuu, äläkä anna itsesi tai kenenkään muun estää sinua.

Yksi asia mikä on hyvä pitää myös mielessä on se, että omien ideoiden ja valintojen ei tarvitse tuntua hyviltä tai näyttää järkeviltä muiden silmissä. Riittää, että ne toimivat sinulle. Olen aivan varmasti tehnyt valintoja joissa ei ole muiden mielestä järjen hiventä. Olen tehnyt päätöksiä, jotka ovat saaneet minut näyttämään suorastaan oudolta. Tuleeko sinulla mieleen omia valintoja, joista muut ovat olleet eri mieltä? Ethän anna muiden mielipiteiden, oikeiden tai oletettujen sellaisten, estää sinua tekemästä jotain minkä koet tärkeäksi? 

Kannattaa myös pitää mielessä, että unelmien tavoitteleminen vaatii toisinaan mielipuolista jääräpäisyyttä. Otetaan esimerkiksi kirjoittaminen. Voit olla loistava kirjoittaja. Tai sitten olet huono kirjoittaja. Ehkä olet kuten suurin osa, ja taitosi sijoittuvat näiden kahden välimaastoon. Kirjoittajana, kuten kaikissa muissakin asioissa, voi kehittyä harjoittelemalla. 

Oleellisesti tärkeintä on kuitenkin hakata päätä seinään kunnes siihen tulee reikä. 

Tämä saattaa kuulostaa hurjalta, mutta näin se todellakin menee. Jokaisella kirjailijalla on useita julkaisemattomia tekstejä. Vaikka niitä on työstetty tosissaan, ne ovat olleet harjoituskappaleita, joita ilman tekijä ei olisi saavuttanut sitä kokemusta ja tasoa, jolle hän on harjoittelemalla päässyt. Harva kirjoittaa pöytälaatikkoon, ja ehkei edes kannata. Kirjoitukset on tarkoitettu luettavaksi ja jaettavaksi. Harjoituksen, vuorovaikutuksen ja palautteen myötä on mahdollista kehittyä. Omia tekstejäni on arvioitu ja olen saanut niistä palautetta, mistä olen kiitollinen. Olen myös päässyt lukemaan muiden tekstejä ja antamaan niistä palautetta. Tämä on oleellinen osa kirjoittajana kehittymistä.

Luovuttaminen ja periksi antaminen voivat olla oikea ratkaisu silloin kun jääräpäinen eteenpäin puskeminen vaarantaa hyvinvoinnin ja jaksamisen. Haaveet ovat kuitenkin asioita, jotka tuovat elämään merkityksellisyyttä. Ne saattavat hyvinkin lukeutua asioihin, jotka nousevat elämän merkityksellisyydessä kärkisijoille! Unelmiaan jokaisella on toki lupa päivittää ja tarkastella niiden toteutumisen realistisuutta. Unelmista luopumista en kuitenkaan voi suositella kellekään, en sitten millään! Kulje rohkeasti unelmiasi kohti, äläkä luovuta ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla.

Hyvää kirjoituskuukautta! :)

Photo: Christin Hume (Unsplash)

Luovuuden lähteillä

Tunnetko olevasi luova ihminen? Milloin käytit viimeksi luovuuttasi? Mitä kaikkea lasketaan luovaksi tekemiseksi? Mihin vaaditaan pieni hitunen luovuutta ja mihin paljon? Kuka mielestäsi on luova henkilö? Tässä tuli kerralla monta kysymystä liittyen luovuuteen. Pohdi kysymyksiä hetki rauhassa. Mikäli ehdit ajatella, että luovuus koskee vain kuvataiteilijoita tai muusikoita, väärin meni! Meistä kaikista löytyy luovuutta, ja jos se jostain syystä tuntuu jumiutuneen astetta syvemmälle, sitä voi houkutella esiin. Usko tai älä, mutta sisälläsi on aarteita. Luovuus on kanava, jota pitkin nämä aarteet tulevat esiin kaikkien iloksi. Kutsun sinut mukaani luovuuden lähteille! 

Sen lisäksi että luovuudesta on hyötyä taidetta tehdessä, luovuutta voi hyödyntää monessa muussakin asiaa. Luovuudesta on hyötyä kaikilla elämän osa-alueilla, arjesta juhlaan. Luovuus voi auttaa ratkaisemaan ongelmia ja ajattelemaan loogisesti. Siitä on hyötyä niin kirjoittamisessa kuin laskemisessa. Luovuudesta on etua sosiaalisissa tilanteissa ja johtotehtävissä. Luovuudesta on hyötyä jopa kauppalistan laatimisesta aina viikon menojen suunnitteluun ja kodin sisustuksesta puutarhaan hoitoon! Luovaa ajattelua ja toimintaa tarvitaan ihan kaikessa. Joko olosi alkaa tuntua luovalta? Kuten huomaat, luovuutta varten ei tarvita tyhjää paperia, väripalettia ja baskeria, sillä luovutta voi soveltaa melkein mihin vain. 

Luovalle persoonalle tyypillisiä ominaisuuksia on muun muassa herkkyys, uteliaisuus ja itsenäisyys. Luovuudesta on paljon hyötyä esimerkiksi töissä! Työssä kuin työssä kannattaa säännöllisesti miettiä uusia toiminta- ja ratkaisumalleja. Luovuus on kykyä ajatella laatikon ulkopuolella, sujuvoittaa työntekoa ja haastaa vanhat tavat tehdä asioita. Luova ajattelu voi olla hyödyllistä myös töitä hakiessa. Omaa osaamista ja kiinnostuksen kohteita kannattaa tarkastella ennakkoluulottomasti. Mihin kaikkeen minussa voisikaan olla potentiaalia? 

Luovuuteen voi kannustaa paitsi itseään, myös esimerkiksi omia lapsia ja oman työyhteisön jäseniä. Luovuutta edesauttaa stereotypioista vapautuminen, vapauden lisääminen, ajan ja paikan tarjoaminen luovaa toimintaa varten, tsemppaaminen, ilo ja huumori. Kaikenlainen uhkailu ja rajoittaminen voi sen sijaan tukahduttaa luovuutta. On tärkeää rohkaista itseä ja muita tekemään asioita uusilla tavoilla ja tunnistaa jokainen ainutlaatuisena yksilönä omine vahvuuksineen. Kun muille antaa mahdollisuuden tehdä asioista päätöksiä, tämä kannustaa heitä samalla tekemään luovia ratkaisuja. Avoin ja kannustava ilmapiiri on luovuuden kannalta olennaisen tärkeä.

Parhaimmillaan luova toiminta on nautintoa ja terapiaa. Taide ja kaikenlaiset luovuuden tuotokset ovat toki lahjoja katsojille ja kokijoille, mutta erityisesti luovuus on lahja tekijälle itselleen. Joskus suorastaan kaipaan luovuutta. Pelkkä toisten tuotosten kuluttaminen alkaa maistua jossain vaiheessa puulta ja yhtäkkiä tekee mieli luoda jotain itse. Kannattaa pohtia kuinka paljon aikaa käyttää muiden suunnittelemien asioiden kulutukseen? Katsomiseen, selailuun, lukemiseen, syömiseen… Entäpä kuinka paljon aikaa kuluu asioiden tekemiseen tai uuden luomiseen? Näiden kahden suhdetta kannattaa puntaroida ja lisätä luovuuden osuutta yhtälössä, jos kokee että sillä voisi olla myönteinen vaikutus omaan elämään.

Haluan kapinoida sitä vastaan, että olisin pelkkä passiivinen kuluttaja - kuluttaisin vain toisten tekemiä asioita. Söisin muiden tekemää ruokaa, katsoisin muiden tekemiä ohjelmia, ihailisin muiden ottamia kuvia ja lukisin muiden kirjoittamia tekstejä. Mitä minusta olisi enää silloin jäljellä? Olisinko enää vain ihminen, joka osaa juuri ja juuri painaa peukun toisten osaamiselle? Tähän en suostu, vaan päätän tehdä jotain luovaa, ihan itse! On aika herätellä uinuva luovuus.

Luovuudella on tietysti toinenkin puoli. Tuska! Mitä ihmettä minä sitten tekisin? Kuinka voisin olla luova? Kammoksuttaako tyhjä paperi? Onko minulla mitään uutta sanottavaa? Olenko ainoastaan kyynistynyt ja kuivakka kaveri, jolla ei ole yhtään mitään uutta tarjottavaa? Onko kaikki asiat jo yksinkertaisesti sanottu ja tehty? Onko kaikki kirjat jo kirjoitettu, lyriikat luritettu ja biisit sävelletty? Ei ole. Meillä kaikilla on omat ainutkertaiset kokemuksemme ja oma mielikuvituksemme. Olemme kuin lumihiutaleita, kahta täysin samanlaista ihmistä ei ole olemassa. Kaikilla meillä on jotain ainutlaatuista annettavaa.

Lasten mielikuvitus ja luovuus ei tunne rajoja! Aikuinen voi vain ihmetellä ja ihastella pienien ideanikkarien loputonta kekseliäisyyttä. Kutsuessani lasta syömään, hän ilmoittaa, ettei voi vielä tulla koska leikki on kesken. Lähemmin tarkasteltuna leikki todellakin on kesken. Leikki noudattaa selkeää käsikirjoitusta. Kaikilla leluilla on omat roolit ja vuorosanat. Lapsi on keksinyt itse kokonaisen näytelmän! Leikki on kesken, sillä eihän teatteristakaan lähdetä pois kesken kaiken, vaan tarina katsotaan loppuun asti. Seisomaan noustaan vasta loppuaplodien alkaessa, kun esirippu laskeutuu, näyttelijät kumartavat yleisölle ja saavat kukan hyvin tehdystä työstä.

Tehdään lopuksi pieni luova harjoitus. Tarvitset vain kynän, paperin ja avoimen mielen. Piirrä paperille asioita, joita toivot lisää elämääsi. Voit hahmotella yksittäisiä asioita, joita haluaisit elämääsi, tai taiteilla kokonaisen maisemakuvan unelmaelämästäsi. Kuuntele intuitiotasi: Millaisia asioita alitajuntasi nostaa pintaan? Mitä todella kaipaat elämääsi? Jos haluat päästää luovuutesi valloilleen voit laatia unelmakartan, leikkaamalla lehdistä kuvia ja liimaamalla niitä kartongille. Harjoitusten salaisuus piilee siinä, että luovuuden herättelyn lisäksi lähdemme kulkemaan niitä asioita kohti, jotka on visualisoitu paperille piirtämisharjoituksen tai unelmakartan muodossa. On hyvä kuitenkin pitää mielessä, että aivan kaikkien unelmien ei tarvitse toteutua. Joskus jo pelkkä haaveiden läpikäyminen luovuutta käyttäen voi antaa uusia oivalluksia.

Photo: Steve Johnson (Unsplash)

Löydä voimakas puolesi - 7 voimaminän sääntöä

Huijarisyndrooma on eräänlainen alemmuuskompleksi, jossa huijari huijaa itsensä uskomaan, että kaikki omat saavutukset ovat olleet onnenkauppaa, eivätkä osaamisen ja kyvykkyyden ansiota. Käsite saattaa olla jo monelle tuttu, ehkä jopa tunnistat itse poteneesi tätä syndroomaa joskus, ainakin vähän. Jos kerran asioiden uskottelu itselle on näin helppoa, voisiko se toimia toisinkin päin? Voisimmeko saada itsemme uskomaan itsestämme kielteisen sijaan jotain myönteistä? Jotain, josta olisi hyötyä? Voisitko saada itsesi vakuuttuneeksi siitä, että olet ihan hyvä tyyppi? Olet rautaa! Loistoheppu suorastaan! Osaat yhtä sun toista, ja itsetuntosikin on kohdallaan. Eiköhän ainakin yritetä! 

Voimaminän säännöt

Sääntö numero 1: Kaikki lähtee hengityksestä. Syvä palleahengitys rauhoittaa oloa ja tekee olosta varmemman. Suositeltavaa kokeilla ennen jännittäviä hetkiä kuten työhaastattelua tai esiintymistilannetta. 

Sääntö numero 2: Hyvä ryhti! Muista ryhtikävely ja hyvä ryhti istuessa. Hengitys kulkee paremmin, ja olo on välittömästi reippaampi ja virkeämpi! Kuten monia asioita, myös ryhtiä voi harjoitella! Siitä voi muistuttaa itseään ja tehdä harjoituksia, jotka tukevat ryhtiä. 

Sääntö numero 3: Huumori. Opettele nauramaan elämälle ja itsellesi. Ota hiukan rennommin, jos tulee moka, se ei ole maailmanloppu. Omille mokille saa, ja kannattaa nauraa. Ota töppäykset huumorilla. 

Sääntö numero 4: Rakasta itseäsi. Valitse millaista rakkautta tänään kaipaat? Onko tough love tarpeen, kannustatko itseäsi valmentajan ottein parempaan suoritukseen? Vai halaisitko ja taputtaisitko itseäsi olkapäälle ymmärtävästi? Kumman tahansa valitset, muista kohdella itseäsi hyvin. Jätä kriitikko, syyttelijä, täydellisyyden tavoittelija ja mitätöijä kokonaan pois kuvioista.

Sääntö numero 5: Ole bosslady (tai ihan vaan boss)! Kun tiedossa on jännittävä tilanne, jossa on tarkoitus olla edustava ja asiantunteva, tekee sisäisen hiirulaisen ehkä mieli käpertyä pieneksi mytyksi peiton alle ja vikistä. Bosslady ei kuitenkaan toimi näin! Valitse itsellesi alter ego, oman itsesi varma ja pärjäävä kehitysmuoto, ja anna hänen ottaa ohjat tilanteissa, joissa vaaditaan ammattimaisuutta ja tehokasta toimintaa. Sinä pystyt siihen!

Sääntö numero 6: Fake it ‘til you make it. Tämän voisi kääntää teeskentele kunnes onnistut. Yleisesti en suosittele teeskentelemään, mutta joskus siitä voi olla hyötyä. Vaikka sisäinen lapsi itkisi kauhusta, voi sisäinen aikuinen ottaa tilanteesta kopin. On mahdollista antaa paitsi itselle, myös muille se kuva että homma on hanskassa. Tämä on mahdollista, vaikka oikeasti tuntuisi, että hanska on pikemminkin hukassa. Harva yritys on ensi askelistaan alkaen jymymenestys, mutta asenteella ja sillä, kuinka itseään ja tekemisiään kannattelee, on valtava merkitys.

Sääntö numero 7: Voimaminää voi herätellä esille erilaisin keinoin. Miltä kuulostaisi energisoiva juoksulenkki, motivaatiomusiikin kuuntelu tai nyrkkeilysäkin paukutus? Joskus myös pieni määrä kofeiinia voi saada hyvän energian virtaamaan. 

Kannattaa pitää mielessä, että on oleellisen tärkeää kuinka puhuu itselleen ja kuinka kohtelee itseään. Miten sinä puhut numero ykköselle? Millaisia viestejä ja ajatuksia lähetät itsellesi? Maailmassa on niin paljon ilkeyttä ja vihaa, että yritän huolehtia siitä, että ammennan itsestäni ja itselleni vain myönteisyyttä. Että annan sydämiä, peukkuja ja myönteistä palautetta. Jos vihastun itselleni, yritän muistaa myös halata. Jos vihastun muista ihmisistä, lähden mieluummin pois ja jätän mielipiteeni kertomatta kuin riitelen. 

Itsensä käskeminen ja kova sävy saattavat toimia joskus motivaattorina, mutta yleisesti ottaen itseään kannattaa kohdella lempeästi. Muista, että voit tehdä mitä vain, mutta et voi tehdä kerralla kaikkea. Silloin kun tekee mieli heittää pyyhe kehään, kannattaa sen sijaan ottaa pyyhe sievästi käteen ja käydä rakentavia keskusteluja itsensä tai muiden asianosaisten kanssa. Voi olla ettei lopuksi enää tee mieli heittää pyyhettä kehään vaan pestä kädet, kuivata ne pyyhkeeseen ja jatkaa elämää tyytyväisenä. 

Alta löydät voimallisia lauseita, joista kannattaa ottaa kuva, ja tallentaa se puhelimen tai tietokoneen taustakuvaksi. Kuvan voi myös seinälle tai jääkaapin oveen. Lauseita kannattaa katsoa ja lukea usein, sillä niiden toistaminen auttaa sisäistämään niiden tärkeän viestin. Lue nämä lauseet mielessäsi tarkoittaen niitä.

• Olen arvokas. 

• Olen ihana ja tärkeä ihminen.

• Osaan monta asiaa.

• Ansaitsen hyviä asioita.

• Minulle tapahtuu hyviä asioita elämässä.

• Voin vaikuttaa omalla toiminnallani tulevaisuuteeni.

• Kaikki järjestyy.

• Asiat ovat hyvin.

• Voin olla täysin oma itseni, minun ei tarvitse teeskennellä.

• Olen kiitollinen elämästäni ja upeista asioista elämässäni.

• Uskon, että voitan vastaan tulevat haasteet.

• Luovun rohkeasti asioista, jotka ovat onneni esteenä.

• Uskallan rakastaa elämää.

• Onni ja tyytyväisyys koostuu yksinkertaisista asioista.

Loppuun vielä tehtävä, jotta muistat pitää sinua voimistavat asiat elämässäsi. Askertele itsellesi voimataulu! Tarvitset sitä varten pohjaksi kartonkia (mielellään jokin iloinen ja voimakas väri!), lehtiä leikeltäväksi, sekä liimaa. Mieti asioita, joita haluat muistaa. Asioita joista saat voimaa, ja jotka haluat pitää mukana päivittäisessä elämässäsi. Leikkaa sitten kirjaimia lehdestä ja kirjoita nämä asiat pahville. Voit liimata tauluun myös iloisia, myönteisiä ja motivoivia kuvia. Voit myös leikata kuvia, jotka muistuttavat sinua tärkeistä asioista.

Mitä asioita haluat kuulla usein ja pitää mielessä? Millä sanoilla tsemppaat itseäsi? Muista ripustaa voimataulusi sellaiseen paikkaan, jossa näet sen joka päivä.

Photo: Ingo Stiller (Unsplash)

Psykologinen joustavuus

Moni on varmaan samaa mieltä siitä, että viime vuosien globaalisti vaikuttaneet tapahtumat ovat olleet ikäviä ja järkyttäviä. Vai tuntuuko se vain siltä? Että juuri viime aikoina on totisesti sattunut ja tapahtunut. Jatkuva huonojen uutisten kuuleminen voi aiheuttaa maailmantuskaa ja ahdistusta. Kuinka itseään ja omaa mielenterveyttä voisi suojella kaikelta mahdolliselta? Voisiko ajatus siitä, että on tehnyt parhaansa ja sen on riitettävä, auttaa? Ehkä, mutta kannattaa tutustua myös psykologiseen joustavuuteen. Se nimittäin tekee omasta mielestä trampoliinin! Joustava mieli on kieltämättä parempi vaihtoehto kuin hartioilla kannateltava puupökkelö, tai päänsisäinen sieni, joka imee ympäristöstään kaiken myrkyn ja kätkee sen syvälle mielen syövereihin.

Psykologinen joustavuus. Moni saattaa tietää käsitteen, ja tunnistaa sen myönteiseksi asiaksi, josta on hyötyä. Se tekee ihmisestä kestävän, sillä joustava mieli on vahva mieli. Mutta mitä psykologinen joustavuus oikein on, ja mistä se koostuu? Voiko omaa psykologista joustavuutta lisätä? Kyllä voi! Psykologisella joustavuudella tarkoitetaan kykyä sovittaa oma toiminta eri tilanteiden asettamiin vaatimuksiin. Sen vastakohta on jäykkä ajattelumalli, joustamattomuus ja sen mukaan käyttäytyminen. Psykologisen joustavuuden lisääminen auttaa havaitsemaan useita suhtautumistapoja erilaisissa tilanteissa. Tarkoituksena ei ole siis poistaa haastavalta tuntuvia asioita, vaan oppia suhtautumaan omiin tunnereaktioihin, jotka ohjaavat ihmisen käyttäytymistä. Psykologinen joustavuus auttaa myös ihmistä pärjäämään kriiseissä ja ehkäisee masennusta. Psykologisen joustavuuden katsotaan koostuvan kuudesta eri osa-alueesta:

1. Kyky olla läsnä nykyhetkessä

2. Omien arvojen selkeys 

3. Omistautuminen tekemiseen

4. Tunteiden hyväksyminen

5. Kyky havainnoida ajatuksia

6. Mielen kontrollin heikentäminen

Lähteestä riippuen näiden osa-alueiden nimet voivat vaihdella, mutta pääasiallisesti periaate on sama. Viime vuodet ovat tarjoilleet loistavan mahdollisuuden testata omaa psykologista joustavuutta, ja nyt jos koskaan sitä kannattaa kasvattaa. Voiko psykologinen joustavuus olla jopa yksi hyödyllisimmistä asioista, joita ihminen epävarmuuden hetkellä tarvitsee? Kyky olla läsnä on ilman muuta tärkeä asia. Jo hetki läsnäoloa voi rauhoittaa mieltä. Tietoisuustaidot, mindfulness sekä esimerkiksi hengitysharjoitukset ovat oivallisia tapoja harjoittaa läsnäoloa. Läsnäolo mahdollistaa keskittymisen hetkeen, jolloin pelolle ja murehtimiselle jää vähemmän aikaa. Huolestunut mieli elää usein tulevaisuudessa tai vatvoo mennyttä. Tietoisuustaidoilla voi myös pyrkiä pois automatisoituneesta puoliteholla elämisestä.

Voidaan sanoa, että arvot rakentavat ihmisen perustuksen. Arvot ovat kuin kivijalka, jonka päällä kaikki seisoo. Jos arvot ovat epäselvät, voi koko ihminen olla hiukan hukassa. Silloin kun arvot ovat selvät, ihminen on myös itsevarmempi ja elämän suunta tuntuu selkeämmältä. Tekemiseen omistautuminen tarkoittaa arvojen mukaista aktiivista toimintaa. Omistautuminen liittyy valintoihin joita teemme elämässämme. Koska aika on rajallista, kannattaa pysähtyä pohtimaan mitkä valinnat ja teot johtavat lähemmäs omien arvojen toteuttamista käytännössä. Sitoutuminen arvojen mukaiseen elämään lisää ihmisen hyvinvointia ja merkityksellisyyden tunnetta elämässä. Kannattaa miettiä onko jotain konkreettista mitä voisi tehdä, jotta eläisi enemmän arvojensa mukaisesti. Vaikkapa tänään? Tällä viikolla? Tänä vuonna?  

Omien tunteiden hyväksyminen auttaa elämään sovussa itsensä kanssa. Ylipäätään asioiden hyväksyminen on tärkeä taito, jota voi opetella. Hyväksyminen on kontrolloinnin vastakohta. Vaikeitakin tunteita voi oppia hyväksymään antamalla niiden tulla sellaisina kun ne ovat tullakseen, olemalla pyristelemättä niistä irti. Vaikeita asioita hyväksyä voivat olla negatiiviset tunteet kuten ahdistus ja alakulo sekä fyysinen kipu. Niille voi kuitenkin tehdä tilaa ja tunnistaa ikävätkin asiat osana elämää.

Omien tunteiden ja ajatusten havainnointia voidaan pitää niihin eläytymisen vastakohtana. Jos lapsi kiukustuu ja alkaa raivota, voi kiukkuun reagoida turhautumalla lapsen reaktioon. Varsinkin väsyneenä lapselle voi tulla sanottua jotain lujalla äänellä. Sen sijaan voisi pienen hetken havainnoida ensin omaa reaktiota. Astua askeleen kauemmaksi ja tarkastella tiedemiehenä omia tunteita. Kas, lapsi kiukustui, ja sen seurauksen kiukustun itse. Mutta se millä on merkitystä on se, miten toimin tässä tilanteessa. Mitäpä jos kiukustumisen sijaan rauhoittaisin lasta? Voisin sanoittaa hänen tunteitaan, ja auttaa häntäkin havainnoimaan ja tutkimaan omia tunteitaan? Havainnointi ei suinkaan poista ikäviä asioita elämästä, mutta opettaa meidät suhtautumaan niihin rauhallisemmin. Tarkastelemalla omia tunteita, ikävä tunne ei myöskään muutu yhtä helposti pitkäkestoiseksi tunteeksi. Kun huomaat ajatuksen tai tunteen, voit tarkkailla mihin se on menossa. Hyppäätkö tuon tunteen kyytiin, vai annatko sen mennä menojaan? Havainnointi tarjoaa turvallisen tavan käsitellä ikäviäkin tunteita.

Mielen kontrolli tarkoittaa tunteiden, asenteiden ja uskomusten kontrollia. Jos mieli kontrolloi ihmistä, hän on oman sisäisen puheensa riepoteltavana, eikä pysähdy pohtimaan analyyttisesti oman sisäisen äänensä totuudenmukaisuutta. Jotkin ajatukset voivat esimerkiksi estää tekemästä asioita. Jos esimerkiksi haluaisin kokeilla jotain uutta asiaa, mutta mieleni sanoo ‘Ei!’, saattaa hieno kokemus jäädä tekemättä mielen kontrollin vuoksi. Mieli voi yrittää uskotella, ettei kannata kokeilla kun kuitenkin epäonnistuu. Mielen kontrollia heikentämällä pyrkimyksenä on olla antamatta liikaa valtaa kielteisille ajatuksille. Kaikilla on ajoittain kielteisiä ajatuksia ja pintaan pulpahtavia tunteita, kuten esimerkiksi epävarmuus ja ahdistus. Mielen kontrollia voi lieventää havainnoimalla, hyväksymällä ja tietoisuustaidoilla. Omat ajatukset voi tiedostaa, mutta niitä voi olla ottamatta liian kirjaimellisesti.

Photo: Gerd Altmann (Pixabay)

Lähteet:

Psykologinen joustavuus kriiseissä ehkäisee masennusta, https://www.duodecim.fi/2017/10/19/psykologinen-joustavuus-kriiseissa-ehkaisee-masennusta/

Psykologinen joustavuus psyykkisen hyvinvoinnin tukena, https://www.riittavaelama.fi/psykologinen-joustavuus/

Muutoksen tuulia

Elämän suuria muutoksia, joiden jälkeen elämä ei ole enää kaikilta osin samanlaista kuin ennen, voidaan kutsua elämän nivelkohdaksi. Sellaisia voivat olla esimerkiksi pitkän parisuhteen päättyminen, läheisen ihmisen kuolema, työpaikan vaihtaminen, eläkkeelle jääminen, lapsen syntymä tai lasten muuttaminen pois kotoa. Suurten ja haastavien muutosten keskellä ihminen on uusien kysymysten äärellä. Kuinka uudessa tilanteessa osaa toimia ja tuleeko selviämään tilanteesta ylipäätään? Jos muutos aiheuttaa suuren kriisin, jonka jälkeen normaaliin elämään paluu tuntuu mahdottomalta, voidaanko puhua peräti elämän nivelrikosta?

Vaikeassakin tilanteessa itseltään voi kysyä: mikä minusta tuntuu oikealta ja merkitykselliseltä tässä tilanteessa? Tietysti itselleen on myös annettava aikaa. Elämän suuret niin iloiset kuin surullisetkin mullistukset vaativat sulatteluaikaa tai suruaikaa. Tätä aikaa ei voi pakottamalla lyhentää, vaan kärsivällinen ajan antaminen itselleen, ja hyväksyvä läsnäolo ovat tärkeitä asioita elämän nivelkohdissa. Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, voi itseltään alkaa pikkuhiljaa kysellä mitä tehdään seuraavaksi. Mikä tuntuisi nyt hyvältä ja tärkeältä? Tunnistatko elämäsi aiempia nivelkohtia? Miten selvisit niistä ja jatkoit elämääsi eteenpäin? 

Luin jostain, että ihminen on onnettomimmillaan 43-vuotiaana. Huh! Vain muutama vuosi, ja minäkin vääjäämättä kohtaan elämäni synkimmän aallonpohjan! Selitys tälle maagiselle luvulle? Eräänlainen tyhjyyden tunne. Nuoruudesta lähtien elämää rakennetaan jotain kohti. Mielessä saattaa siintää opintoja, työelämää, parisuhde ja ehkä pari mukulaa. Ainakin melko monen kohdalla elämä menee näin, vaikkei suinkaan kaikkien. Jossain vaiheessa nämä etapit alkavat olla saavutettuna, ja yhtäkkiä ihminen löytää itsensä tilanteesta, jossa seuraavaa etappia ei näy. Kaiken lisäksi puolet elämästä alkaa olla elettynä. Tietysti vielä suuremman kriisin onnettomalle 43-vuotiaalle voi aiheuttaa se, että suunniteltuja asioita ei olekaan syystä tai toisesta saavuttanut. Voiko keski-ikäisen elämästä löytyä uutta merkityksellisyyttä? Helpottaako elämä yhtään viittäkymppiä kohti mentäessä?

Niin kutsuttu U-teoria kuvaa muutoksen hallintaa. Teoriaa voidaan hyödyntää mm. yritysten muutoksen hallinnassa. U-teoria voi kuitenkin kuvata myös muutosta ihmisten elämässä. Voidaan ajatella, että muutos, tai elämän nivelkohta on U:n muotoinen kohta elämässä. Voi tuntua siltä, että suuren muutoksen myötä konkreettisesti tipahtaa kuopan pohjalle, U:n pohjalle. Pikku hiljaa sieltä voi kuitenkin kivuta taas ylös ja piirtää U:n loppuun saakka.

Muutos voi alkaa myös siitä, kun huomataan, ettei jokin asia toimi nykyisellään. Tarvitaan muutos, jotta asiat alkaisivat toimia paremmin. Muutos ei välttämättä ole kuitenkaan helppo. Aluksi täytyy hyväksyä se, että muutos on välttämätön. Seuraavaksi täytyy luopua siitä, miten asiat ovat olleet ennen muutosta. Muutoksen hankalin vaihe on U:n pohja, tyhjä tila, joka on muutosta edeltäneen vaiheen ja uuden alkamisen välillä. Siinä vaiheessa kun muutoksen jälkeinen pysähdys on tehnyt tehtävänsä, suunta kääntyy hiljalleen ylöspäin. Tähän vaiheeseen sisältyy usein uusia alkuja ja mahdollisuuksia, joita kannattaa etsiä tietoisesti.

U-teoriassa ja muutoksesta selviämisessä olennaisia elementtejä ovat avoin mieli ja avoin sydän. Se, ettei pelkää asioiden muuttumista ja tulevaa, vaan antaa elämässään tilaa uusille mahdollisuuksille. Kuvittele mielessäsi piirtäväsi liitutaululle suurta U-kirjainta. Muutoksen kohdalla liitu lähtee syöksymään taululla alaspäin. Elämässä on tullut iso muutos. Se kohta jossa liitu alkaa piirtää kaarevaa muotoa, ja jyrkkä syöksy kääntyy hitaasti ylöspäin, on se hetki kun ihminen antaa muutokselle periksi. Hyväksyy muutoksen ja uskaltaa luopua vanhasta. On hyvä muistaa, että hyväksyminen on asia, joka ei tule kertaheitolla “ratkaistuksi”, vaan sitä tulee harjoittaa aina uudelleen kun kielteinen asia nousee pintaan. Menneisyyteen on hiukan liiankin helppoa jumittua. Olisiko kuitenkin mahdollista nousta menneen yläpuolelle?

Kun liidun suunta vaihtuu U:n pohjan jälkeen alaspäin menevästä ylöspäin meneväksi viivaksi, ihminen muuttuu luopumisen seurauksena vastaanottavaiseksi ja uteliaaksi tulevan suhteen. Kun U on valmis, on ihminen löytänyt nivelkohdan jälkeen elämälleen uuden suunnan, ja elämän mielekkyys on monelta osin palannut takaisin. U piirtää oppimisen kaaren. Ja jos lisäät sen yläpuolelle kaksi pistettä saat liitutaulullesi myös iloisen hymyn! Ü

Ihmiselle on tyypillistä etsiä tapahtumista ja muutoksista logiikkaa ja merkitystä. Kun ihminen selviää muutoksesta, hän on matkannut pitkän matkan U:n vasemman sakaran päältä U:n pohjalle ja sitten takaisin ylös. Ihminen voi jälkiviisaana todeta: näinhän se menee. Nyt ymmärrän tämän elämänvaiheen merkityksen. Tarkoituksen löytäminen on osa henkistä kasvua. Aikoinaan sairastamani uupumus näyttäytyy minulle nyt loogisena jatkumona stressille ja kuormitukselle. Ymmärrän syyt, seuraukset ja asioiden kausaalisuhteet. Tiedän oppineenikin jotain, ja elämä on sittemmin myös hymyillyt. 

Mutta entä jos logiikka puuttuu? Vastoinkäymisistä ja kriiseistä voi olla joskus vaikeaa, ja jopa mahdotonta löytää tarkoitusta. Näin voi käydä, jos esimerkiksi läheinen sairastuu tai kuolee. Kun ihminen ei saa vastausta kysymykseen miksi, voi U:n pohja tuntua loputtomalta ja saavuttamattomalta. Onhan tarinoissakin opetus ja elokuvissa ristiriita ja ratkaisu! Logiikkaa on vaikea löytää maailman vääryyksistä: nälänhädästä, sodasta, kärsimyksestä ja kurjuudesta. Kriisiä voi syventää tarkoituksen tai selityksen puuttuminen, sillä haluamme uskoa onnen tasapainoon. Joku raja tai kohtuushan kärsimykselläkin on oltava?

Helpotusta voi myös tuoda ajatus siitä, etteivät kokemamme ongelmat ole kovin ainutlaatuisia. Elämän nivelkohdissa, kriiseissä ja ongelmien keskellä ihmiselle tyypillinen ajatus on se, että ongelmani ovat uniikit! Kukaan ei voi tiedä mitä käyn läpi. Tämä tuska on aivan ainutlaatuista. Mutta eihän se suinkaan näin mene. Ainakin itselleni on tuonut lohtua ajatus siitä, että olen loppujen lopuksi aika tavallinen. En mitenkään erityinen. Muut käyvät läpi samoja kipuiluja kuin minäkin. Tuntiessani näin en ole mitään sen kummempaa kuin tavallinen ihminen, inhimillinen. Yksi hyvin, hyvin monesta. Vaikka ihminen ei ongelmiensa kannalta ole kovinkaan uniikki, hän on toisaalta ainutlaatuinen yksilö omine vahvuuksineen ja kiehtovine ominaisuuksineen. Nämä kaksi asiaa, samanlaisuus ja uniikkius eivät sulje toisiaan pois. Tämän ymmärtäminen voi antaa mielenrauhaa ja voiman tunnetta.

Et ole valmis, muista se! Kuka kumma siellä oikein muistuttelee? Elämähän se siellä. Se haluaa aina toisinaan muistuttaa minua. Elämä haluaa näpäyttää minua, sillä kuvitelmani valmiudesta ovat harhaisia. Kuvitelmat siitä, että nyt tiedän ja ymmärrän kuinka asiat ovat, ja jopa luulen tietäväni kuinka asiat tulevat menemään. Eivät ne ole totta. Muistuttelu ei kuitenkaan ole pelkästään huono asia, sillä tämän myötä olen oppinut, etten todellakaan ole valmis. Minulla on vielä paljon opittavaa. Suuret muutokset, elämän nivelkohdat ja U-kirjaimen pohjan kautta koukkaaminen ovat suuria opettajia. Muutoksista huolimatta elämä kannattelee. Anna virran kuljettaa. Vaikka matkan varrelle osuu pyörteitä ja koskia, suvantojakin tulee vielä.

Photo: Chris Lawton (Unsplash)

Lähteet:

Theory U (https://en.wikipedia.org/wiki/Theory_U)

Terveiset tuonpuoleisesta

Kesämökki on ihmisen paras paikka. Olo on mökillä autuas. Siellä en meikkaa, en laita tukkaa, enkä edusta, vaan annan sieluni levätä. Mökillä saa olla rauhassa ruma. Pukeudun tyytyväisenä menneiden vuosien kuteisiin, joita mökiltä löytyy runsaasti. Mökin edustuskelvottomasta vaatevalikoimasta löytyy kasari- ja ysärihelmiä, sekä muuta menneiden vuosikymmenien vaatetta ja tavaraa. On eräänlainen kypärälakin ja toppahatun helakanpunainen yhdistelmä, joka päässä kukaan ei näytä hyvältä, mutta joka suojaa oivallisesti itikoilta juhannuksena. Samaa punaisen kukertavaa värisävyä edustaa myös vuosikymmenten hiuduttama toppatakki, jonka selässä lukee varsin osuvasti Country Club. Mökiltä löytyy parikymmentä vuotta vanhat verkkarit polvi-, peppu-, ynnä muine pusseineen. Laajaan ryysyvalikoimaan lukeutuu puhki kuluneet lenkkarit, jotka on viety nauttimaan verkkaisista eläkepäivistä mökin kenkäkaappiin. Vaikka koko matkalaukku unohtuisi kotiin, ei hätää, sillä mökiltä löytyy takuuvarmasti hätävarahynttyytä aina tuohivirsuista safarihattuun ja vuotavista kumisaappaista läpikuultavaan, parimetriseksi venyneeseen ja ajan hampaan nakertamaan uimapukuun. Kuten arvata saattaa, uikkarista näkyy läpi. Vaan onneksi se ei mökillä haittaa. Mutta pukimista viis, sillä tärkeintä mökillä on kuitenkin se, että tunnen käyttäväni aikaani oikein: olen tärkeässä paikassa, tärkeiden ihmisten kanssa. 

Mökki on yhtä kuin mielenrauha. Mökin luonto houkuttelee nauttimaan luonnon äänistä, linnunlaulusta ja raittiista ilmasta. Hyvinvointi ja luontoyhteys ovat vahvasti läsnä niin savusaunaa lämmittäessä, järveen pulahtaessa kuin elävän tulen äärellä istuskellessa. Kuvittelen muuttavani joskus hamassa tulevaisuudessa mökille. Tahtoisin keskelle metsää, autiolle merenrannalle, luontoäidin helmaan. Luontoyhteyden merkitys tuntuu kasvavan vuosi vuodelta. Enkä taida olla ainoa, joka tuntee näin. 

Mökkiläisten lisääntymisen myötä sukumme kesämökki alkoi jossain vaiheessa käydä ahtaaksi. Niinpä muutama vuosi sitten mökin pihapiiriin rakennettiin aitta. Aittaan tehtiin kaksi makuuhuonetta ja pieni wc. Aitta on ollut suosittu ja rauhallinen nukkumapaikka. Toinen aitan huoneista on mökin puolella, joten siihen on viitattu puhuttaessa mökin puoleisena huoneena. Toisen huoneen kutsumanimeksi on muotoutunut tuonpuoleinen. Legenda kertoo, että tuonpuoleisesta voi yön pimeinä tunteina kuulua vaimeaa rahinaa ja jopa aavemaista kolinaa. Toivotaan, ettei tuonpuoleinen kutsu vielä hetkeen. Enkä nyt tarkoita tällä nyt aittamme laitimmaista makuuhuonetta. 

Oletko miettinyt tuonpuoleista? Millainen tuonpuoleinen sinulla tulee mieleen? Jos on elämässään kiltti ja käyttäytyy nuhteettomasti, ehkä tuonpuoleinen on taivas jossa viini virtaa ja ilmassa kajahtelevat lyyrien sulosoinnut. Jos taas on tullut tuhmuiltua, kenties tuonpuoleinen on roihuavaliekkinen manala, jossa kolmannen asteen palovammat ovat vasta kepeää alkusoittoa. Ehkä suurin osa meistä ansaitsee tuonpuoleisen, joka on näiden ääripäiden välimuoto, neutraali paikka. Ei paratiisi, muttei myöskään tulimeri. Voisiko sopivasti kiltin kuolevaisen tuonpuoleinen olla arkinen paikka kuten lähikauppa, takapihan terassi tai kesämökin aitta?

Olipa tuonpuoleinen millainen hyvänsä, kuvittele hetki itsesi tähyilemässä sieltä nykyhetkeen. Ehkä rajan takana, hamassa tulevaisuudessa kummittelee muikea mummu tai senioritason kokemusasiantuntija: hyvin paljon vanhempi versio nykyisestä sinusta. Pohditaan hetki tämän kouliintuneen ikäihmisen kanssa elämääsi ja tarkastellaan hiukan tekemisiäsi. Mitä näet ja millaisia aatoksia elämäsi herättää? Jos kuolisit tänään, ja joku kysyisi sinulta tuonpuoleisessa, miten käytit aikaasi maan päällä, miten vastaisit?

Tämän mielikuvaharjoituksen pointti on pohtia mihin käytät aikaasi, nyt kun sinulla on juuri sitä, aikaa. Tuonpuoleisessa aikaa ei enää ole. Aika on rahaa, tai ehkä jotain vielä tärkeämpää. Aika antaa mahdollisuuden tehdä merkityksellisiä asioita. Loppujen lopuksi aika on rajallista. Anna tuonpuoleisen tyypille aihetta iloon ja nauruun. Anna hänelle syy olla tyytyväinen ja ylpeä. Kannattaa myös muistaa, että vaikket vielä tarkastelisi mennyttä elämää tuonpuoleisesta käsin, on menneisyyden minään hyvä suhtautua muutoinkin myötätunnolla ja huumorilla. On olemassa varmasti monia syitä miksi menneisyyden minää voi osoittaa syyttävällä sormella. Mutta mitäpä jos suhtautuisi nuorempaan ja viriilimpään eilisen itseen ymmärtävästi. Olisiko mahdollista nauraa sydämellistä joulupukkimaista naurua omille hassuille ja jopa vähemmän hassuille seikkailuille ja hankkeille. Ei elämä ole niin vakavaa.

Palliatiivisen hoidon parissa työskennellyt Bonnie Ware on kirjoittanut kirjan jossa hän kertoo ihmisten toiveista ja ajatuksista kuoleman lähestyessä. Toivomusten, tai ehkä pikemminkin katumusten kärkiviisikkoon hän on koonnut seuraavat asiat:

1. Kunpa minulla olisi ollut rohkeutta elää itseni näköistä elämää, eikä sellaista elämää jota muut odottavat minulta.

2. Enpä olisi tehnyt niin paljon töitä.

3. Toivon että minulla olisi ollut rohkeutta ilmaista tunteeni.

4. Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini.

5. Kunpa olisin antanut itselleni luvan olla onnellisempi.

Millaisia ajatuksia nämä asiat herättävät? Mihin asioihin käytät aikaasi elämässäsi? Kysymys voi vaikuttaa näennäisen pieneltä ja vilpittömältä. Mutta sitä se ei ole. Se on järisyttävän suuri ja massiivinen, se suorastaan määrittelee koko elämäsi! En tarkoita nyt vain päivittäisiä askareita, pientä puuhaa, harrastusta ja muuta hommaa. Ne ovat myös merkityksellisiä asioita. Tarkoitan sitä mihin investoit koko elämäsi, olemuksesi, ajatuksesi ja sielusi. Aika ja elämä ovat väliaikaisia mutta suurenmoisia asioita, lahjoja jotka meille on annettu, joten käytä hetki sen pohtimiseen, mihin todella käytät aikaasi. Mieti erityisesti ajatuksiasi, sillä loppujen lopuksi ajatukset ohjaavat toimintaasi, asennettasi, koko tapaasi olla. Vaikka elämää on sisäisen maailman ulkopuolellakin, ihminen viettää ison osan elämästään myös päänsä sisällä, omien ajatustensa seurassa.

Tehdään lopuksi vielä pieni harjoitus. Piirrä paperille 10-15 eri kokoista palloa. Kirjoita palloihin asioita, joita teet ja ajattelet eniten, sijoittaen eniten ajatuksia valtaavat asiat isoimpiin palloihin. Asiat saavat olla hyviä asioita, arkisia asioita, harmituksia, huolia, haaveita, mitä vain mikä vie tilaa pääsi sisällä. Kun kaikissa palloissa on jokin sana, tarkastele palloja. Investoitko aikaasi suunnitteluun, murehtimiseen, menneiden muisteluun, tai jopa onneen ja tyytyväisyyteen? Mieti, olisiko pallojen asioita syytä muuttaa? Olisiko vähintään mahdollista sijoittaa ikävät asiat pienempiin palloihin ja mukavat asiat suurempiin? Miten muuttaisit elämääsi, nyt kun sinulla on hallussasi asioista se kaikista tärkein: sinulla on aikaa.

Photo: Schwoaze (Pixabay)

Lähde:

Wire, Bonnie: The Top Five Regrets of the Dying - A Life Transformed by the Dearly Departing, https://bronnieware.com/regrets-of-the-dying/ (29.1.2022)

Mistä tunnistaa läheisriippuvuuden?

Photo: Helena Lopes (Unsplash)

Aamukahvia juodessani silmiini osuu sanomalehden artikkeli, joka käsittelee läheisriippuvuutta. Olen jo kääntämässä sivua ja kulauttamassa loputkin kahvit kurkkuuni, ajatellen “no tuo nyt ei ainakaan minua koske” kun jokin saa minut pysähtymään hetkeksi. Toinen ääni sanoi: “ei vai?” ja kehottaa minua lukemaan artikkelin. Artikkeli herättää loppujen lopuksi paljon ajatuksia. Ensinnäkin huomaan oppineeni tunnistamaan omat rajani. Olen kasvanut itsenäisemmäksi, enkä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa liikaa. Itsenäisyyttä kohti olen kuitenkin kävellyt kivisen ja hiukan vähemmän itsenäisen polun. Ehkä läheisriippuvuutta voisikin lähestyä mustavalkoisen ajattelun sijaan pikemminkin jonkinlaisena asteikkona, jonka toisessa ääripäässä on itsenäinen ja muista viisveisaava erakko, ja toisessa ääripäässä ihminen, joka on täysin riippuvainen toisten mielipiteistä ja hakee alati heidän hyväksyntäänsä. Mihin kohtaan kyseisellä skaalalla sinä sijoittaisit itsesi? 

Läheisriippuvaisen tunnistaa siitä, että hän elää ja kokee asiat muiden ihmisten kautta. Omat tarpeet ja tunteet katoavat kaiken huomion keskittyessä riippuvuuden kohteeseen ja hänen tarpeisiinsa. Läheisriippuvaisen oma arvo riippuu toisten antamasta palautteesta. Läheisriippuvainen iloitsee tuntiessaan olevansa muille tarpeellinen, mutta pelkää hylätyksi tulemista. Omia rajojaan hän ei tunnista ja syyllistää itsensä toisten hermostuessa. Omassa tekemisessä ei usein riitä vähempi kuin täydellinen. Läheisriippuvainen etsii rakkautta ja hyväksyntää ihmisiltä, jotka eivät voi tarjota sitä. Ihmissuhteet ovat näin ollen usein epäterveitä. Läheisriippuvaiselle tyypillisiä piirteitä ovat huono itsetunto, hylätyksi tulemisen pelko, sekä häpeän ja arvottomuuden tunteminen. Läheisriippuvainen voi sietää kaltoinkohtelua säilyttääkseen toisen kiintymyksen.

Yhtäkkiä läheisriippuvaisen piirteet alkavat kuulostaa hiukan tutummilta. Tunnistan henkilön menneisyydestä, johon ainakin osa piirteistä sopii. Ja tuskin olen ainoa. Lapsena ja nuorena, minuuden ja itsetunnon kehittyessä, itseään saattaa helpommin arvottaa muiden ihmisten kautta. Toki on poikkeuksiakin. Yksilöitä, jotka ovat erityisen kypsiä ja itsenäisiä jo lapsena. Moni itsenäistyy kuitenkin pikkuhiljaa, kasvun ja kehityksen myötä. Kaverin mielipide ja joukkoon kuuluminen ovat lapsena tärkeitä asioita. Tietysti myös aikuinen haluaa tuntea kuuluvansa osaksi joukkoa, mutta hän tekee sen todennäköisemmin omilla ehdoillaan lapseen verrattuna. Viimeksi eilen muistuttelin omalle lapselleni, joka valitti tylsyyttä ja haikaili leikkikaverin perään, että hän voi touhuta hyvin myös itsekseen. Hän voisi tehdä samoja juttuja, mitä tekisi kaverin kanssa. Tarjouduin myös itse leikkikaveriksi. Tietysti on ymmärrettävää, ettei äiti välttämättä ole leikkikaverina kovin jännittävä vaihtoehto.

Huomaan arvostavani sellaisia ihmisiä, jotka seuraavat omaa polkuaan. Ihmisiä, jotka ovat sinut itsensä kanssa, eivätkä anna liikaa painoarvoa muiden mielipiteille. He ovat oppineet jotain oleellisesta: arvostamaan omaa hyvinvointia ja tyytyväisyyttä niiden ansaitsemalla tavalla. Yksi askel läheisriippuvuudesta kohti itsenäisyyttä, on oppia valikoimaan seuransa tarkoin. Itse en halua viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden seura verottaa omaa hyvinvointiani. Ihminen on laumaeläin, ja vain harva pärjää ihan yksin. Muiden seuran kaipaaminen ei tee kenestäkään automaattisesti läheisriippuvaista, mutta ihmissuhteiden tulisi toimia terveeltä pohjalta. Sen sijaan, että toisen seura kuluttaa tai aiheuttaa kielteisiä tunteita, soisi ystävien ja kumppanien seuran pikemminkin lataavan omia akkuja, ilman tunnetta siitä, että toista tulisi jatkuvasti miellyttää.

Läheisriippuvainen ei tunnista omia rajojaan. Ajattelutavasta pääsee loitommaksi tiedostamalla omat rajansa, jolloin toisten toiveita ei toteuteta oman hyvinvoinnin kustannuksella. Jos jokin asia ei tunnu hyvältä vaikka tietää toisen toivovan sitä, voi kieltäytyä kohteliaasti. Omaa itsetuntoa kannattaa rakentaa sisältä päin ja opetella tunnistamaan oma arvonsa. Itselle on hyvä opetella sanomaan: minä olen arvokas ja riittävä ihminen, tunnistan ja tiedän sen itse. Hiipiikö mieleesi joskus ajatus: mitäköhän muut ajattelevat jos toimin näin? Eikö olisi jo aika lakata miettimästä mitä muut ajattelevat ja vaihtaa kysymystä: mitä minä itse ajattelen jos toimin näin? Tuntuuko tämä minusta oikealta ratkaisulta? Älä estä itseäsi toteuttamasta asioita sen vuoksi mitä muut mahdollisesti ajattelevat (ja todennäköisesti eivät). 

Omien rajojen tunnistamiseen liittyy päätös siitä, kenen kanssa haluaa viettää aikaa. Mitkä ihmissuhteet kuormittavat, ja mitkä lisäävät omia voimavaroja. Tuleeko mieleesi ihmistä, josta kuulet ainoastaan silloin kun hän tarvitsee sinulta jotain? Muistuttaako jokin ihmissuhde ikävästi yksisuuntaista avunantosopimusta? Jos näin on, kannattaa harkita ihmissuhteesta luopumista. Läheisriippuvuuteen voi hukuttaa oman identiteetin ja itsensä. Silloin kun itsensä tuntee hyvin, ei läheisriippuvuuteen sorru yhtä helposti. Omaa identiteettiä kannattaa vaalia ja vahvistaa. On hyvä muistaa, että omat mielipiteet ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin muiden.

Lähde: https://www.kaleva.fi/superihminen-tukahdutti-itsensa-kittilalainen-kahv/4412114

Mikä sinusta tulee isona?

Photo: Karolina Grabowska (Pixabay)

Merkitykselliseen elämään kuuluu olennaisesti merkityksellisten asioiden tekeminen. Aika monen elämästä suuri osa kuluu työskennellessä, joten sillä mitä tekee on suuri merkitys ainakin tekijälle itselleen. Tiedätkö muuten sinä mikä sinusta tulee isona?

Kysymys mikä sinusta tulee isona? esitetään monelle jo päiväkoti-iässä. Asiaa on tietysti hyvä välillä pohtia, vaikka vastaus saattaa toisinaan olla hämärän peitossa vielä eläkeiän lähestyessä. On tietysti ihmisiä, joille asia on päivänselvä koko heidän elämänsä ajan. Mutta jos olet yhtään kuin minä, aiempia unelma-ammatteja ja tulevaisuuden suunnitelmia löytyy vähintään jokaiselle sormelle ja varpaalle.

Olen hakenut töihin lentoemännäksi. Pääsin haastatteluun asti mutta homma tyssäsi siihen. Hain Lontoon vuosinani jopa poliisiksi, tai ainakin laitoin hakupaperit menemään. En muista tarkasti missä vaiheessa homma tyssäsi. Aloin kuitenkin epäillä olisiko huonokuntoisesta polvestani niin aktiiviseen hommaan. Oudoin kysymys joka minulle on esitetty työhaastattelussa kuuluu: juotko viskiä? Olen työskennellyt yhden päivän ajan Sydneyn oopperatalossa ja Royal Ascot laukkakilpailuissa. Ja esimerkiksi kahdella eri lentokentällä.

CV:ni on pitkä kuin nälkävuosi. Itse asiassa jätän siihen yleensä vain puoli tusinaa viimeisintä työpaikkaani, joilla lienee suurin merkitys tämän hetkisessä elämässä. Vuosien varrelta löytyy jos jonkinlaista osa-aikatyötä ja lyhyttä pätkää. On tullut heiluttua siivoojana, kahvilan vuoropäällikkönä, baarimikkona, tulkkina, tarjoilijana, puhelinhaastattelijana, lastenhoitajana, vaatekaupassa, matkatoimistossa… Eivät nämä kaikki ehkä unelmaduuneja ole olleet mutta kun työtä on ollut tarjolla, olen yleensä tarttunut tilaisuuteen.

Jossain vaiheessa häpeilin ja hämmästelin entisten työpaikkojen valtavaa määrää ja pitkää repaleista listaa, mutta nykyisin osaan olla siitä myös kiitollinen. Kokemusta on kertynyt vaikka mistä. Koen olevani generalisti, joka osaa vähän sitä sun tätä. Monen työpaikan myötä oppii myös pikku hiljaa mistä pitää ja mistä ei. Koska olen ollut monessa työssä, tiedän missä homma ei toiminut ja missä se toimi. Tämä kaikki antaa perspektiiviä, eikä tarvitse alati miettiä onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Osin aikaisempien kokemusteni ansiosta osaan arvostaa hyviä asioita nykyisessä työssä.

Työelämää tarkastellaan monelta kantilta myös Suvi Tuomikosken tuoreessa kirjassa Ammattiahdistus (Basam Books, 2022). Kirja tunnistaa oivallisella tavalla monelle tutun tunteen, ammattiahdistuksen. Sitä voi tuntea esimerkiksi silloin kun ei ole aavistustakaan mitä elämässään haluaisi tehdä. Tai jos tuntee päätyneensä työhön tai ammattiin, joka ei tunnu omalta. Kirja tunnistaa sen, ettei monellakaan meistä ole jatkuvasti suurta master plania, vaan elämä on monelta osin sattumaa ja “päätymistä”. Kirja huomioi myös sen, kuinka meidän kaikkien elämänkaari voi olla hyvin erilainen. Se voi olla serpentiiniä, siksakkia, aaltoliikettä, kiemuroita ja koukeroita. Harvoin elämä on aivan suoraviivaista.

Ammattiahdistus antaa uusia näkökulmia omaan työhön ja tarjoaa katsauksen työn kiehtovaan historiaan. Siinä missä työtä ovat ennen rytmittäneet valoisan ajan ja vuodenaikojen vaihtelu, saatan itse istahtaa kotini etätyöpisteelle silloin kun minulle parhaiten sopii. Kirja pistää lukijan pohtimaan monia työhön liittyviä asioita, kuten: Paljonko itsestään haluaa antaa työlle? Kuinka kuormittavaksi kokee työnsä? Mitkä asiat tuovat työssä ja muussa elämässä iloa? Ovatko omat arvot ja työ linjassa keskenään? Nämä ovat ehdottomasti pohtimisen arvoisia asioita! Suvin kokemuksia lukiessa on myös lohdullista huomata, että jonkun toisen kokemukset ovat pitkälti samanlaisia kuin omani: kymmenittäin työpaikkoja, eikä välillä hajuakaan mikä itsestä tulee isona!

Mikä minusta sitten tuli isona? Vai tuliko minusta vielä isoa? Tai ehkä jotain ihan muuta? Jollain tasolla olen kai “iso” ja jotain minusta on myös tullut. Suuri haaveeni oli tulla kirjailijaksi ja olen onnellinen kun tämä haave on toteutunut. Oppiminen ja kehitys ei kuitenkaan lopu koskaan. Itseään ei tule pysäyttää eikä rajoittaa. Sen sijaan tulee porhaltaa uteliaana eteenpäin ja tarttua kiinni tilaisuuksiin kun sellaisia on näköpiirissä. Tai keksiä uusia mahdollisuuksia ihan itse. Ihan varmasti minustakin voi tulla vielä jotain mitä en tällä hetkellä ole. Ainakin nykyistä isompi (mutta pysytään nyt kuitenkin kohtuudessa) ja ehkäpä myös jotain mistä en vielä tällä hetkellä osaa edes haaveilla.

Minimalismi - miksi vähemmän on usein enemmän?

Photo: Wokandapix (Pixabay)

Lapseni toivoo itselleen “loputonkonetta”. Se on vähän avaruusaluksen näköinen kone josta saa loputtomasti mitä haluaa. Lapsen mielikuvituksen kehittelemä vempele kuulostaa hiukan Kalevalan sammolta, rikkauksia jauhavalta myllyltä. Lapsen mentaliteettiin sopii ajatus siitä, että hän haluaa aina vain enemmän. Aikuisena tiedämme, ettei kaikkea voi saada. Tiedämme myös sen, ettei lapsellekaan tee hyvää saada liikaa. Miksi silti haluamme jatkuvasti vain enemmän? 

Vietin nuorena pitkään matkalaukkuelämää. Omaisuuteni mahtui yhteen suureen matkalaukkuun, joka kulki mukanani reissuillani. Vanhempieni luona koti-Suomessa, valmistujaislahjaksi saamani Iittalat, Arabiat ja Marimekot piilottelivat vuosia huoneeni kaapeissa odottamassa sitä päivää, jolloin osaisin arvostaa niitä. Alkuun en osannut, vaan asioiden omistaminen lähinnä ahdisti. Olin tyytyväinen vähäiseen omaisuuteni, ja halusin kasvattaa lähinnä uusien kokemusten kokoelmaa. Lopulta, monta kokemusta rikkaampana, sekin aika lopulta koitti kun kasvoin aikuiseksi, palasin kotiin ja aloin pikkuhiljaa arvostaa kaapissa odottavia esineitä. Nykyisin voisi ahdistaa sekin jos ei omistaisi yhtään mitään, toki tilanne on hyvin erilainen ollessani perheellinen verrattuna aikaan, jolloin olin nuori maailmanmatkaaja.

Voimmeko hyötyä minimalismista? Mihin kaikkeen voi soveltaa minimalismia? Voimme, ja vaikka mihin! Minimalismi ei ole pelkkä vähäisyyteen ja pienuuteen pyrkivä taidesuuntaus tai sisustustrendi, vaan sen periaatetta voi soveltaa elämässä muihinkin asioihin. En näe itseäni minimalistina, vaikka olen huomannut itsessäni joitain piirteitä, jotka voinee laskea minimalismiksi. Minimalismi kiteytyy ajatukseen “vähemmän voi olla enemmän”. Sitä voi harjoittaa esimerkiksi liittyen materiaan, informaatioon ja ärsykkeisiin. Minimalistisen elämänohjeen mukaan voi unohtaa kaiken turhan ja ylimääräinen.

Minimalismia voi harjoittaa olemalla hetken hiljaa, ilman ylimääräisiä ärsykkeitä. Vain keskittyen hetkeen. Loputtomien ärsykkeiden keskellä tarvitaan myös kokemuksia, jotka rakentuvat hitaasti. Näitä voivat tarjota mm. kirja, runo ja vuodenaikojen myötä muuttuva luonto. Päivien, kuukausien ja vuodenaikojen vaihtelu. Minimalismi voi tehdä hyvää ihmiselle, joka haluaa aina vain enemmän, mutta oikeastaan tarvitsee paljon vähemmän. Jopa kauneus voi joskus olla karua, ilman, että siitä puuttuu yhtään mitään. Minimalistisesti voi syödäkin, välttäen sellaisia ruokia ja ainesosia, joita keho ei oikeasti tarvitse.

Pidän yksinkertaisista asioista, kuten kävelystä ja kirjoittamisesta. Voisin tyytyväisenä kävellä koko päivän, jopa ihan yksin. Tylsää, minimalismia vai jotain ihan muuta? Jalkaa vaan toisen eteen. Kävelyn toistuvaa yksinkertaista rytmiä luonnon helmassa, antaen ajatusten kulkea kauas. Nautin myös lukemisesta ja kirjoittamisesta. Loppujen lopuksi molemmat ovat yksinkertaisimmillaan mustia merkkejä valkoisella paperilla. Ja kuitenkin nuo pienet viivat, kirjaimet ja sanat voivat pitää koko maailmankaikkeuden sisällään! Teksti ja sanat voivat avata portin kauneuteen, upeuteen ja viisauteen. 

Ehdotukseni jolla voi päästä askeleen lähemmäs minimalistista elämää on runouden lukeminen. Ehdotus voi tuntua yllättävältä. Monille runous saattaa tuntua vieraalta ajatukselta, mutta aion perustella ehdotukseni. Osallistuin lyriikan kurssille, jossa tutustuimme runouteen. Luimme runoja, kuuntelimme runoja ja kirjoitimme niitä. Monella tapaa olin epämukavuusalueella, mutta yllättäen koin oivaltavia hetkiä. Ärsyketulvasta voi olla vapauttavaa paeta runouden äärelle ja pysähtyä hetkeksi jokaisen rivin, sanan ja kirjaimen äärelle. Silloin kun tarjolla on vähemmän, siitä voi yllättäen saada irti enemmän. Tämän lisäksi runous pysäyttää ihmisen, sillä runojen ohi ei voi kiirehtiä. Ihmistä voi kehottaa elämään hitaammin, mutta kuinka toteuttaa hitautta konkreettisesti? Vinkkini on tässä: pysähdy hetkeksi runon äärelle. Tutkiskele runokirjaa rauhassa, viivyttele ja kuuntele omia ajatuksia joita runot herättävät.

Minimalistinen koti voisi olla mukava, mutta toimisikohan se lasten kanssa? Jos lapsiltani kysytään, he tuskin osaisivat arvostaa kovin minimalistista kotia. Ja tietenkään sellaisia esineitä ei voi heittää menemään tai laittaa kiertoon, joilla on sielu! Ilmeisesti kotimme onkin täynnä harvinaisen sielukasta tavaraa. Onneksi olen pystynyt välillä luopumaan muutamasta vähemmän sielukkaasta esineestä. Jos minimalistisen elämän kokeileminen kiinnostaa, kokeile luopumisviikkoja tai kuukausia. Luovu jostain asiasta kuukaudeksi ja testaa tarvitsetko sitä todella, vai oletko vain tottunut kyseiseen asiaan. Miltä tuntuisi olla hetki ilman lihaa, kahvia tai sokeria? Kun elämästä karsii pois asioita, voi yllättyä huomaamaan että vähemmän todellakin on enemmän. Muutama vuosi sitten jätin kahvista sokerin pois, eikä paluuta entiseen enää ole. Ajatuskin kofeiinipitoisesta sokerilillingistä ällöttää!

Minimalismia voi soveltaa kotiin, sisustukseen ja vaatekaappiin. Minimalismi voi olla myös elämänfilosofia. Minimalismi pyrkii tekemään asiat yksinkertaisemmin. Jotkut pyrkivät elämässään äärimmäiseen minimalismiin, ja saattavat selvitä arjestaan hämmästyttävän vähällä tavaramäärällä. Kaikkien elämät ovat erilaiset, eikä minimalismiin tarvitse pyrkiä välttämättä kaikilla elämänalueilla. Minimalismissa kuitenkin piilee vinha perä, sillä se voi oivalluttaa huomaamaan, mitä asioita elämäänsä ei oikeasti tarvitse. Ekologisuus on omanlaistaan minimalismia, jolloin vähemmällä materialla pärjäämisestä ja kulutushulluuden välttämisestä hyötyy koko maailma. Minimalismia voi soveltaa myös omiin menoihin ja tekemisiin.  Mitä jos tyhjentäisi kalenterin, antaisi kiireiden ja rientojen olla? Hidastaisi hieman?

Hämärän hetkellä ulkona näkyy vain harmaan sävyjä, tummaa ja vaaleaa harmaata, sekä puiden harmaaseen taittuvaa vihreää. Sieluni iloitsee ääniärsykkeiden ja turhien valojen puuttumisesta. Tämän hetken voin vain olla, kuunnella hiljaisuutta ja imeä rauhaa itseeni. 

Lähteet:

Mäkinen, Katri (27.10.2016) 17 syytä siihen, miksi vähemmän on enemmän – Karsi turha, niin voit keskittyä elämään (https://hidastaelamaa.fi/2016/10/17-lainausta-innoittamaan-sinua-ryhtymaan-minimalistiksi/#28d6150f)

Esikoiskirjailijan vuosi

Esikoiskirjani julkaisemisesta tulee tänä syksynä kuluneeksi vuosi. Millainen kulunut vuosi on ollut ja miten kirjoittaminen sujuu nykyisin? Lähdetään liikkeelle siitä hetkestä, jolloin sain soiton kustantajalta. Siitä onkin aikaa jo melkein kaksi vuotta!

Olin häkeltynyt saadessani yhteydenoton kustantamolta. Erityisen häkeltynyt olin sen vuoksi, että puhelu tuli samana päivänä kun olin lähettänyt heille käsikirjoitukseni. Eihän sen näin pitänyt mennä? Tuskin se yleensä niin meneekään. Olin valmistautunut henkisesti kuukausien odotukseen, jota seuraisi hylsy, jos sitäkään. Häkellyin totaalisesti, olin jopa shokissa! Olo oli innostunut ja epäuskoinen. Voiko tämä olla totta! Seuraava ajatukseni oli, että koko kirja pitää kirjoittaa uusiksi! Eihän sitä tuollaisena voi julkaista. Onneksi aikaa oli paljon. Kirja tuli painosta lopulta seuraavana syksynä.

Esikoiskirjailijalle moni asia tulee uutena. Ei tiedä mitä odottaa. Onneksi kaiken tarvittavan saa selville pikku hiljaa. Pidin kotonani julkkarit, sillä pitäähän elämässä juhlia kun siihen on aihetta. Aluksi pääni taisi olla hiukan pyörällä, päästessäni mukaan podcastiin sekä muutamaan haastatteluun ja paneelikeskusteluun. En ollut tottunut julkisuuteen ja esillä oloon - edes ihan pieneen sellaiseen. Mietin kuinka kestäisin menoa jos olisin kirjoittanut bestsellerin ja minua revittäisiin joka suuntaan?

Olen tyytyväinen kirjaani ja kuluneeseen vuoteen. Kirjani ei ole mukana luetuimpien kirjojen listalla, mutta siinä mielessä olen onnekas, että saamani palaute on ollut ainoastaan positiivista. Kirjani on noteerattu mm. muutamassa lehdessä ja blogissa. Lukijat ovat myös lähestyneet minua ja antaneet mieltä lämmittävää palautetta. Kaikista eniten minua on koskettanut kun joku on kertonut, että kirja on auttanut lukijaa vaikeassa tilanteessa. Juuri se olikin kirjani perimmäinen tarkoitus.

Kuluneen vuoden parasta antia on myös ollut erilaisiin kirjallisuustapahtumiin osallistuminen ja muihin kirjoittajiin tutustuminen. Kävin myös loppuun vuosia sitten aloittamani luovan kirjoittamisen opinnot, eräänlaisena palkintona ja kannustimena itselleni. Mukava ja antoisa kokemus sekin.

Toisin kuin monessa ohjeessa neuvotaan, en kirjoita joka päivä. Oikeastaan olen aina kirjoittanut kausiluontoisesti, joskus se innostaa enemmän ja joskus vähemmän. Nykyinen kirjaprojektini etenee hitaasti mutta varmasti. En ole täyspäiväinen kirjailija, vaan käyn myös töissä. Perheellisenä aikaa kuluu paljon myös lasten kanssa. Suoraan sanottuna en ole ihan varma, löytyisikö minusta loputtomasti luovuutta jos päiväni täyttyisivät vain ja ainoastaan kirjoittamisesta. Tämä systeemi sopii minulle. Kirjoittaminen on eräänlaista luksusta, johon käytän aikaa silloin kun sitä on. Jos aikaa ei ole, teen mieleen pulpahtelevista ajatuksista muistiinpanoja, jotka kirjoitan pidemmäksi tekstiksi kun ehdin.

Jos kirjoittaminen kiinnostaa, hyvän alkusysäyksen voi löytää kirjoituskurssilta tai kirjoitusoppaasta. Tavoitteelliselta kirjoittajalta on löydyttävä mitallinen motivaatiota, lusikallinen luovuutta, ripaus rohkeutta ja hyppysellinen silkkaa hulluutta! Kaikkia aloittelevia kirjailijoita haluan kannustaa uskomaan itseensä, sillä kukaan muu ei tee sitä puolestasi!