Mistä tunnistaa läheisriippuvuuden?
Photo: Helena Lopes (Unsplash)
Aamukahvia juodessani silmiini osuu sanomalehden artikkeli, joka käsittelee läheisriippuvuutta. Olen jo kääntämässä sivua ja kulauttamassa loputkin kahvit kurkkuuni, ajatellen “no tuo nyt ei ainakaan minua koske” kun jokin saa minut pysähtymään hetkeksi. Toinen ääni sanoi: “ei vai?” ja kehottaa minua lukemaan artikkelin. Artikkeli herättää loppujen lopuksi paljon ajatuksia. Ensinnäkin huomaan oppineeni tunnistamaan omat rajani. Olen kasvanut itsenäisemmäksi, enkä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa liikaa. Itsenäisyyttä kohti olen kuitenkin kävellyt kivisen ja hiukan vähemmän itsenäisen polun. Ehkä läheisriippuvuutta voisikin lähestyä mustavalkoisen ajattelun sijaan pikemminkin jonkinlaisena asteikkona, jonka toisessa ääripäässä on itsenäinen ja muista viisveisaava erakko, ja toisessa ääripäässä ihminen, joka on täysin riippuvainen toisten mielipiteistä ja hakee alati heidän hyväksyntäänsä. Mihin kohtaan kyseisellä skaalalla sinä sijoittaisit itsesi?
Läheisriippuvaisen tunnistaa siitä, että hän elää ja kokee asiat muiden ihmisten kautta. Omat tarpeet ja tunteet katoavat kaiken huomion keskittyessä riippuvuuden kohteeseen ja hänen tarpeisiinsa. Läheisriippuvaisen oma arvo riippuu toisten antamasta palautteesta. Läheisriippuvainen iloitsee tuntiessaan olevansa muille tarpeellinen, mutta pelkää hylätyksi tulemista. Omia rajojaan hän ei tunnista ja syyllistää itsensä toisten hermostuessa. Omassa tekemisessä ei usein riitä vähempi kuin täydellinen. Läheisriippuvainen etsii rakkautta ja hyväksyntää ihmisiltä, jotka eivät voi tarjota sitä. Ihmissuhteet ovat näin ollen usein epäterveitä. Läheisriippuvaiselle tyypillisiä piirteitä ovat huono itsetunto, hylätyksi tulemisen pelko, sekä häpeän ja arvottomuuden tunteminen. Läheisriippuvainen voi sietää kaltoinkohtelua säilyttääkseen toisen kiintymyksen.
Yhtäkkiä läheisriippuvaisen piirteet alkavat kuulostaa hiukan tutummilta. Tunnistan henkilön menneisyydestä, johon ainakin osa piirteistä sopii. Ja tuskin olen ainoa. Lapsena ja nuorena, minuuden ja itsetunnon kehittyessä, itseään saattaa helpommin arvottaa muiden ihmisten kautta. Toki on poikkeuksiakin. Yksilöitä, jotka ovat erityisen kypsiä ja itsenäisiä jo lapsena. Moni itsenäistyy kuitenkin pikkuhiljaa, kasvun ja kehityksen myötä. Kaverin mielipide ja joukkoon kuuluminen ovat lapsena tärkeitä asioita. Tietysti myös aikuinen haluaa tuntea kuuluvansa osaksi joukkoa, mutta hän tekee sen todennäköisemmin omilla ehdoillaan lapseen verrattuna. Viimeksi eilen muistuttelin omalle lapselleni, joka valitti tylsyyttä ja haikaili leikkikaverin perään, että hän voi touhuta hyvin myös itsekseen. Hän voisi tehdä samoja juttuja, mitä tekisi kaverin kanssa. Tarjouduin myös itse leikkikaveriksi. Tietysti on ymmärrettävää, ettei äiti välttämättä ole leikkikaverina kovin jännittävä vaihtoehto.
Huomaan arvostavani sellaisia ihmisiä, jotka seuraavat omaa polkuaan. Ihmisiä, jotka ovat sinut itsensä kanssa, eivätkä anna liikaa painoarvoa muiden mielipiteille. He ovat oppineet jotain oleellisesta: arvostamaan omaa hyvinvointia ja tyytyväisyyttä niiden ansaitsemalla tavalla. Yksi askel läheisriippuvuudesta kohti itsenäisyyttä, on oppia valikoimaan seuransa tarkoin. Itse en halua viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden seura verottaa omaa hyvinvointiani. Ihminen on laumaeläin, ja vain harva pärjää ihan yksin. Muiden seuran kaipaaminen ei tee kenestäkään automaattisesti läheisriippuvaista, mutta ihmissuhteiden tulisi toimia terveeltä pohjalta. Sen sijaan, että toisen seura kuluttaa tai aiheuttaa kielteisiä tunteita, soisi ystävien ja kumppanien seuran pikemminkin lataavan omia akkuja, ilman tunnetta siitä, että toista tulisi jatkuvasti miellyttää.
Läheisriippuvainen ei tunnista omia rajojaan. Ajattelutavasta pääsee loitommaksi tiedostamalla omat rajansa, jolloin toisten toiveita ei toteuteta oman hyvinvoinnin kustannuksella. Jos jokin asia ei tunnu hyvältä vaikka tietää toisen toivovan sitä, voi kieltäytyä kohteliaasti. Omaa itsetuntoa kannattaa rakentaa sisältä päin ja opetella tunnistamaan oma arvonsa. Itselle on hyvä opetella sanomaan: minä olen arvokas ja riittävä ihminen, tunnistan ja tiedän sen itse. Hiipiikö mieleesi joskus ajatus: mitäköhän muut ajattelevat jos toimin näin? Eikö olisi jo aika lakata miettimästä mitä muut ajattelevat ja vaihtaa kysymystä: mitä minä itse ajattelen jos toimin näin? Tuntuuko tämä minusta oikealta ratkaisulta? Älä estä itseäsi toteuttamasta asioita sen vuoksi mitä muut mahdollisesti ajattelevat (ja todennäköisesti eivät).
Omien rajojen tunnistamiseen liittyy päätös siitä, kenen kanssa haluaa viettää aikaa. Mitkä ihmissuhteet kuormittavat, ja mitkä lisäävät omia voimavaroja. Tuleeko mieleesi ihmistä, josta kuulet ainoastaan silloin kun hän tarvitsee sinulta jotain? Muistuttaako jokin ihmissuhde ikävästi yksisuuntaista avunantosopimusta? Jos näin on, kannattaa harkita ihmissuhteesta luopumista. Läheisriippuvuuteen voi hukuttaa oman identiteetin ja itsensä. Silloin kun itsensä tuntee hyvin, ei läheisriippuvuuteen sorru yhtä helposti. Omaa identiteettiä kannattaa vaalia ja vahvistaa. On hyvä muistaa, että omat mielipiteet ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin muiden.
Lähde: https://www.kaleva.fi/superihminen-tukahdutti-itsensa-kittilalainen-kahv/4412114
