Mitä hyötyä on uteliaisuudesta?

Photo: Dim Hou (Pixabay)

Curiosity killed the cat, kuuluu englanninkielinen sanonta. Uteliaisuus saattoi hyvinkin tappaa kissan, ja on totta, että tietynlainen uteliaisuus voi olla pahasta. Sellainen nimittäin, jonka motiivit ovat itsekkäät, ja utelija tavoittelee omaa etuaan toisten kustannuksella. Mikäli laskuista kuitenkin jätetään epäilyttävät urkkimiset, uteliaisuus luonteenpiirteenä tukee hyvinvointia ja on hyödyllinen! Uteliaisuus on kasvun asenteen oleellinen elementti. Uteliaisuus on kykyä tarkastella maailmaa kiinnostuneesti: voisinko oppia jotain uutta? Miten? Miksi? Milloin? Jos ihminen luopuu uteliaisuudesta, jotain tärkeää kuihtuu silloin pois. Kun ihminen on myönteisellä tavalla utelias, hän kasvaa ja kukoistaa.

Ajattele kyselyikäistä lasta, muutaman vuoden vanhaa pientä tutkijaa. Hän oppii kaiken kyselemällä ja havainnoimalla. Oikeastaan voimme aloittaa vielä varhaisemmasta lapsuudesta, sillä vaikka vauva ei vielä paljoa kysele, uteliaisuus uutta kohtaan on lapsen keino oppia. Lapsilla on hämmästyttävä kyky olla läsnä, pysyä uteliaana ja ihmetellä maailmaa. Näissä asioissa aikuisilla onkin paljon opittavaa lapsilta. Sana ‘miksi’ on usein yksi lasten tärkeistä sanoista, ja ihan syystä. Aikuisten vaikea tehtävä ja syviä pohdintoja aikaansaava haaste, on vastata aina vain uudestaan tähän yksinkertaiseen mutta samalla monimutkaiseen kysymykseen.

Uteliaisuuden perimmäinen, geeneissämme kulkeva tarkoitus on selviytyä vaarallisista tilanteista. Kysymällä on mahdollista selvittää, mitä joku toinen jo tietää. Lapselle luonteenomaista kiinnostusta ei saa latistaa, vaan kysymykset kannattaa ottaa tosissaan ja olla kiinnostunut lapsen kiinnostuksesta. Uteliaisuus ruokkii luovuutta, ja kun kysymykseen saa vastauksen uskaltaa kysyjä kysellä lisää vielä vastaisuudessakin. Uteliaisuus vaikuttaa myös hyvinvointiin: se tuottaa dopamiinia ja mielihyväkeskus aktivoituu. Uteliaisuus on vahvasti yhteydessä onnellisuuteen!

Osallistuin taannoin etäkokoukseen, jonka osallistujat eivät ennestään tunteneet toisiaan. Esittelykierroksella kaikkia pyydettiin sanomaan yksi itseä kuvaava adjektiivi. Moni osallistuja mainitsi tärkeäksi luonteenpiirteekseen uteliaisuuden, ja kaikessa hiljaisuudessa läiskäisin itselleni yläviitosen (toimenpiteen ajaksi suljin kamerayhteyden). Kyseessä oli selvästi ryhmä harvinaisen älykästä väkeä, jotka ymmärsivät uteliaisuuden valtavan merkityksen. Optimistinen uteliaisuus tarkoittaa asennetta, jonka mukaan uuden oppiminen on iloinen ja myönteinen asia. Tämä asenne liittyy vahvasti kykyyn innostua ja avoimuuteen löytää uusia kiinnostavia asioita ja vaihtoehtoisia näkökulmia. Avoimen uteliaisuuden vastakohta on itseriittoisuus ja sulkeutuneisuus. Tällöin ihminen ei halua omaksua uutta, eikä kuulla muista näkemyksistä: muut kuin oma näkökulma ovat yhdentekeviä.

Useimmiten kuuntelen musiikkia josta pidän. Toisinaan kuitenkin kuuntelen musiikkia, josta en pidä. Kyse ei ole masokistisesta sävelkorvasta (ainakin luulisin niin), vaan oman rajoittuneisuuden haastamisesta. Ainakin joku pitää kyseisestä musiikista, vaikka itse en siitä pitäisi, sillä muutenhan koko musiikkia ei olisi. Kuka tämä henkilö on (tai mahdollisesti jopa useampi henkilö) ja mitä kohtaa hänen sielussaan tämä musiikki koskettaa? Hetken verran yritän pitää musiikista, maalauksesta, tai kirjasta, jota en täysin ymmärrä. Yritän avata oman rajoittuneisuuteni verhoa ja miettiä mitä taiteilija on ajatellut tai tuntenut teosta tehdessään. Yritettyäni aikani saatan toki vaihtaa radiokanavaa, ja joissain tapauksissa jättää kirjan lukemisen kesken, mutta ainakin hetken olen antanut vaihtoehtoiselle näkökulmalle mahdollisuuden.

Milloin uteliaisuudesta voi olla aivan erityisesti hyötyä? Uteliaisuudesta on hyötyä esimerkiksi ammateissa, joissa työnkuva sisältää tutkimista ja vastausten selvittämistä, kuten tutkijan työssä. Uteliaisuus muita ihmisiä kohtaan voi parhaimmillaan osoittaa myötätuntoa ja välittämistä. Kysymällä muiden kuulumisia, mitä he ovat puuhanneet ja tiedustelemalla kuinka heidän perheensä voi, voi toiselle osoittaa, ettei heidän kuulumisensa ole suinkaan yhdentekevää, vaan sillä on väliä. Jos small talk ei tunnu luontevalta voi toiselta ihan rehellisesti kysyä asioita, jotka ovat myös itselle tärkeitä. Oletko käynyt poimimassa sieniä tai marjoja? Miten lastesi koulu on sujunut? Mitä olet harrastanut ja puuhaillut viime aikoina?

Lähteet:

Oikainen, Marjo: 3-vuotias Tushara osaa neljää kieltä ja kyselee koko ajan. Kaleva (27.12.2021) s. 34-35

Merkityksellisyys ja mielihyvä

Photo: Lewis Burt (Pixabay)

Perheemme perjantai-iltapäivät noudattavat useimmiten tuttua rutiinia. Pizzaperjantai on jo sen verran pitkä perinne, että lapset järkyttyvät sydänjuuriaan myöten jos rutiinista poiketaan. Okei, ehkä minäkin, ainakin ihan vähän. Perjantai on myös lasten karkkipäivä, ja saatanpa minäkin nauttia tölkillisen jääkaappikylmää siideriä palkitakseni itseni ihan vain siitä syystä, että olen selvinnyt voittajana tapahtumarikkaasta viikosta. Mielihyvämittari osoittaa perjantaisin tiukasti kaakkoon. Samanlaista Rock ’n’ Roll-menoa tuskin kannattaa toistaa päivittäin, mutta toisaalta viikonlopun kevytmielisessä juhlistamisessa on jotain merkityksellistä. Sukelletaan hetkeksi mielihyvän ja merkityksellisyyden maailmaan, ja mietitään mitä eroa näillä kahdella on. Ennen kuin luet pidemmälle, nimeä yksi asia, josta saat mielihyvää, sekä yksi asia, joka tuntuu sinusta merkitykselliseltä.

Miksi kannattaa katsoa kauas? On luonnollista, ettei lapsi välttämättä osaa suunnitella asioita rationaalisesti ja huomioida valintojensa kauaskantoisia seurauksia. Kasvaessa tämä taito kuitenkin kehittyy ja suunnitelmallisuus lisääntyy. Ihminen oppii milloin kannattaa suunnitella asioita pitkällä tähtäimellä, ja milloin lyhyt tähtäinkin voi hyvin riittää. Kerron heti alkuun kantani ja suositukseni tähtäimiin liittyen: Kannattaa suosia pitkää tähtäintä, mutta kuunnella omia ajatuksia myös koskien lyhyttä tähtäintä. Mieti tavoitteitasi tähtäimen mukaan. Mitä haluat tehdä tänään? Entä mitä toivot elämääsi seuraavan kahden vuoden sisällä? Mihin oikein tähtäät? 

Lyhyen tähtäimen hetkellistä mielihyvää tuottaviin asioihin lukeutuu lapsellinen kuvitelma onnesta, joka saavutetaan vaikkapa shoppailun, päihteiden tai rahapelien avulla, tai kolme kiloa suklaata kertarytinällä nautittuna. Mielihyvään on helppo sortua koska olemme ihmisiä. Lyhyen tähtäimen mielihyvä liittyy kuitenkaan harvoin pitkäkestoiseen hyvinvointiin ja merkityksellisyyteen. Lyhyellä tähtäimellä tyytyväisyyden tunteen voi tuoda uusi lelu, karkkipussi tai tupakka. Lapsi saattaa kinuta asioita, jotka tekevät hänet hetkellisesti onnelliseksi, mutta kun hyvin tiedämme, tuollainen onni ei useinkaan kestä aikaa. Kypsymisen myötä ihminen oppii katsomaan kauemmas ja käsittää, että se mikä tuo elämään pitkäkestoista hyvää ja merkityksellisyyttä, on mitä kohti kannattaa ponnistella.

On hyvä erottaa mielihyvä ja merkityksellisyys toisistaan ja panostaa kestävään hyvinvointiin. Vaikka tietenkään elämä ei ole pelkästään ponnistelua kohti ikuista onnea. Onni voi muodostua myös jäätelöstä tai oluttuopillisesta kuumana kesäpäivänä, hampurilaisateriasta tai ex tempore tempauksista, joita ei ole harkittu kauan ja hartaasti. Nekin voivat joskus olla hyvin merkityksellisiä. Jos kuitenkin huomaa keskittyvänsä vain asioihin, jotka tuovat tyytyväisyyttä vain hetkeksi, mutta aiheuttavat jatkuvasti toistettuna pahaa oloa, on syytä vaihtaa vaihdetta ja kohdistaa katse kohti pitempikestoista auvoa.

Mikä on sitten merkityksellistä? Tähän kysymykseen on yhtä monta vastausta kuin vastaajaakin. Merkityksellisyyttä elämään voivat tuoda lapset, lemmikit, uskonto, musiikki, ystävät, kirjallisuus, työ, harrastukset, luonto tai vaikkapa taide. Yksi lähestymistapa merkityksellisyyteen on pitkällä tähtäimellä hyvää tuottavat asiat, esimerkiksi kestävä kehitys. Kyseessä voi olla oma henkilökohtainen kestävä kehitys, tai suurempi kokonaisuus: kollektiivinen hyvinvointi ja onni. Pitkän tähtäimen hyvinvointia tuovat elintavat, joihin kuuluu riittävä uni, terveellinen ruoka ja liikunta. Koko maailma hyötyy turhan kulutuksen ja fossiilisten polttoaineiden vähentämisestä. Kuulostaako tylsältä? Kenties. Mutta tämä on kuitenkin resepti, joka toimii. Kun pyrkii toimimaan merkityksellisyys edellä, eivät satunnaiset mielihyvään perustuvat valinnat tee suurta vahinkoa. Ja onpa ihminen tyytyväisempikin kokiessaan, että hänen valinnoillaan on jokin merkitys.

Tiesitkö, että pitkän tähtäimen mukaan ajattelu voi lisätä kärsivällisyyttä? Kun hetkellistä harmitusta katsoo laajemmasta näkökulmasta, pidemmällä aikavälillä, voi ärsytyksen tunne lieventyä. Toimiminen pitkän tähtäimen periaatteella antaa rauhan tähän hetkeen. Pienet töyssyt ja arkiärsytykset tuntuvat lievemmiltä, kun ajattelee elämää ja omia suunnitelmia pitemmällä aikajänteellä.

Sulkeeko mielihyvän kokeminen pois merkityksellisyyden? Tai toisinpäin? Ihan kaikesta ei tietenkään tarvitse löytyä syvällistä tai kauaskantoista merkitystä. Kävellessäni elokuisessa illassa, mietin merkityksellisyyttä ja mielihyvää. Samalla puhaltelen voikukan siemeniä ilmaan, lähetän pienet laskuvarjohyppääjät lentoon. Leikin kuin lapsi, tuntien siitä hassua lapsenmielistä mielihyvää. Ehkä tekemisissäni ei ole suurta merkityksellisyyttä, muttei teko sen kummemmin kuormita omaa terveyttäni, kansantaloutta kuin planeettamme kantokykyäkään. Ehkä merkityksellisyys löytyykin joskus nimenomaan harmittomista pienistä hassuttelun hetkistä!

Aikavarkaat

Photo: Jan Vasek (Pixabay)

Aikavarkaat liitetään usein työelämään. Varkaat näpistävät aikaa turhiin asioihin, ja tärkeät jutut saattavat jäädä tekemättä. Eivätkä nämä pitkäkyntiset jätä uhriaan rauhaan edes työajan ulkopuolella, sillä aikaahan voi varastaa mistä vain! Monella on omat henkilökohtaiset aikavarkaansa. Aina ei tietenkään ole pakko olla äärimmäisen tehokas, eikä elämän jokaista sekuntia tarvitse käyttää ollakseen jotenkin hyödyllinen. Kannattaa kuitenkin toisinaan pohtia omia aikavarkaita, jotteivat ne saisi salakavalasti haltuunsa liian paljon kallista aikaasi. On hyvä miettiä mihin aika ihan oikeasti menee. Oletko valmis? Aloitetaan.

Aikavarkaista voisi halutessaan kirjoittaa todella laajan listauksen. Mainittakoon tässä kuitenkin joitain yleisiä aikavarkaita. Tunnistatko näistä itsesi?

1. Tiedonhalu. Haluatko tietää jatkuvasti kaiken? Uutiset, riennot, sosiaalinen media… Uteliaisuus on tavallaan hyvä juttu. Mutta kaikesta ei tarvitse olla koko ajan tietoinen. Tasapaino on tärkeää, ja on hyvä muistaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

2. Perfektionismi. Koska asioita ei kerta kaikkiaan voi jättää puolitiehen! Eikä edes himppusen epätäydellisiksi! Vai voisiko sittenkin?

3. Turhat vastuut ja tapaamiset. Turhaa kokoustamista tapahtuu varmasti töissä, mutta vähemmän välttämättömiä vastuita ja menoja voi toki olla yksityiselämässäkin. Omatunto voi nipistää jos sanoo ei, mutta välillä kannattaa myös suhtautua kriittisesti: Onko minun aivan välttämätöntä olla kaikessa mukana?

4. Netissä surffailu. Mihin kaikkeen järkevään kaiken tuon ajan voisikaan käyttää jos lopettaisi turhan surffailun? Varmasti niin suuri aikamäärä riittäisi vaikka ihan oikean surffaamisen opetteluun! Nyt äkkiä etsimään netistä lähin paikka missä voi ottaa surffitunteja! Äh, sitäkin varten täytyy jälleen nettisurffata.

5. Viivyttely. Kaiken pahan alku ja juuri. Viivyttely on helppoa erityisesti silloin kun tiedossa on epämiellyttävä tehtävä. Viivyttelyä edesauttaa energian puute ja madaltunut vireystila. Muista siis panostaa hyvään uneen ja terveelliseen ruokaan. Energiatasojen ollessa kohdallaan asiat on helpompi saada tehtyä.

6. Suunnitelmallisuuden puute. Tee hyviä suunnitelmia, niin et vain ajelehdi hetkestä toiseen. Jos suunnittelu ei kuulu suosikkijuttuihisi, sitä voi onneksi harjoitella.

7. Keskeytykset. Ja niitähän riittää! Kuinka upeaa onkaan tehdä jotain täydellisessä flow-tilassa, keskeytyksettä, huippuunsa keskittyneenä. Kunnes puhelin soi, joku tarvitsee äitiä tai läppärin näytölle läjähtää kiireellinen viesti.

8. Tehtävien jättäminen kesken ja uusien tehtävien aloittaminen. Läheistä sukua multitaskaamiselle. Neuvoni on: Tee yksi asia kerrallaan, mielellään loppuun asti. Aivosi ja mielesi kiittävät.

9. Muiden auttaminen ja muiden tehtävien ottaminen itselle tehtäväksi. Älä ymmärrä väärin - auttaminen on mahtava juttu. Mutta siinä vaiheessa kun omat tehtävät uhkaavat jäädä tekemättä, kannattaa pysähtyä pohtimaan käyttävätkö muut auttamisen haluasi hyväkseen? Opi sanomaan ei, sen voi nimittäin tehdä ystävällisesti ja hyvässä hengessä.

Seuraavat kaksi aikavarasta ovat henkilökohtaisia suosikkejani tai inhokkejani, ihan miten sen ottaa. Ainakin ne varastavat minulta aikaa, mokomat!

1. Tylsistyminen tylsien tehtävien parissa. Kun tehtävä tuntuu tylsältä, on hiukan liian helppoa vaihtaa jonkin kivemman jutun pariin. Jos jokin tuntuu tylsältä, ajatuksilla on tapana poukkoilla. Tylsyyden sietäminen lienee nykyihmisen heikko kohta, ja kärsivällisyyden harjoittamisesta voisi olla hyötyä. Reseptinä kaltaisilleni riemun etsijöille: 10 minuuttia mindfulnessia aamuin ja illoin.

2. Metatyö ja multitaskaava mieli. Aivot surisevat koko ajan ohituskaistalla. Vauhti on hirmuinen ja kolarivaara kymmenkertainen. Aivot eivät tätä menoa kauan kestä, ja käsillä oleva tehtävä uhkaa jäädä tekemättä, tai ainakin siirtyy myöhemmäksi kaikenlaisten metatehtävien viedessä niiltä tilaa.

Onhan näitä. Koska olemme ihmisiä emmekä robotteja, aikavarkaita ei pääse aina pakoon. Niitä kannattaa kuitenkin tarkastella kriittisesti, ja asentaa itselleen varkaudenestojärjestelmä, jonka hälytin pärähtää päälle kun aikavaras yrittää yllättää.

Huomio, huomio!

Photo: Lukas Bieri (Pixabay)

Tiesitkö, että sillä on merkitystä mihin kiinnität huomiosi! Kuka, tai mikä ansaitsee huomiosi, ja mikä puolestaan varastaa sen? Voidaan puhua varastamisesta, sillä huomiomme on hiukan liiankin helposti johdateltavissa. Huomio on helppo suunnata sinne, missä on jotain kiinnostavaa. Vastaavasti olisi mukava jättää tylsät asiat huomiotta. Joskus joutuu todella pinnistelemään, että huomio pysyisi asiassa, joka ei kiinnosta. Huomion suuntaisi niin paljon mieluummin johonkin kivaan ja jännään!

Aivojen hyvinvoinnin ja keskittymiskyvyn kannalta huomio kannattaa suunnata kerrallaan vain yhteen asiaan. Kun huomio siirtyy alati paikasta toiseen, aivot jonglööraavat ja niiden suorituskyky laskee. Huomion voivat varastaa esimerkiksi ylimääräiset keskeytykset työpäivän aikana, somen tsekkaaminen, tai viestien tarkistaminen jonkin muun tehtävän aikana. Aina kun huomio siirtyy paikasta toiseen, aivot joutuvat ohjelmoitumaan uudelleen. Eikä tämä tapahdu vain kerran vaan kahdesti: ensin tehtävästä keskeytykseen, ja sitten takaisin tehtävään. Voidaan puhua jopa huomiokriisistä, sillä nykypäivän maailmassa on ärsykkeitä enemmän kuin koskaan. Muista kuitenkin se, että ärsykkeiden säännöstelijä olet sinä.

Yksi viime aikojen haasteista aivoterveydelle on lisääntynyt etätyö, jossa lähes kaikki toiminta tapahtuu saman päätteen ääressä. Työlle ei välttämättä tule jaksotuksia samalla tavalla kuin työpaikalla, jossa siirryttäisiin fyysisesti toiseen tilaan palaveriin, tauolle tai syömään mennessä. Keskustelu kollegan kanssa tapahtuu samaa näyttöä tuijottaen, sen sijaan, että nostaisi katseen hetkeksi ruudulta jutellakseen työkaverille “livenä”. Etätyön lisäämä jatkuva valppaana olo rasittaa aivoja. Aivojen kuormitus voi vaikuttaa muistiin, lisätä stressiä ja aiheuttaa unettomuutta. Koska aivot kuormittuvat töissä, niille kannattaa suoda lepohetki viimeistään vapaa-ajalla. Mutta entäpä jos sama kuormitus jatkuu vielä työpäivän jälkeenkin?

Älypuhelin. Vai älyttömyyspuhelin? Ihmelaite, luuri ja jopa näköradio. Uhka ja mahdollisuus. Viestikapula, kännykkä, mobiililaite, puhe-elin, käden jatke. Tällä rakkaalla lapsella on totisesti monta nimeä. Älyluurin käyttäjä vilkaisee älypuhelintaan jopa satoja kertoja päivässä! Ihmisten tylsyyden sieto on huonontunut hurjasti. Tyhjän hetken koittaessa tulee puhelin kaivettua esille täysin automaattisesti. Ja miksipä ei, sillä puhelimen tarjoamat pelit ja sosiaalisen median sisältö viihdyttävät aivojamme. Kun näemme jotain kiinnostavaa aivot tuottavat pienen tujauksen dopamiinia, mielihyvähormonia, mikä koukuttaa ja saa tarttumaan puhelimeen aina uudelleen.

Oman huomion jakamisen lisäksi myös huomion saaminen koukuttaa. Usein keinomaailmassa, eli netissä, on helpompi saada huomiota kuin oikeassa maailmassa. Tervetullut huomio voi välittyä paksuina, lyhyinä sormina ja punaisina verta pumppaavina eliminä. Sähköistä rakkautta voi saada helposti ja nopeasti. Oikeassa maailmassa moni ei huku nopeaan kannustukseen, tsemppaukseen ja sydämiin. Netissä surffaillessa on myös helppo sortua kuvittelemaan, että paras on vielä edessäpäin. On hankala laittaa puhelinta pois, sillä mitä jos jotain kiinnostavaa jää näkemättä?

Tuleeko elämästäkin ajateltua samoin? Onko paras vielä edessäpäin? Vai voisiko juuri nyt olla hyvä? Mitä jos olisi hetken ilman puhelinta, ilman tekoälyä, ilman laitteita. Ottaisi hetken vain itselleen. Sulkisi silmät ja laskisi rauhassa viiteen. Viettäisi hetken tylsyyttä ja suuntaisi huomion sisäänpäin. Aivot kiittävät tylsästä hetkestä. Tylsyys voi olla jopa suuren kiitollisuuden aihe: kun elämässä riittää turbulenssia, siunattu tylsyys voi tuntua suurimmalta onnelta.

Huomion arvoisiin asioihin kuuluu ehdottomasti aivot ja niiden terveys. Aivokemiasta ei vielä tiedetä kaikkea, vaikka sitä tutkitaan paljon. Sen verran kuitenkin tiedetään, että pitkittyneessä kuormituksessa aivot käyvät ylikierroksilla. Tämä voi puolestaan johtaa tunteiden heittelyyn ja ärtyneisyyteen. Ärsykkeisiin alkaa reagoida normaalia voimakkaammin, jolloin altistuu uupumiselle, mielenterveysongelmille ja erilaisille sairauksille. Hyvä uutinen on se, että kokonaisuus ratkaisee. Vaikka tietotyö tai ns. “aivotyö” kuormittaisi, se välttämättä ole haitallista, kunhan pitää huolen riittävästä palautumisesta. Liikunta, riittävä uni ja terveellinen ravinto ovat erinomaisen tärkeitä, jotta aivot palautuvat kuormituksesta.

Itselleen kannattaa myös antaa lupa olla välillä tavoittamattomissa. Pois yhteyksien ääreltä. Aina ei tarvitse seurata uutisia ja yrittää olla tietoinen kaikesta, eihän se ole edes mahdollista. Ranskassa on jopa laadittu laki, jonka mukaan työntekijöiden ei tarvitse olla jatkuvasti tavoitettavissa. Heillä on virallinen lupa olla tavoittamattomissa. Laki tai ei, sama vapaus kannattaa suoda itselleen työn ulkopuolellakin: laittaa laitteet kiinni, ja nauttia eräänlaisesta katoamisen luksuksesta. Aivoille on hyvä antaa lepotauko, suuntaamalla huomio yksinkertaisiin, rauhoittaviin asioihin: oikeaan maailmaan, luontoon ja toisinaan jopa tylsyyteen.

Lähteet:

Niskasaari, Elina (20.3.2022) Etätyö voi näkyä aivoterveydessä (Kaleva)

Gronow, Kira (18.2.2022) Ihmisen puolella, https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008565369.html (22.2.2022)

Hari, Johann (2.1.2022) Your attention didn’t collapse. It was stolen, https://www.theguardian.com/science/2022/jan/02/attention-span-focus-screens-apps-smartphones-social-media (26.1.2022)

Mitä on menestys?

Photo: Benjamin Davis (Unsplash)

Siskoni jääkaapin oveen on kiinnitettynä kirjailija-yrittäjä Satu Rämön oivallinen mietelause:

Onnellisuus on menestyksen korkein muoto.

Sanasta menestys saattaa tulla mieleen kiireinen salkkua kantava ja kännykkäänsä puhuva liikemies. Tai ehkä tämä on vain oma kliseinen ja auttamattoman vanhanaikainen mielikuvani, sillä jokainenhan määrittelee itse, mitä menestys hänelle tarkoittaa. Mitä eroa on menestymisellä ja onnistumisella? Missä kaikessa voi menestyä? Onko elämässä menestyminen sinulle tärkeää? Onko kunnianhimo menestyksen resepti? Entäpä kuka ansaitsee menestystä ja kuka ei? 

Keskustellessani erään henkilön kanssa menestyksestä, hän suorastaan kavahti koko sanaa. Menestys sanana sai hänessä aikaan ainoastaan kielteisiä mielleyhtymiä. Jos sana saa sinussa aikaan samanlaisen reaktion, mieti hetki, miksi? Älä päästä itseäsi niin helpolla, että tyydyt ensireaktioon. Kaivele hiukan syvemmältä, ja kysy itseltäsi mistä reaktio johtuu?

Menestys voidaan liittää taloudelliseen menestykseen ja kilpailukykyyn, tai esimerkiksi voittoisaan urheilu-uraan. Toisaalta menestys voi tarkoittaa monelle itsenäisyyttä,  mahdollisuutta toteuttaa itseään tai tyytyväisyyttä omaan elämään. Voisiko menestys olla pirtelö, joka sekoitetaan tiedosta, taidosta, tavoitteista ja innostuksen voimasta? Mitä ylipäänsä pitäisi tavoitella elämässä?

Menestyksen määritelmä voi muuttua elämän aikana, samoin kuin tavoitteet. Oletko muuten huomannut, että englanninkielen sana success, tarkoittaa sekä onnistumista että menestymistä. Onko näitä kahta aina edes välttämätöntä erottaa toisistaan? Kuka voi olla menestynyt ja kuka ei? Suurperheen äiti? Pikaruokapaikan työntekijä? Pörssihai? Opettaja? Nuohooja? Työtön?

Jotta menestyy, täytyy yleensä olla jossain asiassa hyvä. Menestyjällä on myös tyypillisesti intohimoa sitä asiaa kohtaan, jossa hän on saavuttanut menestystä. Eikö se ole vain ja ainoastaan hienoa, jos riittää intoa panostaa johonkin asiaan niin paljon, että siinä voi kehittyä hyväksi, ehkä jopa erinomaiseksi? Suorastaan niin hyväksi, että osaamisen avulla voi onnistua, jopa menestyä? Tällaisen innostuksen, asiaan paneutumisen ja onnistumisen minä soisin ihan jokaiselle. Menestyköön menestyjät! Todennäköisesti suuri osa menestyjistä on sanan varsinaisessa merkityksessä ansainnut menestyksensä.

Miksi sana menestys voi aiheuttaa myös negatiivisia mielleyhtymiä? Oletetaanko silloin menestyjän saavuttaneen menestyksen jollain tapaa muiden kustannuksella? Oletetaanko silloin, että menestyjän motiivit eivät voi olla epäitsekkäät? Onko menestyjä dollarinkuvat silmissä eteenpäin rynnistävä pyrkyri, joka puskee omaa asiaansa eteenpäin muista piittaamatta? Millainen henkilö on menestyjä?

Liittyykö ego menestykseen? Ego on latinaa, ja tarkoittaa suomennettuna ‘minä’. Ego liittyy ihmisen itsetuntoon, minuuteen, sekä itsevarmuuteen. Egon avulla teemme tietoisia valintoja, rakennamme omaa minäkuvaa ja asetamme itsellemme rajoja. Ego kasvaa mukanamme lapsesta aikuiseksi, ja suojelee meitä pitämällä yllä psyykkistä tasapainoa ja auttamalla tunteiden säätelyssä. Elämän kolhiessa egosta on hyötyä, mutta entäpä sitten kun ego kasvaa liian suureksi? Voiko menestys ruokkia egon paisumista kohtuuttomasti, ja ennen kaikkea: mitä voi tehdä tilanteessa, jossa huomaa näin käyneen?

Suuriegoinen henkilö saattaa olla niin syvästi oman itsensä pauloissa, että egosta alkaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Siksi kannattaakin tarkkailla merkkejä, jotka kertovat jos ego alkaa saada ihmisestä yliotetta. Yksi merkki on vuorovaikutuksen katoaminen. Egoisti puhuu ja muut kuuntelevat. Tai jos joku muu yrittää puhua, ei isoegoinen henkilö kuuntele, vaan puhuu päälle. Vain hänen tarinansa on tärkeä. Hän saattaa toistaa samaa tarinaa, jolla yritetään ansaita muiden myötätunto, ja pitää itsepäisesti kiinni omasta mielipiteestään. Suuriegoinen saattaa kuvitella, ettei tarvitse muiden apua vaan pärjää ilman muita. Hän ei myöskään myönnä olevansa väärässä. Yksi terveen ja toimivan egon merkkejä on kuuntelemisen taito ja kyky empatiaan. Terveen egon omaava henkilö kykenee käsittelemään tunteita, ja kunnioittaa muita sekä itseään.

Palataan vielä takaisin menestykseen. Mistä osasista menestys koostuu? Äkkiseltään sen saattaa liittää mielessään paksuun tilipussiin ja kunnioitusta herättävään titteliin. Mutta mitä jos menestykseen liittäisi myös muuta positiivista: riittävän määrän vapaa-aikaa, hyvän terveyden ja (työ)tyytyväisyyden. Mitä jos liittäisi menestykseen sisäisen tyytyväisyyden, ei pelkästään kiillotettua ulkokuorta? Silloin alettaisiin olla lähellä todellisen menestyksen ydintä.

Voisiko menestystä ajatella asiana, jota ihmisellä voi olla kohtuullisesti? Sopivasti menestyneen ei tarvitse olla millään tavalla huipulla, mutta hän voi kuitenkin olla elämäänsä tyytyväinen ja onnistua yrityksissään. Jos tämä määrittely toimii, aika moni voi todeta menestyneensä elämässä. Sopivaan menestykseen voidaan laskea se, että on saanut opiskeltua tutkinnon. Se, että on saanut työpaikan ja hoitanut työnsä onnistuneesti. Sopivasti menestynyt tulee toimeen ihmisten kanssa, kasvattaa lapsiaan rakkaudella, suhtautuu toisiin myötätunnolla ja löytää elämässään asioita, joita toteuttaa intohimoisesti. 

Lähteet:

Niemi, Mika (24.2.2016) Mitä on menestys? (https://blog.kauppalehti.fi/menesty-yrittajana/mita-on-menestys) 15.2.2021

Helekoski, Riitta (28.9.2016) (https://kollega.fi/2016/09/hallitseeko-ego-sinua/) 20.2.2021

Oletko sinäkin viivyttelijä?

Photo: magnetme (Pixabay)

Oletko sinäkin viivyttelijä? Viipyilyn mestari ja prokrastinoinnin PRO? Tiesitkö, että tutkimusten mukaan joka viides aikuinen harrastaa prokrastinointia, eli viivyttelyä. Asioiden siirtämistä tuonnemmaksi. Viidennes meistä vitkuttelee. Tätä on kyllä vähän vaikea uskoa. Ettäkö vain viidennes? Aivan varmasti meitä viipyilijöitä on enemmän. Itse viivyttelin esimerkiksi siirtämällä tämän artikkelin kirjoittamista. Lopulta kuitenkin tartuin itseäni niskasta kiinni ja aloin kirjoittaa, sillä onhan aihe toki kiinnostava!

Viivyttelen päivittäin. Viivyttelen aamulla sängystä noustessa, viivyttelen illalla nukkumaan mennessä, ja prokrastinoin kun tiedossa on hankalan oloisia (työ)tehtäviä. Viivyttely toki riippuu hiukan kulloisestakin energiatasosta. Mikä puolestaan on suoraan verrannollinen verensokeritasoon sekä edellisyön uniin - mikä puolestaan liittyy siihen kuinka pitkään olen viivytellyt nukkumaanmenoa. On selvää, että viivyttelen. Mutta arvatkaas mitä, en edes koe olevani viivyttelijä pahimmasta päästä!

Onko viivyttelysta jotain haittaa? Ehkä viivyttely voi jopa hyvää tehdä ylitehokkaalle porhaltajalle! Itse toivoisin silti viivytteleväni hiukan vähemmän. Viivyttely saa edessä odottavan tehtävän tuntumaan vuoren kokoiselta - mitä se todellisuudessa harvoin on. Viivyttelyn voi toki kohdistaa niin pieniin kuin isoihinkin asioihin, aina tiskikoneen tyhjennyksestä omakotitalon myyntiin, ja kynsien leikkauksesta avioeron vireillepanoon. Tiedossa on joka tapauksessa vähintään hivenen epämiellyttävä homma, joka saattaa tietää ylimääräistä vaivaa tai jotenkin vaivaannuttavan tilanteen.

Viivyttelyä ei pidä sekoittaa laiskuuteen. Yksin työskennellessä viivyttelystä tulee luonnollisempaa koska yhteisön tuki puuttuu. Itsenäinen työ vaatii nimittäin itseohjautuvuutta. Viivyttely voi myös aiheuttaa stressiä ja ahdistusta viivyttelijälle. Kuormitus ja stressi voivat myös lisätä prokrastinointia, mikä voi taas aiheuttaa lisää stressiä. Viivyttelystä voi näin ollen tulla paha tapa ja melkoinen noidankehä. Tunnustuksellista laiskuria viivyttely ei ehkä haittaa, kun taas tunnollisempi henkilö voi kokea viivyttelyn tuskastuttavaksi. Silti valtavalta tuntuvaan tai vaikeaan tehtävään voi olla hankala tarttua.

Viivyttelijän salainen ase on kännykkä. Se on useimmiten kädenmitan päässä, ja minkä tahansa vähänkin epämiellyttävän tehtävän voi aina vaihtaa puhelimen pläräykseen. Helppoa! Mitä jos yrittäisi tunnistaa, kun viivyttely- ja välttelyvaihde napsahtaa päälle? Jos vetäisi silloin käsijarrusta ja painisi hälytysnappia? Kännykkä pois. Muutama syvä energisoiva hengenveto. Minä pystyn tähän! En alistu viivyttelyhirviön tahtoon, vaan hoidan homman kunnialla roikkumasta. Voisinko jopa palkita itseni niin upeasta reippaudesta? Palkitseminen kannattaa, sillä pieni porkkana tikun nokassa voi auttaa tarttumaan tehtävään paremmalla mielellä.

Joillekin viivyttely on elämäntapa. Kokeet palautetaan viime tingassa, kouluun tai töihin lähdetään liian myöhään, ja juhliin saavutaan tyylikkäästi myöhässä. Jotkut työskentelevät tehokkaammin paineen alla deadlinen painaessa päälle, kun jo ajatus asoiden jättämisestä viime tippaan ahdistaa toisia. Oma viivyttelyni kohdistunee lähinnä asioihin joiden pienellä siirtämisellä ei ole tuntuvaa merkitystä. En pidä asioiden jättämisestä viime tippaan, enkä halua odotuttaa muita oman viivyttelyni vuoksi. Onko olemassa ihmisiä, jotka eivät viivyttele koskaan? Millaista heidän elämänsä on, ja ennen kaikkea, miten he voivat? Mieleen tulee lähinnä armeijamaista kuria ja järjestystä noudattava tiukkapipoinen niuhottaja, jolle luovat tauot ovat tuntematon käsite.

Prokrastinoinnin kultainen keskitie sopii ainakin tälle keski-ikäiselle keskivertoviivyttelijälle. 

Lähteet:

Niinistö, Meeri (22.2.2021) Oletko sinäkin prokrastinoija? Prokrastinaatio eli vitkuttelu on varsinkin korona-ajan ongelma – laiskuuteen sitä ei pidä sekoittaa (https://yle.fi/uutiset/3-11789037)

Flow-kokemuksia ja eustressiä elämään!

Se on kuin uimista onnen ja innostuksen virtauksessa. Se on negatiivisen, kuluttavan stressin vastakohta. Kyseessä on eustressi! Tämä stressi tekee hurjan hyvää! Se saa unohtamaan oman itsensä ja egonsa. Aikakäsitys hämärtyy. Mielen valtaa outo ilo ja täyttymys. Keskittyminen on huipussaan, eustressaaja tuntee tekevänsä juuri sitä, mitä hänen pitääkin tehdä, ja olevansa siinä kaiken lisäksi hyvä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikenlainen stressi on pitkään jatkuneena kuluttavaa, joten on hyvä pitää tasapaino eustressin ja stressittömyyden välillä.

Oma sydän sykähtää ja mieli täyttyy ilosta lasten parkourtemppuja katsellessa. Lapset nauttivat täysin siemauksin tekemisestään, mutta samalla liikutaan oman osaamisen äärirajoilla. Onnistunko ensimmäistä kertaa tempussa, jota olen harjoitellut pitkään? Olen kehittynyt paljon ja tiedän, että osaan homman. Mutta voisinko oppia vielä hiukan lisää? Vaikkapa puolikkaan pyörähdyksen, samalla kun teen voltin? Voisinko hypätä vielä hiukan korkeammalle? Rajoittuuko tällainen osaamisen ja oppimisen riemu vain lapsiin? Ei suinkaan, sillä aikuinenkin voi onneksi kokea samanlaista innostusta ja onnistumista!

Eustressi on lähellä niin kutsuttua flow-tilaa. Psykologi Mihály Csíkszentmihályin kehittämän Flow-teoriassa ihmisen tietoisuuteen saapuva informaatio on tasapainossa minän tavoitteiden kanssa. Flow-kokemuksen seurauksena minän järjestys on aikaisempaa monimuotoisempi (minän kompleksisuus kasvaa). Flow-kokemuksessa psyykkinen energia käytetään ainoastaan tavoitteiden saavuttamiseen. Flow-tilassa ihminen paneutuu täydellä kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien tietoisuudestaan kaiken muun. Flow-kokemus lisää psyyken sisäistä vahvuutta koska tällöin ihminen saa mielenmaisemansa järjestykseen. Täydellinen flow syntyy, kun ihmisen taidot vastaavat asetettua haastetta. Csíkszentmihályi on tutkimuksissaan todennut ihmisen olevan onnellisimmillaan juuri tällaisina hetkinä elämässään. Mikä meidät siis tekee onnelliseksi? No tietysti FLOW! Energiavirran mukana soljuessa voi unohtaa itsensä. Silloin voi lähestulkoon muuttua joksikin aivan toiseksi.

Flow’ta voidaan kuvata kolmella säännöllä: 

1. Tavoitteita on yksi - eli keskitytään vain yhteen asiaan.

2. Tavoite tuntuu merkitykselliseltä.

3. Tekeminen on kyllin haastavaa, tekijä on osaamisensa rajoilla.

Flow-kokemuksia kannattaa etsiä tietoisesti, sillä niiden kokeminen voi lisätä oleellisesti elämän merkityksellisyyden tunnetta. Eustressi ei löydä itsestään kenenkään luo, vaan sitä on etsittävä kokemisen ja tekemisen kautta sellaisista asioista jotka innostavat. Mikä sitten on flow’n vastakohta? Csíkszentmihályin mukaan se on psyykkinen entropia. Kyseessä on tietoisuuden epäjärjestys, jossa havainnot ovat ristiriidassa aikomusten kanssa. Psyykkinen entropia aiheuttaa tarkkaavaisuuden kohdistumisen oman eheyden kannalta epäolennaiseen ja psyykkistä energiaa kuluttavaan toimintaan. Miksi tämä kuulostaa jotenkin tutulta? Enemmän flowta, kiitos. Ja vähemmän neustressiä ja maailmantuskaa.

Mitä psyykkinen entropia voisi omalla kohdalla tarkoittaa? Jostain syystä mieleen tulee lasten riitojen selvittely tai perheen sairastaminen, silloin kun on oikein väsynyt ja kotikin sotkuinen. Tilanne, jossa on monta sielua tyhjentävää tekijää yhtä aikaa. Psyykkinen entropia voi tarkoittaa työprosesseja, jotka tehdään väärin silloin kun itse tietää kuinka ne todella tulisi tehdä paremman lopputuloksen saavuttamiseksi. Se on uutisten lukemista sodista, nälänhädästä ja kurjuudesta. Psyykkistä entropiaa ovat ristiriitaiset tilanteet, joissa asiat eivät suju niin kuin toivoisin niiden sujuvan. Kyllähän sellainen vetää mielen matalaksi. 

Ikävien asioiden hyvä puoli on kuitenkin se, että jos päätän olla surkuttelijan sijaan aktiivinen toimija, pääsen kenties hivenen lähemmäksi flow’ta. Jos toimisinkin sovittelijana riidassa, kehittäisin toiminnallani työprosesseja, tai lahjoittaisin kuukausittain pienen summan rahaa hyvään tarkoitukseen? Näin voi saada tunteen siitä, että asiat ovat edes osittain omassa päätösvallassa. Jos tämä ei vielä johda suoranaiseen flow-tilaan, ainakin olen hivenen kauempana psyykkisen entropian pelottavaa reviiriä.

Siinä missä stressi kuvastaa kielteistä kuormittumista ja verottaa jaksamista, eustressi auttaa jaksamaan ja onnistumaan. Eustressiä voidaan pitää välttämättömänä ihmisen henkiselle kasvulle sekä uusien taitojen hallitsemiselle. Monet innovaatiot ja keksinnöt tehdään eustressin tilassa. Kannattaa muistaa, että olipa eustressi kuinka nautinnollista tahansa, myös siitä on palauduttava. Esimerkiksi kuntosaliharjoittelu voi tuottaa eustressiä ja endorfiineja, mutta liiallisina annoksina nautittuna keho ei ehdi palautua, jolloin kokemus muuttuu stressaavaksi ja hyvä kunto ylikunnoksi. Myös myönteinen stressi kuormittaa elimistöä, joten siitäkin on osattava irtautua säännöllisin väliajoin. Rauhoittuminen eri ympäristössä kuten vaikkapa kesämökillä on erinomainen tapa purkaa kaikenlaista stressiä, hyvää ja haitallista.

Mitä voisit tehdä jotta, löytäisit hyvän flow’n? Minkä asian tekeminen saa sisäiset Excel-taulukkosi täydelliseen järjestykseen? Mitä tehdessä sisälläsi soi sinfonia? Milloin sinusta tuntuu siltä, että juuri näin tämän pitääkin mennä! Itse saavutan flow-tilan pianoa soittaessani, urheillessani tai kirjoittaessani.  Aivan erityistä flow’ta koen kirjoittaessani flow’ta käsittelevää blogiartikkelia. Vinkki: kokeile kirjoittamista. Muita keinoja flow’n lisäämiseksi elämään on esimerkiksi ajankäytön suunnittelu energian optimoimiseksi, sellaisten asioiden tekeminen joita rakastaa, omien taitojen kehittäminen, erilaisten vaihtoehtojen kartoittaminen, ongelmien tarkasteleminen usealta puolelta, monipuolisuuden tavoittelu sekä eri tapojen löytäminen omien tunteiden ilmaisemiselle. Kun luot elämääsi mahdollisimman paljon flow’ta rikastutat omaa sisäistä maailmaasi ja lisäät oleellisesti onnellisuuttasi. 

Lähteet:

Mikkonen, Mikael (18.8.2018) Stressillä on myönteinen puoli: Eustressi auttaa jaksamaan, ja sitä voi houkutella esiin. https://yle.fi/uutiset/3-10325722

Flow. https://fi.wikipedia.org/wiki/Flow

Blogi alkaa

Hei kaikille!

Pidin ensimmäistä blogiani kymmenisen vuotta sitten. Kirjoitusvuosia kertyi kolme, ja blogitekstejä yli sata. Lukukertoja tuhansia. Jossain vaiheessa kirjoittaminen loppui. Tai ehkei se loppunut, vaan jatkui toisessa muodossa. Jossain vaiheessa blogini unohtui. Se ei myöskään ollut enää julkisesti luettavissa. Ehkä halusin suojella sinne postattuja valokuvia, tai en halunnut jakaa enää tekstejäni. Rehellisesti sanottuna en enää muista.

Tänä keväänä löysin vanhan blogini uudelleen. Ilahduin! Näinkö paljon minä tosiaan kirjoitin? Luin läpi tekstejä, joista osan muistin ja osaa en. Päiväkirjaa en pidä, joten vanhan blogin lukeminen oli hiukan kuin olisi lukenut vanhaa päiväkirjaa. Välillä nauroin, välillä tunsin myötätuntoa kirjoittajaa kohtaan. Välillä saatoin myös ajatella, etten enää kirjoittaisi ihan noin. Teksteissä oli jotain hiukan naiivia. Mutta kummakos tuo, sillä olihan kirjoittajakin vuosikymmenen verran nykyistä kirjoittajaa nuorempi. Tuntuuko kaikki mitä eilisen minä teki tai sanoi jotenkin hassulta? Onko mennyt aikamuoto itsestäni kuin 80-luvun jumppapuku: kulunut ja nolo, mutta myös samalla hassu ja jotenkin liikuttava?

Blogini nimi oli Pieces of Bliss: Elämän pieniä iloja ja ympäröivän maailman ihmettelyä blogiin kirjoitettuna. - - - - - Small joys of life and observations of the surrounding world, written in a blog. Ja kyllä, minä todellakin kirjoitin sekä suomeksi, että englanniksi. Verkostooni kuuluu molempien kielten taitajia, enkä osannut päättää kummalla kielellä kirjoittaisin. Tällä kertaa taidan jättää kääntämisen koneelle ja kirjoittaa suomeksi.

Kirjoittaessani ensimmäistä blogia olin toipumassa masennuksesta. Blogin tarkoitus oli toimia eräänlaisena kiitollisuuspäiväkirjana ja saada minut kiinnittämään huomioni elämän hyviin asioihin. Resepti taisi toimia. Mikä saa minut bloggaamaan tällä kertaa? Miksen yksinkertaisesti jatkanut vanhaa blogia siitä mihin viimeksi jäin? Mietin kyllä sitäkin. Jotenkin vain tuntui siltä, että aika oli ajanut vanhan blogin ohi. Kaikelle on aikansa. Halusin aloittaa puhtaalta pöydältä.

Yksi syy kirjoittamiseen on tämänhetkinen valtava kirjoituspaine. Jos ihminen ei nuku riittävästi, syntyy unipainetta. Jos taas ei kirjoita riittävästi, syntyy kirjoituspainetta. Ainakin minulle. Ja uskon, että myös muille kirjoittajille. Kun sain esikoiskirjani valmiiksi, olin jo aloittanut kirjoittamaan seuraavaa. Itse asiassa ideoita oli useampaankin kirjaan. Usein huomasin kuitenkin kirjoittavani jostain itseäni kiinnostavasta aiheesta, joka ei välttämättä kuitenkaan päädy yhteenkään aloitetuista kirjoista. Syntyi ajatus voisiko osa teksteistä sopia paremmin blogiin?

Mistä minä sitten aion kirjoittaa? Lyhyesti, asioista jotka minua kiinnostavat. Ensimmäisen blogini jälkeen olen, paitsi kymmenen vuotta vanhempi ja virttyneempi, myös valmistunut elämäntaitovalmentajaksi ja julkaissut esikoiskirjan. Kiinnostuksenkohteeni liikkuvatkin juuri “elämän viisauden” ja kirjoittamisen välillä. Huumoria unohtamatta, ja lainattakoon vielä ensimmäisestä blogistani mukaan kiitollisuus, sillä sehän ihmisestä tekee onnellisen. Eikös niin?

Kiitos ja kumarrus kun luit tänne asti! Mukavia lukuhetkiä, ja jätä toki kommentti jos siltä tuntuu ;)