Kaaosteoria
Kaikkia suuria muutoksia edeltää kaaos.
― Deepak Chopra
Aina toisinaan siivotessani tunnen itseni näyttelijä Kevin Costneriksi. Mitä kummaa? Miksi ihmeessä? Jotkut saattavat muistaa Costnerin tähdittämän elokuvan meripelastajasta (The Guardian). Parhaiten elokuvasta on jäänyt mieleeni se, kun Costnerin esittämä rannikkovartioston meripelastajien kouluttaja kertoo kokelaille kuinka meripelastajan tehtävä on luoda järjestystä kaaoksen keskelle. Kun laiva uppoaa ja ihmiset joutuvat veden varaan, meripelastajat toimivat määrätietoisesti ja järjestelmällisesti pelastaakseen ihmishenkiä. Vaikka elokuvassa pureudutaan äärimmäiseen kaaokseen - kyseessä on elämä ja kuolema - on elämä loppujen lopuksi juuri niin kuin elokuvassa: kaaosta, johon yritämme räpistelyllämme tuoda jonkinlaista järjestystä.
Elämä on kaaosta, koska se ei ole täydellistä. Mitä enemmän muuttuvia palasia elämässä on, sen suurempaa on myös kaaos. Ratkaisun avain on paitsi järjestyksen tuominen kaaokseen, myös kaaoksen ja keskeneräisyyden sietäminen. Kaaoksen osasia voivat olla lapset kuraisine kumppareineen, koirat karvanlähtöaikoineen, pikkulapsiperheen äidin kalenteri, sään vaihtelu, arjen organisointi, kaikki yhtä kaaosta. Kuutena päivänä viikossa siedän kaaosta, halliten sitä parhaani mukaan, ja yhtenä päivänä siivoan, kuin meripelastaja ikään. Teen näin, koska kun ympäristö on edes hetken siisti, myös sisälläni vallitsee järjestys. Siivouksen jälkeen nautin puoli tuntia kestävästä järjestyksen harhasta, kaaoksen puuttumisesta, jonka tiedän olevan luonteeltaan väliaikaista. Kun ympäristöni on siisti, hetken aikaa olen meripelastaja, joka on tuonut hukkuvan turvaan. Sisimmässäni olen kaaoksen taltuttaja ja järjestyksen ystävä, vaikkei sitä arvaisi kotimme siisteyttä tarkkailemalla. Kirjoittaminen tuo oudolla tavalla samaa mielihyvää kuin siivoaminen. Kun kirjoitan, järjestelen kaoottisia ajatuksia kirjaimiksi, sanoiksi ja siisteiksi riveiksi. Onko kirjailija sisimmässään ammattijärjestäjä, ja siivooja pohjimmiltaan meripelastaja?
Stressi on oikeastaan sitä, että hallinnan tunne katoaa. Kesyttämätön kaaos ottaa vallan. Onko stressinhallinta loppujen lopuksi kaaoksen hallintaa? Mikä on sinun tapasi tuoda kaaokseen järjestystä? Perjantai-iltapäivänä silmäilen suttuista ja ruksittua kalenteria, ja totean, että taas on yhdestä puristepakatusta ja kaoottisesta viikosta selvitty. Jos ei loistavasti, eikä edes hyvin, niin ainakin selvitty. Viikonloppuna päätän pestä eteisen ikkunat ja peilit. Eräälaista kaaoksenhallintaa sekin. Ei kuitenkaan kestä montaa tuntia ennen kun poikani viskaa ulkona kastuneen kaulahuivinsa suoraan eteisen peiliin. Illuusio puhtaudesta räsähtää rikki. Ikkunoiden puhtaus, kuten oikeastaan kaikki muukin, on luonteeltaan väliaikaista. Miksi edes yritän hallita kaaosta? Noudatanko pääni sisäisiä sääntöjä, jotka olen itse sanellut? Sen sijaan että siivoan, olisiko helpompaa koittaa järjestää pääni sisäinen kaaos jollain muulla tavalla?
Onko kaaoksen hallinnan yrittämisessä kyse elämänhallinnasta, vai peräti perfektionismista? Perfektionismi ei todellakaan ole mikään hyvä juttu. Täydellisyyden tavoittelu ei ole realistista eikä hauskaa. Olisiko aika alkaa käsitellä perfektionismia hyveen sijasta paheena? Laadin kalenteriini listoja siitä mitä kaikkea on vielä tekemättä. Väsyttää. Tänään tekisi mieli vain tuijottaa tyhjyyteen ja olla tarttumatta yhteenkään tämän päivän velvoitteeseen. Elämän kiire ja kaoottisuus tuntuu välillä uuvuttavalta.
Kaaosteorian mukaan todellisuus tulee ymmärtää dynaamiseksi, monimuotoiseksi ja ennustamattomaksi. Kuulostaako tutulta? Tehokkaan ihmisen tulisi olla alati hyödyllinen jollekin toiselle. Hyödyllinen työnantajalleen, työkavereille, omille lapsille ja perheelle, yhteiskunnalle ja jopa lemmikille. Voisiko olla hetken vain hyödytön ja antautua kaaokselle? Mitataanko ihmisen arvo sillä, kuinka hyödyllinen hän on muille? Vastaus on tietysti EI. Ihmisarvo ei missään nimessä ole kiinni siitä, kuinka paljon saa aikaiseksi. Silti tästä ajatuksesta voi olla vaikea pyristellä irti, koska ihmisille on tärkeää tuntea olevansa hyödyksi. Ihmisen valtaa positiivinen aikaansaamisen tunne jos on tehnyt jotain hyödyllistä. Auttanut kaveria, saanut työprojektin valmiiksi tai ruokkinut perheen.
Ehkei hyödyksi olemiseen liittyvää tyytyväisyyttä tule aina edes ajateltua, kunnes koittaa hetki jolloin ei voikaan olla hyödyksi. Esimerkiksi työttömälle tai työkyvyttömälle voi suurin turhautumisen aiheuttaja olla juuri hyödyttömyyden tunne. Voi tuntua siltä, että on tyhjänpanttina, turhakkeena. Tämä tunne voi tulla kenelle tahansa tilanteessa, jossa tuntuu, ettei voi tehdä mitään. Olen itse ollut sekä työttömänä, että pitkällä sairaslomalla. Tunne siitä, ettei syystä tai toisesta voi olla hyödyksi, turhauttaa. Voisiko tällaisessa tilanteessa ajatella, että on tehnyt parhaansa? Ainakin itseäni rauhoittaa ajatus siitä, että olen tehnyt kussakin tilanteessa voitavani.
Alla oleva Mielenrauhan Mindmap havainnollistaa asiaa (ja tuo ehkä hivenen lohtua kaaoksen keskelle)
Mielenrauhan Mindmap by Maria :)
Jos olet tehnyt voitavasi, voit olla aivan rauhassa! Yrittäessään parhaansa ei ole pakko kaahottaa satanen lasissa, oman kantokyvyn ja hyvinvoinnin kustannuksella. Parhaansa voi yrittää juuri sillä tavoin kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä.
Kaaoksen hallinta voi lähteä joskus lapasesta. Eräänä päivänä huomaan kauhukseni, että minusta on tullut robotti. Työnantajani myöntää ylimääräisen vapaapäivän - ja kuinka minä käytän sen? No tietysti järkevästi, nimittäin siivoten! Siivoan ja järjestelen kunnes olen aivan nääntynyt. Minusta on tullut järkevyyden ja tehokkuuden robotti. En edes muista milloin olisin viimeksi tehnyt jotain silkan nautinnon vuoksi, sillä kaikelle mitä teen on aina jokin järkevä syy. Lähden ulos kävelylle, sillä raitis ilma ja liikunta on hyväksi. Syön kasvisruokaa ja vitamiineja, teen työni huolella, siivoan muiden sotkut ja maksan laskut. Olen yllättäen vieroittunut täysin kaikesta spontaaniudesta ja asioiden tekemisestä vain siksi, että se olisi kivaa.
Olenko unohtanut kaiken tämän kaaoksen hallinnan ja järkevyyden keskellä nauttia olostani, edes pikkiriikkisen? Säikähdän ja haen samantien pakastimesta jäätelön. Jäätelöä en ole syönyt pitkään aikaan, sehän lihottaa! Sitä paitsi olen sille allerginen. Mutta vatsanväänteistä viis, sillä kyseessä on hätätilanne. Onneksi vielä samana iltana lähdemme ystävien luokse illalliselle. Illan aikana huomaan paitsi syöväni hyvin, myös hymyileväni ja nauravani. Sisäinen robotti on unohtanut epätoivoisen tehtävänsä, kaaoksen hallinnan. Suorittajan tilalle on tupsahtanut ihka oikea ihminen. Naurava ja tunteva, ja muitakin kuin puhtaasti “järkeviä” asioita tekevä ihminen. Loppujen lopuksi, onko mitään järkevämpää ja hyödyllisempää kuin pitää itsensä iloisena ja tyytyväisenä? Nauraa hetki kaaokselle?
Muista, että joskus voi antaa pienen kaaoksen vallita. Laiskotteluun ja hauskanpitoon ei tarvita lupalappua!
Photo: Rupert Kittinger-Sereinig (Pixabay)
