Minimalismi - miksi vähemmän on usein enemmän?
Lapseni toivoo itselleen “loputonkonetta”. Se on vähän avaruusaluksen näköinen kone josta saa loputtomasti mitä haluaa. Lapsen mielikuvituksen kehittelemä vempele kuulostaa hiukan Kalevalan sammolta, rikkauksia jauhavalta myllyltä. Lapsen mentaliteettiin sopii ajatus siitä, että hän haluaa aina vain enemmän. Aikuisena tiedämme, ettei kaikkea voi saada. Tiedämme myös sen, ettei lapsellekaan tee hyvää saada liikaa. Miksi silti haluamme jatkuvasti vain enemmän?
Vietin nuorena pitkään matkalaukkuelämää. Omaisuuteni mahtui yhteen suureen matkalaukkuun, joka kulki mukanani reissuillani. Vanhempieni luona koti-Suomessa, valmistujaislahjaksi saamani Iittalat, Arabiat ja Marimekot piilottelivat vuosia huoneeni kaapeissa odottamassa sitä päivää, jolloin osaisin arvostaa niitä. Alkuun en osannut, vaan asioiden omistaminen lähinnä ahdisti. Olin tyytyväinen vähäiseen omaisuuteni, ja halusin kasvattaa lähinnä uusien kokemusten kokoelmaa. Lopulta, monta kokemusta rikkaampana, sekin aika lopulta koitti kun kasvoin aikuiseksi, palasin kotiin ja aloin pikkuhiljaa arvostaa kaapissa odottavia esineitä. Nykyisin voisi ahdistaa sekin jos ei omistaisi yhtään mitään, toki tilanne on hyvin erilainen ollessani perheellinen verrattuna aikaan, jolloin olin nuori maailmanmatkaaja.
Voimmeko hyötyä minimalismista? Mihin kaikkeen voi soveltaa minimalismia? Voimme, ja vaikka mihin! Minimalismi ei ole pelkkä vähäisyyteen ja pienuuteen pyrkivä taidesuuntaus tai sisustustrendi, vaan sen periaatetta voi soveltaa elämässä muihinkin asioihin. En näe itseäni minimalistina, vaikka olen huomannut itsessäni joitain piirteitä, jotka voinee laskea minimalismiksi. Minimalismi kiteytyy ajatukseen “vähemmän voi olla enemmän”. Sitä voi harjoittaa esimerkiksi liittyen materiaan, informaatioon ja ärsykkeisiin. Minimalistisen elämänohjeen mukaan voi unohtaa kaiken turhan ja ylimääräinen.
Minimalismia voi harjoittaa olemalla hetken hiljaa, ilman ylimääräisiä ärsykkeitä. Vain keskittyen hetkeen. Loputtomien ärsykkeiden keskellä tarvitaan myös kokemuksia, jotka rakentuvat hitaasti. Näitä voivat tarjota mm. kirja, runo ja vuodenaikojen myötä muuttuva luonto. Päivien, kuukausien ja vuodenaikojen vaihtelu. Minimalismi voi tehdä hyvää ihmiselle, joka haluaa aina vain enemmän, mutta oikeastaan tarvitsee paljon vähemmän. Jopa kauneus voi joskus olla karua, ilman, että siitä puuttuu yhtään mitään. Minimalistisesti voi syödäkin, välttäen sellaisia ruokia ja ainesosia, joita keho ei oikeasti tarvitse.
Pidän yksinkertaisista asioista, kuten kävelystä ja kirjoittamisesta. Voisin tyytyväisenä kävellä koko päivän, jopa ihan yksin. Tylsää, minimalismia vai jotain ihan muuta? Jalkaa vaan toisen eteen. Kävelyn toistuvaa yksinkertaista rytmiä luonnon helmassa, antaen ajatusten kulkea kauas. Nautin myös lukemisesta ja kirjoittamisesta. Loppujen lopuksi molemmat ovat yksinkertaisimmillaan mustia merkkejä valkoisella paperilla. Ja kuitenkin nuo pienet viivat, kirjaimet ja sanat voivat pitää koko maailmankaikkeuden sisällään! Teksti ja sanat voivat avata portin kauneuteen, upeuteen ja viisauteen.
Ehdotukseni jolla voi päästä askeleen lähemmäs minimalistista elämää on runouden lukeminen. Ehdotus voi tuntua yllättävältä. Monille runous saattaa tuntua vieraalta ajatukselta, mutta aion perustella ehdotukseni. Osallistuin lyriikan kurssille, jossa tutustuimme runouteen. Luimme runoja, kuuntelimme runoja ja kirjoitimme niitä. Monella tapaa olin epämukavuusalueella, mutta yllättäen koin oivaltavia hetkiä. Ärsyketulvasta voi olla vapauttavaa paeta runouden äärelle ja pysähtyä hetkeksi jokaisen rivin, sanan ja kirjaimen äärelle. Silloin kun tarjolla on vähemmän, siitä voi yllättäen saada irti enemmän. Tämän lisäksi runous pysäyttää ihmisen, sillä runojen ohi ei voi kiirehtiä. Ihmistä voi kehottaa elämään hitaammin, mutta kuinka toteuttaa hitautta konkreettisesti? Vinkkini on tässä: pysähdy hetkeksi runon äärelle. Tutkiskele runokirjaa rauhassa, viivyttele ja kuuntele omia ajatuksia joita runot herättävät.
Minimalistinen koti voisi olla mukava, mutta toimisikohan se lasten kanssa? Jos lapsiltani kysytään, he tuskin osaisivat arvostaa kovin minimalistista kotia. Ja tietenkään sellaisia esineitä ei voi heittää menemään tai laittaa kiertoon, joilla on sielu! Ilmeisesti kotimme onkin täynnä harvinaisen sielukasta tavaraa. Onneksi olen pystynyt välillä luopumaan muutamasta vähemmän sielukkaasta esineestä. Jos minimalistisen elämän kokeileminen kiinnostaa, kokeile luopumisviikkoja tai kuukausia. Luovu jostain asiasta kuukaudeksi ja testaa tarvitsetko sitä todella, vai oletko vain tottunut kyseiseen asiaan. Miltä tuntuisi olla hetki ilman lihaa, kahvia tai sokeria? Kun elämästä karsii pois asioita, voi yllättyä huomaamaan että vähemmän todellakin on enemmän. Muutama vuosi sitten jätin kahvista sokerin pois, eikä paluuta entiseen enää ole. Ajatuskin kofeiinipitoisesta sokerilillingistä ällöttää!
Minimalismia voi soveltaa kotiin, sisustukseen ja vaatekaappiin. Minimalismi voi olla myös elämänfilosofia. Minimalismi pyrkii tekemään asiat yksinkertaisemmin. Jotkut pyrkivät elämässään äärimmäiseen minimalismiin, ja saattavat selvitä arjestaan hämmästyttävän vähällä tavaramäärällä. Kaikkien elämät ovat erilaiset, eikä minimalismiin tarvitse pyrkiä välttämättä kaikilla elämänalueilla. Minimalismissa kuitenkin piilee vinha perä, sillä se voi oivalluttaa huomaamaan, mitä asioita elämäänsä ei oikeasti tarvitse. Ekologisuus on omanlaistaan minimalismia, jolloin vähemmällä materialla pärjäämisestä ja kulutushulluuden välttämisestä hyötyy koko maailma. Minimalismia voi soveltaa myös omiin menoihin ja tekemisiin. Mitä jos tyhjentäisi kalenterin, antaisi kiireiden ja rientojen olla? Hidastaisi hieman?
Hämärän hetkellä ulkona näkyy vain harmaan sävyjä, tummaa ja vaaleaa harmaata, sekä puiden harmaaseen taittuvaa vihreää. Sieluni iloitsee ääniärsykkeiden ja turhien valojen puuttumisesta. Tämän hetken voin vain olla, kuunnella hiljaisuutta ja imeä rauhaa itseeni.
Lähteet:
Mäkinen, Katri (27.10.2016) 17 syytä siihen, miksi vähemmän on enemmän – Karsi turha, niin voit keskittyä elämään (https://hidastaelamaa.fi/2016/10/17-lainausta-innoittamaan-sinua-ryhtymaan-minimalistiksi/#28d6150f)