Kirjoittamisesta ja unelmista

On marraskuu, eli kirjoituskuu. Jossain päin maailmaa ilmiö tunnetaan nimellä NaNoWriMo, eli National Novel Writing Month. Tavoitteena on kirjoittaa hurjat 50.000 sanaa kuussa. Englanninkielellä tämä tavoite on tosin helpompi saavuttaa kuin kirjoitettaessa suomeksi. Osallistun työstämällä keskeneräistä käsikirjoitusta sekä bloggaamalla. Hurjaan kirjoituskuukauden sanamäärään en kuitenkaan edes yritä yltää. Aloitin tämän blogin kirjoittamisen heinäkuussa. Olen ehtinyt kirjoittaa sitä muutaman kuukauden ajan. Lisäksi olen aiemmin kirjoittanut toista blogia usean vuoden ajan. Millaisia ajatuksia ja havaintoja blogin kirjoittamisesta on tähän mennessä tullut?

Blogin kirjoittamiseen liittyen löytyy paljon vinkkejä ja ohjeita. Yhden ohjeen mukaan blogia kannattaa päivittää mahdollisimman usein, mielellään vähintään kerran viikossa. Tätä ohjetta olen noudattanut jokseenkin orjallisesti. Blogiini tupsahtaa uusi kirjoitus suunnilleen joka viikonloppu, yleensä perjantaina. En oikeastaan edes tiedä miksi olen päätynyt näin tarkkaan rutiiniin. Sen verran olen jo kuitenkin tähän rutiiniin tottunut, että minua vaivaa jos poikkean siitä. Todennäköisesti ketään muuta se ei häiritsisi tippaakaan. On tietysti niin, että useammin päivittyvät blogit saavat enemmän näkyvyyttä ja lukijoita. Bloggaukseen liittyy paljon muitakin ohjeita, ja voi hyvin olla etten olen noudattanut niistä kovinkaan monta.

Yksi havaintoni on se, että ihmisten uteliaisuus on loputonta. Tämä on syy siihen miksi klikkiotsikot ovat olemassa. Uteliaisuus näkyy myös siitä, että someen ladatulla videolla on moninkertainen katselumäärä tykkäyksiin verrattuna. Ylivoimaisesti suosituin kirjoitus blogissani on se, jossa puhutaan muutoksen tuulista. Vaikkakin muutokset elämässä ovat iso asia ja ehkä joku ihan oikeasti haluaa pohtia muutoksia myös omassa elämässään, epäilen että tekstin suosioon on toinen syy. Olisiko siellä voinut olla paljastus minun elämästäni? Syy muutoksen tuuliin? No, sitä siellä ei ollut. Pahoittelen.

Kirjailijana ja bloggaajana joudun ylittämään jonkinlaisen häpeäkynnyksen. Näin joutuu tekemään melkeinpä kuka vaan, jonka työ tai tekeminen on jollain tavalla muille näkyvää. Mikä on sopiva määrä oman tuotoksen markkinointia, ilman että se ylittää lukijoiden ärsytyskynnyksen? Kuinka paljon omaa itseäni haluan tunkea muiden fiideihin? Vaarana ärsytyskynnyksen ylittämiseen on luonnollisesti netin säälimätön maailma, missä negatiivinen palaute voi läjähtää päin näköä. Koska kirjoituspaine sisälläni kuitenkin kasvaa, otan riskin, että niskaan sataa välillä myös sitä itseään. Toistaiseksi kielteinen palaute on ollut minimaalista, ja positiivisen palautteen määrä on onneksi ylittänyt kielteiset kommentit. Uskon myös, että ihmisten kannattaa tehdä “omaa juttuaan”, eikä esteenä soisi olevan häpeä tai pelko siitä mitä muut ajattelevat. Kaikkia ei millään voi miellyttää, siksi on parasta tehdä ylpeästi omaa juttuaan.

Luin aikoinaan lehdestä artikkelin, jossa kehotettiin luopumaan tavoitteista, jotka eivät ehkä koskaan toteudu. Artikkeli suositteli päästämään irti asioista, jotka vievät turhaa energiaa. Ideana oli vapautua jämähtäneestä ajatuksesta, että jotain täytyisi tehdä. Ideana oli myös vähentää stressiä ja turhaa painetta tehdä jotain, mitä ei välttämättä tarvitse tehdä. Idea artikkelissa ei sinänsä ollut hullumpi, kunnes siinä kehotettiin jättämään kirjoittamatta kirja. Mitä! Luinko nyt varmasti oikein? Jo oli lehdellä otsaa. Eihän noin voi sanoa! Vai voiko? Lehden sanelema käsky jumiutui minulla outona ajatuksena takaraivoon, sillä unelmani oli nimenomaan kirjoittaa kirja. Haaveilin siitä, että minusta tulisi kirjailija, sillä rakastan kirjoittamista! Tai ehkä voisi sanoa että kirjoittaminen valitsi minut, sillä kerta toisensa jälkeen päädyn kirjoittamaan ajatuksiani ylös, tulipa tuotoksesta sitten jotain tai ei yhtään mitään. Nyt tämä koppava naistenlehti pyysi kuitenkin minua luopumaan kirjan kirjoittamisesta. Oliko mahdollista, että naistenlehti oli sittenkin oikeassa ja minä väärässä?

Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että lehti oli väärässä. Monesta asiasta elämässä voi ja kannattaakin luopua. Ainakin sellaisista asioista jotka vievät itseltä elämäniloa ja energiaa. En kuitenkaan voi millään suositella ketään luopumaan suurten unelmien tavoittelemisesta. Omat unelmat ja suuret tavoitteet ovat tärkeä osa ihmisen elämää, ja jopa identiteettiä! Jos luopuisin kirjoittamisesta tai jostain muusta hyvin tärkeästä, osa minua kuolisi mukana. 

Jos tavoitteenasi on kiivetä vuorelle, anna mennä! Jos unelmasi on jokin tietty ammatti, kouluttaudu ja hanki ammattiin liittyvää tietoa. Jos haaveenasi on juosta maraton, varaa paikka maratonille ja ala harjoittelemaan. Jos olisin luopunut haaveestani kirjoittaa kirja, ei haaveeni olisi voinut toteutua. Jos olisin lopettanut kirjoittamisen, olisin omilla toimillani estänyt unelmaani toteutumasta. Anna itsellesi lupa haaveilla ja toteuttaa elämässäsi juuri niitä asioita, jotka koet sydämen asioiksi. Tähtää juuri niin korkealle kuin hyvältä tuntuu, äläkä anna itsesi tai kenenkään muun estää sinua.

Yksi asia mikä on hyvä pitää myös mielessä on se, että omien ideoiden ja valintojen ei tarvitse tuntua hyviltä tai näyttää järkeviltä muiden silmissä. Riittää, että ne toimivat sinulle. Olen aivan varmasti tehnyt valintoja joissa ei ole muiden mielestä järjen hiventä. Olen tehnyt päätöksiä, jotka ovat saaneet minut näyttämään suorastaan oudolta. Tuleeko sinulla mieleen omia valintoja, joista muut ovat olleet eri mieltä? Ethän anna muiden mielipiteiden, oikeiden tai oletettujen sellaisten, estää sinua tekemästä jotain minkä koet tärkeäksi? 

Kannattaa myös pitää mielessä, että unelmien tavoitteleminen vaatii toisinaan mielipuolista jääräpäisyyttä. Otetaan esimerkiksi kirjoittaminen. Voit olla loistava kirjoittaja. Tai sitten olet huono kirjoittaja. Ehkä olet kuten suurin osa, ja taitosi sijoittuvat näiden kahden välimaastoon. Kirjoittajana, kuten kaikissa muissakin asioissa, voi kehittyä harjoittelemalla. 

Oleellisesti tärkeintä on kuitenkin hakata päätä seinään kunnes siihen tulee reikä. 

Tämä saattaa kuulostaa hurjalta, mutta näin se todellakin menee. Jokaisella kirjailijalla on useita julkaisemattomia tekstejä. Vaikka niitä on työstetty tosissaan, ne ovat olleet harjoituskappaleita, joita ilman tekijä ei olisi saavuttanut sitä kokemusta ja tasoa, jolle hän on harjoittelemalla päässyt. Harva kirjoittaa pöytälaatikkoon, ja ehkei edes kannata. Kirjoitukset on tarkoitettu luettavaksi ja jaettavaksi. Harjoituksen, vuorovaikutuksen ja palautteen myötä on mahdollista kehittyä. Omia tekstejäni on arvioitu ja olen saanut niistä palautetta, mistä olen kiitollinen. Olen myös päässyt lukemaan muiden tekstejä ja antamaan niistä palautetta. Tämä on oleellinen osa kirjoittajana kehittymistä.

Luovuttaminen ja periksi antaminen voivat olla oikea ratkaisu silloin kun jääräpäinen eteenpäin puskeminen vaarantaa hyvinvoinnin ja jaksamisen. Haaveet ovat kuitenkin asioita, jotka tuovat elämään merkityksellisyyttä. Ne saattavat hyvinkin lukeutua asioihin, jotka nousevat elämän merkityksellisyydessä kärkisijoille! Unelmiaan jokaisella on toki lupa päivittää ja tarkastella niiden toteutumisen realistisuutta. Unelmista luopumista en kuitenkaan voi suositella kellekään, en sitten millään! Kulje rohkeasti unelmiasi kohti, äläkä luovuta ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla.

Hyvää kirjoituskuukautta! :)

Photo: Christin Hume (Unsplash)