Klisee, synneistä suurin

Kiira Korven juuri julkaistu runokirja Hyppää vaan! on nostattanut suuren haloon. En ole lukenut kirjaa, joten en aio kirjoituksessani ottaa kantaa suuntaan tai toiseen. Sen kuitenkin mainitsen, että hänen teostaan on kritiikissä kuvattu kliseiseksi - ja juuri kliseitä käsittelen tällä kertaa blogissani. Klisee, tuo synneistä suurin. Voiko mikään teksti saada pahempaa kritiikkiä kuin “kliseinen”?

“Tämä on klisee, mutta tottahan se on että…”. Muistatko kuulleesi jonkun sanovan näin, tai oletko ehkä itse sanonut näin? Klisee tarkoittaa kulunutta sanontaa tai ilmaisua. Kirjallisuudessa klisee on tietysti kamala asia, sillä eihän kirjoittaja ole keksinyt asiaa itse vaan pelkästään jäljitellyt jotain mitä joku muu on sanonut tai kuvannut. Kyseessä voi olla stereotypia, asia tai fraasi joka on kulunut olemattomiin. Mikä siinä on niin kauheaa? Enhän vain ole itse kliseinen? 

Eksyn pohtimaan kliseetä käydessäni lyriikan kurssia. On tarkoitus kirjoittaa runo ja mieleeni putkahtaa ainoastaan auringonlasku, meren aallot sekä eri väriset ja mahdollisesti hyväntuoksuiset kukat. Sitäkö tämä nyt on? Että prinssi saa prinsessan ja tarinalla on onnellinen loppu? Olenko minä todellakin näin tylsä. Kysyn lyriikkakurssin opettajalta voiko runo olla huono. Vastaus ei suinkaan ole yksiselitteinen, taidetta voi olla vaikea määritellä. Jostain syystä tunnen kuitenkin, että vastaus on: huono, huonompi, klisee.

Ranskalainen sana cliché tarkoittaa ’kuvalaattaa’. Mieleen tulee jonkinlainen tiiliseinä, jossa yksikään tiili ei erotu toisesta, vaan jokainen on edellisen kopio. Ainakin kirjallisuudessa kliseitä halutaan välttää. Omaperäinen ja kliseitä kaihtava näkökulma on täysosuma. Toivottavaa olisi, ettei kukaan elä elämäänsä onnellisena loppuun saakka, sillä sehän olisi klisee. Onko huono tarina kuin sata kertaa katsottu Disney-leffa? Ontuuko juoni jos päähenkilö selviää vaikeuksien kautta voittoon? Onko kurjuuden läpi kantava toivo jo kulunut konsepti? 

Saan runon kirjoitettua, ja huomaan sen olevan vähemmän uniikki, ainakin omaan korvaani. Onko se peräti kliseinen? Toivottavasti kukaan muu ei huomaa. Puhumme hetken huonoista runoista ja kliseistä, jonka jälkeen jokainen on hiljaa. He ymmärtävät kunnioittaa kliseisyyden kaameutta. Ja juuri tämä on syy miksi haluan sukeltaa kliseisyyden ennalta arvattavaan syleilyyn ja kysyä onko se todellakin niin kamala asia kuin miltä se vaikuttaa? Voiko jonkun koko elämä olla klisee? Onko elämä klisee jos kaikki menee turhankin ennustettavassa järjestyksessä: opiskelu, työ, avioliitto ja lopulta kaksi ja puoli lasta. Onko elämäni klisee, ja entä sitten jos onkin? Toisen suurin pelko voi olla massaan uppoaminen, ja toisen siitä liiaksi erottuminen.

“Tämähän on nyt klisee, mutta sanon nyt kuitenkin näin.” Pienennänkö tällä itse sanomaani? Häpeilenkö jotenkin sitä, mitä aion sanoa? Miksi joudun selittämään muille, että joku muukin on joskus sanonut näin? Enkö voisi mieluummin sanoa: kyseessä on ikiaikainen viisaus! Uudestaan ja uudestaan todeksi todettu. Muutkin kuin minä ovat sen huomanneet! Jälleen kerran on jokseenkin lohdullista, etten minä niin uniikki ole. Onko klisee sittenkin vain sen asian toteamista, että ihmiset ovat loppujen lopuksi samanlaisia? Tunteemme ja ajatuksemme muistuttavat toisiaan ja sehän on vain inhimillistä. Joku on keksinyt osuvan ilmaisun, ja jossain vaiheessa samantyylistä fraasia käyttää joku toinenkin. Tarpeeksi käytettynä asiasta muodostuu klisee. Mitäpä jos joskus yrittäisikin olla oikein kliseinen, jos tuntuu uuvuttavalta olla uniikki?

Photo: Thought Catalog (Unsplash)

Ämpärilista

Ämpärilistoista (eng. bucket list) on tullut joitain vuosia sitten trendikkäitä. Niitä on mukava miettiä, ja onpa aiheesta kirjoitettu kirjoja sekä tehty elokuvakin. Mitä sinun ämpärilistallasi on? Mitä asioita haluat ehdottomasti tehdä elämässäsi? Onko lista jo valmiina? Onko yksi ämpärilistan kohdista peräti ilmaisen ämpärin jonottaminen? Ei sillä väliä, sillä nyt on oiva tilaisuus pohtia listaa! Kohta voit jo ripustaa oman listasi jääkaapin oveen ostoslistan viereen, ja alkaa ruksimaan pois asioita joita on ehdottomasti tehtävä tässä elämässä!

Nuoruudessani ämpärilistani koostui ainakin matkustamisesta. Suunnittelin vierailevani elämäni aikana sadassa maassa. Sittemmin tämä tavoite on poistunut ämpärilistaltani. Olen saavuttanut tavoitteesta arviolta kolmanneksen, mutta enää matkustaminen ei innosta ihan samalla tavalla kuin ennen. Sitä paitsi omatunto kolkuttaa massiivisen hiiljalanjäljen jättämisestä ihan vain sen vuoksi, että haluaa matkustaa. Onko ämpärilista silkkaa ilonpitoa vai liittyykö se loppujen lopuksi myös arvoihin, eli siihen mikä ihmisestä tuntuu tärkeältä ja oikealta? Sen voi toki jokainen päättää itse.

Ämpärilistan odotetaan sisältävän asioita joita ehdottomasti haluaa elämässään tehdä! Yritän miettiä ämpärilistaani, eikä mieleeni tule montakaan asiaa joita ehdottomasti haluan tehdä. Muutamia asioita ehkä joita mielelläni tekisin, mutta ei mitään kovin ehdotonta. Onko minusta tullut a) iän myötä vähemmän ehdoton, vai b) yksinkertaisesti TYLSÄ!? Nuorempana meillä on todennäköisesti enemmän villejä haaveita ja tulevaisuuden skenaarioita. Ikääntyessä haaveista ei suinkaan tarvitse luopua, mutta ihminen saattaa olla jo hiukan vaatimattomampi ja varovaisempi. Jonkinlainen “repäiseminen” voisi silti tehdä keski-iän kaihertamallekin hyvää.

Elokuvassa “The Bucket List” Jack Nicholson ja Morgan Freeman esittävät syöpää sairastavia vanhuksia, jotka päättävät pistää ranttaliksi ennen kuin on aika niin sanotusti potkaista tyhjää, tai kuten ilmaisu kuuluu englanniksi, “potkaista ämpäriä” (kick the bucket). Melkoisiin seikkailuihin miehet päätyvätkin. Ämpärilista johdattaa heidät muun muassa laskuvarjohyppäämään, lentämään lentokoneella Pohjoisnavan yli ja huristelemaan moottoripyörällä pitkin Kiinan muuria. Itse en ole elokuvaa vielä nähnyt, mutta täytyypä lisätä se pikimmiten omalle ämpärilistalleni.

Tietysti toivon elämääni hyviä asioita kuten terveyttä ja rakkautta. Ja mielellään vähemmän sairautta ja epäonnea. En kuitenkaan ole varma ovatko nuo varsinaisia ämpärilistan kohtia, vai pitäisikö listalle lisätä jotain hiukan konkreettisempaa. Ämpärilistaa voisi tietysti pohtia myös menneessä aikamuodossa, ja olla tyytyväinen asioihin joita on jo tullut tehtyä. Homma toimii samalla tavalla kuin saavutettujen unelmien listaaminen, lisäten kiitollisuutta siitä mitä jo on. Onko maailmasi jo valmis, vai onko elämä epätäydellinen ennen kuin laskuvarjohyppy on hypätty, tohtorintutkinto suoritettu tai Sormusten herra -trilogia katsottu läpi yhteen menoon? Viimeisen kohdan voin ruksia pois omalta ämpärilistaltani. Luonnollisesti olen saavutuksestani äärimmäisen ylpeä. Yöunet tuli tosin uhrattua elokuvataiteen nimissä. Olen myös vaeltanut elokuvassa nähtävän Tuomiovuoren ohitse. Kyseessä on Uuden-Seelannin Mount Ngauruhoe. Hieno paikka ja hieno vaellus, ihan vaikka ämpärilistalle lisättäväksi!

Näen ämpärilistan positiivisena asiana. Se voi tuoda elämään jonkinlaista tavoitteellisuutta, varsinkin jos elämä on alkanut tuntua päämäärättömältä haahuilulta. Se voi antaa näköalaa - jotain mitä kohti pyrkiä. Ehkä se tuo elämään seikkailun jota odottaa. Aina tavoitteiden ei tarvitse olla tajuntaa räjäyttäviä ja valtavia niin kuin elokuvan äärimmäiset esimerkit. Niiden ei tarvitse olla kalliita, eikä niitä tehdäkseen tarvitse aina matkustaa maapallon toiselle puolelle. Alitajunnasta saattaa kuitenkin nousta jokin asia, jonka on jo pitkään toivonut elämässään toteuttavansa, mutta jostain syystä sitä ei ole vielä saanut tehtyä. Näitä juttuja kannattaa kuitenkin toisinaan pohtia aktiivisesti, sillä elämän suunta saattaa muuttua positiivisesti. Ämpärilistaa olisi hyvä miettiä muussakin tapauksessa, kuin vain silloin jos viikatemies kurkkii jo nurkan takaa. Elämä on tässä ja nyt, eikä koskaan voi tietää mitä huomenna tapahtuu.

Photo: NoName13 (Pixabay)

Kirjoitusvinkit

Nyt on saatu nauttia hiihtolomasta ja kauniista pakkaspäivistä. Vaikka kuva ei sinällään liity blogin tämänkertaiseen aiheeseen, jaettakoon nyt samalla hiukan pakkaspäivän upeutta!

Ja sitten itse aiheeseen. Kirjoitusvinkkejä löytyy monenmoisia. Alla oleva listaus ei suinkaan ole kaikenkattava, eivätkä omat vinkkini välttämättä toimi kaikilla, mutta ne toimivat minulla. Jaan omat hyväksi havaitsemani tavat tuottaa tekstiä - ehkäpä niistä hyötyy myös joku muu. Mukavia kirjoitushetkiä!

1. Moni suosittelee suunnittelemaan tekstejä mind mapin tai jopa Excelin avulla, ainakin pitempiin projekteihin kuten vaikkapa kirjan kirjoittamiseen liittyen. Minä sen sijaan annan vain mennä, ilman suurempaa Master Plania. Ajatusten virtaa voi aina editoida jälkikäteen.

2. Muistiinpanot ovat tärkeitä. Jos muistisi on samaa luokkaa kuin minun ja kultakalan, eli noin kolme sekuntia, muistiinpano kannattaa kirjoittaa ylös sillä sekunnilla kun se putkahtaa päähän. Muuten sen unohtaa, muistaen vain että kyseessä oli oikea kuningasidea. Omia muistiinpanojani löytyy käsin raapustettuna kalenterin reunasta, sekä puhelimen muistiinpanosovelluksesta, josta ne saa kätevästi lähetettyä itselleen sähköpostitse. Jos energiatasot eivät salli läppärillä naputtelua, olen kirjoittanut välillä pitempiäkin tekstejä kännykän muistiinpanoihin, esimerkiksi sängyllä maaten. Toimii!

3. Sanavalinnat. Jos oma teksti tuntuu jotenkin tylsältä ja tarvitsee elävöittämistä, mieti toistuvatko samat sanat turhan monta kertaa. Jännittäviä vaihtoehtoja löytyy esimerkiksi netin synonyymikoneista. Välillä yksittäinen tarkkaan mietitty sana voi lisätä oleellisesti tekstiin hauskuutta, elävyyttä ja oivaltavuutta.

4. Usein sanotaan, että pitäisi kirjoittaa joka päivä. Mielestäni tämä luo kirjoittajalle turhia paineita. Omassa elämässäni on paljon muutakin kuin kirjoittaminen. Yleensä en ehdi enkä jaksa kirjoittaa päivittäin. En myöskään ole yksi niistä harvoista ja onnekkaista, jotka tienaavat leipänsä kirjoittamalla. Korkeintaan olen kirjoittamisella tienannut pikkuruisen kovan leivänkannikan verran ja eihän sillä elä. Suoraan sanottuna en ole edes ihan varma olenko loputtoman luovuuden kaivo, josta voisi ammentaa luovaa kirjoittamista työpäivän verran päivässä. Elämässäni on ollut pitkiäkin jaksoja, jolloin en ole kirjoittanut. Toisaalta on ollut myös kausia jolloin olen hakannut näppäimistöä inspiraation vallassa päivittäin. Summa summarum, kirjoita silloin kun hyvältä tuntuu. Välillä pieni itsensä patistaminen voi kuitenkin auttaa.

5. Tämä ei ehkä ole niinkään vinkki, vaan toteamus: Jos pystyy kirjoittamaan, ei elämässä kaikki voi olla hirveän huonosti. Jos asiat ovat huonosti, kykenen kirjoittamaan korkeintaan muutaman sanan muistiinpanoihin: “huonosti menee”, tai “paska fiilis”. Luovuus on stressin vastakohta, joten stressitasojen ja fyysisen hyvinvoinnin ollessa huonossa jamassa ainakaan minä en kykene luovuuteen. Jos luovuutta löytyy, voi ihminen todeta: “huonomminkin voisi mennä” tai “elämässäni on nyt tilaa luovuudelle” tai jopa “nyt menee hyvin!”.

6. Älä rajoita itseäsi. Tämä vinkki toimii niin kirjoittaessa kuin muillakin elämän osa-alueilla. Turhat ennakkoluulot pystyttävät tarpeettomia raja-aitoja luovuuden tielle. Olen itsekin suhtautunut hiukan epäluuloisesti esimerkiksi blogin kirjoittamista ja lyriikkaa kohtaan. Kannattaa pohdiskella syvemmin mistä ennakkoluulot johtuvat ja voisiko niiden ylitse päästä. Saatat avata itsellesi aivan uusia ovia.

7. Mistä niitä ideoita sitten tulee? Mistä löytää inspiraation lähteen? Itselläni parhaana ajatushautomona toimii raitis ulkoilma. Kävely metsässä tai hiihtolenkki meren jäällä on oivallinen ideageneraattori. Joskus ajatukset vaeltavat sopivasti myös autolla ajaessa. Sen verran on kuitenkin hyvä pysyä mukana todellisuudessa, ettei aja edessä ajavan auton perään. Muistiinpanovälineet kannattaa olla mukana aina, sillä koskaan ei tiedä missä hyvä idea putkahtaa mieleen.

8. Kirjoitusoppaat. Epäilen vahvasti löytyykö sellaista kirjoittajaa tai kirjailijaa, joka olisi kaikin puolin niin valmis ja oppinut, ettei voisi oppia muilta mitään uutta.

9. Verkostoidu. Ideoita ja inspiraatiota, vertaistuesta ja palautteesta puhumattakaan tulee parhaiten muilta kirjoittajilta. Heitä löytyy esimerkiksi kirjoituskursseilta ja erilaisista netistä löytyvistä ryhmistä.

10. Miten päästä alkuun? Jos aloittaminen tuottaa tuskaa ja tyhjä paperi kammoksuttaa, voi avuksi ottaa jonkin kirjoitusharjoituksen. Niitä löytyy kirjoitusoppaista ja netistä pilvin pimein. Kun alkuun on päässyt, loppu sujuu helpommin. Lopuksi aloituksen voi pyyhkiä tekstistä pois. Näin tapahtuu todennäköisesti joka tapauksessa, olipa aloituksessa hyödynnetty jotain harjoitusta tai ei. Lopullinen teksti on usein kirjoitettu lähes kokonaan uudelleen, näin koen asianlaidan olevan ainakin pidempien projektien kohdalla.

Photo: Maria Burrow

Tekoälyrunoutta

Sain luettavakseni toisen osan Jukka Aalhon ja tekoälyn yhteistyönä tuottamasta Aum Golly -runokirjasta. Jo ensimmäinen osa herätti ajatuksia. Osa runoista oli yllättävänkin oivaltavia. Samalla kun niitä lukee ei voi olla ajattelematta, että tässä on tosiaan koneen tekemiä runoja ihmisyydestä. Uutta runokirjan kakkososassa on se, että mukana on nyt myös kuvitus, jonka on tehnyt niin ikään tekoäly, Midjourney nimeltään. Tartun innolla tähän runokirjaan, sillä haluan tietää millaisia runoja tekoäly on tällä kertaa kirjoittanut. Myös tekoälyn tekemät kuvat herättävät uteliaisuuteni.

Moni kuvaa tekoälyä ja sen tuotoksia hiukan pelottaviksi. On pelottavaa kuinka “älykkääseen” toimintaan tekoäly nykyisin taipuu. Milloin ihminen jää turhakkeeksi? Vaaniiko nurkan takana terminaattori, joka on minua fiksumpi? Pelotti tai ei, runokirja on kahlattava läpi. Kun luen kirjaa, pelon lisäksi herää muitakin tunteita, nimittäin hämmästys ja kateus! Hämmästys sen takia, että runot ja kuvitus ovat todella hyviä! Ja kateus sen vuoksi, että ne ovat suurella todennäköisyydellä parempia kuin omat tuotokseni. Runot ovat tarkkanäköisiä, osin huumoripitoisiakin. Voiko tekoäly olla huumorintajuinen? Kuvat ovat runoihin sopivia, värikylläisiä ja taiteellisia. Kirjan kannessa näkyvä kuva antaa osviittaa kuvien laadusta, niistä saisi vaikka tauluja ripustettavaksi kodin seinille. Monta kertaa parempia kuin omat tuherrukseni.

Esittelen kirjaa esiteinilleni ja hänen ystävälleen. Kerron heille, että kone on tehnyt sekä runot että kuvat. Modernit nykynuoret luottavat teknologiaan: “No kyllähän kone osaa.” Kirjan kuvitus saa heidän hyväksyntänsä: “Aika siistejä”. Runoihin naperoilla ei ole aikaa perehtyä syvällisemmin, koska on kiire kaverin luokse leikkimään. Tai mitä ikinä he siellä sitten tekevätkään, mahdollisesti jotain joka liittyy moderniin teknologiaan. Tekoälyyn jopa.

Syötteilläkin on tässä hommassa merkityksensä, eli sillä mitä tekoälyä pyytää tuottamaan. Mahdollisuudet ovat luonnollisesti rajattomat. Kirjaa lukiessa huomaa, että syötteitä on selvästi mietitty tarkkaan. Mikä olisi mielenkiintoista tekoälyn tuottamana? Mikä olisi uniikki aihe runolle? Mielikuvitusta kannattaa käyttää, eikä tyytyä menemään siitä mistä aita on matalin. Minkäköhänlaisen runon tekoäly kirjoittaisi aiheesta “Kun menee siitä missä aita on matalin”? Nyt mukana on esimerkiksi hullaantuneen neandertalilaisen rakkausruno, runo kahdeksiodraamasta sekä runo perunasta, joka ei halua tulla keitetyksi.

Yhdessä runossa Jukka ja tekoäly miltei ajautuvat riitelemään, mikäli se nyt ChatGPT:n kanssa on mahdollista. “Hän” tai miksi tekoälyä kukin haluaa kutsua, tuntuu olevan kohtuullisen mukava kaveri. Jukan pahoitellessa sitä että sanoi tekoälylle pahasti, kone vastaa:

Ei se mitään, ei tarvitse pyytää anteeksi. Kielimallina en kykene loukkaantumaan tai ottamaan itseeni mistään sanomastasi.

Millainen mahtaa olla Aum Golly 3? Melkein odotan, että ovelleni saapuu robotti joka lausuu itse tekemänsä runot minulle livenä. Ehkä se jopa laulaa luikauttaa pienen serenadin. Jotain järisyttävää on varmasti tiedossa. Jotain, joka vie lukijansa kokonaan uuteen tekoälykkääseen ulottuvuuteen.

Photo: Maria Burrow

Paperiaarre

Vapaapäivänä otan projektikseni siivoilla entisen huoneeni hyllyjä lapsuuden kodissani. Hyllyille on pakattu kaikenlaista, työnnetty pois tieltä kuljeksimasta. Mietin mitä tekisin vanhoille c-kaseteille, ulkomailta kerätyille simpukoille ja 90-luvun voimistelunäytöksessä käytetylle asulle. Kaikista eniten hyllyiltä löytyy kuitenkin paperia. Paperisia valokuvia, vanhoja lehtiä, vanhoja kirjoituksia. Oma lukunsa ovat tietysti “tärkeät paperit” joista ei ole ihan varma milloin niitä uskaltaa heittää menemään. Ehkä kuitenkin uskallan jo luopua parinkymmen vuoden takaisesta puhelinliittymälaskusta? Hyvä kysymys on tärkeiden papereiden kohdalla myös miten niistä hankkiutuu eroon, mikäli paperit sisältävät henkilötietoja tai muuta huippusalaista.

Tutkiessani paperipinoja tarkemmin suorastaan häkellyn käsinkirjoitettujen dokumenttien määrästä. Kyseessä ei nimittäin ole pelkkiä kouluaineita, vaan todella paljon lapsuudessa ja nuoruudessa täysin vapaaehtoisesti kirjoitettuja tekstejä. Kirjeitä, päiväkirjoja, runoja, kaverikirjoja, kirjevihkoja, jopa pitempiä käsikirjoituksia. Niin paljon tekstiä, että tuohon kaikkeen on uponnut satoja, ellei tuhansia tunteja. Sanotaan, että mitä harjoittelee 10.000 tuntia, siinä tulee hyväksi. Jossain tapauksessa jopa ammattilaiseksi.

Löytämäni valtava määrä käsinkirjoitettua tekstiä saa ajattelemaan digitalisaatiota. Kirjoitetaanhan sitä toki nytkin. Päivittäisiä viestejä ja raportteja kännykällä ja koneella - käsin ehkä ostolista jos hyvin käy. Listasta voi onneksi ottaa kännykällä kuvan ja lähettää sen ostoksia tekevälle puolisolle listan unohtuessa jääkaapin oveen. Suuri osa näppäillystä tekstistä tallentuu jonnekin pilveen, ja lopulta kai kuitenkin katoaa. Sama juttu valokuvien kanssa: vanhoja kuvia on kansiokaupalla, mutta kuinka moni jaksaa nykyisin teettää kuvat paperisiksi? Tähän väliin kuitenkin pieni disclaimer: osa kuvista ja teksteistä joutaakin roskiin, joten ehkä digitalisaatio ei ole pelkästään pahasta. Sitä paitsi paperista alkaa olla jo pulaa.

Suurin yksittäinen paperiaarteen syövereistä löytyvä projekti lienevät kirjat, joita kirjoitimme kavereiden kanssa ala-asteella. Heppakirjoja, sekä tarinoita Cassu-koiran seikkailuista. Niitä tehtiin yhteensä varmaan kymmenen kouluvihon pituista teosta, jokainen käsin kirjoitettu ja kuvitettu. Onneksemme opettajamme oli niin touhukas, että lähetti kättemme tuotoksia eteenpäin. Niinpä yksi Cassu-kirjoista julkaistiin jatkokertomuksena Koirakerholainen-lehdessä. Sama kirja sai myös erityismaininnan historian ensimmäisessä Napero-Finlandiassa vuonna 1993. Kun puhutaan lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaidon katoamisesta, paperivuoren läpi kahlatessani alan ymmärtää mistä se johtuu. Olivatpa vanhat tekstit hyviä, huonoja tai tragikoomisia, ne ovat joka tapauksessa joka ikinen kirjoitusharjoituksia.

Eräänlainen jo unohtunut aarre löytyy ruskean A4-kuoren sisältä. Vuosituhannen vaihteessa kustantajalle lähettämäni tekstini palautettuna, sekä hylkäyskirje. Mutta millainen hylkäyskirje! Kirje on tietysti ihka oikeaa paperia, leimoineen ja aitoine allekirjoituksineen. Sähköpostissa ei kerta kaikkiaan ole samaa särmää! Kaiken lisäksi teksti, jonka olin jo täysin unohtunut ei ole hullumpi. Pitäisiköhän kokeilla kepillä jäätä ja lähettää se uudelleen johonkin näin reilut parikymmentä vuotta myöhemmin?

Menneisyyden läpi käyminen on antoisuutensa lisäksi kohtalaisen uuvuttavaa. Niin paljon sanoja, sivuja ja muistoja. Välillä nauran itseni läkähdyksiin, mutten pääse parin tunnin aikana yhtä hyllyä pidemmälle. On pakko jatkaa hommaa toisella kertaa. Todennäköisesti myös aivoillani kestää jonkin aikaa prosessoida kaikkea näkemääni ja lukemaani. Vaikka digitalisaatio on luonnon (ja tilan) säästämiseksi ihan hyvä homma, taidan silti pysyä kannassani - oma suosikkini on paperi. Luen lehteni ja kirjani mieluiten paperilta, ja pilvipalveluita enemmän luotan paperisiin valokuviin. Vaikka kyseessä taitaa olla katoava kansanperinne, kannustan välillä myös kirjoittamaan käsin - muutakin kuin sen ostoslistan. Kirjoittakaa lapsillenne vauva-kirjaa tai kirje itsellenne kymmenen vuoden päähän. Jättäkää pieni muisto johonkin, pieni paperiaarre.

Photo: Pexels (Pixabay)

Tunnetaitoja ja raivokävelyä

Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joihin en voi vaikuttaa ja rohkeutta muuttaa ne joihin voin, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.

Tyyneysrukouksessa kiteytyy tärkeä mielenrauhan elementti - hyväksyminen. Hyväksyminen liittyy läheisesti kykyyn elää elämäänsä tyytyväisenä. Asioita, joita joudumme hyväksymään ovat esimerkiksi itsemme ja omat tunteemme, sekä todellisuus jossa elämme. Joskus ollaksemme tyytyväisiä, meidän on vain tyydyttävä joihinkin asioihin.

Millainen on ihminen joka ei hyväksy mitään? Eikö maailma täytä kyynisen standardeja? Onko hänellä selkeä käsitys siitä, miten asioiden tulisi olla? Maailman meno ja muut ihmiset eivät vain millään vastaa niille asetettuja kriteerejä. Niinpä tyytymätön ottaa elämäntehtäväkseen antaa kielteistä palautetta, motkottaa ja jupista kun asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Tyytymätön ilmaisee jatkuvan turhautumisensa huokailulla ja silmien pyörittelyllä. Kun ei kelpaa niin ei kelpaa! Tällaisen asenteen omaava kuvittelee olevansa valmis ja tietävänsä kaiken paremmin. Näin ei voi voittaa, sillä maailmahan on ja tulee olemaan varsin epätäydellinen paikka. 

HAAVAIDENTITEETTI

Tyytymättömän ihmisen luonteenpiirteelle on nimikin: haavaidentiteetti. Tällainen identiteetti johtuu menneisyyden, ehkä jopa lapsuuden, ikävistä kokemuksista, jotka toistuessaan muodostuvat osaksi kärsijän identiteettiä. Valituksellaan kyseinen ihminen pyrkii tulemaan kuulluksi ja saamaan eheytystä kokemuksilleen. Lapsuuden ja menneisyyden haavoja on kuitenkin vaikea korjata. Jos jatkuva negatiivinen energia kuormittaa läheisiä, silloin asia on syytä ottaa puheeksi rakentavassa hengessä. Kannattaa muistaa, että kyynisyyden ja kielteisyyden vastakohta on uteliaisuus. 

LIIPASINHERKKYYTTÄ

Triggeröitymisellä tarkoitetaan syvälle iskostunutta tapaa reagoida johonkin asiaan. Toisin sanoen jokin tapahtuma herättää voimakkaan tunteen aiemman samanlaisen tapahtuman perusteella. Tunteen pohjalta ihminen voi käyttäytyä tietyssä tilanteessa samalla tavalla, kuin aiemmin vastaavassa tilanteessa. Oman triggeröitymisen tiedostaminen voi kuitenkin estää toiminnan. On siis hyvä olla tietoinen asioista jotka “kolahtavat” ja pohtia miksi näin on. Tietoisuustaidot voivat auttaa: tietoisuus omista tunteista ja reaktioista. Jonkin asian triggeröidessä tiettyä hermoa, kokeile seuraavaa: sulje silmät. Hengitä rauhassa ja laske kymmeneen hengittäessäsi rauhassa sisään ja ulos. Tunnustele hetki miltä sisään ja ulos virtaava ilma tuntuu. Pystytkö pysäyttämään tilanteen ja pitämään kontrollin itselläsi?

Menikö tunteisiin? Kysymys voi kuulostaa provosoivalta. Tämä kysymys saattaa jo itsessään ärsyttää, mutta pohjimmiltaan monessa harmistuttavassa asiassa on kyse juuri tästä: jonkin asian painaessa sisäistä liipasinta, asia nimenomaan aiheuttaa jonkin tunnereaktion. Se menee siis tunteisiin! Mutta kelläpä eivät asiat joskus menisi tunteisiin. Voiko kukaan olla niin tasapainoinen, ettei triggeröityisi yhtään mistään? Erilaiset asiat voivat laukaista automatisoituneita reaktioita. Tilanteen aiheuttamat ahdistavat ajatukset voivat johtaa haitalliseen toimintaan. Esimerkiksi huonot uutiset tai stressaavat tilanteet voivat saada yhden tiuskimaan muille, toisen tunnesyömään ja kolmannen jäätymään totaalisesti kykenemättä toimimaan lainkaan.

Mietin mitkä asiat triggeröivät minua. Varmasti aika monikin asia. Niistä avautumisella voisi olla viihdearvoa, mutta todettakoon vain, että triggeröivät asiat liittynevät heikkouksiini, aiempiin kokemuksiini ja vajavaisuuksiini. Liipasimen napsahtaessa yritän kuitenkin pysyä tietoisena omasta tunnereaktiostani. Yritän muistaa, että asian aiheuttama tunne ja ajatus eivät automaattisesti johda tekemiseen, vaan valitsen itse kuinka toimin. On muistettava, että triggeröitynyt ihminen toimii usein autopilotilla. Impulssin herätessä ja epämukavan tunteen noustessa pintaan kannattaa pysähtyä hetkeksi. Kun tiedostaa omat ajatus- ja toimintamallit voi olla jo tyytyväinen, sillä nyt ollaan jo askeleen lähempänä haitallisen kierteen katkaisua! Voiko jotain tehdä estääkseen toisen henkilön triggeröitymisen? Emme välttämättä tunne toisten taustoja ja tiedä heidän kokemuksiaan. Emme tiedä millaisia taisteluja he ovat joutuneet käymään läpi. Siksi emme välttämättä tiedä miksi jokin asia tai tilanne voi tuntua toisesta yllättävänkin pahalta.

MARS RAIVOKÄVELYLLE!

Yhtenä iltana oloni oli tympeä ja tyytymätön. Välttääkseni läheisille tiuskimisen, päätin suunnata negatiivisen energiani johonkin muualle. Liikunta ja raitis ilta tekevät ihmeitä, joten suuntasin raivokävelylle tuulettamaan negatiivisuuden itsestäni. Raivokävelyn lisäksi harrastan mielenterveysjuoksua, ja tuleepa aina toisinaan myös hiihdettyä puolihullun perinteinen kilpaviitonen. On pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että lenkiltä palaa kotiin mukavampi kaveri kuin kuin lenkille lähtenyt kuumakalle. Tuona iltana raivokävellessäni askeeleni kuljettivat minut kotikyläni satamaan. Yhtäkkiä aloin kuulla kummia ääniä. Näin edessäni neljän hengen porukan. Yksi ryhmän jäsenistä huusi ja kiroili. Tunnelma oli vähän turhankin tiivis. Näytti siltä niin kuin tilanne saattaisi kehkeytyä väkivaltaiseksi. Sydämeni alkoi pamppailla, tunsin kuinka adrenaliini virtasi suoniini. Miten minä toimisin? Lähtisinkö takaisin samaan suuntaan, josta olin tullut, vai keräisinkö rohkeuteni ja lähtisin selvittämään riehujien välejä, ainoina aseinani Prisman alennusmyynnistä ostetut kävelysauvat?

Päätin toimia. Rohkeaa vai tyhmänrohkeaa? Ei sillä väliä, sillä olin jo menossa! Kävelin kiihtyvään tahtiin kohti riehuvaa porukkaa, kun yhtäkkiä kuulin toisen äänen: “Sehän meni hyvin!” Ääni oli reipas ja tyytyväinen. Samassa huomasin paljon muutakin. Valaistuksen. Keltatakkiset miehet. Videokamerat. Olin lähestulkoon rynnännyt keskelle televisiosarjan kuvauksia! Silloin muistinkin nähneeni lehdessä ilmoituksen, jossa kerrottiin, että lähistöllä kuvataan televisiosarjaa. Onni onnettomuudessa, että hoksasin viime hetkessä mistä on kyse, eikä raivostunut sauvakävelijä pilannut ties monennettako ottoa. Ainakin sain lenkilleni muuta ajateltavaa, sekä kunnon naurut! Mikä onni, etten lähtenyt karkuun. Muuten luulisin vieläkin, että kyse oli oikeasta tappelusta, jota minä pelkuri pakenin!

Suuremmassa mittakaavassa negatiivisuudesta puhuttaessa voidaan puhua negatiivisuusharhasta. Huonot uutiset ovat myyneet aina. Niiden sensaatiomaisuus houkuttelee lukijoita helpommin kuin hyvät ja mukavat uutiset. Nykyteknologian sosiaalinen ulottuvuus kasvattaa negistelyä exponentiaalisesti. Kaikessa hiljaisuudessa tapahtuu hyviä asioita ja kehitystä positiiviseen, mutta usein nimenomaan kaikessa hiljaisuudessa. Suurin älämölö pyörii kielteisten asioiden ja äänekkäimpien äänitorvien ympärillä. Negatiivisuusharha saa asiat näyttämään siltä, että asiat kehittyvät kielteisesti ja enimmäkseen tapahtuu ikäviä asioita. Kannattaa kuitenkin lukea myös rivien välistä ja uskaltaa kurkistaa tumman ja painavan kielteisyyden verhon taakse, jottei negatiivisuudesta tule itselle vallitseva mielentila. 

KOKEILE VALITUSVARTTIA?

Eläköitynyt ystäväni kertoi minulle valitusvartista. Ikätovereita nähdessään kullakin on lupa puhua omista vaivoista enintään viisitoista minuuttia, jonka jälkeen siirrytään muihin aiheisiin. Valitusvartti voisi toimia hyvin muillakin kuin vain eläkeläisillä.  Valitammehan me nuoremmatkin. Nähdessäni toista ystävääni pitkästä aikaa huomaan kuinka me, nelikymppiset naiset, jauhamme heti alkajaisiksi kaiken omista vaivoistamme. Menemme yhdessä kahvilaan, ja naurussa on pidättämistä kun viereiseen pöytään istahtaa virkeä mummu, joka kertoo kuuluvalla äänellä näkyvästi teipatusta nitrolaastaristaan. Vaivat ja valitus eivät taida olla syntymävuodesta kiinni. 

Näinhän se menee. Kerron kuitenkin, miksi valitusvartti on huippuhyvä homma! On tärkeää saada avautua toiselle ihmiselle sydämellä olevista asioista. Olipa kyseessä sitten rinnassa komeileva nitrolaastari, särkynyt sydän tai hiirikäsi. Vaiva voi helpottaa vähäsen jo siitä kertomisen myötä. 

Suuntaa huomiosi negatiivisesta positiiviseen, katkeruudesta kiitollisuuteen ja kyynisyydestä uteliaisuuteen. Murheista voi luopua valitusvartin muodossa. 

Photo: Andre Hunter (Unsplash)

Tuplaodotus

Noin vuoden verran olemme kerran kuussa kokoontuneet parin kirjoittajakollegan kanssa kirjoituskahveille. Kirjoittaminen on loppujen lopuksi melko yksinäistä puuhaa, ja olen kokenut kuulumisten vaihdon ja kahvittelun merkityksellisenä mahdollisuutena puhua kirjoittamisesta ja jakaa ajatuksia. Pari tuntia puhua pulputettuamme huomaan aina saaneeni uusia ajatuksia. Olo on inspiroitunut ja tiedän mitä teen kirjoitusprojektilleni seuraavaksi. Luonnollisesti hyvä paikka oppia uutta, pallotella ajatuksia ja saada vertaistukea ovat myös erilaiset kirjoituskurssit. Viimeksi kävin kurssilla vuosi sitten suorittaessani luovan kirjoittamisen perusopintoja. Juuri nyt en taida kuitenkaan jaksaa. Kirjoitusprojektin lisäksi minulla on nimittäin toisenlainenkin projekti, johon viittaa myös tämän blogikirjoituksen nimi.

Ideoita löytyisi vaikka romaania varten, mutta viimeisimmät kirjoitusprojektini ovat kuitenkin koskeneet oikeaa elämää ja omia kokemuksiani. Syynä tähän on se, että kun jokin oikean elämän ilmiö on imaissut mukanaan, on syttynyt valtava halu kirjoittaa juuri siitä, olipa kyseessä sitten uupumuskokemukset, mindfulness, kilpikonnat, tai nyt viimeisimpänä äitiys ja vanhemmuus. Kun idea syttyy kunnolla, tuntuisi väärältä jättää tarttumatta kirjoitusprojektiin. Uusin projektini koskeekin epämääräistä ja ailahtelevaista tunnetta, joka on pulpahdellut viime vuosina enenevissä määrin pintaan: lapsenkaipuu. Sen seurauksena syntyi ensin ajatusten ja tuntemusten valtaisa viidakko, sitten sivukaupalla tekstiä, ajatusten jakamista muiden kanssa, haastatteluja, sekä lopulta myös ihme: pieni elämän kipinä.

Elämän kipinä on nyt iältään 29 viikkoa. Samaan aikaan etenee myös kirjoitusprojektini, joskin hiukan nytkähdellen, odottajan jaksamisesta riippuen. Kirjoituskahveilla totesimmekin, että kyseessä taitaa olla tuplaodotus: uuden perheenjäsenen odotus ja samalla kirjoitusprojektin valmistumisen odotus. Koska tämä blogi ei kuitenkaan kerro raskaudesta, jätän tarkemmat yksityiskohdat kirjoitusprojektiani varten. Sen sijaan kerron hiukan projektini etenemisestä. Kyseessä on narratiivinen tietokirja, johon kirjailen ajatuksiani keski-ikäisen ihmisen lapsenkaipuusta aina raskauteen ja synnytykseen saakka. Jossain vaiheessa projektia minua alkoi kiinnostaa myös muiden näkökulma, jonka vuoksi olen haastatellut kirjaan kymmeniä ihmisiä, ja kerännyt mukaan sivukaupalla mielenkiintoisia kokemuksia. Enempää en vielä tässä vaiheessa paljasta. Sen voin kuitenkin sanoa, että monella meistä on kerrassaan ainutlaatuisia ja hämmästyttäviä tarinoita kerrottavanaan. Täytyy vain kuunnella hetki.

Olen jo lähestynyt muutamia kustantajia, sillä vaikkei projektini valmis olekaan, se on jo oikein hyvällä mallilla. Hylsyjäkin on pikku hiljaa tipahdellut. Se, että olen onnistunut saamaan kustannussopimuksen aiemmalle tekstilleni, ei takaa vielä mitään. Kirjailijan, varsinkin vähän tuntemattomman sellaisen, on onnistuttava myymään itsensä kustantamolle yhä uudelleen. Uskoni projektiin on kuitenkin vankka (ainakin useimmiten - varmasti kaikilla kirjoittajilla on huonompiakin päiviä), ja olen ottanut selvää myös erilaisista omakustannemahdollisuuksista, joita nykyään riittää.

Esikoiskirjani kustannuspäätöksen osalta taisin tottua liian hyvälle. Minulle nimittäin tarjottiin kustannussopimusta samana päivänä kun lähetin käsikirjoitustani kustantajalle. Malttamattomana luonteena tämä sopi minulle hyvin, mutta antoi ehkä samalla epärealistisen kuvan kustantamoiden vastausajoista, jotka voivat hyvinkin venyä. Hylkäysviestien sijaan sainkin kustantamoilta onnitteluja ilmoittaessani heille, että voitte jättää tekstini huomiotta: olen nimittäin allekirjoittanut kustannussopimuksen!

Tällä kertaa olen kuitenkin saanut toistaiseksi hylsyjä. Mikä sitten on hyvä hylsy ja mikä huono? On mukava kertoa projektista lisätietoja kun jokin kustantamo niitä pyytää. Tämä on merkki siitä, että projektini on herättänyt mielenkiinnon. “Hyvä hylsy” voi olla myös kohtelias toteamus, ettei käsis ikävä kyllä tällä kertaa mahdu mukaan kustannusohjelmaan. Okei, hyväksyn tämänkin. Käsikseni olisi otettu mukaan, se ei vain mahtunut. Asia selvä.

Tietysti voi tulla myös hylsyjä, jotka loukkaavat sydänjuuria myöten. Se kun oma “lapsi” on torjuttu julmin sanoin. Sain sellaisen menneellä viikolla:

Olemme tutustuneet käsikirjoitukseesi ja valitettavasti se ei ylitä julkaisukynnystämme.

Vaikka tämäkin ilmaisu on vielä sangen kohtelias - julmempiakin hylsyjä varmasti löytyy - viesti tuntui silti puukon iskuna sydämessä: käsikseni ei vastannut kustantamon standardeja. Heille kelpaa vain laadukkaampi tavara. Toisin sanoen: tekeleeni ei ollut kyllin hyvä.

Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Ja onhan se. Toisaalta, jos elämässä ei ole mitään mitä odottaa, sekin on tylsää. Mennään siis kevättä kohti uteliaan odottavalla asenteella ja luotetaan siihen, että asiat järjestyvät ja projektit saadaan vietyä loppuun. Uusia hyviä juttuja on ihan varmasti tulossa!

Photo: congerdesign (Pixabay)

Ajatuksia tähän päivään

Mitä sinulle kuuluu tänään? Onko ollut kiirettä? Ehkä elämässäsi tapahtuu paljon asioita juuri nyt, ja mielesi prosessoi kaikkea. Ei hätää, kaikki hyvin. On normaalia, että tapahtumat ja muutokset herättävät paljon ajatuksia. Niitähän syntyy joka päivä kymmeniä tuhansia, ajatuksia nimittäin. Tai ehkä elämässäsi on ollut tilaa ja tyhjyyttä, ehkä jopa tylsyyttä. Olipa tämä päivä ollut minkälainen hyvänsä, kaikki on ok. Ehkä päivä ei ole vielä ohi, ja ehdit vielä tehdä jotain. Ehkä tämä päivä, niin kuin elämä yleensä, on osin suunniteltua, osin ajan mukana ajelehtimista.

Tehdään pieni kirjoitusharjoitus siitä, mitä sinulle kuuluu juuri tänään. Harjoituksen voi tehdä myös ajatuksen tasolla, ajatusharjoituksena. Tämän harjoituksen avulla voit käsitellä tämän hetkisiä tunteitasi, ajatuksiasi ja voimavarojasi. Voit kirjoittaa pidempiä virkkeitä tai kappaleita, tai vastata kysymyksiin yksinkertaisesti yhdellä sanalla. Englanninkielisen sananlaskun mukaan eilinen on historiaa, huominen on mysteeri, mutta tämä päivä on lahja (yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift. That is why it is called present).

• Kuinka voit tänään?

• Mitä kolmea tunnetta olet tuntenut tänään?

• Nimeä kolme tunnetta, joita haluaisit tuntea?

• Mitkä kolme asiaa ovat ilahduttaneet sinua tänään?

• Mistä olet saanut tänään voimia?

• Mitkä asiat ovat tänään hyvin?

• Mikä asia on tänään paremmin kuin eilen?

• Mitkä asiat olet saanut tänään tehtyä, ja mitä aiot vielä tehdä?

• Mihin viime aikoina tekemiisi päätöksiin olet tyytyväinen?

• Minkä vinkin tai viisauden haluaisit jakaa 10 vuotta nuoremman itsesi kanssa? 

• Mitäpä jos jakaisit nuo edellisen kysymyksen rohkaisun sanat itsesi kanssa juuri tänään?

• Mikä on haaveesi tai toiveesi tälle päivälle? Pieni minihaave riittää!

Elämästä on hyvä löytyä ripaus eskapismia, pakoa ympäröivästä todellisuudesta. Miten olisi pieni äkkilähtö tälle päivälle, hetkeksi pois arjen hulinasta? Onko sinulla jokin utopistinen pakopaikka josta toisinaan haaveilet? Minulla on, nimittäin maailman laidan rantabaari. Ei mikään kiireinen turistirysä, vaan jossain syrjäisessä maailmankolkassa, pienellä saarella sijaitseva kuppila, johon eivät asiakkaiksi löydä kuin haaksirikkoutuneiden laivojen matkustajat, jos hekään. Maailman laidan rantabaari on paikka, jonne eivät löydä myöskään stressi, velvollisuudet, eivätkä tittelit. Byrokratia on kyseisessä paikassa vain kaukainen muisto. Miten olisi, lähdetäänkö lasilliselle? Mielikuvitus on kuin lomamatka. Äkkilähtö unelmakohteeseen. Jos et pidä siitä mitä todellisuudessa tapahtuu, lähde sieltä hetkeksi pois.

Haluan vielä jakaa tähän päivääsi mukaan otettavaksi elämäntaitoreseptin:

Elämäntaitoresepti

Hiukan henkistä kasvua

Hyppysellinen psykologista turvallisuutta

Kolme ruokalusikallista kasvun asennetta

Viisi desiä itsemyötätuntoa

Kaksi teelusikallista mindfulnessia

Kokonainen paketillinen läsnäoloa

400 g luovuutta

Ripaus elämänhallintaa

Lopuksi sekoitetaan ja paistetaan puoli tuntia 200 c:ssa. Nautitaan hyvässä seurassa.

Photo: Prayersworld (Pixabay)

Onnea ja ihmeitä

Herään lauantaiaamuna kumman aikaisin. Tiedossa on opiskelupäivä, mutta opiskelujen alkuun on vielä monta tuntia. Kukaan muu ei ole vielä herännyt. Aurinko on vasta nousemassa ja pakkasta on -14c. Hetken sängyssä viivyteltyäni päätän lähteä hiihtämään. Otan suunnan merenjäälle ja etenen kohti nousevaa aurinkoa. Aamurusko värjää taivaan oranssiksi, ja aurinko alkaa maalaamaan maisemaa valollaan. Napsin kännykkäkamerallani kuvia kunnes pakkanen saa sen akun hyytymään ja sormeni jäätymään, jonka jälkeen tyydyn ihailemaan luonnon ihmettä taltioiden sen ainoastaan verkkokalvoilleni. Ihmettelen valtavaa jäältä aukeavaa maisemaa, tulessa leiskuvaa horisonttia sekä rikkumatonta hiljaisuutta. Olen ainut ihminen kilometrien säteellä ja hetken tuntuu, kuin olisin ainut ihminen koko maailmassa. Kuin vastalauseeksi ajatuksilleni, yhtäkkiä kuuluu kuin tykin suusta: PUM! Säikähdän, mutta hetken päästä nauran äänelle. Luontoäiti on totisesti hereillä ja tekee minulle kepposen. Jää elää jatkuvasti. Lämpötilan muutosten myötä jää muuttaa muotoaan, ja muutokset voivat aiheuttaa kovia paukahtelevia ääniä. Äänet eivät tarkoita sitä, että jää pettäisi altani. 

Luonnon ihmeet ovat toden teolla ihmeellisiä! Pysytellään samassa aiheessa, eli ihmeessä, ja otetaan pieni ajatusleikki, suorastaan ihmeellinen mielikuvaharjoitus. Kuvittele, että heräät aamulla. Yön aikana on tapahtunut ihme! Saat itse päättää mikä tuo ihme on. Mitkä asiat olisivat elämässäsi toisin kuin ne nykyisellään ovat? Onko jokin ongelma mahdollisesti ratkennut? Anna mielikuvituksesi laukata! Mitä teet ensimmäisenä kun huomaat tämän ihmeen tapahtuneen? Herkuttele hetki ihmeellisessä hetkessä, jolloin uskomattomimmatkin asiat voivat toteutua. Toki voit herkutella ihan konkreettisestikin, mikäli toivomasi ihme liittyy jollain tavalla ruokaan.

Voit palata nyt takaisin todellisuuteen. Mieti miltä sinusta tuntui kun huomasit, että ihme on tapahtunut? Onko tuo ihme jotain, mikä voisi tapahtua oikeassa elämässä? Onko asioita, joita voisit itse tehdä edesauttaaksesi kyseisen ihmeen toteutumista? Tarvitaanko todella ihme, jotta tämä asia toteutuisi, vai onko asia mahdollisen rajoissa? Mieti vielä hetki sitä millainen muutos sinussa tapahtuisi ihmeen myötä? Onko elämässäsi jopa tällä hetkellä jotain, jonka koet olevan ihme? Voisiko arjen ihmeistä olla onnellinen ja kiitollinen? Muistathan, että myös sinä olet suuri ihme! Mikä onni, että olet olemassa!

Sanotaan, että se jolla onni on, se onnen kätkeköön. Pitäisikö onni tosiaan kätkeä? Vai pitäisikö se sen sittenkin jakaa, sillä jaettu ilohan on kaksinkertainen ilo? Itse en kykene kovin hyvin ilon kuin surunkaan piilotteluun. Minulla on pakahduttava tarve jakaa tunteeni muiden kanssa, ja toivon että läheiseni jakavat ne vastaavasti minun kanssani. Vaikka tietysti jokainen päättää itse mitä asioita haluaa jakaa. Uskaltaako julkisesti olla onnellinen ja iloita? Voiko olla vaarana, että ihana parisuhde, syntymätön vauva tai uusi työpaikka viedään, onni otetaan pois? Onko parempi pitää onni omana tietonaan, ja nauttia siitä hiljaa itsekseen?

Täytyy sanoa, että kun ikää tulee lisää, tulee kuvioihin jonkinlaista varovaisuutta kaikenlaisen jakamisen suhteen. Olen jopa toisinaan törmännyt ajatukseen: jos elämässäni tapahtuu iso onnellinen muutos, jostain syystä en jaksaisi jakaa sitä kaikkien kanssa. Ehkä vieroksun onnitteluja, kyselyjä ja kommentteja joita uutiseni vääjäämättä poikisi. Olenko sittenkin niin perinteinen suomalainen, etten halua tehdä asiasta numeroa? Minäkö, joka koen itseni tunteelliseksi ihmiseksi ja rehvastelen sillä kuinka helppoa minun on avautua asioistani toisille? Joskus asioita on syytä hehkuttaa. Tuskin kenenkään elämä on jatkuvaa onnen suitsutusta, ja miksi pitäisi ollakaan, sillä suoranainen onni voi olla jopa kuluttava tunne, eräänlainen psykoosi. Tällainen onnen psykoosi on esimerkiksi rakastuminen, sehän tekee ihmisen suorastaan hulluksi! Sopiva tyytyväisyys saattaa hyvinkin olla se mitä toivon kaikkein eniten.

Silloin kuitenkin kun onni on myötä se kannattaa jakaa! Voihan omalla onnella inspiroida muitakin! Onni kasvaa jakamalla ja suru puolestaan pienenee kun siitä kertoo toiselle. Onko sillä sitten merkitystä jakaako omat ilonsa muiden kanssa vai pitääkö ne omana tietonaan? Onhan sillä. Tutkimukset osoittavat että myönteisten asioiden jakaminen johtaa parempaan tyytyväisyyteen, energiatasoon sekä hyvinvointiin. Nauru puolestaan pidentää ikää - sekä lievittää kipua, rentouttaa lihaksia, vähentää ahdistusta ja voi edistää sydämen ja keuhkojen toimintaa. Ilon jakaminen tuo lisävirtaa myös parisuhteeseen!

Photo: Maria Burrow

Hengityksen voima

Öinen, jäätä henkäilevä merenranta. Tyhjä penkki autiolla rannalla. Olen yksin mustan pimeyden äärellä. Joulukuu on pimeä kuin teatterin näyttämö, jonne ei päivänvalo ulotu koskaan. Elämme keinovalon vuodenaikaa. Myöhäisellä iltakävelyllä pysähdyn hetkeksi lumiselle rannalle seisomaan, edessäni mustuuteen katoava horisontti. On niin pimeää, että näyttää kuin seisoisin ammottavan kuilun äärellä. Hetken aikaa vain seison ja hengitän syvään. Suljen silmäni ja avaan sieluni. Hengitys. Tahdosta riippumaton, automaattinen asia, mutta myös asia, jota voi tietoisesti ohjata. Portti fyysisen ja henkisen minän välillä.

Keskitytään hetki hengittämiseen. Muista, että jokainen hengenveto on lahja. Sanotaan, että jos rukoilu on jumalalle tai universumille puhumista, meditointi puolestaan on maailmankaikkeuden kuuntelemista. Sulje silmäsi hetkeksi, ja hengitä syvään muutamia kertoja. Kuuntele tarkasti. Kuuletko mitä maailmankaikkeus haluaa kertoa sinulle? Mitä se haluaa sanoa nyt kun vanha vuosi on jäämässä taakse ja uusi alkamassa?

Hengitys liittyy keskeisesti, paitsi hengissä pysymiseen, myös rauhoittumiseen ja hyvinvointiin. Hengitysharjoitusten tekemiseen löytyy monta hyvää syytä. Ne muun muassa aktivoivat parasympaattista hermostoa ja rauhoittavat. Oikeanlaisen hengittämisen avulla stressi vähenee ja keho rentoutuu. Hengitykseen keskittyminen tuo mielen nykyhetkeen ja lisää keskittymiskykyä. Kasvanut hapensaanti myös virkistää ja tekee mielen valppaammaksi, sekä edistää ruoansulatusta. Hengitä jälleen muutama kerta syvään. Ajattele, että sisään hengittäessäsi olet lämpimällä ilmalla täyttyvä kuumailmapallo. Ulos hengittäessäsi olet tyhjenevä ilmapallo. Pysähdy viettämään hetki uloshengityksen jälkeisessä “tyhjässä tilassa”. Vagushermo aktivoituu ilmapallon tyhjentyessä. Stressi vähenee ja mielenrauha syvenee. Vagushermon aktivoituessa leijailet pienen hetken rauhan ja stressittömyyden tyyssijassa. Kuulostele omaa olotilaasi, lempeästi ja arvostelematta. Tämän jälkeen anna sisäänhengityksen jatkua luonnollisesti. Toista sama uudestaan. Huomaatko muutosta olossasi?

Syvä palleahengitys viestittää aivoille, että kaikki on hyvin. Tulee olo, että asiat kyllä järjestyvät. Kehon ja mielen stressaantuessa hengitys voi muuttua pinnalliseksi ja jää vain rintakehän alueelle. Ota vatsasi mukaan hengitykseen ja tunnustele, huomaatko eron? Jos sinulla on mahdollisuus rentoutua sängyllä tai sohvalla, voit kokeilla, kuinka syvä palleahengitys saa kehon tuntumaan rennolta ja painavalta. Mahdollisesti tekee mieli sulkea silmät hetkeksi. Ehkä tunnet kuinka maa tai sänky vetää sinua puoleensa. Jos nyt nukahdat, voit jatkaa lukemista myöhemmin.

Hengitystä kutsutaan usein ankkuriksi. Hengitys ankkuroi sinut tähän hetkeen. Se yhdistää kehosi ja mielesi, ja tuo ne yhdeksi ja samaksi. Muista hengittää, perusteellisesti ja tietoisesti. Anna itsellesi pieni hetki tietoista hengitystä aamuin ja illoin. Ulkoile päivällä ja hengitä syvään. Vietä pieni mindfulnesshetki luonnossa ja hengitä tietoisesti. Nappaa kielellesi lumihiutale tai vesipisara - näin tehdessä on miltei mahdotonta olla elämättä tässä hetkessä. Kokeile vaikka! Vesisade tai leijailevat lumihiutaleet luovat kauniin rytmin, viipyilevän tunnelman. Tilan, jossa on helppo hengittää. 

Vuorosierainhengityksessä hengitetään yhdestä sieraimesta sisään ja toisesta ulos. Järjestystä voi vaihtaa, jolloin sierainten hengityssuunta muuttuu. Vuorosierainhengitystä voi jatkaa sopivalta tuntuvan ajan, esimerkiksi pari minuuttia. Vuorosierainhengitys tasapainottaa vasemman ja oikean aivopuoliskon toimintaa. Se myös rauhoittaa ja voi toimia pienenä meditaatiohetkenä. Laatikkohengityksessä puolestaan keuhkot puhalletaan ilmasta tyhjäksi laskien neljään. Sitten pidätetään hengitystä laskien neljään. Vedetään ilmaa sisään laskien neljään, ja lopulta hengitetään ulos laskien neljään. Laatikon visualisointi hengitysharjoituksen aikana voi auttaa. 

Laatikkohengitystä voi jatkaa niin kauan, kun tuntuu hyvältä, mutta ainakin muutaman ‘laatikon’, eli täyden kierroksen verran. Täyden vaikutuksen saamiseksi laatikkohengitystä voi jatkaa viiden minuutin ajan. Tätä tekniikkaa käyttävät esimerkiksi Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukot. Mitä hyötyä laatikkohengityksestä on? Se lievittää stressiä ja rauhoittaa, mutta toisaalta auttaa pysymään valppaana ja toimintakykyisenä. Yksinkertaisimmillaan rauhoittumiseen voi riittää syvä hengitys, jossa uloshengitys on aina puolet pidempi kuin sisäänhengitys. Laske sisään hengittäessä, esimerkiksi kahteen, kolmeen tai neljään. Pidä pieni tauko, ja laske ulos hengittäessä neljään, kuuteen tai kahdeksaan. Pidä taas pieni tauko. Jatka niin kauan kun tuntuu sopivalta.

Vaikeina aikoina, sairauden ja epätoivon keskelläkin hengitys kannattelee. Hengittäminen voi olla joskus ainut asia, johon sillä hetkellä kykenee. Yksi hengenveto kerrallaan on mahdollista kestää hetkestä toiseen. Kuin ottaisi yhden askeleen kerrallaan, yksi askel toisen perään. Kun kontrollin tunne elämästä, omasta kehosta ja terveydestä, jaksamisesta ja mielen hyvinvoinnista hetkellisesti katoaa, muista hengittää. Hengitä syvään ja rauhallisesti, yksi hengenveto kerrallaan. Anna jokaisen hengenvedon viedä sinua eteenpäin ja kannatella. Luota hengitykseesi, ankkuriisi.

Muista hengitys. Anna itsellesi pieni lahja - hetki tietoista hengitystä.

Kaikkea hyvää blogin lukijoille uudelle vuodelle 2023!

Photo: Mohamed Hassan (Pixabay)

Lähteet:

Hengitys https://yogobe.com/fi/tarpeeni/hengitys

MTV Uutiset, Tätä hengitystekniikkaa laivaston erikoisjoukot käyttävät keskittyäkseen – kokeile!

Vuorosierainhengitys, https://kuntoplus.fi/treeni/jooga/joogaharjoitteet/joogaa-ennen-unia-vuorosierainhengitys

Villasukkajoogaa ja ruskeaa rasvaa

Sateisena ja koleana kesäpäivänä nappaan kirjastosta mukaani Scott Carneyn kirjan Kaikki mikä ei tapa. Kirjan kiehtova nimi ja houkutteleva kansi suorastaan vaativat minut lainaaman ja lukemaan kirjan! Valintani onkin mitä mainioin. Scott Carney kertoo kirjassaan Wim Hof -metodin harjoittelusta, eli siitä, kuinka itsensä voi karaista terveeksi. Wim Hof -metodi perustuu kylmänsietokyvyn harjoittamiseen ja muihin fyysisiin harjoituksiin, kuten erilaisiin hengitystekniikoihin. Kirjassa kylvetään jääkylmässä vedessä ja kiivetään vuorelle pukeutuneena olosuhteisiin nähden hyvin vähäiseen vaatetukseen. Kirjassa kerrotaan myös uskomattomia tarinoita siitä, miten Wim Hof -metodi voi auttaa vaikeista sairauksista kärsiviä, ja kohentaa yleensäkin terveyttä. 

Seikkailunnälkäinen sieluni tarrautuu innoissaan kirjaan, jossa luvataan vuorikiipeilyä puolialastomana. Pian kirja imaiseekin minut mukaansa, ja jo sen puolessa välissä olen varma, että alan harjoittaa kylmänkestokykyäni heti kun mahdollista. Kohta olisi minunkin kehoni varusteltu terveellisellä ruskealla rasvalla! Pian pulahtelisin avantoon harva se päivä ja kokisin talviuinnin ihmeelliset terveysvaikutukset! Eletään loppukesää, joten on mitä parhain ajankohta aloittaa talviuinti. Uintia yksinkertaisesti jatketaan syksyyn ja siitä talveen. Täydellistä!

Seuraavana päivänä hytisen uikkareissa merenrannalla. Tuulee kovaa ja aallokko on melkoinen. Mutta mereen on mentävä. Pusken aaltojen läpi ja pulahdan veteen. Kastauduttuani kaulaa myöten palaan kuitenkin pikaisesti rantaan ja luikin häntä koipien välissä kotiin. Mikä kamalinta, siihen jää lähestulkoon urheasti alkanut talviuintini. Siihen jää minun osaltani Wim Hof -metodi. Olen ehtinyt jo liittyä Facebook-ryhmään, jossa metodin kokeilijat jakavat kuvia jääkylvyistään. Lopetettuani talviuintiurani yhteen elokuiseen pulahdukseen, poistun ryhmästä vähin äänin. En yhtään epäile metodin tehokkuutta, mutta mietin silti, moniko kylmästä innostunut on kuollut hypotermiaan harjoitellessaan, tai saanut keuhkokuumeen? Nämä uhkakuvat eivät toteutuneet ainakaan sen talviuimarin kohdalla, joka lopetti talviuinnin jo hyvissä ajoin ennen talvea.

Joitain vuosia sitten kävin lähes säännöllisesti avantouimassa. Avannon jälkeinen olo oli aina mahtava. Iho kihelmöi ja kehon valtasi lämmin tunne. Viimeisellä kerralla uidessani en tosin kokenut tuota hyvää oloa, vaan sen sijaan hytinän, joka ei ottanut loppuakseen koko päivänä, vaikken ollut vedessä kuin sekunteja. Sen jälkeen ei tehnyt mieli mennä kylmään veteen. Lankomies kertoi käyneensä opiskeluaikoina kylmässä suihkussa aina ennen kokeita. Kylmän veden aikaansaama adrenaliiniryöppy auttoi häntä muistamaan opiskellut asiat paremmin. Uskallatko kokeilla?

Sydäntalvi pakkasineen kasvattanee suomalaisille ainakin vähän ruskeaa rasvaa, jopa ilman avantouintia, kunhan vain vaivautuu ulkoilemaan säännöllisesti. Meidän perheelle tarjoutuu talvisin erinomainen mahdollisuus palella, sillä lämmitysjärjestelmämme ei pidä kylmästä. Varsinkin kovimmilla pakkasilla systeemi sanoo sopimuksensa irti, ja pitää mykkäkoulua lämmityshuoneen nurkassa. Kun isoa taloa lämmitetään hartiavoimin, homma käy kokopäivätyöstä. Klapeja saa kantaa sylikaupalla, ja silti palelee. Lempipaikkani on tuolloin leivinuunin edessä. Kaltaiselleni vilukissalle palelu on kärsimystä. Mutta hei, muistetaan kuitenkin se ruskea rasva!

Päätän pärjätä viileässä kodissamme palelusta huolimatta. Lämmitän saunan, jonka jälkeen puen ylleni kolme kerrosta vaatetta ja laitan päähäni pipon. Iltaisin joogaan villasukat jalassa ja juon valtavan mukillisen teetä. Muistelen Lontoon vuosiani, jolloin talvisin paleli aina. Kylmällä ja kostealla sateiden saarella talvet tuntuivat hyisemmiltä kuin Suomessa koskaan. Eräänkin vuokrakämpän ikkunassa oli reikä, ja vieläpä yksilasisessa ikkunassa - ei kaksi- tai kolminkertaisessa niin kuin Suomessa. Reikä oli tapana peittää vetämällä verhot ikkunan eteen. Sängyssäni oli kolme peittoa ja kuumavesipullo, joita ilman en olisi Englannin talvista selvinnyt. Lontoossa opin myös juomaan kuumaa vettä. Minua paleli jatkuvasti, mutta kuuma juoma piti lämpimänä. Aina ei viitsi juoda teetä tai kahvia, mutta kuuman veden juonti on tapa, joka on kulkenut mukanani jo pitkään. Nam!

Otan päälleni useamman peiton myös Suomessa, kun pakkanen laskee -20c tietämille, ja lämmitysjärjestelmämme, hänen kunnianarvoisa korkeutensa, ei suostu taaskaan toimimaan. Kova pakkanen saa poloisen jälleen sekoamaan. Tämä ei luonnollisesti ole kovin kätevää juuri silloin, kun lämmitystä tarvitaan eniten. Klapimaratonin lisäksi siirtelemme kannettavia lämmittimiä niihin huoneisiin joissa kulloinkin oleilemme. Elelemme kuin entisaikoijen maalaistaloissa, joissa vain osaa huoneista pidetään lämpiminä. Ehkäpä näillä energianhinnoilla sitä harrastaa joku muukin.

Yöllä herään siihen että minua palelee. Jopa päätäni palelee. Nyt ymmärrän miksi ennen vanhaan on pidetty päässä unihattuja. Talojen on täytynyt olla todella kylmiä. Minäkin kaipaan nyt unihattua! Miten kummassa Suomessa on pärjätty ammoisina aikoina? Voi vain kuvitella sitä palelun määrää! Ruskea rasva on ollut takuulla huipussaan. Yön viettäminen arktisessa makuuhuoneessa saa pienen ihmisen tuntemaan syvää kiitollisuutta kun lämmitysjärjestelmä alkaa taas toimia. Ilmeisesti pakkanen on lauhtunut seuraavaan päivään mennessä sen verran, että arvon lämpöpumppu suvaitsee taas lämmittää. 

Mikäli kylmäaltistus kiinnostaa, kannattaa ihmeessä kokeilla. Ruskea rasva on kylmässä aktivoituvaa kudosta, joka paitsi tuottaa tehokkaasti lämpöä, myös kuluttaa aktivoitues­saan aktiivisesti rasvaa ja sokeria. Ihmisillä, joilla oli rus­keaa rasvaa, on myös todettu ­vähemmän ­diabetesta ja sydän- ja verisuoni­tauteja. Erityisesti ylipainoisilla ruskean rasvan aktiivisuudesta on hyötyä. Aktivoimalla ruskeaa rasvaa voidaan tukea painonhallintaa ja lievittää rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä. Tiesitkö, että ruskeaa rasvaa on eniten ulkona työtä tekevillä, sekä vastasyntyneillä vauvoilla? Sekä hyvin mahdollisesti Pohjois-Suomessa asuvilla henkilöillä, joiden kodin lämmitys reistailee.

Photo: Alex Padurariu (Unsplash)

Kaaosteoria

Kaikkia suuria muutoksia edeltää kaaos. 

― Deepak Chopra

Aina toisinaan siivotessani tunnen itseni näyttelijä Kevin Costneriksi. Mitä kummaa? Miksi ihmeessä? Jotkut saattavat muistaa Costnerin tähdittämän elokuvan meripelastajasta (The Guardian). Parhaiten elokuvasta on jäänyt mieleeni se, kun Costnerin esittämä rannikkovartioston meripelastajien kouluttaja kertoo kokelaille kuinka meripelastajan tehtävä on luoda järjestystä kaaoksen keskelle. Kun laiva uppoaa ja ihmiset joutuvat veden varaan, meripelastajat toimivat määrätietoisesti ja järjestelmällisesti pelastaakseen ihmishenkiä. Vaikka elokuvassa pureudutaan äärimmäiseen kaaokseen - kyseessä on elämä ja kuolema - on elämä loppujen lopuksi juuri niin kuin elokuvassa: kaaosta, johon yritämme räpistelyllämme tuoda jonkinlaista järjestystä.

Elämä on kaaosta, koska se ei ole täydellistä. Mitä enemmän muuttuvia palasia elämässä on, sen suurempaa on myös kaaos. Ratkaisun avain on paitsi järjestyksen tuominen kaaokseen, myös kaaoksen ja keskeneräisyyden sietäminen. Kaaoksen osasia voivat olla lapset kuraisine kumppareineen, koirat karvanlähtöaikoineen, pikkulapsiperheen äidin kalenteri, sään vaihtelu, arjen organisointi, kaikki yhtä kaaosta. Kuutena päivänä viikossa siedän kaaosta, halliten sitä parhaani mukaan, ja yhtenä päivänä siivoan, kuin meripelastaja ikään. Teen näin, koska kun ympäristö on edes hetken siisti, myös sisälläni vallitsee järjestys. Siivouksen jälkeen nautin puoli tuntia kestävästä järjestyksen harhasta, kaaoksen puuttumisesta, jonka tiedän olevan luonteeltaan väliaikaista. Kun ympäristöni on siisti, hetken aikaa olen meripelastaja, joka on tuonut hukkuvan turvaan. Sisimmässäni olen kaaoksen taltuttaja ja järjestyksen ystävä, vaikkei sitä arvaisi kotimme siisteyttä tarkkailemalla. Kirjoittaminen tuo oudolla tavalla samaa mielihyvää kuin siivoaminen. Kun kirjoitan, järjestelen kaoottisia ajatuksia kirjaimiksi, sanoiksi ja siisteiksi riveiksi. Onko kirjailija sisimmässään ammattijärjestäjä, ja siivooja pohjimmiltaan meripelastaja?

Stressi on oikeastaan sitä, että hallinnan tunne katoaa. Kesyttämätön kaaos ottaa vallan. Onko stressinhallinta loppujen lopuksi kaaoksen hallintaa? Mikä on sinun tapasi tuoda kaaokseen järjestystä? Perjantai-iltapäivänä silmäilen suttuista ja ruksittua kalenteria, ja totean, että taas on yhdestä puristepakatusta ja kaoottisesta viikosta selvitty. Jos ei loistavasti, eikä edes hyvin, niin ainakin selvitty. Viikonloppuna päätän pestä eteisen ikkunat ja peilit. Eräälaista kaaoksenhallintaa sekin. Ei kuitenkaan kestä montaa tuntia ennen kun poikani viskaa ulkona kastuneen kaulahuivinsa suoraan eteisen peiliin. Illuusio puhtaudesta räsähtää rikki. Ikkunoiden puhtaus, kuten oikeastaan kaikki muukin, on luonteeltaan väliaikaista. Miksi edes yritän hallita kaaosta? Noudatanko pääni sisäisiä sääntöjä, jotka olen itse sanellut? Sen sijaan että siivoan, olisiko helpompaa koittaa järjestää pääni sisäinen kaaos jollain muulla tavalla?

Onko kaaoksen hallinnan yrittämisessä kyse elämänhallinnasta, vai peräti perfektionismista? Perfektionismi ei todellakaan ole mikään hyvä juttu. Täydellisyyden tavoittelu ei ole realistista eikä hauskaa. Olisiko aika alkaa käsitellä perfektionismia hyveen sijasta paheena? Laadin kalenteriini listoja siitä mitä kaikkea on vielä tekemättä. Väsyttää. Tänään tekisi mieli vain tuijottaa tyhjyyteen ja olla tarttumatta yhteenkään tämän päivän velvoitteeseen. Elämän kiire ja kaoottisuus tuntuu välillä  uuvuttavalta.

Kaaosteorian mukaan todellisuus tulee ymmärtää dynaamiseksi, monimuotoiseksi ja ennustamattomaksi. Kuulostaako tutulta? Tehokkaan ihmisen tulisi olla alati hyödyllinen jollekin toiselle. Hyödyllinen työnantajalleen, työkavereille, omille lapsille ja perheelle, yhteiskunnalle ja jopa lemmikille. Voisiko olla hetken vain hyödytön ja antautua kaaokselle? Mitataanko ihmisen arvo sillä, kuinka hyödyllinen hän on muille? Vastaus on tietysti EI. Ihmisarvo ei missään nimessä ole kiinni siitä, kuinka paljon saa aikaiseksi. Silti tästä ajatuksesta voi olla vaikea pyristellä irti, koska ihmisille on tärkeää tuntea olevansa hyödyksi. Ihmisen valtaa positiivinen aikaansaamisen tunne jos on tehnyt jotain hyödyllistä. Auttanut kaveria, saanut työprojektin valmiiksi tai ruokkinut perheen.

Ehkei hyödyksi olemiseen liittyvää tyytyväisyyttä tule aina edes ajateltua, kunnes koittaa hetki jolloin ei voikaan olla hyödyksi. Esimerkiksi työttömälle tai työkyvyttömälle voi suurin turhautumisen aiheuttaja olla juuri hyödyttömyyden tunne. Voi tuntua siltä, että on tyhjänpanttina, turhakkeena. Tämä tunne voi tulla kenelle tahansa tilanteessa, jossa tuntuu, ettei voi tehdä mitään. Olen itse ollut sekä työttömänä, että pitkällä sairaslomalla. Tunne siitä, ettei syystä tai toisesta voi olla hyödyksi, turhauttaa. Voisiko tällaisessa tilanteessa ajatella, että on tehnyt parhaansa? Ainakin itseäni rauhoittaa ajatus siitä, että olen tehnyt kussakin tilanteessa voitavani. 

Alla oleva Mielenrauhan Mindmap havainnollistaa asiaa (ja tuo ehkä hivenen lohtua kaaoksen keskelle) 

Mielenrauhan Mindmap by Maria :)

Jos olet tehnyt voitavasi, voit olla aivan rauhassa! Yrittäessään parhaansa ei ole pakko kaahottaa satanen lasissa, oman kantokyvyn ja hyvinvoinnin kustannuksella. Parhaansa voi yrittää juuri sillä tavoin kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä. 

Kaaoksen hallinta voi lähteä joskus lapasesta. Eräänä päivänä huomaan kauhukseni, että minusta on tullut robotti. Työnantajani myöntää ylimääräisen vapaapäivän - ja kuinka minä käytän sen? No tietysti järkevästi, nimittäin siivoten! Siivoan ja järjestelen kunnes olen aivan nääntynyt. Minusta on tullut järkevyyden ja tehokkuuden robotti. En edes muista milloin olisin viimeksi tehnyt jotain silkan nautinnon vuoksi, sillä kaikelle mitä teen on aina jokin järkevä syy. Lähden ulos kävelylle, sillä raitis ilma ja liikunta on hyväksi. Syön kasvisruokaa ja vitamiineja, teen työni huolella, siivoan muiden sotkut ja maksan laskut. Olen yllättäen vieroittunut täysin kaikesta spontaaniudesta ja asioiden tekemisestä vain siksi, että se olisi kivaa.

Olenko unohtanut kaiken tämän kaaoksen hallinnan ja järkevyyden keskellä nauttia olostani, edes pikkiriikkisen? Säikähdän ja haen samantien pakastimesta jäätelön. Jäätelöä en ole syönyt pitkään aikaan, sehän lihottaa! Sitä paitsi olen sille allerginen. Mutta vatsanväänteistä viis, sillä kyseessä on hätätilanne. Onneksi vielä samana iltana lähdemme ystävien luokse illalliselle. Illan aikana huomaan paitsi syöväni hyvin, myös hymyileväni ja nauravani. Sisäinen robotti on unohtanut epätoivoisen tehtävänsä, kaaoksen hallinnan. Suorittajan tilalle on tupsahtanut ihka oikea ihminen. Naurava ja tunteva, ja muitakin kuin puhtaasti “järkeviä” asioita tekevä ihminen. Loppujen lopuksi, onko mitään järkevämpää ja hyödyllisempää kuin pitää itsensä iloisena ja tyytyväisenä? Nauraa hetki kaaokselle?

Muista, että joskus voi antaa pienen kaaoksen vallita. Laiskotteluun ja hauskanpitoon ei tarvita lupalappua!

Photo: Rupert Kittinger-Sereinig (Pixabay)

https://www.minunriippumattoni.fi/

Huolestujan huoleton elämä

Elämänohje Leinojakuningas-elokuvasta: Hakuna matata - ei huolen häivää, päivä on huoleton! Onko se noin helppoa? Kunpa olisikin. Välillä tuntuu että huolia hiipii sisään joka nurkasta. Vanhemmuuden myötä elämä tuntuu olevan jatkuvaa huolehtimista ja huolestumista. Lasten vanhempana ihminen myös ymmärtää kuinka huoletonta elämä olikaan ennen lapsia! Sai tulla ja mennä oman mielen mukaan, vastuussa oli lähinnä itsestään. Lasten myötä omat huolenaiheet ovat muuttuneet. Tietysti vanhempiakin on erilaisia. Ehkä jotkut osaavat ottaa homman löysin rantein. Vastuuta lasten hyvinvoinnista ei rentoilukaan toki poista. Silti vanhempikin ansaitsee tilanteen rentoutumiseen. Ja huolestuahan voi toki miljoonasta asiasta ihan ilman jälkikasvuakin. Mestarimurehtijana tiedän hiukan liiankin hyvin, että rentoutuminen on taito, jota en aina oikein hallitse. Säännöllinen rentoutuminen on tietysti osa tervettä elämää ja sillä on suuri merkitys hyvinvoinnille. Joskus rentoutuminen on helppoa, mutta ei suinkaan aina. Voiko rentoutumisen etsiminen luoda jopa huolta ja suorituspaineita?

Jokainen reagoi elämän kuormitukseen, paineisiin ja stressiin omalla tavallaan. Stressi voi aiheuttaa vaikka mitä: migreeniä, unettomuutta, suolisto-ongelmia, päänsärkyä, melkein mitä vain! On hyvä oppia tunnistamaan paitsi oma stressireaktionsa, myös asiat joiden tekeminen auttaa lievittämään stressiä ja rentoutumaan. Stressitilanteessa looginen ajattelu siirtyy sivuun ja tunteet ottavat vallan. Hengenvaarassa taistele tai pakene -reaktio voi pelastaa, mutta jatkuvassa ylirasituksessa tämä hermoston hätätila tekee hallaa. Stressireaktio jyrää järjen yli - havainnointi ja objektiivinen ajattelu vaikeutuu. Millainen huolestuja sinä olet? Pieni vai suuri? Minä olen pieni. Tai ehkä pienehkö. Tai jos rehellisiä ollaan, ainakin keskikoinen huolestuja. Okei, tunnustan…olen oikea megaluokan huolestuja!

Huolien murehtiminen etukäteen, tilanteen ollessa päällä, ja vielä jälkeenpäin. Missä kulkee aiheellisen ennakoinnin ja turhien kauhukuvien maalailun raja? Kuulostaako yhtään tutulta? Jokainen huolestuu joskus ihan aiheesta, mutta turhasta huolien vatvomisesta kannattaa luopua. Huolet vievät energiaa ja häiritsevät motivaatiota. Huolten määrä vaikuttaa siihen jaksaako ihminen innostua asioista, vai onko hän pikemminkin huolten uuvuttama. Jos tuntee huolestuvansa turhista asioista, on asialle syytä tehdä jotain. Luonnollisesti jotain muuta kuin huolestua.

Joskus kun elämä oikein stressaa ja ahdistaa, voisiko itseltään kysyä: Mitä hyötyä minun huolistani ja ahdistuksestani on? En voi yksin pelastaa koko maailmaa. En voi tehdä kaikesta parempaa, enkä auttaa jokaista kärsivää. Voisinko tehdä jotain itseni hyväksi? Voisinko tehdä omalta osaltani maailmasta hiukan paremman paikan? Ihmisellä on tapana ajatella, että hänen ongelmansa ovat uniikit. Hänen kärsimyksensä on kerrassaan ainutlaatuista! Kukaan muu ei varmasti ole kokenut vastaavaa. Vai olisiko sittenkin? Minua rauhoittaa ajatus siitä, etten ole huolieni suhteen ainutlaatuinen. Olen pieni ihminen jolla on tunteita, välillä kielteisiä ja välillä myönteisiä. Aivan niin kuin kaikilla muillakin.

Haluan jakaa kanssasi pari lausetta, jotka pyrin pitämään mielessäni. Ne ovat:

1. Asioilla on tapana järjestyä. 

2. Mitä jos kaikki meneekin kerrassaan fantastisesti!

Näiden voimalauseiden sisäistäminen ei ole minulle itsestäänselvyys. Aina toisinaan huomaan pohtivani pahimpia vaihtoehtoja. Kauhukuvien tuhatta ja yhtä uhkaavaa eri variaatiota. Pelkääjä on huolissaan ja jossittelee. Mitä jos sairastun? Mitä jos lapseni sairastuvat? Entä mitä jos lumiaura ajaa päältäni? Tai kaukaa ulkoavaruudesta syöksyy asteroidi ja tupsahtaa suoraan niskaani? Eihän elämä kuitenkaan näin mene. Vaikka ikäviä asioita toisinaan sattuukin, jo tilastollisesti katastrofista toiseen hyppiminen on hyvin epätodennäköistä. Siksi lupaan itselleni hypätä pois pelon spiraalista ja keskittyä kahteen edellä mainittuun voimalauseeseen, jotka ovat vähintään yhtä tosia kuin se, ettei kaikki mene suunnitelmien mukaan. Haluan elää elämää, jonka kantava voima on pelon sijaan pikemminkin uteliaisuus.

Overthinking voidaan suomentaa yliajatteleminen. Tämä tarkoittaa ajatusten vatvomista ja analysointia vielä senkin jälkeen kun asian käsittely olisi jo viisainta lopettaa. Vatvomiseen on toki helppo sortua silloin kun jokin asia aiheuttaa huolta. Yliajattelu voi kuitenkin johtaa asioiden muodostumiseen ongelmiksi, silloin kuin niiden ei välttämättä tarvitsisi olla ongelmia. Uhkakuvia ei ehkä edes ole ennen kuin sellaisia keksii itse. Pelot liittyvät tulevaisuuteen, joten itsensä on hyvä tuoda lempeästi takaisin nykyisyyteen, tähän hetkeen. 

Voisiko itselleen antaa luvan lopettaa asioiden turhan analysoinnin? Luopua yliajattelusta, suuresta stressin ja ahdistuksen lähteestä? Voisiko huomata, että juuri nyt olen turvassa! Huolien keskellä on hyvä muistaa, että kaikkea ei voi kontrolloida. Joskus on vain päästettävä irti ja luotettava siihen, että asiat lopulta järjestyvät. Ensiaskel yliajattelusta eroon pääsemiseksi on asian tiedostaminen. Ajatuspoluista kannattaa napata kiinni, ennen kuin ne muuttuvat uhkaaviksi pelon valtateiksi.

Kuinka voisi saavuttaa sopivan rentouden tilan ja tyytyväisen olon, rennon mielen ja mielenrauhan? Ikuista rentouden tunnetta voi tuskin saavuttaa, sillä elämällä on tapana asetella tiellemme kaikenlaisia jännittäviä sattumuksia. Meno ei voi olla aina rentoa, mutta ehkei sen tarvitsekaan. Hyvä uutinen on se, että rentoutumisen taitoa voi opetella. Oivallinen vinkki, jolla pääsee kiinni rentouteen ovat meditointi ja hengitysharjoitukset. Kokeile ottaa lyhyt rentoutusharjoitus juuri nyt! Sulje silmäsi ja hengitä tietoisesti minuutin ajan. Jos ajatuksesi lähtevät vaeltamaan, tuo ne lempeästi takaisin hengitykseen. Kun minuutti on kulunut, avaa silmäsi ja tunnustele hetki oloasi. Oletko nyt ainakin himpun verran rennompi kuin minuutti sitten? 

Ihminen rentoutuu silloin kun parasympaattinen hermosto aktivoituu. Parasympaattisen hermoston vastakohta on nopea sympaattinen hermosto, joka aiheuttaa elimistössä stressireaktion ja auttaa reagoimaan nopeasti vaaran uhatessa. Toinen hermostoista on alati vallalla. Jos rentoutumiselle ei omista riittävästi aikaa, voi sympaattinen hermosto jäädä pitämään valtaa. Tämä voi aiheuttaa ylivireystilan, joka uuvuttaa sekä kehon että mielen. Vaarana ovat tällöin esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudit. Omien akkujen lataamiseen kannattaa todellakin panostaa!

Rentoutuminen on helppoa silloin kun tuntee olevansa turvassa. Pieni vauva rauhoittuu kapaloon käärittynä, ja sama toimii myös aikuiselle! Olen aina tykännyt nukkua painavan peiton alla. Painopeitto voi auttaa rentoutumaan, olo tuntuu kotoisalta lämpimässä pesässä. Myös kosketus rentouttaa, sillä se vapauttaa kehoon onnellisuushormonia, oksitosiinia. Jos halipulaan ei löydy lähistöltä sopivaa kohdetta, voi itsensä taputtelu ajaa melkein saman asian. Omat rentoutumisvinkkini ovat: liikunta, mindfulness, luonnossa liikkuminen, mökkeily, lukeminen ja sauna. 

Vastakohdat voivat auttaa löytämään rentouden. Jos istut työssä pitkiä aikoja paikoillaan, tai olet paljon ihmisten kanssa, liikkuminen ja yksinolo voivat tuoda kaivattua vaihtelua. Jos taas työsi on itsenäistä mutta olet paljon liikkeessä, riippumatossa löhöily, tai toisaalta ajan viettäminen ystävien kanssa voi olla oivallinen tapa vaihtaa vapaalle. Vastakohdat ja itsensä haastaminen uusiin asioihin tuovat hyödyllisiä irtiottoja muusta elämästä.

Eräänä päivänä jokin sisälläni liikahtaa. Olen yht’äkkiä kertakaikkisen kyllästynyt huolestumiseen ja pelkäämiseen. Päätän kertarysäyksellä lopettaa huolestumisen ja pelkäämisen. Kumma kyllä se tepsii! Päätän luottaa elämään ja olla elämättä elämääni pelko edellä. En enää suostu siihen! Kun tämän sanoman ymmärtää, sen vaikutus on järisyttävä.

Höllää. Chillaa. Lepää. Pidä tauko. Ota rennosti ja löysin rantein. Relaa. Rauhoita menoa. Vähennä kiirettä. Raukeudu. Vapaudu. Ole huoleton, leppoisa, letkeä, lauha ja lupsakka. Opettele rentoutumisen tärkeä taito, sillä se on hyvinvoinnin elinehto! Elämässä tarvitaan hetkiä ilman murheita.

Photo: Anemone123 (Pixabay)

Lukumeditaatio

Lukeminen on parhaillaan rentouttavaa, joskus miltei meditatiivista. Oletko valmis kokeilemaan lukumeditaatiota? Hienoa, aloitetaan! Sulje hetkeksi silmäsi ja hengitä muutaman kerran oikein syvään. Tunne kuinka jäsenesi tuntuvat raskailta. Uppoat syvälle tuoliin, sohvalle, tai sänkyyn, missä sitten luetkin tätä blogia. Meditaation myötä saatat tehdä pieniä mielikuvaharjoituksia koskien elämääsi.

Kuvittele, että kävelet niityn poikki. Niityllä kasvaa korkeaa heinää ja kävelyn sen poikki on hidasta. Joudut suorastaan kahlaamaan sen halki, aivan kuin kahlaisit lämpimässä vedessä. Karkeat heinät pistelevät jalkojasi, mutta tuskin huomaat sitä. Sen sijaa huomiosi kiinnittyy siihen, kuinka kauniisti heinät aaltoilevat kesäisessä tuulessa. Kuin meren aallot. Niityn keskellä on suuri kivi. Lähden kahlaamaan heinikossa määrätietoisesti kohti kiveä. Sinusta tuntuu kuin kivi symboloisi jotain asiaa elämässäsi jota kohti parhaillaan etenet. Hitaasti, koska pitkä heinä hidastaa kävelytahtia, mutta määrätietoisesti, koska tiedät että haluat päästä kivelle.

Saavut kivelle. Vaikka kivi on melko korkea, pääset sen päälle hyppäämällä. Tuuli puhaltaa kasvoillesi, ja käännät katseesi kohti korkeuksia. Taivaalla lentää jokin suuri lintu, kenties haukka. Seuraat hetken sen liitelyä, ja tunnet yhtäkkiä olosi uniseksi. Hyppäät kiveltä alas ja köllähdät sen varjoon nokosille. Tunnet nenässäsi ympäröivien kukkien tuoksun ja vaivut tuulen suhistessa uneen. Hengityksesi kulkee tasaisesti, sydämesi syke laskee ja kehosi rentoutuu kauttaaltaan. Sinun on hyvä olla kiven suojassa heinien keskellä, aivan kuin olisit kehdossa uinaileva vauva. 

Jossain vaiheessa heräät siihen, että aurinko paistaa silmiisi. On myöhäinen iltapäivä. Kiven varjo on siirtynyt sen verran, että et enää olekaan varjossa, vaan aurinko paistaa suoraan kasvoihisi, lämmittäen ihoasi myöhäisen iltapäivän säteillään. Päätät jatkaa matkaasi, ja nouset ylös. Pudistelet heinän palasia vaatteistasi, aivan kuin ravistelisit pois kaikki asiat mitä et tarvitse elämässäsi. Kun alat olla puhdas ja hieman virkistynyt, lähdet reippaasti eteenpäin, päinvastaiseen suuntaan kuin mistä tulit. Niityn laidalla alat kuulla ihan uudenlaista ääntä. Aivan kuin jossain lähistöllä solisisi puro. Seuraat ääntä, joka voimistuu koko ajan. Pian saavut purolle. Puron ääni tuntuu rauhoittavalta, vaikka se virtaakin melkoista vauhtia. Laitat kätesi veteen, tuntien veden pyörteet sormissasi. Teet käsistäsi kupin ja hörppäät janoosi hiukan puron kirkasta ja puhdasta vettä.

Yllättäen huomaat vähän matkan päässä puron varrella pienen kanootin. Hetken mielijohteesta kävelet kanootille. Katselet ympärillesi, mutta ketään ei näy lähettyvillä. Sitten huomaat kanootin pohjalla lapun, jossa lukee: lainaa minua! Päätät tehdä työtä käskettyä, joten työnnät kanootin vesille. Nyt ei tarvitse meloa, sillä virta kuljettaa sinua mukanaan. Oikeastaan tuntuu mukavalta kulkea virran mukana, antaen sen viedä sinua niin kuin haluaa. Asetut makaamaan veneeseen ja nautit kyydistä. Samalla näet kuinka pilvet purjehtivat taivaalla, perhoset lentävät ilmassa, ja pääskyset syöksähtelevät taivaankannella. Huomaat, että näin on hyvä. Joskus virran voi antaa viedä. Voi nauttia näkymistä ja katsoa mihin vesi kuljettaa, ilman että pyristelee vastaan.

Jossain vaiheessa nouset istumaan veneessä ja tähyilet ympärillesi. Veneen vauhti on hiljentynyt, ja edessäpäin näkyy silta. Paikka näyttää sopivalta kyydistä nousemiseen, joten tartut sillasta kiinni ja vedät itsesi rantaan. Jätät kanootin rannalle, varmistaen ettei virta vie sitä. Tarkastat vielä, että lappu jää näkyville, jotta seuraava kanootin löytäjä huomaa sen ystävällisen viestin. Tämän jälkeen astelet sillalle. Sillan vastaranta on nyt tulevaisuutesi, jota katsot avoimin ja odottavaisin mielin. Mitä vastarannalla näkyy? Asiat joita näet sillan toiselle puolella ovat asioita, joita tulet kokemaan elämässäsi.

Voit pikkuhiljaa palata tähän hetkeen, blogin ääreen. Voit liikutella sormiasi ja varpaitasi, ja hengittää pari kertaa syvään, palauttaaksesi itsesi tähän hetkeen. Kuulostele omia tuntemuksiasi, ja tarkkaile hetki ympäristöäsi. Kiitä itseäsi tästä ajasta, jonka annat itsellesi. Ajasta, jolloin pidät itsestäsi huolta. Tunne kuinka olet samanaikaisesti sisäinen aikuinen ja sisäinen lapsi. Muista kuinka he molemmat ansaitsevat rakkautta ja myötätuntoa, joita niille annat. Juuri tällä hetkellä, kaikki on hyvin. Kaikki on hyvin ainakin pienen hetken verran. Namaste. Muista että mielikuvahrajoitukset ja haaveilu lennättävät hetkeksi kauas arjen aherruksesta. Joskus sellainen todellakin on tarpeen!

Photo: David M. Chambers (Unsplash)

Taisteluista ja tuulimyllyistä

Meillä kaikilla niitä on, nimittäin ikäviä muistoja ja kokemuksia. Ajoittaisia synkkiä ajatuksia. Elämä jättää ihmiseen jäljen niin hyvässä kuin pahassa. Kannattaa kuitenkin muistaa ettei se haittaa, vaan kuuluu asiaan. Ja että hankalien muistojen kanssa voi oppia tulemaan paremmin toimeen. On tyypillistä, että kun ajatukset löytävät tiensä ikävän muiston luo, ensimmäinen reaktio voi olla se, ettei haluaisi ajatella kyseistä asiaa. Silti asiaa ajattelee, yrittäen samalla olla ajattelematta sitä. Ajatusta tai muistoa hyljeksii, mutta se ei auta, sillä aika ajoin tuo ikävä asia pulpahtaa pintaan. Paljastan sinulle salaisuuden. On olemassa keinoja, joiden avulla näitä negatiivisia asioita ja mielleyhtymiä voi lieventää.

Salaisuus piilee siinä, että negatiivisia muistoja ja ajatuksia ei yritetä torjua, vaan niille tehdään tilaa. Pyydän sinua nyt tietoisesti ajattelemaan muistoa tai asiaa, joka aiheuttaa sinussa kielteisiä tunteita. Kutsu tuo ajatusmörkö hetkeksi luoksesi. Anna sille hetki laatuaikaa. Anna sille tilaa, äläkä yritä torjua sitä. Ole läsnä ikävälle tunteelle, anna sen olla hetki mukanasi, aivan rauhassa. Tunnetta ei tällä kertaa lakaista maton alle, eikä piiloteta kaapin perälle. Muistosta tai tunteesta ei vieläkään tarvitse pitää, mutta sen voi antaa vain olla. Voi tapahtua jotain ihmeellistä, sillä kun kielteiselle tunteelle tekee tilaa, se alkaa pikkuhiljaa haalistua ja neutralisoitua. Kun annat ikävän asian olla luonasi pyristelemättä siitä eroon, se alkaa loitontua askel askeleelta ihan itse. Tämän harjoituksen voi tehdä aina kun se tuntuu ajankohtaiselta: kun itseään haluaa muistuttaa siitä, ettei ikäviä ajatuksia tai muistoja tarvitse yrittää paeta. 

Ikävät asiat ovat kuin tuulimyllyjä, joita vastaan taistelee ja painiskelee ihan huomaamatta. On voimallinen kokemus pysähtyä hetkeksi tuulimyllyjen äärelle, antaen niiden vain pyöriä. Niin ne tekevät huolimatta siitä taisteleeko niitä vastaan vai ei. Pysähdy hetkeksi näiden ajatusmyllyjen äärelle. Anna niiden pyöriä. Tarkkaile kuinka mielesi tuottamat ajatukset pyörivät tuulen mukana. Lopulta tuuli tarttuu ikäviin ajatuksiin ja kuljettaa ne hiljalleen loitommaksi. Tuulimyllyt tuottavat sähköä tai jauhavat jyvistä jauhoja. Jauhoista voidaan tehdä herkullista leipää, joka paistetaan uunissa. Ajatusmyllyjen voi antaa pyöriä rauhassa, sillä parhaimmillaan niistä voi ajan kanssa tulla jotain hedelmällistä. Avainsana on hyväksyminen.

Kannattaa miettiä miettiä tunteita, joita ikävä muisto tai ajatus aiheuttaa. Pystytkö nimeämään jonkin sellaisen tunteen? Tunne voi olla esimerkiksi apeus, häpeä, suru, masennus tai ahdistus. Voisiko muistolle antaa jopa nimen, vaikkapa Pertsa. Silloin tällöin Pertsa pulpahtaa pintaan ihan itse, aivan ilman apua. 

Tsädäm! Se on muuten morjens! Täällä ollaan taas, aina yhtä voimissaan, eikä missään nimessä ajan haalistamana! Täältä tullaan taas, minkäs teet? Tulen vaikket haluais ja mitä enemmän tappelet vastaan, sen lähemmäksi tulen! Olen luonasi aina vaan, enkä lähde pois milloinkaan!

Pertsa on kuin verta imevä punkki. Sen olemassaolo ärsyttää, mutta siitä on vaikea päästä eroon. Joskus sen voi kuitenkin jättää huomiotta kuin kiukuttelevan tai kiroilevan lapsen, sillä niin kuin lapsen kohdalla, huomiotta jättäminen saattaa Pertsankin tapauksessa tuottaa joskus parhaan tuloksen. Pertsako siellä? Antaa olla. Siinäpähän roikkuu. Oman huomion voi kuitenkin ohjata sellaisiin asioihin, joita ajattelee mieluummin kuin Pertsaa. Tämä kannattaa tehdä kuitenkin lempeästi, ei vastaan taistelemalla. Panikointi ja torjuminen ei auta, sellainen vain houkuttelee mokomaa kiusanhenkeä hanakammin esiin.

Ikävän asian voi kohdata hyväksyen tai jättää sen huomiotta ilman voimakasta vastaan pyristelyä. Kolmas menetelmä ikävän tunteen tai ajatuksen käsittelyyn on tutkiskella sitä rauhassa. Istua hetki tunteen tai ajatuksen vieressä ja kysyä siltä? Mikä sinä olet? Miten saat minut toimimaan? Ja ennen kaikkea: Mikä viesti sinulla on minulle? Onko jotain mitä voin oppia siitä, että tämä tunne tai ajatus on läsnä? Tunteesta, ajatuksesta tai muistosta ei tarvitse vieläkään pitää, mutta kun olet suonut sille hetken aikaasi ja tarkastellut sitä rauhassa sen voi antaa olla. Voit halutessasi kysyä tuolta negatiiviselta asialta: tarvitsenko minä vielä sinua? Kuuntele löytyykö vastaus. Lopuksi negatiiviselle ajatukselle voi todeta: Hyväksyn sinut juuri tuollaisena.

Asiaa voi miettiä myös siltä kantilta, haluaako ikävästä muistosta oikeasti luopua? Pidätkö sittenkin kiinni menneestä, koska olet tottunut tekemään niin? Mitä jää jäljelle jos päästäisikin irti? Tyhjyys, hiljaisuus? Ehkä sinua on kohdeltu kaltoin ja uhrin ajatusmalli on jämähtänyt päälle. Mikä on uusi identiteetti jos luopuu uhrin mentaliteetista? Mieti millainen olosi voisi olla jos kuitenkin päättäisit, että kyseinen ajatus on palvellut sinua riittävän pitkään, ja on aika kääntää elämässä uusi sivu. Muista että hyväksyminen helpottaa negatiivisia tunteita ja ajatuksia, vastaan pyristely sen sijaan ei.

Photo: Syaibatul Hamdi (Unsplash)

Aikamatka koulun penkille

On aika ostaa uusi penaali ja pakata reppu, sillä nyt palataan hetkeksi koulun kovalle penkille. Kuvittele mielessäsi itsesi näköinen koulu. Koulu, jonka jokainen elementti olet sinä. Millaisen koulun näet? Onko kyseessä vanha idyllinen kyläkoulu, uusi huippumoderni oppimiskeskus vai korjausta vaativa valesokkelilla varusteltu 70-luvun rotisko?

Tässä koulussa olet toisinaan jämäkkä opettaja, joka saa kurittomat kakaratkin tottelemaan. Välillä saatat olla luokan viisain lapsi, joka viittaa innokkaana valmiina kertomaan vastauksen kysymyksiin. Kuitenkin sinusta löytyy myös ne takapenkin tyypit, jotka nuokkuvat nukuksissa, haluttomina tekemään mitään, täynnä vastustusta ja uhmakasta asennetta. Mieti kelle annat elämässäsi eniten tilaa. Seuraatko tavoitteitasi ja arvojasi? Onko aika vaientaa uhmakkuus ja suunnata energia uteliaisuuteen, mahdollisuuteen oppia uutta?

Mitäpä jos arvioisit oman elämäsi? Heittäytyisit hetkiseksi oman elämäsi opettajaksi, ottaisit arvointikynän käteesi, ja laittaisi arvostelulasit päähäsi? Ole rehellinen itsellesi, ja anna palautetta siitä, miten sinulla pyyhkii. Mieti kulunutta päivää, viikkoa tai vaikka kokonaista kulunutta vuotta. Anna sitten arvosanat asteikolla 4-10:

Taloudellinen tilanne:___

Elämän ilo:____

Rakkauselämä:____

Terveys:____

Ura ja / tai opiskelu:____

Perhe:____

Henkinen kasvu (vinkki: kiitollisuus on hyvä pohja henkiselle kasvulle):____

Elinympäristö:____

Sosiaaliset kontaktit:____

Oman polun löytäminen elämässä:_____

On aika jakaa todistukset. Astut opettajamaisen ryhdikkäin askelin luokan eteen. Korjaat hiukan silmälasiesi asentoa ja tarkastelet luokkaasi. Samalla olet myös saamassa todistusta. Kuulet oman sukunimesi ja astelet vastaanottamaan todistustasi. Millaisia tunteita todistus sinussa herättää? Mitä opit arvosanoista? Onko asioita jotka voisi tehdä toisin? Onko todistuksessa kehitettäviä alueita, joilla olisi syytä skarpata, tai ainakin pyrkiä tekemään korjaava liike, jotta kyseinen elämän osa-alue kohenisi? Voit tarkastella, paitsi arvosanojasi, myös opettajaa, joka arvosanat antoi. Onko hän ymmärtäväinen, hymyilevä opettaja, joka tsemppaa sinua elämänkoulussa? Antaako hän palautteen hampurilaismallina, muistaen huomioida erityisesti ne asiat, jotka ovat kehittyneet hyvään suuntaan? Vai onko hän armoton kansankynttilä, joka hyväksyy vain täydet kympit ja suhtautuu kaikkeen muuhun ankaralla kritiikillä? 

Ota tämä hetki mahdollisuutena puntaroida elämääsi, ja ajatella luovasti kuinka siitä saisi tehtyä mielekkään ja itselle sopivan. Mieti kuitenkin samalla millainen opettaja ja arvostelija olet itsellesi. Ovatko arvosanat objektiivisia, puolueettomia? Vai oletko mahdollisesti taipuvainen turhankin kriittiseen arvosteluun? Oletko opettajana ymmärtäväinen? Uskotko, että yksittäisiä arvosanoja tärkeämpää on kokonaisuus, ja oikea asenne jolla usein pötkii yllättävän pitkälle! Tulitko muuten ajatelleeksi arvosanaa käytökselle? Vai onko vanhanaikaista miettiä koko arvosanaa? Olisiko tärkeintä huomioida sittenkin osaaminen vahvuudet? Iloita niistä, ja loistaa kuin tähti!

Onko tässä koulussa hyvä olla? Tuetaanko siellä ryhmähenkeä ja kitketäänkö kiusaaminen heti alkuunsa? Lähdetkö koulusta hyvillä mielin, valmiina tekemään kotitehtävät? Kannustatko itseäsi ja muita, jotta kaikilla olisi hyvä olla? Muista että sinussa asuvat niin opettaja kuin oppilas, niin aikuinen kuin lapsi. Mieti millainen aikuinen olet, ja muista tukea lasta ja auttaa tarvittaessa. Myös niitä tyyppejä, jotka eivät haluaisi osallistua ja oppia. Jokainen joutuu tekemään elämässään päätöksiä ja olemaan aikuinen joka päättää. Kaikissa aikuisissa asuu kuitenkin myös herkkä ja haavoittuvainen lapsi. Muista näiden ääripäiden olemassaolo ja hyväksy heidät myötätuntoisesti sellaisina kuin he ovat.

Koska positiivisen palautteen määrää ei voi liikaa korostaa, listaa tähän vielä onnistumiset joita olet kokenut kuluneen vuoden aikana, Top 3!

1.________________________________________

2.________________________________________

3.________________________________________

Muista, että olet ihana, upea huipputyyppi ja jokainen päivä mikä vain on mahdollista.

Photo: congerdesign (Pixabay)

Kirjoittamisesta ja unelmista

On marraskuu, eli kirjoituskuu. Jossain päin maailmaa ilmiö tunnetaan nimellä NaNoWriMo, eli National Novel Writing Month. Tavoitteena on kirjoittaa hurjat 50.000 sanaa kuussa. Englanninkielellä tämä tavoite on tosin helpompi saavuttaa kuin kirjoitettaessa suomeksi. Osallistun työstämällä keskeneräistä käsikirjoitusta sekä bloggaamalla. Hurjaan kirjoituskuukauden sanamäärään en kuitenkaan edes yritä yltää. Aloitin tämän blogin kirjoittamisen heinäkuussa. Olen ehtinyt kirjoittaa sitä muutaman kuukauden ajan. Lisäksi olen aiemmin kirjoittanut toista blogia usean vuoden ajan. Millaisia ajatuksia ja havaintoja blogin kirjoittamisesta on tähän mennessä tullut?

Blogin kirjoittamiseen liittyen löytyy paljon vinkkejä ja ohjeita. Yhden ohjeen mukaan blogia kannattaa päivittää mahdollisimman usein, mielellään vähintään kerran viikossa. Tätä ohjetta olen noudattanut jokseenkin orjallisesti. Blogiini tupsahtaa uusi kirjoitus suunnilleen joka viikonloppu, yleensä perjantaina. En oikeastaan edes tiedä miksi olen päätynyt näin tarkkaan rutiiniin. Sen verran olen jo kuitenkin tähän rutiiniin tottunut, että minua vaivaa jos poikkean siitä. Todennäköisesti ketään muuta se ei häiritsisi tippaakaan. On tietysti niin, että useammin päivittyvät blogit saavat enemmän näkyvyyttä ja lukijoita. Bloggaukseen liittyy paljon muitakin ohjeita, ja voi hyvin olla etten olen noudattanut niistä kovinkaan monta.

Yksi havaintoni on se, että ihmisten uteliaisuus on loputonta. Tämä on syy siihen miksi klikkiotsikot ovat olemassa. Uteliaisuus näkyy myös siitä, että someen ladatulla videolla on moninkertainen katselumäärä tykkäyksiin verrattuna. Ylivoimaisesti suosituin kirjoitus blogissani on se, jossa puhutaan muutoksen tuulista. Vaikkakin muutokset elämässä ovat iso asia ja ehkä joku ihan oikeasti haluaa pohtia muutoksia myös omassa elämässään, epäilen että tekstin suosioon on toinen syy. Olisiko siellä voinut olla paljastus minun elämästäni? Syy muutoksen tuuliin? No, sitä siellä ei ollut. Pahoittelen.

Kirjailijana ja bloggaajana joudun ylittämään jonkinlaisen häpeäkynnyksen. Näin joutuu tekemään melkeinpä kuka vaan, jonka työ tai tekeminen on jollain tavalla muille näkyvää. Mikä on sopiva määrä oman tuotoksen markkinointia, ilman että se ylittää lukijoiden ärsytyskynnyksen? Kuinka paljon omaa itseäni haluan tunkea muiden fiideihin? Vaarana ärsytyskynnyksen ylittämiseen on luonnollisesti netin säälimätön maailma, missä negatiivinen palaute voi läjähtää päin näköä. Koska kirjoituspaine sisälläni kuitenkin kasvaa, otan riskin, että niskaan sataa välillä myös sitä itseään. Toistaiseksi kielteinen palaute on ollut minimaalista, ja positiivisen palautteen määrä on onneksi ylittänyt kielteiset kommentit. Uskon myös, että ihmisten kannattaa tehdä “omaa juttuaan”, eikä esteenä soisi olevan häpeä tai pelko siitä mitä muut ajattelevat. Kaikkia ei millään voi miellyttää, siksi on parasta tehdä ylpeästi omaa juttuaan.

Luin aikoinaan lehdestä artikkelin, jossa kehotettiin luopumaan tavoitteista, jotka eivät ehkä koskaan toteudu. Artikkeli suositteli päästämään irti asioista, jotka vievät turhaa energiaa. Ideana oli vapautua jämähtäneestä ajatuksesta, että jotain täytyisi tehdä. Ideana oli myös vähentää stressiä ja turhaa painetta tehdä jotain, mitä ei välttämättä tarvitse tehdä. Idea artikkelissa ei sinänsä ollut hullumpi, kunnes siinä kehotettiin jättämään kirjoittamatta kirja. Mitä! Luinko nyt varmasti oikein? Jo oli lehdellä otsaa. Eihän noin voi sanoa! Vai voiko? Lehden sanelema käsky jumiutui minulla outona ajatuksena takaraivoon, sillä unelmani oli nimenomaan kirjoittaa kirja. Haaveilin siitä, että minusta tulisi kirjailija, sillä rakastan kirjoittamista! Tai ehkä voisi sanoa että kirjoittaminen valitsi minut, sillä kerta toisensa jälkeen päädyn kirjoittamaan ajatuksiani ylös, tulipa tuotoksesta sitten jotain tai ei yhtään mitään. Nyt tämä koppava naistenlehti pyysi kuitenkin minua luopumaan kirjan kirjoittamisesta. Oliko mahdollista, että naistenlehti oli sittenkin oikeassa ja minä väärässä?

Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että lehti oli väärässä. Monesta asiasta elämässä voi ja kannattaakin luopua. Ainakin sellaisista asioista jotka vievät itseltä elämäniloa ja energiaa. En kuitenkaan voi millään suositella ketään luopumaan suurten unelmien tavoittelemisesta. Omat unelmat ja suuret tavoitteet ovat tärkeä osa ihmisen elämää, ja jopa identiteettiä! Jos luopuisin kirjoittamisesta tai jostain muusta hyvin tärkeästä, osa minua kuolisi mukana. 

Jos tavoitteenasi on kiivetä vuorelle, anna mennä! Jos unelmasi on jokin tietty ammatti, kouluttaudu ja hanki ammattiin liittyvää tietoa. Jos haaveenasi on juosta maraton, varaa paikka maratonille ja ala harjoittelemaan. Jos olisin luopunut haaveestani kirjoittaa kirja, ei haaveeni olisi voinut toteutua. Jos olisin lopettanut kirjoittamisen, olisin omilla toimillani estänyt unelmaani toteutumasta. Anna itsellesi lupa haaveilla ja toteuttaa elämässäsi juuri niitä asioita, jotka koet sydämen asioiksi. Tähtää juuri niin korkealle kuin hyvältä tuntuu, äläkä anna itsesi tai kenenkään muun estää sinua.

Yksi asia mikä on hyvä pitää myös mielessä on se, että omien ideoiden ja valintojen ei tarvitse tuntua hyviltä tai näyttää järkeviltä muiden silmissä. Riittää, että ne toimivat sinulle. Olen aivan varmasti tehnyt valintoja joissa ei ole muiden mielestä järjen hiventä. Olen tehnyt päätöksiä, jotka ovat saaneet minut näyttämään suorastaan oudolta. Tuleeko sinulla mieleen omia valintoja, joista muut ovat olleet eri mieltä? Ethän anna muiden mielipiteiden, oikeiden tai oletettujen sellaisten, estää sinua tekemästä jotain minkä koet tärkeäksi? 

Kannattaa myös pitää mielessä, että unelmien tavoitteleminen vaatii toisinaan mielipuolista jääräpäisyyttä. Otetaan esimerkiksi kirjoittaminen. Voit olla loistava kirjoittaja. Tai sitten olet huono kirjoittaja. Ehkä olet kuten suurin osa, ja taitosi sijoittuvat näiden kahden välimaastoon. Kirjoittajana, kuten kaikissa muissakin asioissa, voi kehittyä harjoittelemalla. 

Oleellisesti tärkeintä on kuitenkin hakata päätä seinään kunnes siihen tulee reikä. 

Tämä saattaa kuulostaa hurjalta, mutta näin se todellakin menee. Jokaisella kirjailijalla on useita julkaisemattomia tekstejä. Vaikka niitä on työstetty tosissaan, ne ovat olleet harjoituskappaleita, joita ilman tekijä ei olisi saavuttanut sitä kokemusta ja tasoa, jolle hän on harjoittelemalla päässyt. Harva kirjoittaa pöytälaatikkoon, ja ehkei edes kannata. Kirjoitukset on tarkoitettu luettavaksi ja jaettavaksi. Harjoituksen, vuorovaikutuksen ja palautteen myötä on mahdollista kehittyä. Omia tekstejäni on arvioitu ja olen saanut niistä palautetta, mistä olen kiitollinen. Olen myös päässyt lukemaan muiden tekstejä ja antamaan niistä palautetta. Tämä on oleellinen osa kirjoittajana kehittymistä.

Luovuttaminen ja periksi antaminen voivat olla oikea ratkaisu silloin kun jääräpäinen eteenpäin puskeminen vaarantaa hyvinvoinnin ja jaksamisen. Haaveet ovat kuitenkin asioita, jotka tuovat elämään merkityksellisyyttä. Ne saattavat hyvinkin lukeutua asioihin, jotka nousevat elämän merkityksellisyydessä kärkisijoille! Unelmiaan jokaisella on toki lupa päivittää ja tarkastella niiden toteutumisen realistisuutta. Unelmista luopumista en kuitenkaan voi suositella kellekään, en sitten millään! Kulje rohkeasti unelmiasi kohti, äläkä luovuta ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla.

Hyvää kirjoituskuukautta! :)

Photo: Christin Hume (Unsplash)

Luovuuden lähteillä

Tunnetko olevasi luova ihminen? Milloin käytit viimeksi luovuuttasi? Mitä kaikkea lasketaan luovaksi tekemiseksi? Mihin vaaditaan pieni hitunen luovuutta ja mihin paljon? Kuka mielestäsi on luova henkilö? Tässä tuli kerralla monta kysymystä liittyen luovuuteen. Pohdi kysymyksiä hetki rauhassa. Mikäli ehdit ajatella, että luovuus koskee vain kuvataiteilijoita tai muusikoita, väärin meni! Meistä kaikista löytyy luovuutta, ja jos se jostain syystä tuntuu jumiutuneen astetta syvemmälle, sitä voi houkutella esiin. Usko tai älä, mutta sisälläsi on aarteita. Luovuus on kanava, jota pitkin nämä aarteet tulevat esiin kaikkien iloksi. Kutsun sinut mukaani luovuuden lähteille! 

Sen lisäksi että luovuudesta on hyötyä taidetta tehdessä, luovuutta voi hyödyntää monessa muussakin asiaa. Luovuudesta on hyötyä kaikilla elämän osa-alueilla, arjesta juhlaan. Luovuus voi auttaa ratkaisemaan ongelmia ja ajattelemaan loogisesti. Siitä on hyötyä niin kirjoittamisessa kuin laskemisessa. Luovuudesta on etua sosiaalisissa tilanteissa ja johtotehtävissä. Luovuudesta on hyötyä jopa kauppalistan laatimisesta aina viikon menojen suunnitteluun ja kodin sisustuksesta puutarhaan hoitoon! Luovaa ajattelua ja toimintaa tarvitaan ihan kaikessa. Joko olosi alkaa tuntua luovalta? Kuten huomaat, luovuutta varten ei tarvita tyhjää paperia, väripalettia ja baskeria, sillä luovutta voi soveltaa melkein mihin vain. 

Luovalle persoonalle tyypillisiä ominaisuuksia on muun muassa herkkyys, uteliaisuus ja itsenäisyys. Luovuudesta on paljon hyötyä esimerkiksi töissä! Työssä kuin työssä kannattaa säännöllisesti miettiä uusia toiminta- ja ratkaisumalleja. Luovuus on kykyä ajatella laatikon ulkopuolella, sujuvoittaa työntekoa ja haastaa vanhat tavat tehdä asioita. Luova ajattelu voi olla hyödyllistä myös töitä hakiessa. Omaa osaamista ja kiinnostuksen kohteita kannattaa tarkastella ennakkoluulottomasti. Mihin kaikkeen minussa voisikaan olla potentiaalia? 

Luovuuteen voi kannustaa paitsi itseään, myös esimerkiksi omia lapsia ja oman työyhteisön jäseniä. Luovuutta edesauttaa stereotypioista vapautuminen, vapauden lisääminen, ajan ja paikan tarjoaminen luovaa toimintaa varten, tsemppaaminen, ilo ja huumori. Kaikenlainen uhkailu ja rajoittaminen voi sen sijaan tukahduttaa luovuutta. On tärkeää rohkaista itseä ja muita tekemään asioita uusilla tavoilla ja tunnistaa jokainen ainutlaatuisena yksilönä omine vahvuuksineen. Kun muille antaa mahdollisuuden tehdä asioista päätöksiä, tämä kannustaa heitä samalla tekemään luovia ratkaisuja. Avoin ja kannustava ilmapiiri on luovuuden kannalta olennaisen tärkeä.

Parhaimmillaan luova toiminta on nautintoa ja terapiaa. Taide ja kaikenlaiset luovuuden tuotokset ovat toki lahjoja katsojille ja kokijoille, mutta erityisesti luovuus on lahja tekijälle itselleen. Joskus suorastaan kaipaan luovuutta. Pelkkä toisten tuotosten kuluttaminen alkaa maistua jossain vaiheessa puulta ja yhtäkkiä tekee mieli luoda jotain itse. Kannattaa pohtia kuinka paljon aikaa käyttää muiden suunnittelemien asioiden kulutukseen? Katsomiseen, selailuun, lukemiseen, syömiseen… Entäpä kuinka paljon aikaa kuluu asioiden tekemiseen tai uuden luomiseen? Näiden kahden suhdetta kannattaa puntaroida ja lisätä luovuuden osuutta yhtälössä, jos kokee että sillä voisi olla myönteinen vaikutus omaan elämään.

Haluan kapinoida sitä vastaan, että olisin pelkkä passiivinen kuluttaja - kuluttaisin vain toisten tekemiä asioita. Söisin muiden tekemää ruokaa, katsoisin muiden tekemiä ohjelmia, ihailisin muiden ottamia kuvia ja lukisin muiden kirjoittamia tekstejä. Mitä minusta olisi enää silloin jäljellä? Olisinko enää vain ihminen, joka osaa juuri ja juuri painaa peukun toisten osaamiselle? Tähän en suostu, vaan päätän tehdä jotain luovaa, ihan itse! On aika herätellä uinuva luovuus.

Luovuudella on tietysti toinenkin puoli. Tuska! Mitä ihmettä minä sitten tekisin? Kuinka voisin olla luova? Kammoksuttaako tyhjä paperi? Onko minulla mitään uutta sanottavaa? Olenko ainoastaan kyynistynyt ja kuivakka kaveri, jolla ei ole yhtään mitään uutta tarjottavaa? Onko kaikki asiat jo yksinkertaisesti sanottu ja tehty? Onko kaikki kirjat jo kirjoitettu, lyriikat luritettu ja biisit sävelletty? Ei ole. Meillä kaikilla on omat ainutkertaiset kokemuksemme ja oma mielikuvituksemme. Olemme kuin lumihiutaleita, kahta täysin samanlaista ihmistä ei ole olemassa. Kaikilla meillä on jotain ainutlaatuista annettavaa.

Lasten mielikuvitus ja luovuus ei tunne rajoja! Aikuinen voi vain ihmetellä ja ihastella pienien ideanikkarien loputonta kekseliäisyyttä. Kutsuessani lasta syömään, hän ilmoittaa, ettei voi vielä tulla koska leikki on kesken. Lähemmin tarkasteltuna leikki todellakin on kesken. Leikki noudattaa selkeää käsikirjoitusta. Kaikilla leluilla on omat roolit ja vuorosanat. Lapsi on keksinyt itse kokonaisen näytelmän! Leikki on kesken, sillä eihän teatteristakaan lähdetä pois kesken kaiken, vaan tarina katsotaan loppuun asti. Seisomaan noustaan vasta loppuaplodien alkaessa, kun esirippu laskeutuu, näyttelijät kumartavat yleisölle ja saavat kukan hyvin tehdystä työstä.

Tehdään lopuksi pieni luova harjoitus. Tarvitset vain kynän, paperin ja avoimen mielen. Piirrä paperille asioita, joita toivot lisää elämääsi. Voit hahmotella yksittäisiä asioita, joita haluaisit elämääsi, tai taiteilla kokonaisen maisemakuvan unelmaelämästäsi. Kuuntele intuitiotasi: Millaisia asioita alitajuntasi nostaa pintaan? Mitä todella kaipaat elämääsi? Jos haluat päästää luovuutesi valloilleen voit laatia unelmakartan, leikkaamalla lehdistä kuvia ja liimaamalla niitä kartongille. Harjoitusten salaisuus piilee siinä, että luovuuden herättelyn lisäksi lähdemme kulkemaan niitä asioita kohti, jotka on visualisoitu paperille piirtämisharjoituksen tai unelmakartan muodossa. On hyvä kuitenkin pitää mielessä, että aivan kaikkien unelmien ei tarvitse toteutua. Joskus jo pelkkä haaveiden läpikäyminen luovuutta käyttäen voi antaa uusia oivalluksia.

Photo: Steve Johnson (Unsplash)

Löydä voimakas puolesi - 7 voimaminän sääntöä

Huijarisyndrooma on eräänlainen alemmuuskompleksi, jossa huijari huijaa itsensä uskomaan, että kaikki omat saavutukset ovat olleet onnenkauppaa, eivätkä osaamisen ja kyvykkyyden ansiota. Käsite saattaa olla jo monelle tuttu, ehkä jopa tunnistat itse poteneesi tätä syndroomaa joskus, ainakin vähän. Jos kerran asioiden uskottelu itselle on näin helppoa, voisiko se toimia toisinkin päin? Voisimmeko saada itsemme uskomaan itsestämme kielteisen sijaan jotain myönteistä? Jotain, josta olisi hyötyä? Voisitko saada itsesi vakuuttuneeksi siitä, että olet ihan hyvä tyyppi? Olet rautaa! Loistoheppu suorastaan! Osaat yhtä sun toista, ja itsetuntosikin on kohdallaan. Eiköhän ainakin yritetä! 

Voimaminän säännöt

Sääntö numero 1: Kaikki lähtee hengityksestä. Syvä palleahengitys rauhoittaa oloa ja tekee olosta varmemman. Suositeltavaa kokeilla ennen jännittäviä hetkiä kuten työhaastattelua tai esiintymistilannetta. 

Sääntö numero 2: Hyvä ryhti! Muista ryhtikävely ja hyvä ryhti istuessa. Hengitys kulkee paremmin, ja olo on välittömästi reippaampi ja virkeämpi! Kuten monia asioita, myös ryhtiä voi harjoitella! Siitä voi muistuttaa itseään ja tehdä harjoituksia, jotka tukevat ryhtiä. 

Sääntö numero 3: Huumori. Opettele nauramaan elämälle ja itsellesi. Ota hiukan rennommin, jos tulee moka, se ei ole maailmanloppu. Omille mokille saa, ja kannattaa nauraa. Ota töppäykset huumorilla. 

Sääntö numero 4: Rakasta itseäsi. Valitse millaista rakkautta tänään kaipaat? Onko tough love tarpeen, kannustatko itseäsi valmentajan ottein parempaan suoritukseen? Vai halaisitko ja taputtaisitko itseäsi olkapäälle ymmärtävästi? Kumman tahansa valitset, muista kohdella itseäsi hyvin. Jätä kriitikko, syyttelijä, täydellisyyden tavoittelija ja mitätöijä kokonaan pois kuvioista.

Sääntö numero 5: Ole bosslady (tai ihan vaan boss)! Kun tiedossa on jännittävä tilanne, jossa on tarkoitus olla edustava ja asiantunteva, tekee sisäisen hiirulaisen ehkä mieli käpertyä pieneksi mytyksi peiton alle ja vikistä. Bosslady ei kuitenkaan toimi näin! Valitse itsellesi alter ego, oman itsesi varma ja pärjäävä kehitysmuoto, ja anna hänen ottaa ohjat tilanteissa, joissa vaaditaan ammattimaisuutta ja tehokasta toimintaa. Sinä pystyt siihen!

Sääntö numero 6: Fake it ‘til you make it. Tämän voisi kääntää teeskentele kunnes onnistut. Yleisesti en suosittele teeskentelemään, mutta joskus siitä voi olla hyötyä. Vaikka sisäinen lapsi itkisi kauhusta, voi sisäinen aikuinen ottaa tilanteesta kopin. On mahdollista antaa paitsi itselle, myös muille se kuva että homma on hanskassa. Tämä on mahdollista, vaikka oikeasti tuntuisi, että hanska on pikemminkin hukassa. Harva yritys on ensi askelistaan alkaen jymymenestys, mutta asenteella ja sillä, kuinka itseään ja tekemisiään kannattelee, on valtava merkitys.

Sääntö numero 7: Voimaminää voi herätellä esille erilaisin keinoin. Miltä kuulostaisi energisoiva juoksulenkki, motivaatiomusiikin kuuntelu tai nyrkkeilysäkin paukutus? Joskus myös pieni määrä kofeiinia voi saada hyvän energian virtaamaan. 

Kannattaa pitää mielessä, että on oleellisen tärkeää kuinka puhuu itselleen ja kuinka kohtelee itseään. Miten sinä puhut numero ykköselle? Millaisia viestejä ja ajatuksia lähetät itsellesi? Maailmassa on niin paljon ilkeyttä ja vihaa, että yritän huolehtia siitä, että ammennan itsestäni ja itselleni vain myönteisyyttä. Että annan sydämiä, peukkuja ja myönteistä palautetta. Jos vihastun itselleni, yritän muistaa myös halata. Jos vihastun muista ihmisistä, lähden mieluummin pois ja jätän mielipiteeni kertomatta kuin riitelen. 

Itsensä käskeminen ja kova sävy saattavat toimia joskus motivaattorina, mutta yleisesti ottaen itseään kannattaa kohdella lempeästi. Muista, että voit tehdä mitä vain, mutta et voi tehdä kerralla kaikkea. Silloin kun tekee mieli heittää pyyhe kehään, kannattaa sen sijaan ottaa pyyhe sievästi käteen ja käydä rakentavia keskusteluja itsensä tai muiden asianosaisten kanssa. Voi olla ettei lopuksi enää tee mieli heittää pyyhettä kehään vaan pestä kädet, kuivata ne pyyhkeeseen ja jatkaa elämää tyytyväisenä. 

Alta löydät voimallisia lauseita, joista kannattaa ottaa kuva, ja tallentaa se puhelimen tai tietokoneen taustakuvaksi. Kuvan voi myös seinälle tai jääkaapin oveen. Lauseita kannattaa katsoa ja lukea usein, sillä niiden toistaminen auttaa sisäistämään niiden tärkeän viestin. Lue nämä lauseet mielessäsi tarkoittaen niitä.

• Olen arvokas. 

• Olen ihana ja tärkeä ihminen.

• Osaan monta asiaa.

• Ansaitsen hyviä asioita.

• Minulle tapahtuu hyviä asioita elämässä.

• Voin vaikuttaa omalla toiminnallani tulevaisuuteeni.

• Kaikki järjestyy.

• Asiat ovat hyvin.

• Voin olla täysin oma itseni, minun ei tarvitse teeskennellä.

• Olen kiitollinen elämästäni ja upeista asioista elämässäni.

• Uskon, että voitan vastaan tulevat haasteet.

• Luovun rohkeasti asioista, jotka ovat onneni esteenä.

• Uskallan rakastaa elämää.

• Onni ja tyytyväisyys koostuu yksinkertaisista asioista.

Loppuun vielä tehtävä, jotta muistat pitää sinua voimistavat asiat elämässäsi. Askertele itsellesi voimataulu! Tarvitset sitä varten pohjaksi kartonkia (mielellään jokin iloinen ja voimakas väri!), lehtiä leikeltäväksi, sekä liimaa. Mieti asioita, joita haluat muistaa. Asioita joista saat voimaa, ja jotka haluat pitää mukana päivittäisessä elämässäsi. Leikkaa sitten kirjaimia lehdestä ja kirjoita nämä asiat pahville. Voit liimata tauluun myös iloisia, myönteisiä ja motivoivia kuvia. Voit myös leikata kuvia, jotka muistuttavat sinua tärkeistä asioista.

Mitä asioita haluat kuulla usein ja pitää mielessä? Millä sanoilla tsemppaat itseäsi? Muista ripustaa voimataulusi sellaiseen paikkaan, jossa näet sen joka päivä.

Photo: Ingo Stiller (Unsplash)

Psykologinen joustavuus

Moni on varmaan samaa mieltä siitä, että viime vuosien globaalisti vaikuttaneet tapahtumat ovat olleet ikäviä ja järkyttäviä. Vai tuntuuko se vain siltä? Että juuri viime aikoina on totisesti sattunut ja tapahtunut. Jatkuva huonojen uutisten kuuleminen voi aiheuttaa maailmantuskaa ja ahdistusta. Kuinka itseään ja omaa mielenterveyttä voisi suojella kaikelta mahdolliselta? Voisiko ajatus siitä, että on tehnyt parhaansa ja sen on riitettävä, auttaa? Ehkä, mutta kannattaa tutustua myös psykologiseen joustavuuteen. Se nimittäin tekee omasta mielestä trampoliinin! Joustava mieli on kieltämättä parempi vaihtoehto kuin hartioilla kannateltava puupökkelö, tai päänsisäinen sieni, joka imee ympäristöstään kaiken myrkyn ja kätkee sen syvälle mielen syövereihin.

Psykologinen joustavuus. Moni saattaa tietää käsitteen, ja tunnistaa sen myönteiseksi asiaksi, josta on hyötyä. Se tekee ihmisestä kestävän, sillä joustava mieli on vahva mieli. Mutta mitä psykologinen joustavuus oikein on, ja mistä se koostuu? Voiko omaa psykologista joustavuutta lisätä? Kyllä voi! Psykologisella joustavuudella tarkoitetaan kykyä sovittaa oma toiminta eri tilanteiden asettamiin vaatimuksiin. Sen vastakohta on jäykkä ajattelumalli, joustamattomuus ja sen mukaan käyttäytyminen. Psykologisen joustavuuden lisääminen auttaa havaitsemaan useita suhtautumistapoja erilaisissa tilanteissa. Tarkoituksena ei ole siis poistaa haastavalta tuntuvia asioita, vaan oppia suhtautumaan omiin tunnereaktioihin, jotka ohjaavat ihmisen käyttäytymistä. Psykologinen joustavuus auttaa myös ihmistä pärjäämään kriiseissä ja ehkäisee masennusta. Psykologisen joustavuuden katsotaan koostuvan kuudesta eri osa-alueesta:

1. Kyky olla läsnä nykyhetkessä

2. Omien arvojen selkeys 

3. Omistautuminen tekemiseen

4. Tunteiden hyväksyminen

5. Kyky havainnoida ajatuksia

6. Mielen kontrollin heikentäminen

Lähteestä riippuen näiden osa-alueiden nimet voivat vaihdella, mutta pääasiallisesti periaate on sama. Viime vuodet ovat tarjoilleet loistavan mahdollisuuden testata omaa psykologista joustavuutta, ja nyt jos koskaan sitä kannattaa kasvattaa. Voiko psykologinen joustavuus olla jopa yksi hyödyllisimmistä asioista, joita ihminen epävarmuuden hetkellä tarvitsee? Kyky olla läsnä on ilman muuta tärkeä asia. Jo hetki läsnäoloa voi rauhoittaa mieltä. Tietoisuustaidot, mindfulness sekä esimerkiksi hengitysharjoitukset ovat oivallisia tapoja harjoittaa läsnäoloa. Läsnäolo mahdollistaa keskittymisen hetkeen, jolloin pelolle ja murehtimiselle jää vähemmän aikaa. Huolestunut mieli elää usein tulevaisuudessa tai vatvoo mennyttä. Tietoisuustaidoilla voi myös pyrkiä pois automatisoituneesta puoliteholla elämisestä.

Voidaan sanoa, että arvot rakentavat ihmisen perustuksen. Arvot ovat kuin kivijalka, jonka päällä kaikki seisoo. Jos arvot ovat epäselvät, voi koko ihminen olla hiukan hukassa. Silloin kun arvot ovat selvät, ihminen on myös itsevarmempi ja elämän suunta tuntuu selkeämmältä. Tekemiseen omistautuminen tarkoittaa arvojen mukaista aktiivista toimintaa. Omistautuminen liittyy valintoihin joita teemme elämässämme. Koska aika on rajallista, kannattaa pysähtyä pohtimaan mitkä valinnat ja teot johtavat lähemmäs omien arvojen toteuttamista käytännössä. Sitoutuminen arvojen mukaiseen elämään lisää ihmisen hyvinvointia ja merkityksellisyyden tunnetta elämässä. Kannattaa miettiä onko jotain konkreettista mitä voisi tehdä, jotta eläisi enemmän arvojensa mukaisesti. Vaikkapa tänään? Tällä viikolla? Tänä vuonna?  

Omien tunteiden hyväksyminen auttaa elämään sovussa itsensä kanssa. Ylipäätään asioiden hyväksyminen on tärkeä taito, jota voi opetella. Hyväksyminen on kontrolloinnin vastakohta. Vaikeitakin tunteita voi oppia hyväksymään antamalla niiden tulla sellaisina kun ne ovat tullakseen, olemalla pyristelemättä niistä irti. Vaikeita asioita hyväksyä voivat olla negatiiviset tunteet kuten ahdistus ja alakulo sekä fyysinen kipu. Niille voi kuitenkin tehdä tilaa ja tunnistaa ikävätkin asiat osana elämää.

Omien tunteiden ja ajatusten havainnointia voidaan pitää niihin eläytymisen vastakohtana. Jos lapsi kiukustuu ja alkaa raivota, voi kiukkuun reagoida turhautumalla lapsen reaktioon. Varsinkin väsyneenä lapselle voi tulla sanottua jotain lujalla äänellä. Sen sijaan voisi pienen hetken havainnoida ensin omaa reaktiota. Astua askeleen kauemmaksi ja tarkastella tiedemiehenä omia tunteita. Kas, lapsi kiukustui, ja sen seurauksen kiukustun itse. Mutta se millä on merkitystä on se, miten toimin tässä tilanteessa. Mitäpä jos kiukustumisen sijaan rauhoittaisin lasta? Voisin sanoittaa hänen tunteitaan, ja auttaa häntäkin havainnoimaan ja tutkimaan omia tunteitaan? Havainnointi ei suinkaan poista ikäviä asioita elämästä, mutta opettaa meidät suhtautumaan niihin rauhallisemmin. Tarkastelemalla omia tunteita, ikävä tunne ei myöskään muutu yhtä helposti pitkäkestoiseksi tunteeksi. Kun huomaat ajatuksen tai tunteen, voit tarkkailla mihin se on menossa. Hyppäätkö tuon tunteen kyytiin, vai annatko sen mennä menojaan? Havainnointi tarjoaa turvallisen tavan käsitellä ikäviäkin tunteita.

Mielen kontrolli tarkoittaa tunteiden, asenteiden ja uskomusten kontrollia. Jos mieli kontrolloi ihmistä, hän on oman sisäisen puheensa riepoteltavana, eikä pysähdy pohtimaan analyyttisesti oman sisäisen äänensä totuudenmukaisuutta. Jotkin ajatukset voivat esimerkiksi estää tekemästä asioita. Jos esimerkiksi haluaisin kokeilla jotain uutta asiaa, mutta mieleni sanoo ‘Ei!’, saattaa hieno kokemus jäädä tekemättä mielen kontrollin vuoksi. Mieli voi yrittää uskotella, ettei kannata kokeilla kun kuitenkin epäonnistuu. Mielen kontrollia heikentämällä pyrkimyksenä on olla antamatta liikaa valtaa kielteisille ajatuksille. Kaikilla on ajoittain kielteisiä ajatuksia ja pintaan pulpahtavia tunteita, kuten esimerkiksi epävarmuus ja ahdistus. Mielen kontrollia voi lieventää havainnoimalla, hyväksymällä ja tietoisuustaidoilla. Omat ajatukset voi tiedostaa, mutta niitä voi olla ottamatta liian kirjaimellisesti.

Photo: Gerd Altmann (Pixabay)

Lähteet:

Psykologinen joustavuus kriiseissä ehkäisee masennusta, https://www.duodecim.fi/2017/10/19/psykologinen-joustavuus-kriiseissa-ehkaisee-masennusta/

Psykologinen joustavuus psyykkisen hyvinvoinnin tukena, https://www.riittavaelama.fi/psykologinen-joustavuus/