Muutoksen tuulia

Elämän suuria muutoksia, joiden jälkeen elämä ei ole enää kaikilta osin samanlaista kuin ennen, voidaan kutsua elämän nivelkohdaksi. Sellaisia voivat olla esimerkiksi pitkän parisuhteen päättyminen, läheisen ihmisen kuolema, työpaikan vaihtaminen, eläkkeelle jääminen, lapsen syntymä tai lasten muuttaminen pois kotoa. Suurten ja haastavien muutosten keskellä ihminen on uusien kysymysten äärellä. Kuinka uudessa tilanteessa osaa toimia ja tuleeko selviämään tilanteesta ylipäätään? Jos muutos aiheuttaa suuren kriisin, jonka jälkeen normaaliin elämään paluu tuntuu mahdottomalta, voidaanko puhua peräti elämän nivelrikosta?

Vaikeassakin tilanteessa itseltään voi kysyä: mikä minusta tuntuu oikealta ja merkitykselliseltä tässä tilanteessa? Tietysti itselleen on myös annettava aikaa. Elämän suuret niin iloiset kuin surullisetkin mullistukset vaativat sulatteluaikaa tai suruaikaa. Tätä aikaa ei voi pakottamalla lyhentää, vaan kärsivällinen ajan antaminen itselleen, ja hyväksyvä läsnäolo ovat tärkeitä asioita elämän nivelkohdissa. Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, voi itseltään alkaa pikkuhiljaa kysellä mitä tehdään seuraavaksi. Mikä tuntuisi nyt hyvältä ja tärkeältä? Tunnistatko elämäsi aiempia nivelkohtia? Miten selvisit niistä ja jatkoit elämääsi eteenpäin? 

Luin jostain, että ihminen on onnettomimmillaan 43-vuotiaana. Huh! Vain muutama vuosi, ja minäkin vääjäämättä kohtaan elämäni synkimmän aallonpohjan! Selitys tälle maagiselle luvulle? Eräänlainen tyhjyyden tunne. Nuoruudesta lähtien elämää rakennetaan jotain kohti. Mielessä saattaa siintää opintoja, työelämää, parisuhde ja ehkä pari mukulaa. Ainakin melko monen kohdalla elämä menee näin, vaikkei suinkaan kaikkien. Jossain vaiheessa nämä etapit alkavat olla saavutettuna, ja yhtäkkiä ihminen löytää itsensä tilanteesta, jossa seuraavaa etappia ei näy. Kaiken lisäksi puolet elämästä alkaa olla elettynä. Tietysti vielä suuremman kriisin onnettomalle 43-vuotiaalle voi aiheuttaa se, että suunniteltuja asioita ei olekaan syystä tai toisesta saavuttanut. Voiko keski-ikäisen elämästä löytyä uutta merkityksellisyyttä? Helpottaako elämä yhtään viittäkymppiä kohti mentäessä?

Niin kutsuttu U-teoria kuvaa muutoksen hallintaa. Teoriaa voidaan hyödyntää mm. yritysten muutoksen hallinnassa. U-teoria voi kuitenkin kuvata myös muutosta ihmisten elämässä. Voidaan ajatella, että muutos, tai elämän nivelkohta on U:n muotoinen kohta elämässä. Voi tuntua siltä, että suuren muutoksen myötä konkreettisesti tipahtaa kuopan pohjalle, U:n pohjalle. Pikku hiljaa sieltä voi kuitenkin kivuta taas ylös ja piirtää U:n loppuun saakka.

Muutos voi alkaa myös siitä, kun huomataan, ettei jokin asia toimi nykyisellään. Tarvitaan muutos, jotta asiat alkaisivat toimia paremmin. Muutos ei välttämättä ole kuitenkaan helppo. Aluksi täytyy hyväksyä se, että muutos on välttämätön. Seuraavaksi täytyy luopua siitä, miten asiat ovat olleet ennen muutosta. Muutoksen hankalin vaihe on U:n pohja, tyhjä tila, joka on muutosta edeltäneen vaiheen ja uuden alkamisen välillä. Siinä vaiheessa kun muutoksen jälkeinen pysähdys on tehnyt tehtävänsä, suunta kääntyy hiljalleen ylöspäin. Tähän vaiheeseen sisältyy usein uusia alkuja ja mahdollisuuksia, joita kannattaa etsiä tietoisesti.

U-teoriassa ja muutoksesta selviämisessä olennaisia elementtejä ovat avoin mieli ja avoin sydän. Se, ettei pelkää asioiden muuttumista ja tulevaa, vaan antaa elämässään tilaa uusille mahdollisuuksille. Kuvittele mielessäsi piirtäväsi liitutaululle suurta U-kirjainta. Muutoksen kohdalla liitu lähtee syöksymään taululla alaspäin. Elämässä on tullut iso muutos. Se kohta jossa liitu alkaa piirtää kaarevaa muotoa, ja jyrkkä syöksy kääntyy hitaasti ylöspäin, on se hetki kun ihminen antaa muutokselle periksi. Hyväksyy muutoksen ja uskaltaa luopua vanhasta. On hyvä muistaa, että hyväksyminen on asia, joka ei tule kertaheitolla “ratkaistuksi”, vaan sitä tulee harjoittaa aina uudelleen kun kielteinen asia nousee pintaan. Menneisyyteen on hiukan liiankin helppoa jumittua. Olisiko kuitenkin mahdollista nousta menneen yläpuolelle?

Kun liidun suunta vaihtuu U:n pohjan jälkeen alaspäin menevästä ylöspäin meneväksi viivaksi, ihminen muuttuu luopumisen seurauksena vastaanottavaiseksi ja uteliaaksi tulevan suhteen. Kun U on valmis, on ihminen löytänyt nivelkohdan jälkeen elämälleen uuden suunnan, ja elämän mielekkyys on monelta osin palannut takaisin. U piirtää oppimisen kaaren. Ja jos lisäät sen yläpuolelle kaksi pistettä saat liitutaulullesi myös iloisen hymyn! Ü

Ihmiselle on tyypillistä etsiä tapahtumista ja muutoksista logiikkaa ja merkitystä. Kun ihminen selviää muutoksesta, hän on matkannut pitkän matkan U:n vasemman sakaran päältä U:n pohjalle ja sitten takaisin ylös. Ihminen voi jälkiviisaana todeta: näinhän se menee. Nyt ymmärrän tämän elämänvaiheen merkityksen. Tarkoituksen löytäminen on osa henkistä kasvua. Aikoinaan sairastamani uupumus näyttäytyy minulle nyt loogisena jatkumona stressille ja kuormitukselle. Ymmärrän syyt, seuraukset ja asioiden kausaalisuhteet. Tiedän oppineenikin jotain, ja elämä on sittemmin myös hymyillyt. 

Mutta entä jos logiikka puuttuu? Vastoinkäymisistä ja kriiseistä voi olla joskus vaikeaa, ja jopa mahdotonta löytää tarkoitusta. Näin voi käydä, jos esimerkiksi läheinen sairastuu tai kuolee. Kun ihminen ei saa vastausta kysymykseen miksi, voi U:n pohja tuntua loputtomalta ja saavuttamattomalta. Onhan tarinoissakin opetus ja elokuvissa ristiriita ja ratkaisu! Logiikkaa on vaikea löytää maailman vääryyksistä: nälänhädästä, sodasta, kärsimyksestä ja kurjuudesta. Kriisiä voi syventää tarkoituksen tai selityksen puuttuminen, sillä haluamme uskoa onnen tasapainoon. Joku raja tai kohtuushan kärsimykselläkin on oltava?

Helpotusta voi myös tuoda ajatus siitä, etteivät kokemamme ongelmat ole kovin ainutlaatuisia. Elämän nivelkohdissa, kriiseissä ja ongelmien keskellä ihmiselle tyypillinen ajatus on se, että ongelmani ovat uniikit! Kukaan ei voi tiedä mitä käyn läpi. Tämä tuska on aivan ainutlaatuista. Mutta eihän se suinkaan näin mene. Ainakin itselleni on tuonut lohtua ajatus siitä, että olen loppujen lopuksi aika tavallinen. En mitenkään erityinen. Muut käyvät läpi samoja kipuiluja kuin minäkin. Tuntiessani näin en ole mitään sen kummempaa kuin tavallinen ihminen, inhimillinen. Yksi hyvin, hyvin monesta. Vaikka ihminen ei ongelmiensa kannalta ole kovinkaan uniikki, hän on toisaalta ainutlaatuinen yksilö omine vahvuuksineen ja kiehtovine ominaisuuksineen. Nämä kaksi asiaa, samanlaisuus ja uniikkius eivät sulje toisiaan pois. Tämän ymmärtäminen voi antaa mielenrauhaa ja voiman tunnetta.

Et ole valmis, muista se! Kuka kumma siellä oikein muistuttelee? Elämähän se siellä. Se haluaa aina toisinaan muistuttaa minua. Elämä haluaa näpäyttää minua, sillä kuvitelmani valmiudesta ovat harhaisia. Kuvitelmat siitä, että nyt tiedän ja ymmärrän kuinka asiat ovat, ja jopa luulen tietäväni kuinka asiat tulevat menemään. Eivät ne ole totta. Muistuttelu ei kuitenkaan ole pelkästään huono asia, sillä tämän myötä olen oppinut, etten todellakaan ole valmis. Minulla on vielä paljon opittavaa. Suuret muutokset, elämän nivelkohdat ja U-kirjaimen pohjan kautta koukkaaminen ovat suuria opettajia. Muutoksista huolimatta elämä kannattelee. Anna virran kuljettaa. Vaikka matkan varrelle osuu pyörteitä ja koskia, suvantojakin tulee vielä.

Photo: Chris Lawton (Unsplash)

Lähteet:

Theory U (https://en.wikipedia.org/wiki/Theory_U)

Terveiset tuonpuoleisesta

Kesämökki on ihmisen paras paikka. Olo on mökillä autuas. Siellä en meikkaa, en laita tukkaa, enkä edusta, vaan annan sieluni levätä. Mökillä saa olla rauhassa ruma. Pukeudun tyytyväisenä menneiden vuosien kuteisiin, joita mökiltä löytyy runsaasti. Mökin edustuskelvottomasta vaatevalikoimasta löytyy kasari- ja ysärihelmiä, sekä muuta menneiden vuosikymmenien vaatetta ja tavaraa. On eräänlainen kypärälakin ja toppahatun helakanpunainen yhdistelmä, joka päässä kukaan ei näytä hyvältä, mutta joka suojaa oivallisesti itikoilta juhannuksena. Samaa punaisen kukertavaa värisävyä edustaa myös vuosikymmenten hiuduttama toppatakki, jonka selässä lukee varsin osuvasti Country Club. Mökiltä löytyy parikymmentä vuotta vanhat verkkarit polvi-, peppu-, ynnä muine pusseineen. Laajaan ryysyvalikoimaan lukeutuu puhki kuluneet lenkkarit, jotka on viety nauttimaan verkkaisista eläkepäivistä mökin kenkäkaappiin. Vaikka koko matkalaukku unohtuisi kotiin, ei hätää, sillä mökiltä löytyy takuuvarmasti hätävarahynttyytä aina tuohivirsuista safarihattuun ja vuotavista kumisaappaista läpikuultavaan, parimetriseksi venyneeseen ja ajan hampaan nakertamaan uimapukuun. Kuten arvata saattaa, uikkarista näkyy läpi. Vaan onneksi se ei mökillä haittaa. Mutta pukimista viis, sillä tärkeintä mökillä on kuitenkin se, että tunnen käyttäväni aikaani oikein: olen tärkeässä paikassa, tärkeiden ihmisten kanssa. 

Mökki on yhtä kuin mielenrauha. Mökin luonto houkuttelee nauttimaan luonnon äänistä, linnunlaulusta ja raittiista ilmasta. Hyvinvointi ja luontoyhteys ovat vahvasti läsnä niin savusaunaa lämmittäessä, järveen pulahtaessa kuin elävän tulen äärellä istuskellessa. Kuvittelen muuttavani joskus hamassa tulevaisuudessa mökille. Tahtoisin keskelle metsää, autiolle merenrannalle, luontoäidin helmaan. Luontoyhteyden merkitys tuntuu kasvavan vuosi vuodelta. Enkä taida olla ainoa, joka tuntee näin. 

Mökkiläisten lisääntymisen myötä sukumme kesämökki alkoi jossain vaiheessa käydä ahtaaksi. Niinpä muutama vuosi sitten mökin pihapiiriin rakennettiin aitta. Aittaan tehtiin kaksi makuuhuonetta ja pieni wc. Aitta on ollut suosittu ja rauhallinen nukkumapaikka. Toinen aitan huoneista on mökin puolella, joten siihen on viitattu puhuttaessa mökin puoleisena huoneena. Toisen huoneen kutsumanimeksi on muotoutunut tuonpuoleinen. Legenda kertoo, että tuonpuoleisesta voi yön pimeinä tunteina kuulua vaimeaa rahinaa ja jopa aavemaista kolinaa. Toivotaan, ettei tuonpuoleinen kutsu vielä hetkeen. Enkä nyt tarkoita tällä nyt aittamme laitimmaista makuuhuonetta. 

Oletko miettinyt tuonpuoleista? Millainen tuonpuoleinen sinulla tulee mieleen? Jos on elämässään kiltti ja käyttäytyy nuhteettomasti, ehkä tuonpuoleinen on taivas jossa viini virtaa ja ilmassa kajahtelevat lyyrien sulosoinnut. Jos taas on tullut tuhmuiltua, kenties tuonpuoleinen on roihuavaliekkinen manala, jossa kolmannen asteen palovammat ovat vasta kepeää alkusoittoa. Ehkä suurin osa meistä ansaitsee tuonpuoleisen, joka on näiden ääripäiden välimuoto, neutraali paikka. Ei paratiisi, muttei myöskään tulimeri. Voisiko sopivasti kiltin kuolevaisen tuonpuoleinen olla arkinen paikka kuten lähikauppa, takapihan terassi tai kesämökin aitta?

Olipa tuonpuoleinen millainen hyvänsä, kuvittele hetki itsesi tähyilemässä sieltä nykyhetkeen. Ehkä rajan takana, hamassa tulevaisuudessa kummittelee muikea mummu tai senioritason kokemusasiantuntija: hyvin paljon vanhempi versio nykyisestä sinusta. Pohditaan hetki tämän kouliintuneen ikäihmisen kanssa elämääsi ja tarkastellaan hiukan tekemisiäsi. Mitä näet ja millaisia aatoksia elämäsi herättää? Jos kuolisit tänään, ja joku kysyisi sinulta tuonpuoleisessa, miten käytit aikaasi maan päällä, miten vastaisit?

Tämän mielikuvaharjoituksen pointti on pohtia mihin käytät aikaasi, nyt kun sinulla on juuri sitä, aikaa. Tuonpuoleisessa aikaa ei enää ole. Aika on rahaa, tai ehkä jotain vielä tärkeämpää. Aika antaa mahdollisuuden tehdä merkityksellisiä asioita. Loppujen lopuksi aika on rajallista. Anna tuonpuoleisen tyypille aihetta iloon ja nauruun. Anna hänelle syy olla tyytyväinen ja ylpeä. Kannattaa myös muistaa, että vaikket vielä tarkastelisi mennyttä elämää tuonpuoleisesta käsin, on menneisyyden minään hyvä suhtautua muutoinkin myötätunnolla ja huumorilla. On olemassa varmasti monia syitä miksi menneisyyden minää voi osoittaa syyttävällä sormella. Mutta mitäpä jos suhtautuisi nuorempaan ja viriilimpään eilisen itseen ymmärtävästi. Olisiko mahdollista nauraa sydämellistä joulupukkimaista naurua omille hassuille ja jopa vähemmän hassuille seikkailuille ja hankkeille. Ei elämä ole niin vakavaa.

Palliatiivisen hoidon parissa työskennellyt Bonnie Ware on kirjoittanut kirjan jossa hän kertoo ihmisten toiveista ja ajatuksista kuoleman lähestyessä. Toivomusten, tai ehkä pikemminkin katumusten kärkiviisikkoon hän on koonnut seuraavat asiat:

1. Kunpa minulla olisi ollut rohkeutta elää itseni näköistä elämää, eikä sellaista elämää jota muut odottavat minulta.

2. Enpä olisi tehnyt niin paljon töitä.

3. Toivon että minulla olisi ollut rohkeutta ilmaista tunteeni.

4. Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini.

5. Kunpa olisin antanut itselleni luvan olla onnellisempi.

Millaisia ajatuksia nämä asiat herättävät? Mihin asioihin käytät aikaasi elämässäsi? Kysymys voi vaikuttaa näennäisen pieneltä ja vilpittömältä. Mutta sitä se ei ole. Se on järisyttävän suuri ja massiivinen, se suorastaan määrittelee koko elämäsi! En tarkoita nyt vain päivittäisiä askareita, pientä puuhaa, harrastusta ja muuta hommaa. Ne ovat myös merkityksellisiä asioita. Tarkoitan sitä mihin investoit koko elämäsi, olemuksesi, ajatuksesi ja sielusi. Aika ja elämä ovat väliaikaisia mutta suurenmoisia asioita, lahjoja jotka meille on annettu, joten käytä hetki sen pohtimiseen, mihin todella käytät aikaasi. Mieti erityisesti ajatuksiasi, sillä loppujen lopuksi ajatukset ohjaavat toimintaasi, asennettasi, koko tapaasi olla. Vaikka elämää on sisäisen maailman ulkopuolellakin, ihminen viettää ison osan elämästään myös päänsä sisällä, omien ajatustensa seurassa.

Tehdään lopuksi vielä pieni harjoitus. Piirrä paperille 10-15 eri kokoista palloa. Kirjoita palloihin asioita, joita teet ja ajattelet eniten, sijoittaen eniten ajatuksia valtaavat asiat isoimpiin palloihin. Asiat saavat olla hyviä asioita, arkisia asioita, harmituksia, huolia, haaveita, mitä vain mikä vie tilaa pääsi sisällä. Kun kaikissa palloissa on jokin sana, tarkastele palloja. Investoitko aikaasi suunnitteluun, murehtimiseen, menneiden muisteluun, tai jopa onneen ja tyytyväisyyteen? Mieti, olisiko pallojen asioita syytä muuttaa? Olisiko vähintään mahdollista sijoittaa ikävät asiat pienempiin palloihin ja mukavat asiat suurempiin? Miten muuttaisit elämääsi, nyt kun sinulla on hallussasi asioista se kaikista tärkein: sinulla on aikaa.

Photo: Schwoaze (Pixabay)

Lähde:

Wire, Bonnie: The Top Five Regrets of the Dying - A Life Transformed by the Dearly Departing, https://bronnieware.com/regrets-of-the-dying/ (29.1.2022)

Mistä tunnistaa läheisriippuvuuden?

Photo: Helena Lopes (Unsplash)

Aamukahvia juodessani silmiini osuu sanomalehden artikkeli, joka käsittelee läheisriippuvuutta. Olen jo kääntämässä sivua ja kulauttamassa loputkin kahvit kurkkuuni, ajatellen “no tuo nyt ei ainakaan minua koske” kun jokin saa minut pysähtymään hetkeksi. Toinen ääni sanoi: “ei vai?” ja kehottaa minua lukemaan artikkelin. Artikkeli herättää loppujen lopuksi paljon ajatuksia. Ensinnäkin huomaan oppineeni tunnistamaan omat rajani. Olen kasvanut itsenäisemmäksi, enkä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa liikaa. Itsenäisyyttä kohti olen kuitenkin kävellyt kivisen ja hiukan vähemmän itsenäisen polun. Ehkä läheisriippuvuutta voisikin lähestyä mustavalkoisen ajattelun sijaan pikemminkin jonkinlaisena asteikkona, jonka toisessa ääripäässä on itsenäinen ja muista viisveisaava erakko, ja toisessa ääripäässä ihminen, joka on täysin riippuvainen toisten mielipiteistä ja hakee alati heidän hyväksyntäänsä. Mihin kohtaan kyseisellä skaalalla sinä sijoittaisit itsesi? 

Läheisriippuvaisen tunnistaa siitä, että hän elää ja kokee asiat muiden ihmisten kautta. Omat tarpeet ja tunteet katoavat kaiken huomion keskittyessä riippuvuuden kohteeseen ja hänen tarpeisiinsa. Läheisriippuvaisen oma arvo riippuu toisten antamasta palautteesta. Läheisriippuvainen iloitsee tuntiessaan olevansa muille tarpeellinen, mutta pelkää hylätyksi tulemista. Omia rajojaan hän ei tunnista ja syyllistää itsensä toisten hermostuessa. Omassa tekemisessä ei usein riitä vähempi kuin täydellinen. Läheisriippuvainen etsii rakkautta ja hyväksyntää ihmisiltä, jotka eivät voi tarjota sitä. Ihmissuhteet ovat näin ollen usein epäterveitä. Läheisriippuvaiselle tyypillisiä piirteitä ovat huono itsetunto, hylätyksi tulemisen pelko, sekä häpeän ja arvottomuuden tunteminen. Läheisriippuvainen voi sietää kaltoinkohtelua säilyttääkseen toisen kiintymyksen.

Yhtäkkiä läheisriippuvaisen piirteet alkavat kuulostaa hiukan tutummilta. Tunnistan henkilön menneisyydestä, johon ainakin osa piirteistä sopii. Ja tuskin olen ainoa. Lapsena ja nuorena, minuuden ja itsetunnon kehittyessä, itseään saattaa helpommin arvottaa muiden ihmisten kautta. Toki on poikkeuksiakin. Yksilöitä, jotka ovat erityisen kypsiä ja itsenäisiä jo lapsena. Moni itsenäistyy kuitenkin pikkuhiljaa, kasvun ja kehityksen myötä. Kaverin mielipide ja joukkoon kuuluminen ovat lapsena tärkeitä asioita. Tietysti myös aikuinen haluaa tuntea kuuluvansa osaksi joukkoa, mutta hän tekee sen todennäköisemmin omilla ehdoillaan lapseen verrattuna. Viimeksi eilen muistuttelin omalle lapselleni, joka valitti tylsyyttä ja haikaili leikkikaverin perään, että hän voi touhuta hyvin myös itsekseen. Hän voisi tehdä samoja juttuja, mitä tekisi kaverin kanssa. Tarjouduin myös itse leikkikaveriksi. Tietysti on ymmärrettävää, ettei äiti välttämättä ole leikkikaverina kovin jännittävä vaihtoehto.

Huomaan arvostavani sellaisia ihmisiä, jotka seuraavat omaa polkuaan. Ihmisiä, jotka ovat sinut itsensä kanssa, eivätkä anna liikaa painoarvoa muiden mielipiteille. He ovat oppineet jotain oleellisesta: arvostamaan omaa hyvinvointia ja tyytyväisyyttä niiden ansaitsemalla tavalla. Yksi askel läheisriippuvuudesta kohti itsenäisyyttä, on oppia valikoimaan seuransa tarkoin. Itse en halua viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden seura verottaa omaa hyvinvointiani. Ihminen on laumaeläin, ja vain harva pärjää ihan yksin. Muiden seuran kaipaaminen ei tee kenestäkään automaattisesti läheisriippuvaista, mutta ihmissuhteiden tulisi toimia terveeltä pohjalta. Sen sijaan, että toisen seura kuluttaa tai aiheuttaa kielteisiä tunteita, soisi ystävien ja kumppanien seuran pikemminkin lataavan omia akkuja, ilman tunnetta siitä, että toista tulisi jatkuvasti miellyttää.

Läheisriippuvainen ei tunnista omia rajojaan. Ajattelutavasta pääsee loitommaksi tiedostamalla omat rajansa, jolloin toisten toiveita ei toteuteta oman hyvinvoinnin kustannuksella. Jos jokin asia ei tunnu hyvältä vaikka tietää toisen toivovan sitä, voi kieltäytyä kohteliaasti. Omaa itsetuntoa kannattaa rakentaa sisältä päin ja opetella tunnistamaan oma arvonsa. Itselle on hyvä opetella sanomaan: minä olen arvokas ja riittävä ihminen, tunnistan ja tiedän sen itse. Hiipiikö mieleesi joskus ajatus: mitäköhän muut ajattelevat jos toimin näin? Eikö olisi jo aika lakata miettimästä mitä muut ajattelevat ja vaihtaa kysymystä: mitä minä itse ajattelen jos toimin näin? Tuntuuko tämä minusta oikealta ratkaisulta? Älä estä itseäsi toteuttamasta asioita sen vuoksi mitä muut mahdollisesti ajattelevat (ja todennäköisesti eivät). 

Omien rajojen tunnistamiseen liittyy päätös siitä, kenen kanssa haluaa viettää aikaa. Mitkä ihmissuhteet kuormittavat, ja mitkä lisäävät omia voimavaroja. Tuleeko mieleesi ihmistä, josta kuulet ainoastaan silloin kun hän tarvitsee sinulta jotain? Muistuttaako jokin ihmissuhde ikävästi yksisuuntaista avunantosopimusta? Jos näin on, kannattaa harkita ihmissuhteesta luopumista. Läheisriippuvuuteen voi hukuttaa oman identiteetin ja itsensä. Silloin kun itsensä tuntee hyvin, ei läheisriippuvuuteen sorru yhtä helposti. Omaa identiteettiä kannattaa vaalia ja vahvistaa. On hyvä muistaa, että omat mielipiteet ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin muiden.

Lähde: https://www.kaleva.fi/superihminen-tukahdutti-itsensa-kittilalainen-kahv/4412114

Mikä sinusta tulee isona?

Photo: Karolina Grabowska (Pixabay)

Merkitykselliseen elämään kuuluu olennaisesti merkityksellisten asioiden tekeminen. Aika monen elämästä suuri osa kuluu työskennellessä, joten sillä mitä tekee on suuri merkitys ainakin tekijälle itselleen. Tiedätkö muuten sinä mikä sinusta tulee isona?

Kysymys mikä sinusta tulee isona? esitetään monelle jo päiväkoti-iässä. Asiaa on tietysti hyvä välillä pohtia, vaikka vastaus saattaa toisinaan olla hämärän peitossa vielä eläkeiän lähestyessä. On tietysti ihmisiä, joille asia on päivänselvä koko heidän elämänsä ajan. Mutta jos olet yhtään kuin minä, aiempia unelma-ammatteja ja tulevaisuuden suunnitelmia löytyy vähintään jokaiselle sormelle ja varpaalle.

Olen hakenut töihin lentoemännäksi. Pääsin haastatteluun asti mutta homma tyssäsi siihen. Hain Lontoon vuosinani jopa poliisiksi, tai ainakin laitoin hakupaperit menemään. En muista tarkasti missä vaiheessa homma tyssäsi. Aloin kuitenkin epäillä olisiko huonokuntoisesta polvestani niin aktiiviseen hommaan. Oudoin kysymys joka minulle on esitetty työhaastattelussa kuuluu: juotko viskiä? Olen työskennellyt yhden päivän ajan Sydneyn oopperatalossa ja Royal Ascot laukkakilpailuissa. Ja esimerkiksi kahdella eri lentokentällä.

CV:ni on pitkä kuin nälkävuosi. Itse asiassa jätän siihen yleensä vain puoli tusinaa viimeisintä työpaikkaani, joilla lienee suurin merkitys tämän hetkisessä elämässä. Vuosien varrelta löytyy jos jonkinlaista osa-aikatyötä ja lyhyttä pätkää. On tullut heiluttua siivoojana, kahvilan vuoropäällikkönä, baarimikkona, tulkkina, tarjoilijana, puhelinhaastattelijana, lastenhoitajana, vaatekaupassa, matkatoimistossa… Eivät nämä kaikki ehkä unelmaduuneja ole olleet mutta kun työtä on ollut tarjolla, olen yleensä tarttunut tilaisuuteen.

Jossain vaiheessa häpeilin ja hämmästelin entisten työpaikkojen valtavaa määrää ja pitkää repaleista listaa, mutta nykyisin osaan olla siitä myös kiitollinen. Kokemusta on kertynyt vaikka mistä. Koen olevani generalisti, joka osaa vähän sitä sun tätä. Monen työpaikan myötä oppii myös pikku hiljaa mistä pitää ja mistä ei. Koska olen ollut monessa työssä, tiedän missä homma ei toiminut ja missä se toimi. Tämä kaikki antaa perspektiiviä, eikä tarvitse alati miettiä onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Osin aikaisempien kokemusteni ansiosta osaan arvostaa hyviä asioita nykyisessä työssä.

Työelämää tarkastellaan monelta kantilta myös Suvi Tuomikosken tuoreessa kirjassa Ammattiahdistus (Basam Books, 2022). Kirja tunnistaa oivallisella tavalla monelle tutun tunteen, ammattiahdistuksen. Sitä voi tuntea esimerkiksi silloin kun ei ole aavistustakaan mitä elämässään haluaisi tehdä. Tai jos tuntee päätyneensä työhön tai ammattiin, joka ei tunnu omalta. Kirja tunnistaa sen, ettei monellakaan meistä ole jatkuvasti suurta master plania, vaan elämä on monelta osin sattumaa ja “päätymistä”. Kirja huomioi myös sen, kuinka meidän kaikkien elämänkaari voi olla hyvin erilainen. Se voi olla serpentiiniä, siksakkia, aaltoliikettä, kiemuroita ja koukeroita. Harvoin elämä on aivan suoraviivaista.

Ammattiahdistus antaa uusia näkökulmia omaan työhön ja tarjoaa katsauksen työn kiehtovaan historiaan. Siinä missä työtä ovat ennen rytmittäneet valoisan ajan ja vuodenaikojen vaihtelu, saatan itse istahtaa kotini etätyöpisteelle silloin kun minulle parhaiten sopii. Kirja pistää lukijan pohtimaan monia työhön liittyviä asioita, kuten: Paljonko itsestään haluaa antaa työlle? Kuinka kuormittavaksi kokee työnsä? Mitkä asiat tuovat työssä ja muussa elämässä iloa? Ovatko omat arvot ja työ linjassa keskenään? Nämä ovat ehdottomasti pohtimisen arvoisia asioita! Suvin kokemuksia lukiessa on myös lohdullista huomata, että jonkun toisen kokemukset ovat pitkälti samanlaisia kuin omani: kymmenittäin työpaikkoja, eikä välillä hajuakaan mikä itsestä tulee isona!

Mikä minusta sitten tuli isona? Vai tuliko minusta vielä isoa? Tai ehkä jotain ihan muuta? Jollain tasolla olen kai “iso” ja jotain minusta on myös tullut. Suuri haaveeni oli tulla kirjailijaksi ja olen onnellinen kun tämä haave on toteutunut. Oppiminen ja kehitys ei kuitenkaan lopu koskaan. Itseään ei tule pysäyttää eikä rajoittaa. Sen sijaan tulee porhaltaa uteliaana eteenpäin ja tarttua kiinni tilaisuuksiin kun sellaisia on näköpiirissä. Tai keksiä uusia mahdollisuuksia ihan itse. Ihan varmasti minustakin voi tulla vielä jotain mitä en tällä hetkellä ole. Ainakin nykyistä isompi (mutta pysytään nyt kuitenkin kohtuudessa) ja ehkäpä myös jotain mistä en vielä tällä hetkellä osaa edes haaveilla.

Minimalismi - miksi vähemmän on usein enemmän?

Photo: Wokandapix (Pixabay)

Lapseni toivoo itselleen “loputonkonetta”. Se on vähän avaruusaluksen näköinen kone josta saa loputtomasti mitä haluaa. Lapsen mielikuvituksen kehittelemä vempele kuulostaa hiukan Kalevalan sammolta, rikkauksia jauhavalta myllyltä. Lapsen mentaliteettiin sopii ajatus siitä, että hän haluaa aina vain enemmän. Aikuisena tiedämme, ettei kaikkea voi saada. Tiedämme myös sen, ettei lapsellekaan tee hyvää saada liikaa. Miksi silti haluamme jatkuvasti vain enemmän? 

Vietin nuorena pitkään matkalaukkuelämää. Omaisuuteni mahtui yhteen suureen matkalaukkuun, joka kulki mukanani reissuillani. Vanhempieni luona koti-Suomessa, valmistujaislahjaksi saamani Iittalat, Arabiat ja Marimekot piilottelivat vuosia huoneeni kaapeissa odottamassa sitä päivää, jolloin osaisin arvostaa niitä. Alkuun en osannut, vaan asioiden omistaminen lähinnä ahdisti. Olin tyytyväinen vähäiseen omaisuuteni, ja halusin kasvattaa lähinnä uusien kokemusten kokoelmaa. Lopulta, monta kokemusta rikkaampana, sekin aika lopulta koitti kun kasvoin aikuiseksi, palasin kotiin ja aloin pikkuhiljaa arvostaa kaapissa odottavia esineitä. Nykyisin voisi ahdistaa sekin jos ei omistaisi yhtään mitään, toki tilanne on hyvin erilainen ollessani perheellinen verrattuna aikaan, jolloin olin nuori maailmanmatkaaja.

Voimmeko hyötyä minimalismista? Mihin kaikkeen voi soveltaa minimalismia? Voimme, ja vaikka mihin! Minimalismi ei ole pelkkä vähäisyyteen ja pienuuteen pyrkivä taidesuuntaus tai sisustustrendi, vaan sen periaatetta voi soveltaa elämässä muihinkin asioihin. En näe itseäni minimalistina, vaikka olen huomannut itsessäni joitain piirteitä, jotka voinee laskea minimalismiksi. Minimalismi kiteytyy ajatukseen “vähemmän voi olla enemmän”. Sitä voi harjoittaa esimerkiksi liittyen materiaan, informaatioon ja ärsykkeisiin. Minimalistisen elämänohjeen mukaan voi unohtaa kaiken turhan ja ylimääräinen.

Minimalismia voi harjoittaa olemalla hetken hiljaa, ilman ylimääräisiä ärsykkeitä. Vain keskittyen hetkeen. Loputtomien ärsykkeiden keskellä tarvitaan myös kokemuksia, jotka rakentuvat hitaasti. Näitä voivat tarjota mm. kirja, runo ja vuodenaikojen myötä muuttuva luonto. Päivien, kuukausien ja vuodenaikojen vaihtelu. Minimalismi voi tehdä hyvää ihmiselle, joka haluaa aina vain enemmän, mutta oikeastaan tarvitsee paljon vähemmän. Jopa kauneus voi joskus olla karua, ilman, että siitä puuttuu yhtään mitään. Minimalistisesti voi syödäkin, välttäen sellaisia ruokia ja ainesosia, joita keho ei oikeasti tarvitse.

Pidän yksinkertaisista asioista, kuten kävelystä ja kirjoittamisesta. Voisin tyytyväisenä kävellä koko päivän, jopa ihan yksin. Tylsää, minimalismia vai jotain ihan muuta? Jalkaa vaan toisen eteen. Kävelyn toistuvaa yksinkertaista rytmiä luonnon helmassa, antaen ajatusten kulkea kauas. Nautin myös lukemisesta ja kirjoittamisesta. Loppujen lopuksi molemmat ovat yksinkertaisimmillaan mustia merkkejä valkoisella paperilla. Ja kuitenkin nuo pienet viivat, kirjaimet ja sanat voivat pitää koko maailmankaikkeuden sisällään! Teksti ja sanat voivat avata portin kauneuteen, upeuteen ja viisauteen. 

Ehdotukseni jolla voi päästä askeleen lähemmäs minimalistista elämää on runouden lukeminen. Ehdotus voi tuntua yllättävältä. Monille runous saattaa tuntua vieraalta ajatukselta, mutta aion perustella ehdotukseni. Osallistuin lyriikan kurssille, jossa tutustuimme runouteen. Luimme runoja, kuuntelimme runoja ja kirjoitimme niitä. Monella tapaa olin epämukavuusalueella, mutta yllättäen koin oivaltavia hetkiä. Ärsyketulvasta voi olla vapauttavaa paeta runouden äärelle ja pysähtyä hetkeksi jokaisen rivin, sanan ja kirjaimen äärelle. Silloin kun tarjolla on vähemmän, siitä voi yllättäen saada irti enemmän. Tämän lisäksi runous pysäyttää ihmisen, sillä runojen ohi ei voi kiirehtiä. Ihmistä voi kehottaa elämään hitaammin, mutta kuinka toteuttaa hitautta konkreettisesti? Vinkkini on tässä: pysähdy hetkeksi runon äärelle. Tutkiskele runokirjaa rauhassa, viivyttele ja kuuntele omia ajatuksia joita runot herättävät.

Minimalistinen koti voisi olla mukava, mutta toimisikohan se lasten kanssa? Jos lapsiltani kysytään, he tuskin osaisivat arvostaa kovin minimalistista kotia. Ja tietenkään sellaisia esineitä ei voi heittää menemään tai laittaa kiertoon, joilla on sielu! Ilmeisesti kotimme onkin täynnä harvinaisen sielukasta tavaraa. Onneksi olen pystynyt välillä luopumaan muutamasta vähemmän sielukkaasta esineestä. Jos minimalistisen elämän kokeileminen kiinnostaa, kokeile luopumisviikkoja tai kuukausia. Luovu jostain asiasta kuukaudeksi ja testaa tarvitsetko sitä todella, vai oletko vain tottunut kyseiseen asiaan. Miltä tuntuisi olla hetki ilman lihaa, kahvia tai sokeria? Kun elämästä karsii pois asioita, voi yllättyä huomaamaan että vähemmän todellakin on enemmän. Muutama vuosi sitten jätin kahvista sokerin pois, eikä paluuta entiseen enää ole. Ajatuskin kofeiinipitoisesta sokerilillingistä ällöttää!

Minimalismia voi soveltaa kotiin, sisustukseen ja vaatekaappiin. Minimalismi voi olla myös elämänfilosofia. Minimalismi pyrkii tekemään asiat yksinkertaisemmin. Jotkut pyrkivät elämässään äärimmäiseen minimalismiin, ja saattavat selvitä arjestaan hämmästyttävän vähällä tavaramäärällä. Kaikkien elämät ovat erilaiset, eikä minimalismiin tarvitse pyrkiä välttämättä kaikilla elämänalueilla. Minimalismissa kuitenkin piilee vinha perä, sillä se voi oivalluttaa huomaamaan, mitä asioita elämäänsä ei oikeasti tarvitse. Ekologisuus on omanlaistaan minimalismia, jolloin vähemmällä materialla pärjäämisestä ja kulutushulluuden välttämisestä hyötyy koko maailma. Minimalismia voi soveltaa myös omiin menoihin ja tekemisiin.  Mitä jos tyhjentäisi kalenterin, antaisi kiireiden ja rientojen olla? Hidastaisi hieman?

Hämärän hetkellä ulkona näkyy vain harmaan sävyjä, tummaa ja vaaleaa harmaata, sekä puiden harmaaseen taittuvaa vihreää. Sieluni iloitsee ääniärsykkeiden ja turhien valojen puuttumisesta. Tämän hetken voin vain olla, kuunnella hiljaisuutta ja imeä rauhaa itseeni. 

Lähteet:

Mäkinen, Katri (27.10.2016) 17 syytä siihen, miksi vähemmän on enemmän – Karsi turha, niin voit keskittyä elämään (https://hidastaelamaa.fi/2016/10/17-lainausta-innoittamaan-sinua-ryhtymaan-minimalistiksi/#28d6150f)

Esikoiskirjailijan vuosi

Esikoiskirjani julkaisemisesta tulee tänä syksynä kuluneeksi vuosi. Millainen kulunut vuosi on ollut ja miten kirjoittaminen sujuu nykyisin? Lähdetään liikkeelle siitä hetkestä, jolloin sain soiton kustantajalta. Siitä onkin aikaa jo melkein kaksi vuotta!

Olin häkeltynyt saadessani yhteydenoton kustantamolta. Erityisen häkeltynyt olin sen vuoksi, että puhelu tuli samana päivänä kun olin lähettänyt heille käsikirjoitukseni. Eihän sen näin pitänyt mennä? Tuskin se yleensä niin meneekään. Olin valmistautunut henkisesti kuukausien odotukseen, jota seuraisi hylsy, jos sitäkään. Häkellyin totaalisesti, olin jopa shokissa! Olo oli innostunut ja epäuskoinen. Voiko tämä olla totta! Seuraava ajatukseni oli, että koko kirja pitää kirjoittaa uusiksi! Eihän sitä tuollaisena voi julkaista. Onneksi aikaa oli paljon. Kirja tuli painosta lopulta seuraavana syksynä.

Esikoiskirjailijalle moni asia tulee uutena. Ei tiedä mitä odottaa. Onneksi kaiken tarvittavan saa selville pikku hiljaa. Pidin kotonani julkkarit, sillä pitäähän elämässä juhlia kun siihen on aihetta. Aluksi pääni taisi olla hiukan pyörällä, päästessäni mukaan podcastiin sekä muutamaan haastatteluun ja paneelikeskusteluun. En ollut tottunut julkisuuteen ja esillä oloon - edes ihan pieneen sellaiseen. Mietin kuinka kestäisin menoa jos olisin kirjoittanut bestsellerin ja minua revittäisiin joka suuntaan?

Olen tyytyväinen kirjaani ja kuluneeseen vuoteen. Kirjani ei ole mukana luetuimpien kirjojen listalla, mutta siinä mielessä olen onnekas, että saamani palaute on ollut ainoastaan positiivista. Kirjani on noteerattu mm. muutamassa lehdessä ja blogissa. Lukijat ovat myös lähestyneet minua ja antaneet mieltä lämmittävää palautetta. Kaikista eniten minua on koskettanut kun joku on kertonut, että kirja on auttanut lukijaa vaikeassa tilanteessa. Juuri se olikin kirjani perimmäinen tarkoitus.

Kuluneen vuoden parasta antia on myös ollut erilaisiin kirjallisuustapahtumiin osallistuminen ja muihin kirjoittajiin tutustuminen. Kävin myös loppuun vuosia sitten aloittamani luovan kirjoittamisen opinnot, eräänlaisena palkintona ja kannustimena itselleni. Mukava ja antoisa kokemus sekin.

Toisin kuin monessa ohjeessa neuvotaan, en kirjoita joka päivä. Oikeastaan olen aina kirjoittanut kausiluontoisesti, joskus se innostaa enemmän ja joskus vähemmän. Nykyinen kirjaprojektini etenee hitaasti mutta varmasti. En ole täyspäiväinen kirjailija, vaan käyn myös töissä. Perheellisenä aikaa kuluu paljon myös lasten kanssa. Suoraan sanottuna en ole ihan varma, löytyisikö minusta loputtomasti luovuutta jos päiväni täyttyisivät vain ja ainoastaan kirjoittamisesta. Tämä systeemi sopii minulle. Kirjoittaminen on eräänlaista luksusta, johon käytän aikaa silloin kun sitä on. Jos aikaa ei ole, teen mieleen pulpahtelevista ajatuksista muistiinpanoja, jotka kirjoitan pidemmäksi tekstiksi kun ehdin.

Jos kirjoittaminen kiinnostaa, hyvän alkusysäyksen voi löytää kirjoituskurssilta tai kirjoitusoppaasta. Tavoitteelliselta kirjoittajalta on löydyttävä mitallinen motivaatiota, lusikallinen luovuutta, ripaus rohkeutta ja hyppysellinen silkkaa hulluutta! Kaikkia aloittelevia kirjailijoita haluan kannustaa uskomaan itseensä, sillä kukaan muu ei tee sitä puolestasi!

Mitä hyötyä on uteliaisuudesta?

Photo: Dim Hou (Pixabay)

Curiosity killed the cat, kuuluu englanninkielinen sanonta. Uteliaisuus saattoi hyvinkin tappaa kissan, ja on totta, että tietynlainen uteliaisuus voi olla pahasta. Sellainen nimittäin, jonka motiivit ovat itsekkäät, ja utelija tavoittelee omaa etuaan toisten kustannuksella. Mikäli laskuista kuitenkin jätetään epäilyttävät urkkimiset, uteliaisuus luonteenpiirteenä tukee hyvinvointia ja on hyödyllinen! Uteliaisuus on kasvun asenteen oleellinen elementti. Uteliaisuus on kykyä tarkastella maailmaa kiinnostuneesti: voisinko oppia jotain uutta? Miten? Miksi? Milloin? Jos ihminen luopuu uteliaisuudesta, jotain tärkeää kuihtuu silloin pois. Kun ihminen on myönteisellä tavalla utelias, hän kasvaa ja kukoistaa.

Ajattele kyselyikäistä lasta, muutaman vuoden vanhaa pientä tutkijaa. Hän oppii kaiken kyselemällä ja havainnoimalla. Oikeastaan voimme aloittaa vielä varhaisemmasta lapsuudesta, sillä vaikka vauva ei vielä paljoa kysele, uteliaisuus uutta kohtaan on lapsen keino oppia. Lapsilla on hämmästyttävä kyky olla läsnä, pysyä uteliaana ja ihmetellä maailmaa. Näissä asioissa aikuisilla onkin paljon opittavaa lapsilta. Sana ‘miksi’ on usein yksi lasten tärkeistä sanoista, ja ihan syystä. Aikuisten vaikea tehtävä ja syviä pohdintoja aikaansaava haaste, on vastata aina vain uudestaan tähän yksinkertaiseen mutta samalla monimutkaiseen kysymykseen.

Uteliaisuuden perimmäinen, geeneissämme kulkeva tarkoitus on selviytyä vaarallisista tilanteista. Kysymällä on mahdollista selvittää, mitä joku toinen jo tietää. Lapselle luonteenomaista kiinnostusta ei saa latistaa, vaan kysymykset kannattaa ottaa tosissaan ja olla kiinnostunut lapsen kiinnostuksesta. Uteliaisuus ruokkii luovuutta, ja kun kysymykseen saa vastauksen uskaltaa kysyjä kysellä lisää vielä vastaisuudessakin. Uteliaisuus vaikuttaa myös hyvinvointiin: se tuottaa dopamiinia ja mielihyväkeskus aktivoituu. Uteliaisuus on vahvasti yhteydessä onnellisuuteen!

Osallistuin taannoin etäkokoukseen, jonka osallistujat eivät ennestään tunteneet toisiaan. Esittelykierroksella kaikkia pyydettiin sanomaan yksi itseä kuvaava adjektiivi. Moni osallistuja mainitsi tärkeäksi luonteenpiirteekseen uteliaisuuden, ja kaikessa hiljaisuudessa läiskäisin itselleni yläviitosen (toimenpiteen ajaksi suljin kamerayhteyden). Kyseessä oli selvästi ryhmä harvinaisen älykästä väkeä, jotka ymmärsivät uteliaisuuden valtavan merkityksen. Optimistinen uteliaisuus tarkoittaa asennetta, jonka mukaan uuden oppiminen on iloinen ja myönteinen asia. Tämä asenne liittyy vahvasti kykyyn innostua ja avoimuuteen löytää uusia kiinnostavia asioita ja vaihtoehtoisia näkökulmia. Avoimen uteliaisuuden vastakohta on itseriittoisuus ja sulkeutuneisuus. Tällöin ihminen ei halua omaksua uutta, eikä kuulla muista näkemyksistä: muut kuin oma näkökulma ovat yhdentekeviä.

Useimmiten kuuntelen musiikkia josta pidän. Toisinaan kuitenkin kuuntelen musiikkia, josta en pidä. Kyse ei ole masokistisesta sävelkorvasta (ainakin luulisin niin), vaan oman rajoittuneisuuden haastamisesta. Ainakin joku pitää kyseisestä musiikista, vaikka itse en siitä pitäisi, sillä muutenhan koko musiikkia ei olisi. Kuka tämä henkilö on (tai mahdollisesti jopa useampi henkilö) ja mitä kohtaa hänen sielussaan tämä musiikki koskettaa? Hetken verran yritän pitää musiikista, maalauksesta, tai kirjasta, jota en täysin ymmärrä. Yritän avata oman rajoittuneisuuteni verhoa ja miettiä mitä taiteilija on ajatellut tai tuntenut teosta tehdessään. Yritettyäni aikani saatan toki vaihtaa radiokanavaa, ja joissain tapauksissa jättää kirjan lukemisen kesken, mutta ainakin hetken olen antanut vaihtoehtoiselle näkökulmalle mahdollisuuden.

Milloin uteliaisuudesta voi olla aivan erityisesti hyötyä? Uteliaisuudesta on hyötyä esimerkiksi ammateissa, joissa työnkuva sisältää tutkimista ja vastausten selvittämistä, kuten tutkijan työssä. Uteliaisuus muita ihmisiä kohtaan voi parhaimmillaan osoittaa myötätuntoa ja välittämistä. Kysymällä muiden kuulumisia, mitä he ovat puuhanneet ja tiedustelemalla kuinka heidän perheensä voi, voi toiselle osoittaa, ettei heidän kuulumisensa ole suinkaan yhdentekevää, vaan sillä on väliä. Jos small talk ei tunnu luontevalta voi toiselta ihan rehellisesti kysyä asioita, jotka ovat myös itselle tärkeitä. Oletko käynyt poimimassa sieniä tai marjoja? Miten lastesi koulu on sujunut? Mitä olet harrastanut ja puuhaillut viime aikoina?

Lähteet:

Oikainen, Marjo: 3-vuotias Tushara osaa neljää kieltä ja kyselee koko ajan. Kaleva (27.12.2021) s. 34-35

Merkityksellisyys ja mielihyvä

Photo: Lewis Burt (Pixabay)

Perheemme perjantai-iltapäivät noudattavat useimmiten tuttua rutiinia. Pizzaperjantai on jo sen verran pitkä perinne, että lapset järkyttyvät sydänjuuriaan myöten jos rutiinista poiketaan. Okei, ehkä minäkin, ainakin ihan vähän. Perjantai on myös lasten karkkipäivä, ja saatanpa minäkin nauttia tölkillisen jääkaappikylmää siideriä palkitakseni itseni ihan vain siitä syystä, että olen selvinnyt voittajana tapahtumarikkaasta viikosta. Mielihyvämittari osoittaa perjantaisin tiukasti kaakkoon. Samanlaista Rock ’n’ Roll-menoa tuskin kannattaa toistaa päivittäin, mutta toisaalta viikonlopun kevytmielisessä juhlistamisessa on jotain merkityksellistä. Sukelletaan hetkeksi mielihyvän ja merkityksellisyyden maailmaan, ja mietitään mitä eroa näillä kahdella on. Ennen kuin luet pidemmälle, nimeä yksi asia, josta saat mielihyvää, sekä yksi asia, joka tuntuu sinusta merkitykselliseltä.

Miksi kannattaa katsoa kauas? On luonnollista, ettei lapsi välttämättä osaa suunnitella asioita rationaalisesti ja huomioida valintojensa kauaskantoisia seurauksia. Kasvaessa tämä taito kuitenkin kehittyy ja suunnitelmallisuus lisääntyy. Ihminen oppii milloin kannattaa suunnitella asioita pitkällä tähtäimellä, ja milloin lyhyt tähtäinkin voi hyvin riittää. Kerron heti alkuun kantani ja suositukseni tähtäimiin liittyen: Kannattaa suosia pitkää tähtäintä, mutta kuunnella omia ajatuksia myös koskien lyhyttä tähtäintä. Mieti tavoitteitasi tähtäimen mukaan. Mitä haluat tehdä tänään? Entä mitä toivot elämääsi seuraavan kahden vuoden sisällä? Mihin oikein tähtäät? 

Lyhyen tähtäimen hetkellistä mielihyvää tuottaviin asioihin lukeutuu lapsellinen kuvitelma onnesta, joka saavutetaan vaikkapa shoppailun, päihteiden tai rahapelien avulla, tai kolme kiloa suklaata kertarytinällä nautittuna. Mielihyvään on helppo sortua koska olemme ihmisiä. Lyhyen tähtäimen mielihyvä liittyy kuitenkaan harvoin pitkäkestoiseen hyvinvointiin ja merkityksellisyyteen. Lyhyellä tähtäimellä tyytyväisyyden tunteen voi tuoda uusi lelu, karkkipussi tai tupakka. Lapsi saattaa kinuta asioita, jotka tekevät hänet hetkellisesti onnelliseksi, mutta kun hyvin tiedämme, tuollainen onni ei useinkaan kestä aikaa. Kypsymisen myötä ihminen oppii katsomaan kauemmas ja käsittää, että se mikä tuo elämään pitkäkestoista hyvää ja merkityksellisyyttä, on mitä kohti kannattaa ponnistella.

On hyvä erottaa mielihyvä ja merkityksellisyys toisistaan ja panostaa kestävään hyvinvointiin. Vaikka tietenkään elämä ei ole pelkästään ponnistelua kohti ikuista onnea. Onni voi muodostua myös jäätelöstä tai oluttuopillisesta kuumana kesäpäivänä, hampurilaisateriasta tai ex tempore tempauksista, joita ei ole harkittu kauan ja hartaasti. Nekin voivat joskus olla hyvin merkityksellisiä. Jos kuitenkin huomaa keskittyvänsä vain asioihin, jotka tuovat tyytyväisyyttä vain hetkeksi, mutta aiheuttavat jatkuvasti toistettuna pahaa oloa, on syytä vaihtaa vaihdetta ja kohdistaa katse kohti pitempikestoista auvoa.

Mikä on sitten merkityksellistä? Tähän kysymykseen on yhtä monta vastausta kuin vastaajaakin. Merkityksellisyyttä elämään voivat tuoda lapset, lemmikit, uskonto, musiikki, ystävät, kirjallisuus, työ, harrastukset, luonto tai vaikkapa taide. Yksi lähestymistapa merkityksellisyyteen on pitkällä tähtäimellä hyvää tuottavat asiat, esimerkiksi kestävä kehitys. Kyseessä voi olla oma henkilökohtainen kestävä kehitys, tai suurempi kokonaisuus: kollektiivinen hyvinvointi ja onni. Pitkän tähtäimen hyvinvointia tuovat elintavat, joihin kuuluu riittävä uni, terveellinen ruoka ja liikunta. Koko maailma hyötyy turhan kulutuksen ja fossiilisten polttoaineiden vähentämisestä. Kuulostaako tylsältä? Kenties. Mutta tämä on kuitenkin resepti, joka toimii. Kun pyrkii toimimaan merkityksellisyys edellä, eivät satunnaiset mielihyvään perustuvat valinnat tee suurta vahinkoa. Ja onpa ihminen tyytyväisempikin kokiessaan, että hänen valinnoillaan on jokin merkitys.

Tiesitkö, että pitkän tähtäimen mukaan ajattelu voi lisätä kärsivällisyyttä? Kun hetkellistä harmitusta katsoo laajemmasta näkökulmasta, pidemmällä aikavälillä, voi ärsytyksen tunne lieventyä. Toimiminen pitkän tähtäimen periaatteella antaa rauhan tähän hetkeen. Pienet töyssyt ja arkiärsytykset tuntuvat lievemmiltä, kun ajattelee elämää ja omia suunnitelmia pitemmällä aikajänteellä.

Sulkeeko mielihyvän kokeminen pois merkityksellisyyden? Tai toisinpäin? Ihan kaikesta ei tietenkään tarvitse löytyä syvällistä tai kauaskantoista merkitystä. Kävellessäni elokuisessa illassa, mietin merkityksellisyyttä ja mielihyvää. Samalla puhaltelen voikukan siemeniä ilmaan, lähetän pienet laskuvarjohyppääjät lentoon. Leikin kuin lapsi, tuntien siitä hassua lapsenmielistä mielihyvää. Ehkä tekemisissäni ei ole suurta merkityksellisyyttä, muttei teko sen kummemmin kuormita omaa terveyttäni, kansantaloutta kuin planeettamme kantokykyäkään. Ehkä merkityksellisyys löytyykin joskus nimenomaan harmittomista pienistä hassuttelun hetkistä!

Aikavarkaat

Photo: Jan Vasek (Pixabay)

Aikavarkaat liitetään usein työelämään. Varkaat näpistävät aikaa turhiin asioihin, ja tärkeät jutut saattavat jäädä tekemättä. Eivätkä nämä pitkäkyntiset jätä uhriaan rauhaan edes työajan ulkopuolella, sillä aikaahan voi varastaa mistä vain! Monella on omat henkilökohtaiset aikavarkaansa. Aina ei tietenkään ole pakko olla äärimmäisen tehokas, eikä elämän jokaista sekuntia tarvitse käyttää ollakseen jotenkin hyödyllinen. Kannattaa kuitenkin toisinaan pohtia omia aikavarkaita, jotteivat ne saisi salakavalasti haltuunsa liian paljon kallista aikaasi. On hyvä miettiä mihin aika ihan oikeasti menee. Oletko valmis? Aloitetaan.

Aikavarkaista voisi halutessaan kirjoittaa todella laajan listauksen. Mainittakoon tässä kuitenkin joitain yleisiä aikavarkaita. Tunnistatko näistä itsesi?

1. Tiedonhalu. Haluatko tietää jatkuvasti kaiken? Uutiset, riennot, sosiaalinen media… Uteliaisuus on tavallaan hyvä juttu. Mutta kaikesta ei tarvitse olla koko ajan tietoinen. Tasapaino on tärkeää, ja on hyvä muistaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

2. Perfektionismi. Koska asioita ei kerta kaikkiaan voi jättää puolitiehen! Eikä edes himppusen epätäydellisiksi! Vai voisiko sittenkin?

3. Turhat vastuut ja tapaamiset. Turhaa kokoustamista tapahtuu varmasti töissä, mutta vähemmän välttämättömiä vastuita ja menoja voi toki olla yksityiselämässäkin. Omatunto voi nipistää jos sanoo ei, mutta välillä kannattaa myös suhtautua kriittisesti: Onko minun aivan välttämätöntä olla kaikessa mukana?

4. Netissä surffailu. Mihin kaikkeen järkevään kaiken tuon ajan voisikaan käyttää jos lopettaisi turhan surffailun? Varmasti niin suuri aikamäärä riittäisi vaikka ihan oikean surffaamisen opetteluun! Nyt äkkiä etsimään netistä lähin paikka missä voi ottaa surffitunteja! Äh, sitäkin varten täytyy jälleen nettisurffata.

5. Viivyttely. Kaiken pahan alku ja juuri. Viivyttely on helppoa erityisesti silloin kun tiedossa on epämiellyttävä tehtävä. Viivyttelyä edesauttaa energian puute ja madaltunut vireystila. Muista siis panostaa hyvään uneen ja terveelliseen ruokaan. Energiatasojen ollessa kohdallaan asiat on helpompi saada tehtyä.

6. Suunnitelmallisuuden puute. Tee hyviä suunnitelmia, niin et vain ajelehdi hetkestä toiseen. Jos suunnittelu ei kuulu suosikkijuttuihisi, sitä voi onneksi harjoitella.

7. Keskeytykset. Ja niitähän riittää! Kuinka upeaa onkaan tehdä jotain täydellisessä flow-tilassa, keskeytyksettä, huippuunsa keskittyneenä. Kunnes puhelin soi, joku tarvitsee äitiä tai läppärin näytölle läjähtää kiireellinen viesti.

8. Tehtävien jättäminen kesken ja uusien tehtävien aloittaminen. Läheistä sukua multitaskaamiselle. Neuvoni on: Tee yksi asia kerrallaan, mielellään loppuun asti. Aivosi ja mielesi kiittävät.

9. Muiden auttaminen ja muiden tehtävien ottaminen itselle tehtäväksi. Älä ymmärrä väärin - auttaminen on mahtava juttu. Mutta siinä vaiheessa kun omat tehtävät uhkaavat jäädä tekemättä, kannattaa pysähtyä pohtimaan käyttävätkö muut auttamisen haluasi hyväkseen? Opi sanomaan ei, sen voi nimittäin tehdä ystävällisesti ja hyvässä hengessä.

Seuraavat kaksi aikavarasta ovat henkilökohtaisia suosikkejani tai inhokkejani, ihan miten sen ottaa. Ainakin ne varastavat minulta aikaa, mokomat!

1. Tylsistyminen tylsien tehtävien parissa. Kun tehtävä tuntuu tylsältä, on hiukan liian helppoa vaihtaa jonkin kivemman jutun pariin. Jos jokin tuntuu tylsältä, ajatuksilla on tapana poukkoilla. Tylsyyden sietäminen lienee nykyihmisen heikko kohta, ja kärsivällisyyden harjoittamisesta voisi olla hyötyä. Reseptinä kaltaisilleni riemun etsijöille: 10 minuuttia mindfulnessia aamuin ja illoin.

2. Metatyö ja multitaskaava mieli. Aivot surisevat koko ajan ohituskaistalla. Vauhti on hirmuinen ja kolarivaara kymmenkertainen. Aivot eivät tätä menoa kauan kestä, ja käsillä oleva tehtävä uhkaa jäädä tekemättä, tai ainakin siirtyy myöhemmäksi kaikenlaisten metatehtävien viedessä niiltä tilaa.

Onhan näitä. Koska olemme ihmisiä emmekä robotteja, aikavarkaita ei pääse aina pakoon. Niitä kannattaa kuitenkin tarkastella kriittisesti, ja asentaa itselleen varkaudenestojärjestelmä, jonka hälytin pärähtää päälle kun aikavaras yrittää yllättää.

Huomio, huomio!

Photo: Lukas Bieri (Pixabay)

Tiesitkö, että sillä on merkitystä mihin kiinnität huomiosi! Kuka, tai mikä ansaitsee huomiosi, ja mikä puolestaan varastaa sen? Voidaan puhua varastamisesta, sillä huomiomme on hiukan liiankin helposti johdateltavissa. Huomio on helppo suunnata sinne, missä on jotain kiinnostavaa. Vastaavasti olisi mukava jättää tylsät asiat huomiotta. Joskus joutuu todella pinnistelemään, että huomio pysyisi asiassa, joka ei kiinnosta. Huomion suuntaisi niin paljon mieluummin johonkin kivaan ja jännään!

Aivojen hyvinvoinnin ja keskittymiskyvyn kannalta huomio kannattaa suunnata kerrallaan vain yhteen asiaan. Kun huomio siirtyy alati paikasta toiseen, aivot jonglööraavat ja niiden suorituskyky laskee. Huomion voivat varastaa esimerkiksi ylimääräiset keskeytykset työpäivän aikana, somen tsekkaaminen, tai viestien tarkistaminen jonkin muun tehtävän aikana. Aina kun huomio siirtyy paikasta toiseen, aivot joutuvat ohjelmoitumaan uudelleen. Eikä tämä tapahdu vain kerran vaan kahdesti: ensin tehtävästä keskeytykseen, ja sitten takaisin tehtävään. Voidaan puhua jopa huomiokriisistä, sillä nykypäivän maailmassa on ärsykkeitä enemmän kuin koskaan. Muista kuitenkin se, että ärsykkeiden säännöstelijä olet sinä.

Yksi viime aikojen haasteista aivoterveydelle on lisääntynyt etätyö, jossa lähes kaikki toiminta tapahtuu saman päätteen ääressä. Työlle ei välttämättä tule jaksotuksia samalla tavalla kuin työpaikalla, jossa siirryttäisiin fyysisesti toiseen tilaan palaveriin, tauolle tai syömään mennessä. Keskustelu kollegan kanssa tapahtuu samaa näyttöä tuijottaen, sen sijaan, että nostaisi katseen hetkeksi ruudulta jutellakseen työkaverille “livenä”. Etätyön lisäämä jatkuva valppaana olo rasittaa aivoja. Aivojen kuormitus voi vaikuttaa muistiin, lisätä stressiä ja aiheuttaa unettomuutta. Koska aivot kuormittuvat töissä, niille kannattaa suoda lepohetki viimeistään vapaa-ajalla. Mutta entäpä jos sama kuormitus jatkuu vielä työpäivän jälkeenkin?

Älypuhelin. Vai älyttömyyspuhelin? Ihmelaite, luuri ja jopa näköradio. Uhka ja mahdollisuus. Viestikapula, kännykkä, mobiililaite, puhe-elin, käden jatke. Tällä rakkaalla lapsella on totisesti monta nimeä. Älyluurin käyttäjä vilkaisee älypuhelintaan jopa satoja kertoja päivässä! Ihmisten tylsyyden sieto on huonontunut hurjasti. Tyhjän hetken koittaessa tulee puhelin kaivettua esille täysin automaattisesti. Ja miksipä ei, sillä puhelimen tarjoamat pelit ja sosiaalisen median sisältö viihdyttävät aivojamme. Kun näemme jotain kiinnostavaa aivot tuottavat pienen tujauksen dopamiinia, mielihyvähormonia, mikä koukuttaa ja saa tarttumaan puhelimeen aina uudelleen.

Oman huomion jakamisen lisäksi myös huomion saaminen koukuttaa. Usein keinomaailmassa, eli netissä, on helpompi saada huomiota kuin oikeassa maailmassa. Tervetullut huomio voi välittyä paksuina, lyhyinä sormina ja punaisina verta pumppaavina eliminä. Sähköistä rakkautta voi saada helposti ja nopeasti. Oikeassa maailmassa moni ei huku nopeaan kannustukseen, tsemppaukseen ja sydämiin. Netissä surffaillessa on myös helppo sortua kuvittelemaan, että paras on vielä edessäpäin. On hankala laittaa puhelinta pois, sillä mitä jos jotain kiinnostavaa jää näkemättä?

Tuleeko elämästäkin ajateltua samoin? Onko paras vielä edessäpäin? Vai voisiko juuri nyt olla hyvä? Mitä jos olisi hetken ilman puhelinta, ilman tekoälyä, ilman laitteita. Ottaisi hetken vain itselleen. Sulkisi silmät ja laskisi rauhassa viiteen. Viettäisi hetken tylsyyttä ja suuntaisi huomion sisäänpäin. Aivot kiittävät tylsästä hetkestä. Tylsyys voi olla jopa suuren kiitollisuuden aihe: kun elämässä riittää turbulenssia, siunattu tylsyys voi tuntua suurimmalta onnelta.

Huomion arvoisiin asioihin kuuluu ehdottomasti aivot ja niiden terveys. Aivokemiasta ei vielä tiedetä kaikkea, vaikka sitä tutkitaan paljon. Sen verran kuitenkin tiedetään, että pitkittyneessä kuormituksessa aivot käyvät ylikierroksilla. Tämä voi puolestaan johtaa tunteiden heittelyyn ja ärtyneisyyteen. Ärsykkeisiin alkaa reagoida normaalia voimakkaammin, jolloin altistuu uupumiselle, mielenterveysongelmille ja erilaisille sairauksille. Hyvä uutinen on se, että kokonaisuus ratkaisee. Vaikka tietotyö tai ns. “aivotyö” kuormittaisi, se välttämättä ole haitallista, kunhan pitää huolen riittävästä palautumisesta. Liikunta, riittävä uni ja terveellinen ravinto ovat erinomaisen tärkeitä, jotta aivot palautuvat kuormituksesta.

Itselleen kannattaa myös antaa lupa olla välillä tavoittamattomissa. Pois yhteyksien ääreltä. Aina ei tarvitse seurata uutisia ja yrittää olla tietoinen kaikesta, eihän se ole edes mahdollista. Ranskassa on jopa laadittu laki, jonka mukaan työntekijöiden ei tarvitse olla jatkuvasti tavoitettavissa. Heillä on virallinen lupa olla tavoittamattomissa. Laki tai ei, sama vapaus kannattaa suoda itselleen työn ulkopuolellakin: laittaa laitteet kiinni, ja nauttia eräänlaisesta katoamisen luksuksesta. Aivoille on hyvä antaa lepotauko, suuntaamalla huomio yksinkertaisiin, rauhoittaviin asioihin: oikeaan maailmaan, luontoon ja toisinaan jopa tylsyyteen.

Lähteet:

Niskasaari, Elina (20.3.2022) Etätyö voi näkyä aivoterveydessä (Kaleva)

Gronow, Kira (18.2.2022) Ihmisen puolella, https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008565369.html (22.2.2022)

Hari, Johann (2.1.2022) Your attention didn’t collapse. It was stolen, https://www.theguardian.com/science/2022/jan/02/attention-span-focus-screens-apps-smartphones-social-media (26.1.2022)

Mitä on menestys?

Photo: Benjamin Davis (Unsplash)

Siskoni jääkaapin oveen on kiinnitettynä kirjailija-yrittäjä Satu Rämön oivallinen mietelause:

Onnellisuus on menestyksen korkein muoto.

Sanasta menestys saattaa tulla mieleen kiireinen salkkua kantava ja kännykkäänsä puhuva liikemies. Tai ehkä tämä on vain oma kliseinen ja auttamattoman vanhanaikainen mielikuvani, sillä jokainenhan määrittelee itse, mitä menestys hänelle tarkoittaa. Mitä eroa on menestymisellä ja onnistumisella? Missä kaikessa voi menestyä? Onko elämässä menestyminen sinulle tärkeää? Onko kunnianhimo menestyksen resepti? Entäpä kuka ansaitsee menestystä ja kuka ei? 

Keskustellessani erään henkilön kanssa menestyksestä, hän suorastaan kavahti koko sanaa. Menestys sanana sai hänessä aikaan ainoastaan kielteisiä mielleyhtymiä. Jos sana saa sinussa aikaan samanlaisen reaktion, mieti hetki, miksi? Älä päästä itseäsi niin helpolla, että tyydyt ensireaktioon. Kaivele hiukan syvemmältä, ja kysy itseltäsi mistä reaktio johtuu?

Menestys voidaan liittää taloudelliseen menestykseen ja kilpailukykyyn, tai esimerkiksi voittoisaan urheilu-uraan. Toisaalta menestys voi tarkoittaa monelle itsenäisyyttä,  mahdollisuutta toteuttaa itseään tai tyytyväisyyttä omaan elämään. Voisiko menestys olla pirtelö, joka sekoitetaan tiedosta, taidosta, tavoitteista ja innostuksen voimasta? Mitä ylipäänsä pitäisi tavoitella elämässä?

Menestyksen määritelmä voi muuttua elämän aikana, samoin kuin tavoitteet. Oletko muuten huomannut, että englanninkielen sana success, tarkoittaa sekä onnistumista että menestymistä. Onko näitä kahta aina edes välttämätöntä erottaa toisistaan? Kuka voi olla menestynyt ja kuka ei? Suurperheen äiti? Pikaruokapaikan työntekijä? Pörssihai? Opettaja? Nuohooja? Työtön?

Jotta menestyy, täytyy yleensä olla jossain asiassa hyvä. Menestyjällä on myös tyypillisesti intohimoa sitä asiaa kohtaan, jossa hän on saavuttanut menestystä. Eikö se ole vain ja ainoastaan hienoa, jos riittää intoa panostaa johonkin asiaan niin paljon, että siinä voi kehittyä hyväksi, ehkä jopa erinomaiseksi? Suorastaan niin hyväksi, että osaamisen avulla voi onnistua, jopa menestyä? Tällaisen innostuksen, asiaan paneutumisen ja onnistumisen minä soisin ihan jokaiselle. Menestyköön menestyjät! Todennäköisesti suuri osa menestyjistä on sanan varsinaisessa merkityksessä ansainnut menestyksensä.

Miksi sana menestys voi aiheuttaa myös negatiivisia mielleyhtymiä? Oletetaanko silloin menestyjän saavuttaneen menestyksen jollain tapaa muiden kustannuksella? Oletetaanko silloin, että menestyjän motiivit eivät voi olla epäitsekkäät? Onko menestyjä dollarinkuvat silmissä eteenpäin rynnistävä pyrkyri, joka puskee omaa asiaansa eteenpäin muista piittaamatta? Millainen henkilö on menestyjä?

Liittyykö ego menestykseen? Ego on latinaa, ja tarkoittaa suomennettuna ‘minä’. Ego liittyy ihmisen itsetuntoon, minuuteen, sekä itsevarmuuteen. Egon avulla teemme tietoisia valintoja, rakennamme omaa minäkuvaa ja asetamme itsellemme rajoja. Ego kasvaa mukanamme lapsesta aikuiseksi, ja suojelee meitä pitämällä yllä psyykkistä tasapainoa ja auttamalla tunteiden säätelyssä. Elämän kolhiessa egosta on hyötyä, mutta entäpä sitten kun ego kasvaa liian suureksi? Voiko menestys ruokkia egon paisumista kohtuuttomasti, ja ennen kaikkea: mitä voi tehdä tilanteessa, jossa huomaa näin käyneen?

Suuriegoinen henkilö saattaa olla niin syvästi oman itsensä pauloissa, että egosta alkaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Siksi kannattaakin tarkkailla merkkejä, jotka kertovat jos ego alkaa saada ihmisestä yliotetta. Yksi merkki on vuorovaikutuksen katoaminen. Egoisti puhuu ja muut kuuntelevat. Tai jos joku muu yrittää puhua, ei isoegoinen henkilö kuuntele, vaan puhuu päälle. Vain hänen tarinansa on tärkeä. Hän saattaa toistaa samaa tarinaa, jolla yritetään ansaita muiden myötätunto, ja pitää itsepäisesti kiinni omasta mielipiteestään. Suuriegoinen saattaa kuvitella, ettei tarvitse muiden apua vaan pärjää ilman muita. Hän ei myöskään myönnä olevansa väärässä. Yksi terveen ja toimivan egon merkkejä on kuuntelemisen taito ja kyky empatiaan. Terveen egon omaava henkilö kykenee käsittelemään tunteita, ja kunnioittaa muita sekä itseään.

Palataan vielä takaisin menestykseen. Mistä osasista menestys koostuu? Äkkiseltään sen saattaa liittää mielessään paksuun tilipussiin ja kunnioitusta herättävään titteliin. Mutta mitä jos menestykseen liittäisi myös muuta positiivista: riittävän määrän vapaa-aikaa, hyvän terveyden ja (työ)tyytyväisyyden. Mitä jos liittäisi menestykseen sisäisen tyytyväisyyden, ei pelkästään kiillotettua ulkokuorta? Silloin alettaisiin olla lähellä todellisen menestyksen ydintä.

Voisiko menestystä ajatella asiana, jota ihmisellä voi olla kohtuullisesti? Sopivasti menestyneen ei tarvitse olla millään tavalla huipulla, mutta hän voi kuitenkin olla elämäänsä tyytyväinen ja onnistua yrityksissään. Jos tämä määrittely toimii, aika moni voi todeta menestyneensä elämässä. Sopivaan menestykseen voidaan laskea se, että on saanut opiskeltua tutkinnon. Se, että on saanut työpaikan ja hoitanut työnsä onnistuneesti. Sopivasti menestynyt tulee toimeen ihmisten kanssa, kasvattaa lapsiaan rakkaudella, suhtautuu toisiin myötätunnolla ja löytää elämässään asioita, joita toteuttaa intohimoisesti. 

Lähteet:

Niemi, Mika (24.2.2016) Mitä on menestys? (https://blog.kauppalehti.fi/menesty-yrittajana/mita-on-menestys) 15.2.2021

Helekoski, Riitta (28.9.2016) (https://kollega.fi/2016/09/hallitseeko-ego-sinua/) 20.2.2021

Oletko sinäkin viivyttelijä?

Photo: magnetme (Pixabay)

Oletko sinäkin viivyttelijä? Viipyilyn mestari ja prokrastinoinnin PRO? Tiesitkö, että tutkimusten mukaan joka viides aikuinen harrastaa prokrastinointia, eli viivyttelyä. Asioiden siirtämistä tuonnemmaksi. Viidennes meistä vitkuttelee. Tätä on kyllä vähän vaikea uskoa. Ettäkö vain viidennes? Aivan varmasti meitä viipyilijöitä on enemmän. Itse viivyttelin esimerkiksi siirtämällä tämän artikkelin kirjoittamista. Lopulta kuitenkin tartuin itseäni niskasta kiinni ja aloin kirjoittaa, sillä onhan aihe toki kiinnostava!

Viivyttelen päivittäin. Viivyttelen aamulla sängystä noustessa, viivyttelen illalla nukkumaan mennessä, ja prokrastinoin kun tiedossa on hankalan oloisia (työ)tehtäviä. Viivyttely toki riippuu hiukan kulloisestakin energiatasosta. Mikä puolestaan on suoraan verrannollinen verensokeritasoon sekä edellisyön uniin - mikä puolestaan liittyy siihen kuinka pitkään olen viivytellyt nukkumaanmenoa. On selvää, että viivyttelen. Mutta arvatkaas mitä, en edes koe olevani viivyttelijä pahimmasta päästä!

Onko viivyttelysta jotain haittaa? Ehkä viivyttely voi jopa hyvää tehdä ylitehokkaalle porhaltajalle! Itse toivoisin silti viivytteleväni hiukan vähemmän. Viivyttely saa edessä odottavan tehtävän tuntumaan vuoren kokoiselta - mitä se todellisuudessa harvoin on. Viivyttelyn voi toki kohdistaa niin pieniin kuin isoihinkin asioihin, aina tiskikoneen tyhjennyksestä omakotitalon myyntiin, ja kynsien leikkauksesta avioeron vireillepanoon. Tiedossa on joka tapauksessa vähintään hivenen epämiellyttävä homma, joka saattaa tietää ylimääräistä vaivaa tai jotenkin vaivaannuttavan tilanteen.

Viivyttelyä ei pidä sekoittaa laiskuuteen. Yksin työskennellessä viivyttelystä tulee luonnollisempaa koska yhteisön tuki puuttuu. Itsenäinen työ vaatii nimittäin itseohjautuvuutta. Viivyttely voi myös aiheuttaa stressiä ja ahdistusta viivyttelijälle. Kuormitus ja stressi voivat myös lisätä prokrastinointia, mikä voi taas aiheuttaa lisää stressiä. Viivyttelystä voi näin ollen tulla paha tapa ja melkoinen noidankehä. Tunnustuksellista laiskuria viivyttely ei ehkä haittaa, kun taas tunnollisempi henkilö voi kokea viivyttelyn tuskastuttavaksi. Silti valtavalta tuntuvaan tai vaikeaan tehtävään voi olla hankala tarttua.

Viivyttelijän salainen ase on kännykkä. Se on useimmiten kädenmitan päässä, ja minkä tahansa vähänkin epämiellyttävän tehtävän voi aina vaihtaa puhelimen pläräykseen. Helppoa! Mitä jos yrittäisi tunnistaa, kun viivyttely- ja välttelyvaihde napsahtaa päälle? Jos vetäisi silloin käsijarrusta ja painisi hälytysnappia? Kännykkä pois. Muutama syvä energisoiva hengenveto. Minä pystyn tähän! En alistu viivyttelyhirviön tahtoon, vaan hoidan homman kunnialla roikkumasta. Voisinko jopa palkita itseni niin upeasta reippaudesta? Palkitseminen kannattaa, sillä pieni porkkana tikun nokassa voi auttaa tarttumaan tehtävään paremmalla mielellä.

Joillekin viivyttely on elämäntapa. Kokeet palautetaan viime tingassa, kouluun tai töihin lähdetään liian myöhään, ja juhliin saavutaan tyylikkäästi myöhässä. Jotkut työskentelevät tehokkaammin paineen alla deadlinen painaessa päälle, kun jo ajatus asoiden jättämisestä viime tippaan ahdistaa toisia. Oma viivyttelyni kohdistunee lähinnä asioihin joiden pienellä siirtämisellä ei ole tuntuvaa merkitystä. En pidä asioiden jättämisestä viime tippaan, enkä halua odotuttaa muita oman viivyttelyni vuoksi. Onko olemassa ihmisiä, jotka eivät viivyttele koskaan? Millaista heidän elämänsä on, ja ennen kaikkea, miten he voivat? Mieleen tulee lähinnä armeijamaista kuria ja järjestystä noudattava tiukkapipoinen niuhottaja, jolle luovat tauot ovat tuntematon käsite.

Prokrastinoinnin kultainen keskitie sopii ainakin tälle keski-ikäiselle keskivertoviivyttelijälle. 

Lähteet:

Niinistö, Meeri (22.2.2021) Oletko sinäkin prokrastinoija? Prokrastinaatio eli vitkuttelu on varsinkin korona-ajan ongelma – laiskuuteen sitä ei pidä sekoittaa (https://yle.fi/uutiset/3-11789037)

Flow-kokemuksia ja eustressiä elämään!

Se on kuin uimista onnen ja innostuksen virtauksessa. Se on negatiivisen, kuluttavan stressin vastakohta. Kyseessä on eustressi! Tämä stressi tekee hurjan hyvää! Se saa unohtamaan oman itsensä ja egonsa. Aikakäsitys hämärtyy. Mielen valtaa outo ilo ja täyttymys. Keskittyminen on huipussaan, eustressaaja tuntee tekevänsä juuri sitä, mitä hänen pitääkin tehdä, ja olevansa siinä kaiken lisäksi hyvä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikenlainen stressi on pitkään jatkuneena kuluttavaa, joten on hyvä pitää tasapaino eustressin ja stressittömyyden välillä.

Oma sydän sykähtää ja mieli täyttyy ilosta lasten parkourtemppuja katsellessa. Lapset nauttivat täysin siemauksin tekemisestään, mutta samalla liikutaan oman osaamisen äärirajoilla. Onnistunko ensimmäistä kertaa tempussa, jota olen harjoitellut pitkään? Olen kehittynyt paljon ja tiedän, että osaan homman. Mutta voisinko oppia vielä hiukan lisää? Vaikkapa puolikkaan pyörähdyksen, samalla kun teen voltin? Voisinko hypätä vielä hiukan korkeammalle? Rajoittuuko tällainen osaamisen ja oppimisen riemu vain lapsiin? Ei suinkaan, sillä aikuinenkin voi onneksi kokea samanlaista innostusta ja onnistumista!

Eustressi on lähellä niin kutsuttua flow-tilaa. Psykologi Mihály Csíkszentmihályin kehittämän Flow-teoriassa ihmisen tietoisuuteen saapuva informaatio on tasapainossa minän tavoitteiden kanssa. Flow-kokemuksen seurauksena minän järjestys on aikaisempaa monimuotoisempi (minän kompleksisuus kasvaa). Flow-kokemuksessa psyykkinen energia käytetään ainoastaan tavoitteiden saavuttamiseen. Flow-tilassa ihminen paneutuu täydellä kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien tietoisuudestaan kaiken muun. Flow-kokemus lisää psyyken sisäistä vahvuutta koska tällöin ihminen saa mielenmaisemansa järjestykseen. Täydellinen flow syntyy, kun ihmisen taidot vastaavat asetettua haastetta. Csíkszentmihályi on tutkimuksissaan todennut ihmisen olevan onnellisimmillaan juuri tällaisina hetkinä elämässään. Mikä meidät siis tekee onnelliseksi? No tietysti FLOW! Energiavirran mukana soljuessa voi unohtaa itsensä. Silloin voi lähestulkoon muuttua joksikin aivan toiseksi.

Flow’ta voidaan kuvata kolmella säännöllä: 

1. Tavoitteita on yksi - eli keskitytään vain yhteen asiaan.

2. Tavoite tuntuu merkitykselliseltä.

3. Tekeminen on kyllin haastavaa, tekijä on osaamisensa rajoilla.

Flow-kokemuksia kannattaa etsiä tietoisesti, sillä niiden kokeminen voi lisätä oleellisesti elämän merkityksellisyyden tunnetta. Eustressi ei löydä itsestään kenenkään luo, vaan sitä on etsittävä kokemisen ja tekemisen kautta sellaisista asioista jotka innostavat. Mikä sitten on flow’n vastakohta? Csíkszentmihályin mukaan se on psyykkinen entropia. Kyseessä on tietoisuuden epäjärjestys, jossa havainnot ovat ristiriidassa aikomusten kanssa. Psyykkinen entropia aiheuttaa tarkkaavaisuuden kohdistumisen oman eheyden kannalta epäolennaiseen ja psyykkistä energiaa kuluttavaan toimintaan. Miksi tämä kuulostaa jotenkin tutulta? Enemmän flowta, kiitos. Ja vähemmän neustressiä ja maailmantuskaa.

Mitä psyykkinen entropia voisi omalla kohdalla tarkoittaa? Jostain syystä mieleen tulee lasten riitojen selvittely tai perheen sairastaminen, silloin kun on oikein väsynyt ja kotikin sotkuinen. Tilanne, jossa on monta sielua tyhjentävää tekijää yhtä aikaa. Psyykkinen entropia voi tarkoittaa työprosesseja, jotka tehdään väärin silloin kun itse tietää kuinka ne todella tulisi tehdä paremman lopputuloksen saavuttamiseksi. Se on uutisten lukemista sodista, nälänhädästä ja kurjuudesta. Psyykkistä entropiaa ovat ristiriitaiset tilanteet, joissa asiat eivät suju niin kuin toivoisin niiden sujuvan. Kyllähän sellainen vetää mielen matalaksi. 

Ikävien asioiden hyvä puoli on kuitenkin se, että jos päätän olla surkuttelijan sijaan aktiivinen toimija, pääsen kenties hivenen lähemmäksi flow’ta. Jos toimisinkin sovittelijana riidassa, kehittäisin toiminnallani työprosesseja, tai lahjoittaisin kuukausittain pienen summan rahaa hyvään tarkoitukseen? Näin voi saada tunteen siitä, että asiat ovat edes osittain omassa päätösvallassa. Jos tämä ei vielä johda suoranaiseen flow-tilaan, ainakin olen hivenen kauempana psyykkisen entropian pelottavaa reviiriä.

Siinä missä stressi kuvastaa kielteistä kuormittumista ja verottaa jaksamista, eustressi auttaa jaksamaan ja onnistumaan. Eustressiä voidaan pitää välttämättömänä ihmisen henkiselle kasvulle sekä uusien taitojen hallitsemiselle. Monet innovaatiot ja keksinnöt tehdään eustressin tilassa. Kannattaa muistaa, että olipa eustressi kuinka nautinnollista tahansa, myös siitä on palauduttava. Esimerkiksi kuntosaliharjoittelu voi tuottaa eustressiä ja endorfiineja, mutta liiallisina annoksina nautittuna keho ei ehdi palautua, jolloin kokemus muuttuu stressaavaksi ja hyvä kunto ylikunnoksi. Myös myönteinen stressi kuormittaa elimistöä, joten siitäkin on osattava irtautua säännöllisin väliajoin. Rauhoittuminen eri ympäristössä kuten vaikkapa kesämökillä on erinomainen tapa purkaa kaikenlaista stressiä, hyvää ja haitallista.

Mitä voisit tehdä jotta, löytäisit hyvän flow’n? Minkä asian tekeminen saa sisäiset Excel-taulukkosi täydelliseen järjestykseen? Mitä tehdessä sisälläsi soi sinfonia? Milloin sinusta tuntuu siltä, että juuri näin tämän pitääkin mennä! Itse saavutan flow-tilan pianoa soittaessani, urheillessani tai kirjoittaessani.  Aivan erityistä flow’ta koen kirjoittaessani flow’ta käsittelevää blogiartikkelia. Vinkki: kokeile kirjoittamista. Muita keinoja flow’n lisäämiseksi elämään on esimerkiksi ajankäytön suunnittelu energian optimoimiseksi, sellaisten asioiden tekeminen joita rakastaa, omien taitojen kehittäminen, erilaisten vaihtoehtojen kartoittaminen, ongelmien tarkasteleminen usealta puolelta, monipuolisuuden tavoittelu sekä eri tapojen löytäminen omien tunteiden ilmaisemiselle. Kun luot elämääsi mahdollisimman paljon flow’ta rikastutat omaa sisäistä maailmaasi ja lisäät oleellisesti onnellisuuttasi. 

Lähteet:

Mikkonen, Mikael (18.8.2018) Stressillä on myönteinen puoli: Eustressi auttaa jaksamaan, ja sitä voi houkutella esiin. https://yle.fi/uutiset/3-10325722

Flow. https://fi.wikipedia.org/wiki/Flow

Blogi alkaa

Hei kaikille!

Pidin ensimmäistä blogiani kymmenisen vuotta sitten. Kirjoitusvuosia kertyi kolme, ja blogitekstejä yli sata. Lukukertoja tuhansia. Jossain vaiheessa kirjoittaminen loppui. Tai ehkei se loppunut, vaan jatkui toisessa muodossa. Jossain vaiheessa blogini unohtui. Se ei myöskään ollut enää julkisesti luettavissa. Ehkä halusin suojella sinne postattuja valokuvia, tai en halunnut jakaa enää tekstejäni. Rehellisesti sanottuna en enää muista.

Tänä keväänä löysin vanhan blogini uudelleen. Ilahduin! Näinkö paljon minä tosiaan kirjoitin? Luin läpi tekstejä, joista osan muistin ja osaa en. Päiväkirjaa en pidä, joten vanhan blogin lukeminen oli hiukan kuin olisi lukenut vanhaa päiväkirjaa. Välillä nauroin, välillä tunsin myötätuntoa kirjoittajaa kohtaan. Välillä saatoin myös ajatella, etten enää kirjoittaisi ihan noin. Teksteissä oli jotain hiukan naiivia. Mutta kummakos tuo, sillä olihan kirjoittajakin vuosikymmenen verran nykyistä kirjoittajaa nuorempi. Tuntuuko kaikki mitä eilisen minä teki tai sanoi jotenkin hassulta? Onko mennyt aikamuoto itsestäni kuin 80-luvun jumppapuku: kulunut ja nolo, mutta myös samalla hassu ja jotenkin liikuttava?

Blogini nimi oli Pieces of Bliss: Elämän pieniä iloja ja ympäröivän maailman ihmettelyä blogiin kirjoitettuna. - - - - - Small joys of life and observations of the surrounding world, written in a blog. Ja kyllä, minä todellakin kirjoitin sekä suomeksi, että englanniksi. Verkostooni kuuluu molempien kielten taitajia, enkä osannut päättää kummalla kielellä kirjoittaisin. Tällä kertaa taidan jättää kääntämisen koneelle ja kirjoittaa suomeksi.

Kirjoittaessani ensimmäistä blogia olin toipumassa masennuksesta. Blogin tarkoitus oli toimia eräänlaisena kiitollisuuspäiväkirjana ja saada minut kiinnittämään huomioni elämän hyviin asioihin. Resepti taisi toimia. Mikä saa minut bloggaamaan tällä kertaa? Miksen yksinkertaisesti jatkanut vanhaa blogia siitä mihin viimeksi jäin? Mietin kyllä sitäkin. Jotenkin vain tuntui siltä, että aika oli ajanut vanhan blogin ohi. Kaikelle on aikansa. Halusin aloittaa puhtaalta pöydältä.

Yksi syy kirjoittamiseen on tämänhetkinen valtava kirjoituspaine. Jos ihminen ei nuku riittävästi, syntyy unipainetta. Jos taas ei kirjoita riittävästi, syntyy kirjoituspainetta. Ainakin minulle. Ja uskon, että myös muille kirjoittajille. Kun sain esikoiskirjani valmiiksi, olin jo aloittanut kirjoittamaan seuraavaa. Itse asiassa ideoita oli useampaankin kirjaan. Usein huomasin kuitenkin kirjoittavani jostain itseäni kiinnostavasta aiheesta, joka ei välttämättä kuitenkaan päädy yhteenkään aloitetuista kirjoista. Syntyi ajatus voisiko osa teksteistä sopia paremmin blogiin?

Mistä minä sitten aion kirjoittaa? Lyhyesti, asioista jotka minua kiinnostavat. Ensimmäisen blogini jälkeen olen, paitsi kymmenen vuotta vanhempi ja virttyneempi, myös valmistunut elämäntaitovalmentajaksi ja julkaissut esikoiskirjan. Kiinnostuksenkohteeni liikkuvatkin juuri “elämän viisauden” ja kirjoittamisen välillä. Huumoria unohtamatta, ja lainattakoon vielä ensimmäisestä blogistani mukaan kiitollisuus, sillä sehän ihmisestä tekee onnellisen. Eikös niin?

Kiitos ja kumarrus kun luit tänne asti! Mukavia lukuhetkiä, ja jätä toki kommentti jos siltä tuntuu ;)