Matkapuhelinongelma

Otsikon perusteella saattaisi luulla, että kyseessä on sormea heristävä blogiteksti siitä, kuinka kännykkä juuttuu käteen niin lapsilla kuin vanhemmillakin. Siitä ei ole kuitenkaan ole kyse. Puhelin liittyy tällä kertaa kirjoihin ja kirjoittamiseen, ja kaipa sama ongelma vaivaa myös TV:tä ja elokuvia. Mistä oikein on kyse? Minäpä kerron: puhelin on yleensä lähellä ja sillä voi soittaa apua. Tosielämässä tämä ominaisuus on mitä mainioin, sillä apua voi kännykän avulla saada niin mustikkametsään eksynyt mummo, haaksirikkoutunut veneilijä (tai meloja) kuin murtovarkaan (tai murhaajan) kotoaan yllättänyt henkilö. Onneksi on 112, poliisi ja pelastuslaitos!

Missä ongelma sitten piilee? Tarinan kannalta helppo ja nopea apu ei ola aina hyvä juttu. Ajatellaanpa vaikka suljetun paikan murhamysteeriä, dekkaria tai mitä tahansa tarinaa johon liittyy jännitystä ja mahdollisesti joku pahis. Jos uhri saa hälytettyä puhelimellaan apua ajoissa, saadaan murhaaja äkkiä kiikkiin, tai pahimmassa tapauksessa oikein ajoitettu puhelu hätänumeroon estää murhan. Eipä siitä silloin kummoista tarinaa synny. Korkeintaan viisi sivua tekstiä ja onnellinen loppu. Ainoa keino saada aikaan kunnon tarina on sijoittaa se auvoiseen esi-historiaan, jolloin puhelimen täytyi olla tiukasti langan päässä kiinni, tai keksiä mitä kummaa kaikille pahuksen kännyköille voisi tehdä.

Yksi esimerkki matkapuhelinongelman ratkaisusta on Ruth Waren kirjassa ‘Synkän metsän siimeksessä’. Siinä naisporukka lähtee viettämään polttareita synkän metsän siimekseen. Mökille saavuttaessa kaikkien puhelimet kerätään pois. Luonnollisesti, sillä kamaluuksia ja murhia tapahtuisi muuten auttamattomasti vähemmän. Jollain tapaa, ennen kuin ihmisiä aletaan hoidella pois päiviltä, niin pitää tehdä ensin kännyköille.

Nyt kun toinen dekkarini alkaa pientä hiontaa vaille olla valmis, ja kolmannessakin on jo jonkin verran tekstiä, törmään väkisinkin matkapuhelinongelmaan. Käsillä olevan kirjoitusprojektin kohdalla pohdiskelin matkapuhelinongelmaa pidemmän kaavan kautta, ja sanottakoon, että murhattuja ihmisiä vieläkin useampi puhelin heittää opuksessa henkensä. Tietenkään kännyköiden ei ole pakko suoranaisesti tuhoutua. Matkapuhelinongelman voi ratkaista myös huonolla kuuluvuudella, tyhjällä akulla, puhelimen unohtumisella johonkin, puhelimen takavarikoimiselta uhrilta… mahdollisuuksia on monia.

Matkapuhelinongelma ratkaiseminen (eli puhelimen hajoaminen) ei kuitenkaan ole kovin kaukaa haettua. Mietipä vain miten omat luurisi ovat hukkuneet, rikkoutuneet tai joutuneet varkaan kynsiin? Muistan itse ainakin kerran pudottaneeni puhelimen vessanpönttöön, tiputtaneeni puhelimen tuhansia ja taas tuhansia kertoja, jonka seurauksena ruutu on voinut mennyt säröille, ellei koko luuri ole lakannut toimimasta, sekä ollut kantaman ulkopuolella (tosin tällaisia paikkoja on alati vaikeampaa löytää). Poikani puhelin tippui vesiojaan ja oleskeli ojan pohjassa ainakin 20 minuuttia. Mutta se mokoma vielä toimi sen jälkeen! Yhden itkuhälyttimenkin olen tiputtanut vesiämpäriin eikä se enää toiminut. Vastakappaleen annoin ilmaiseksi Tori.fi:ssä, ja se meni kuin kuumille kiville.

Kun ottaa huomioon kaikki mahdollisuudet, joilla puhelin voi tulla toimintakyvyttömäksi, lienee suoranainen ihme, että meillä suurimmalla osalla ylipäätään on toimiva luuri. Seuraavaksi pari kysymystä pohdittavaksi:

• Montako puhelinta sinulla on ollut elämäsi aikana? Itselläni ei ole hajuakaan. Ehkä 20?

• Ja: Jos sinä kirjoittaisit dekkarin, miten ratkaisisit matkapuhelinongelman (hyviä vinkkejä otetaan vastaan).

By the way, kuvan kanoottia ohjaa kapteeni M. Burrow, pitkin myrskyisänä raivoavaa Mustasalmea Oulun edustalla. Vuokratessa kanootin sai mukaan erikoisvalmisteisen vettä hylkivän kännykkäpussin. Vaikka monta kertaa kaivoin puhelimen pussista ikuistaakseni ikimuistoisen melontaretken, en onnistunut tiputtamaan puhelinta veteen! ;)

Photo by: Captain M. Burrow