Hylsyä pukkaa
Tämän blogitekstin inspiraatio tuli hylkäyskirjeestä, eli hylsystä. Kirjeen minulle lähetti Suomen Kirjailijaliitto. Kyllä, hain jäsenyyttä. Ei, en päässyt jäseneksi. Ainakaan vielä. Kyseinen “kerho” taitaa olla hiukan kuuluisakin siitä, ettei ketä tahansa toistaitoista kynäniekkaa oteta mukaan “ammattilaisten riveihin”. Aika moni on hakenut jäsenyyttä useampaan otteeseen, ennen kuin jäsenyyden maagiset ovet ovat auenneet. Jos ylipäänsä ovat. Katariina Souri kertoo elämänkerrassaan, kuinka hänen jäsenhakemuksensa hylättiin kerta toisensa jälkeen, vaikka laadukasta kaunokirjallista tuotantoa oli tullut jo useamman teoksen verran. Ehkä hakijan menneisyyskin tässä tapauksessa vaikutti asiaan?
Hylsy pisti ajettelemaan, mistä kaikkialta ihminen voidaankaan “hylätä”. Miten olen itse elämässäni reputtanut, saanut hylsyn, torjunnan, mitä näitä nyt on? No, ainakin olen hakenut lukemattomia työpaikkoja, joita en ole saanut. Olen hakenut opiskelemaan paikkoihin, joihin en ole päässyt. Olen hakenut apurahaa aika monta kertaa, enkä sitäkään ole vielä saanut. Kirjailijaksi mielivän on myös hyvä totuttautua hylsyihin, sillä harva saa kustannussopimusta ensi yrittämällä, jos ylipäätään saa. Kustantamoilta olen itsekin saanut aika monta hylsyä. Monet hylsyt kertovat ainakin yhdestä asiasta: jotain on sentään tullut yritettyä.
Legendaarinen reputus, joka on aikoinaan kirvoittanut kyyneleitäkin. Classic fail, jonka onnistuin tekemään peräti kahdella mantereella. Minä nimittäin reputin autokoulun ajokokeen JA teoriakokeen. Kävin autokouluni vaihto-oppilasvuonna U.S.A.:ssa vuosituhannen taitteessa. Olin tuolloin 17-vuotias. Autokoulua piti entinen poliisi, jonka elämäntehtävä tuntui olevan nuorten aiheuttamien kolarien vähentäminen. Hänellä oli tapana läiskäistä kämmenensä kuuluvasti yhteen, niin että kaikki luokassa olijat säikähtivät. “Noin äkkiä se kolari tapahtuu” hän sanoi. En tiedä onko hänen ansiotaan, mutta vakavammilta kolareilta olen ainakin toistaiseksi välttynyt. Ajokokeen kuitenkin reputin ensiyrittämällä. Toisella kertaa se meni sitten läpi. Suomeen tultuani opettelin vaihteiden käytön, sillä olin ajanut rapakon takana automattivaihteisilla autoilla. Ajokoe ja teoriakoe piti suorittaa uudelleen. Tällä kertaa pomppasin teoriassa. Ja itkuhan siitä tuli. Kaikkien vastoinkäymistenkin jälkeen sain lopulta korttini, vaikka herkässä iässä inssin reputus tuntui vuoren kokoiselta, elämää suuremmalta surulta, josta ei pääsisi koskaan yli.
Hylsyn voi saada myös ihan henkilökohtaisesti esimerkiksi ihmissuhderintamalla. Mutta ehkemme mene nyt vanhoihin sydänsuruihin, siihen ei välttämättä yksi blogikirjoitus riittäisi. Mikäs sen ikävämpää ja loukkaavampaa, kuin tulla torjutuksi. Sinä et kelpaa, sinua ei haluta. Palataan sen sijaan vielä hetkeksi työmaailman hylsyihin. Käsi ylös kuinka monelle tällainen lause on tuttu: “Kiitos hyvästä hakemuksesta. Tällä kertaa valintamme ei kuitenkaan kohdistunut sinuun. Saimme yhteensä 278 hakemusta.” Niin, ja kaikki työnantajathan eivät edes vaivaudu vastaamaan lähetettyyn työhakemukseen millään lailla. Työttömyys on harvoin kivaa. Jos on ensin käyttänyt yhden iltapäivän työpaikan hakemiseen ja odottanut sitten jännityksellä viikkoja tai kuukausia, pettymys voi olla kohtalainen kun saa tietää, että kolmensadan muun hakijan rinnalla mahdollisuudet eivät koskaan olleet kummoiset. Apurahoja hakiessa mahdollisuudet alkavat olla jo lähes lottovoiton mahdollisuuksien luokkaa: 10.000 hakijasta apurahan onnekkaaksi saajaksi valikoituu muutama sata. Niin, ja samoin kuin työpaikkojen saanti, myös apurahan saaminen on helpompaa jos sellaisen on saanut aiemmin. Kysymys kuuluukin, miten sen ensimmäisen mahtaa saada?
Ehkä hylsyille olisi hyvä osata nauraa. Voisiko niitä jopa juhlia? Se, ettei joidenkin standardien mittapuulla ollut riittävän hyvä, ei tarkoita etteikö voisi olla jollain muulla elämän osa-alueella aivan fantastisen mahtava! Tähän väliin voisi kliseisesti sanoa, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen aukeaa. Ja jos haluaa ajatella laatikon ulkopuolella, ehkä tuon oven lisäksi on olemassa kaikenlaisia ikkunoita, joista voi kiivetä tai ryömiä sisään jonnekin mielenkiintoiseen paikkaan. Kaksi muutakin sananlaskua tulee mieleen nyt kun päästiin vauhtiin: aina kannattaa yrittää (vaikka tulisikin hylsy), ja sitten viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäpätöisimpänä: Pitäkää tunkkinne! :D
Photo: sweetlouise (Pixabay)
