Tunteita ja tunnesäätelyä

Eräänä iltana laitan pari kuukautta vanhan vauvani sitteriin istumaan ja alan täyttää tiskikonetta. Täysin odottamattomasti otteeni herpaantuu, ja tipautan lattialle voiveitsen. Veitsi kolahtaa lattiaan aiheuttaen yllättävän suuren äänen, johon vauva reagoi valtavalla säikähdyksellä ja vuolaalla itkulla. Pienokainen ei meinaa rauhoittua millään, ja itkua kestää ainakin vartin verran.

Vähän tunnesäätelyä kehiin, kaveri! Kyllä tästäkin selvitään!

Pienen vauvan tunnesäätelytaidot ovat kuitenkin vielä vähäiset, jopa olemattomat. On vanhemman tehtävä rauhoittaa häntä. Näyttää, että niinkin traumatisoivasta tapauksesta kuin aterimen putoamisesta lattialle on mahdollista selvitä, ja jatkaa elämässä eteenpäin. On vanhemman tehtävä opettaa lapselle tunnesäätelytaitoja, joista hyötyy niin lapsi kuin aikuinenkin.

Tunteet ovat paitsi biologinen tila, myös viesti siitä, onko jokin asia esimerkiksi pelottava, mieluisa tai kivulias. Tunteet viestivät jotain sekä itselle että muille. Eläimet vaistoavat toisen eläimen pelon ja osaavat olla itsekin varuillaan. Vanhemmat puolestaan tulkitsevat vauvan tunteita kuten väsymystä ja nälkää, kun vauva ei vielä osaa itse sanoittaa tunteitaan. Isompi lapsi ja aikuinen eroavat vauvasta ja eläimestä juuri siinä, että he pystyvät sanoittamaan tunteensa ja ajatuksensa. Tietoinen kokemus syntyy juuri siitä, että se on mahdollista ilmaista sanallisesti. Tietoinen minuus puolestaan rakentuu lapsen kasvaessa vuorovaikutuksen myötä. 

Mietitään hetki tarkemmin asioihin reagoimista. Tunteet liittyvät vahvasti tapaamme reagoida. Tapahtuu jokin asia, jonka havaitsemme. Tämän seurauksena reagoimme, toimimme tai vähintään muodostamme ajatuksia tapahtuneen perusteella. Tässä kohtaa suosittelen pysähtymään hetkeksi, ja pohtimaan asiaa tarkasti, sillä se, kuinka reagoit ja toimit, määrittelee pitkälti koko elämäsi! Ajatellaan tilannetta, että kävelet kadulla ja kompastut. Kaadut maahan ja loukkaat jalkasi. Tapahtuu kaksi asiaa: 

1: Loukkaannut fyysisesti. Ehkä polveen tulee mustelma.

2: Huomaat mitä tapahtui ja reagoit tapahtuneeseen. Tapahtuneen seurauksena alkaa jonkin asteinen sisäinen myllerrys. Tämä voi vaihdella kylmän viileästä rauhallisuudesta valtavaan surkutteluun, raivoon tai uhriutumiseen, joka peittoaa dramaattisuudessaan jopa fyysisen loukkaantumisen.

Sillä, kuinka reagoimme ja toimimme on valtava merkitys. Olisi tietysti hienoa, jos osaisi aina reagoida asioihin kuin viilipytty. Tunneskaala pysyisi rauhallisen tyytyväisenä, eivätkä ikävätkään asiat juuri hetkauttaisi. Erilaisiin sattumuksiin reagoisi lähinnä niin, että oma toiminta sen jälkeen johtaisi hyviin ja hyödyllisiin asioihin. Mutta eihän se näin mene. Voi tuntua siltä, että omiin tunteisiin on hyvin hankala vaikuttaa. Itse tunnetta voikin olla vaikeaa muuttaa. Sen sijaan olosuhteisiin ja toimintaan pystyy itse vaikuttamaan. Jos esimerkiksi tuntee itsensä väsyneeksi, kannattaa levätä. Näläntunteeseen auttaa syöminen, stressiin ja ahdistukseen raitis ilma ja liikunta, suruun lohdutus ja kosketus. On hyvä muistaa että:

• Tunteita ei voi valita, mutta

• Ajatuksiin voi vaikuttaa, ja

• Toiminnasta voi päättää itse

Onko mahdollista keskittyä kokemaan vaikeakin asia, kipu tai tapahtuma ilman ylimääräisiä ajatuksia ja tulkintoja? Itseltään voi ainakin kysyä, millainen on oma analyyttinen mieli. Osaako se tarkastella asioita objektiivisesti, vai onko sillä taipumusta analysoida asioita johonkin tiettyyn suuntaan? 

Omia tunteita ja kehon reaktioita tunteisiin on vaikea ennustaa. On myös vaikea tietää kuinka reagoi täysin odottamattomassa tilanteessa. Kuvittele tilanne, jossa kuulet täysin odottamattoman uutisen. Tuskin pysähdyt pohtimaan ensin kuinka aiot reagoida kuulemaasi uutiseen. Tunne ja reaktio tulevat täysin automaattisesti. Uutinen voi aiheuttaa voimakkaankin tunteen. Joskus oma reaktio saattaa myös olla jotain aivan muuta kuin voisi kuvitella.

Kävin lukiota kun ukkini kuoli. Surin rakasta ukkia ja itkeskelin vuolaasti. Muistan vuodattaneeni kyyneleitä kesken lukion matematiikan tunnin. Laskut taisivat silloin jäädä laskematta. Ukki ja mummu olivat vuosikymmeniä yhdessä, joten mummun poismeno vain muutamaa kuukautta ukin jälkeen ei varsinaisesti yllättänyt. Mutta oma reaktio uutiseen sen sijaan yllätti, sillä itkemisen sijasta aloin nauraa. Ei asiassa totisesti mitään hassua ollut, mutta jostain syystä reaktioni uutiseen tuli ulos nauruna. Kyseessä oli harvinainen, muttei tavaton reaktio: uutinen laukaisi voimakkaan muutoksen vireystilassa, eräänlaisen kehon puolustureaktion, ja tunnesysteemit menivät hetkellisesti sekaisin. Samalla tavalla iloinen asia voi toisinaan alkaa itkettää. Vaikka ehkeivät iloisen asian aiheuttamat liikutuksen kyyneleet kovin tavattomia ole.

Entäpä sitten toimiminen yllättävässä tilanteessa? Haluaisin mielelläni olla ihminen, joka ei jää toimettomaksi tilanteessa, jossa joku tarvitsee apua. Tätä tarkoitusta varten olen osallistunut ensiapu- ja alkusammutuskoulutuksiin. Samalla tiedostan, että omaa reaktiota ja toimintaa haastavassa tilanteessa on vaikea ennustaa. Entä jos jäädyn totaalisesti? Itseään tulisi siedättää ja harjoittaa tilanteisiin säännöllisesti, jotta taidot ja toimintakyky pysyvät ajantasaisina. Mutta mistäpä maallikkona haalimaan onnettomuuksia, jos oma työnkuva ei liity päivittäiseen pelastustoimintaan? Koskaan ei voi kuitenkaan tietää milloin tarjoutuu yhtäkkinen tilanne toimia.

Menneenä kesänä pääsin testaamaan toimintakykyäni käytännössä. Huomasin autolla ajaessani pyörätien laidalla tilanteen, jossa kaikki ei näyttänyt olevan kunnossa. Jotain ikävää oli selvästi tapahtunut, jonkinlainen onnettomuus. Pysähdyin kyselemään maassa istuvien nuorien vointia, ja selvisi, että vastakkaisista suunnista tulleet pyöräilijät olivat törmänneet toisiinsa kovassa vauhdissa. Kypäriä ei ikävä kyllä ollut käytetty. Yksi loukkaantuneista valitti selkää ja päätä. Hän vaikutti sekavalta eikä tuntunut muistavan mitä tapahtui. Ja miten toimin minä?

Kun toisen ihmisen hätä on silminnähtävä, hätääntyy helposti itsekin. Samalla pitäisi yrittää toimia rauhallisesti ja tuoda tilanteeseen rauhan tuntua. Oman mielen hätääntyessä mielestä kaikkoavat kaikki asiat, mitä ensiapukurssilla on käyty läpi. Ambulanssi oli jo matkalla onnettomuuspaikalle, mutta sillä tuntui kestävän. Tarjosin loukkaantuneelle vettä ja paperia haavojen pyyhkimiseen. Arvelin hänen olevan shokissa, mutta mitä silloin tulikaan tehdä? Onneksi mieleni toimi sen verran, että älysin etsiä vastausta Googlesta, josta sain selville miten shokissa olevan henkilön kanssa tulee toimia. Ai ei vettä, okei Google. Aikanaan ambulanssi saapui hakemaan potilaat sairaalaan. Myöhemmin sain kuulla, ettei suurempia vammoja tullut. Itse puolestani päätin osallistua uudestaan ensiapukurssille heti ensi tilaisuuden tullen.

Joskus omilla tunteilla on valtava perhosvaikutus. Pieni tapahtuma voi laukaista valtavan sisäisen myllerryksen. Toisena ääripäänä voidaan ajatella robottia, kuten esimerkiksi terminaattoria, joka jatkaa tehtäväänsä tunteilematta kunnes viimeisenkin virtapiirin toiminta lakkaa. Kenenkään ei tarvitse olla robotti, mutta kannattaa pohtia kuinka suuren vallan antaa omille tunteille ja haitallisille uskomuksille. Tunnetaidot liittyvät siihen, että osaa tunnistaa tunteet, niin omat kuin muidenkin. Tunneäly huomioi toisen tunteet ja vastaa niihin empaattisesti. 

Tunnesäätely tarkoittaa kykyä havainnoida, ilmaista ja säädellä omia tunnetiloja. Taito säädellä tunteita kehittyy lapsuuden temperamentin ja kasvuympäristön yhteisvaikutuksesta. Tunnesäätely on opittava taito. Kaikilla meillä on toimivaa ja toimimatonta tunnesäätelyä. Vaikka itse tunteita voi olla vaikea torjua tai muuttaa, niitä voi opetella lieventämään, kanavoimaan ja ennakoimaan.

Photo: Alexas Photos (Pixabay)